Lue keskustelun säännöt.
Mitä perhe-elämää tällainen oikein on?
06.12.2020 |
Meillä on kaksi pientä lasta. Mies on jo jonkin aikaa viettänyt päivät niin että puuhailee omiaan. Käy lenkillä ja treenaamassa, autotallissa touhuaa yksin jotain, katsoo yksin telkkaria jne. Jopa niin että minä ja lapset syödään aina keittiössä ruokapöydän ääressä ja mies vain ottaa pöydästä ruoan ja menee lautasensa kanssa yksin olohuoneeseen telkkarin ääreen syömään. Jopa aamupala menee näin. On lasten kanssa vain kun vaadin, ei koskaan oma-aloitteisti. Istuu samaan ruokapöytään jos vaadin mutta silloin ei puhu meille mitään vaan näyttää kärsivältä.
Kun puhutaan ongelmista niin en saa mitään kunnon selitystä miksi tekee noin. Saan vain vaatimuksia että minun pitää muuttua, mutta en kunnolla että miten.
Onko tämä nyt sitten sitä tavallista pikkulapsiperhe-elämää? Minusta tämä on todella surullista että on tällaista, eroajatuksetkin välillä käy mielessä.
Kommentit (72)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin miehesi olisi taantunut teinipojaksi. :( Hakekaa pariterapiaa.
Eroa vaan, turha pitkittää, ei se liitto tuosta muutu, jos on noin pitkälle mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Jos ette pariterapiaan suostu, niinntiesä, ettö sinun loppuelämäsi tulee olemaan tuollaista.
Jos eroat, niin eimkukaan muukaan mies ole kovin innolla perhe-elämään menossa. Hän ulkoistaa itsensä sinusta ja lapsista samalla tavalla.
Eli ero ei ole ratkaisu tähän ongelmaan.Hyväksy se.
Höpö höpö. Eroamalla ei ainakaan olisi tuollaista ahdistavaa ilmapiiriä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ette pariterapiaan suostu, niinntiesä, ettö sinun loppuelämäsi tulee olemaan tuollaista.
Jos eroat, niin eimkukaan muukaan mies ole kovin innolla perhe-elämään menossa. Hän ulkoistaa itsensä sinusta ja lapsista samalla tavalla.
Eli ero ei ole ratkaisu tähän ongelmaan.Hyväksy se.
Höpö höpö. Eroamalla ei ainakaan olisi tuollaista ahdistavaa ilmapiiriä kotona.
Eroamalla ei saa miestä edes samaan ruokapöytäänkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattiko tehdä lapset pienellä ikäerolla? Tuollaista se nyt on vähän joka perheessä oikeasti. Mies varmaan tarkoitti, että muuttuisit vähemmän jäkättäväksi.
Minäkin näytin aina kärsivältä, kun äitini yritti pakottaa samaan pöytään. Siinä sitten kiusallisesti istuttiin hiljaa ja syötiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuomas Enbusken haastattelusta: "Lasten kanssa hengailu on ollut sellaista, että lähtisipä ne jo, en jaksa tätä meteliä, minulla on mun omat jutut."
Luultavasti miehesi, kuten lähes kaikki miehet, ajattelee samalla tavoin.
m38
Muista vaatia miestä hoitamaan oma osuutensa tarpeeksi että saat aikaa itsellesi myös kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuomas Enbusken haastattelusta: "Lasten kanssa hengailu on ollut sellaista, että lähtisipä ne jo, en jaksa tätä meteliä, minulla on mun omat jutut."
Luultavasti miehesi, kuten lähes kaikki miehet, ajattelee samalla tavoin.
m38
Mä en oikeasti tunnen yhtään tuollaista miestä. Tai no en voi tietää ihan tarkkaan niistä lapsettomista miehistä miten he ajattelisivat lapsistaan jos heitä olisi, ehkä he juuri sen vuoksi eivät koskaan lapsia ole tulleet hankkineeksikaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuomas Enbusken haastattelusta: "Lasten kanssa hengailu on ollut sellaista, että lähtisipä ne jo, en jaksa tätä meteliä, minulla on mun omat jutut."
