Lue keskustelun säännöt.
Tahattomasta lapsettomuudesta ja surusta
Tahattomasti lapseton ja surullinen
10.09.2020 |
Kyllä on maailman paskin kirjoitus tahattomasta lapsettomuudesta. Juuri tällaiset kirjoitukset tuottaa vain lisää sitä näkymätöntä surua, mitä tahattomasti lapsettomat kokee.
Kirjoittaja on itse tahattomasti lapseton mutta hänestä se ”ei ole hyvä tai huono asia” ja analysoipa jutussa toistakin naista joka oli ollut masentunut lapsettomuuden vuoksi tosi pahasti. Tämän jutun kirjoittaja ei selvästikään kärsi lapsettomuudesta tai tunne siitä tuskaa - joten miksi täytyy kirjoittaa tällaista paskaa ? Miksi täytyy arvostella jonkun toisen ihmisen surua ?!
Tahattomasti lapseton aina kuulee vain sen että ” no on elämässä muutakin”, ”nauti vapaudesta ” , ”voi lapsiperhe elämä on iha tosi raskasta ” JA nämä kommentit tulee AINA vain 2 eri ihmistyypin suusta:
- sen jolla on jo lapsia
- sen jolla ei ole eikä niitä halua tai ei haittaa ettei lapsia saa
En ole kuullut yhdenkään lapsettomuutta surevan ihmisen jauhavan tuota samaa paskaa.
Minä ainakin suren lapsettomuuttani ja ihmettelen kovasti tätä yhteiskuntaa ja kulttuuria, missä sitä ei saisi surra. Minulta aivan suoraan kielletään oikeus surra tätä asiaa! ”Koska enhän mä ole menettänyt mitään”
Niinkun niitä lapsia ei koskaan ole ollutkaan!
Milloin lapsettomien suru saa ja voi tulla näkyväksi ?
Tähänkin ketjuun tulee varmaan suurimmaksi osaksi vain kommentteja perheellisiltä tai niiltä lapsettomilta, ketkä eivät lapsettomuutta sure. Ja ne kommentit julistaa tuota samaa sanomaa, että älä sure. Sairasta kun suret, eikö ole muuta sisältöä.
Joten tehdäänkö niin että kun kommentoit, kerrot myös oletko perheellinen vai vapaaehtoisesti lapseton / lapseton ketä lapsettomuus ei haittaa? Niin osaa jättää ne kommentit omaan arvoonsa sitten.
Tahattomasti lapsettomien suru. Niin näkymätön.
Muilla kokemuksia tästä näkymättömästä surusta , jota ei saisi kokea /olla olemassa ?
PS. Älä tule sanomaan ”aina voi adoptoida”. 20 % suomalaisista naisista kokee tahatonta lapsettomuutta ja adoptioprosessit ovat pitkiä ja kriteerit tiukat. On ääliömäistä ehdottaa lapsettomalle adoptiota joka keskustelussa. Se ei todellakaan ole mikään helppo tai millään tavalla realistinen juttu kaikille lapsettomille.
Kommentit (89)
Yksi ystävä joka hoki mulle noita ”on elämässä muutakin, ei lapset oo noin iso juttu, musta ainakin lasten kaa on raskasta, oo onnellinen vapaudesta ” ei sitten vaan millään pystynyt käsittelemään tätä että suren lapsettomuutta.
Sanoin ystävälle että jos haluat tietää mitkä minusta tuntuu, kuvittele nyt, että lapsesi ovat kuolleet. He ovat kuolleet ja sinä et koskaan näe heidän kasvavan, et koskaan näe heidän perustavan perhettä eikä sinusta koskaan tule isoäitiä etkä koskaan saa enää perhejoulua omien lastesi kanssa. Kuvittele se suru, että sinun lapsesi ovat nyt tänä päivänä kuolleet ”
Ystävä suuttui ja hyvä ettei itkemään alkanut. Kun minä puhun niin järkyttäviä. Eikä vieläkään tajunnut, miten minä voin surra lapsettomuutta. Siinä istuu perheellisen pallillaan eikä pysty ymmärtämään. Ei mitään lokemuspohjaa, ei mitään