Luultavasti miehesi, kuten lähes kaikki miehet, ajattelee samalla tavoin.
m38
Niinpä. Ennen vanhaan naiset ymmärsivät tämän, ja siksi avioliitot jatkuivat. Kumpikin hoiti mukisematta oman roolinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskastahan se lasten hoitaminen on. En usko sekuntiakaan, että joku aidosti nauttisi loputtomasta metelistä ja sählingistä. Ja siitä, että samoja asioita joutuu hokemaan koko ajan, kun ne eivät vain mene jakeluun. Joka paikkaan niiden pitää koskea ja kaikki tulee vahingossa rikottua. Pienellä keskittymiskyky on niin huono, että käytännössä mistään ei tule mitään. Kaikki tekeminen pienten kanssa on stressaavaa ja ahdistavaa, koska se on jatkuvaa nalkuttamista. Miettikää vaikka askartelua. "Älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun..." Siis tuollaistahan se on.
Näitähän ei saa ääneen sanoa. Mutta olisi jo korkea aika, että vanhemmuuden ikävistäkin puolista saisi avata suunsa ilman tuomitsemista. Ymmärrän siis ap:n miestä tavallaan, mutta ei myöskään ole oikein jättää ap:ta yksin aina. Perhe-elämä pienten kanssa on mitä on, mutta mies ei saa siitä paeta, kun on kerran siihen vapaaehtoisesti aikanaan ryhtynytkin. Se helpottaa ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomas Enbusken haastattelusta: "Lasten kanssa hengailu on ollut sellaista, että lähtisipä ne jo, en jaksa tätä meteliä, minulla on mun omat jutut."
Luultavasti miehesi, kuten lähes kaikki miehet, ajattelee samalla tavoin.
m38
Niinpä. Ennen vanhaan naiset ymmärsivät tämän, ja siksi avioliitot jatkuivat. Kumpikin hoiti mukisematta oman roolinsa.
Mun puolesta mies vois hoitaa lapset, sillä mä en todellakaan jaksa lasten kanssa touhuta mitään, mulla todellakin on omat jutut.
N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomas Enbusken haastattelusta: "Lasten kanssa hengailu on ollut sellaista, että lähtisipä ne jo, en jaksa tätä meteliä, minulla on mun omat jutut."
Luultavasti miehesi, kuten lähes kaikki miehet, ajattelee samalla tavoin.
m38
Niinpä. Ennen vanhaan naiset ymmärsivät tämän, ja siksi avioliitot jatkuivat. Kumpikin hoiti mukisematta oman roolinsa.
Mun puolesta mies vois hoitaa lapset, sillä mä en todellakaan jaksa lasten kanssa touhuta mitään, mulla todellakin on omat jutut.
N28
Onko sinulla lapsia? Tai miestä?
No sitähän se oli. Jotkut antoivat anteeksi, toiset eivät.
40+
Olen tällaisen perheen aikuiseksi kasvanut lapsi. Yllättäen en katsonut tarpeelliseksi jatkaa yhteydenpitoa heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Raskastahan se lasten hoitaminen on. En usko sekuntiakaan, että joku aidosti nauttisi loputtomasta metelistä ja sählingistä. Ja siitä, että samoja asioita joutuu hokemaan koko ajan, kun ne eivät vain mene jakeluun. Joka paikkaan niiden pitää koskea ja kaikki tulee vahingossa rikottua. Pienellä keskittymiskyky on niin huono, että käytännössä mistään ei tule mitään. Kaikki tekeminen pienten kanssa on stressaavaa ja ahdistavaa, koska se on jatkuvaa nalkuttamista. Miettikää vaikka askartelua. "Älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun, älä laita kynää suuhun..." Siis tuollaistahan se on.
Näitähän ei saa ääneen sanoa. Mutta olisi jo korkea aika, että vanhemmuuden ikävistäkin puolista saisi avata suunsa ilman tuomitsemista. Ymmärrän siis ap:n miestä tavallaan, mutta ei myöskään ole oikein jättää ap:ta yksin aina. Perhe-elämä pienten kanssa on mitä on, mutta mies ei saa siitä paeta, kun on kerran siihen vapaaehtoisesti aikanaan ryhtynytkin. Se helpottaa ajan kanssa.
Näin juuri. Sanoin eksälle, että voin harkita lasten hankkimista vain kahdessa tilanteessa:
1) eksä hoitaa lapset 100% vuorokaudet ympäri vähintään siihen asti kunnes ovat kouluiässä.
2) kerätään rahaa niin paljon että on varaa palkata kokoaikainen lastenhoitaja.
Sillä varmaa on, että minä en tuohon ruljanssiin lähde. Ero tuli, toivottavasti eksä on löytänyt höynäytettävän miehen.
Mä en tajua tota vaatimista ollenkaan. Ei aikuinen toiselta aikuiselta mitään vaadi. Jos vaatii, todennäköinen reaktio siihen on tuollainen taantuminen teiniksi. Jokainen on itse vastuussa siitä mitä tekee ja niistä voi sopia ja keskustella. Jos toinen ei halua, ei se vaatimalla parane. Täällä usein naiset vaativat= ryhtyvät kontrolloivaksi vangemmaksi sille miehelle. Ja se on hyvän parisuhteen varma tuho. Mut ap jos miehes ei halua keskustella ja ottaa vastuuta, niin sitten sulla on siinä se jälkeenjäänyt teini lastes isänä. Kannattaa tosiaan harkita haluatko elää niin. Vai haluatko ehkä kuitenkin jatkossa etsiä kumppanikses aikuisen miehen? Minä yritin vielä perustaa uusperhettä tuollaisen henkisesti 15 kanssa. Oli kauheaa. Eikä hän kasvanut tai ottanut vastuuta yhdessäolomme aikana yhtään. Kiukuttelevaksi muita syytteleväksi kakaraksi jäi. Ja sellaisena hänet se seuraavakin sitten saa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua tota vaatimista ollenkaan. Ei aikuinen toiselta aikuiselta mitään vaadi. Jos vaatii, todennäköinen reaktio siihen on tuollainen taantuminen teiniksi. Jokainen on itse vastuussa siitä mitä tekee ja niistä voi sopia ja keskustella. Jos toinen ei halua, ei se vaatimalla parane. Täällä usein naiset vaativat= ryhtyvät kontrolloivaksi vangemmaksi sille miehelle. Ja se on hyvän parisuhteen varma tuho. Mut ap jos miehes ei halua keskustella ja ottaa vastuuta, niin sitten sulla on siinä se jälkeenjäänyt teini lastes isänä. Kannattaa tosiaan harkita haluatko elää niin. Vai haluatko ehkä kuitenkin jatkossa etsiä kumppanikses aikuisen miehen? Minä yritin vielä perustaa uusperhettä tuollaisen henkisesti 15 kanssa. Oli kauheaa. Eikä hän kasvanut tai ottanut vastuuta yhdessäolomme aikana yhtään. Kiukuttelevaksi muita syytteleväksi kakaraksi jäi. Ja sellaisena hänet se seuraavakin sitten saa.
Näin juuri! Sääli vain, että sinullakin kesti noin kauan älytä tämä. Toivottavasti uusperheeseenne ei syntynyt lapsia.
Jos ette pariterapiaan suostu, niinntiesä, ettö sinun loppuelämäsi tulee olemaan tuollaista.
Jos eroat, niin eimkukaan muukaan mies ole kovin innolla perhe-elämään menossa. Hän ulkoistaa itsensä sinusta ja lapsista samalla tavalla.
Eli ero ei ole ratkaisu tähän ongelmaan.
Hyväksy se.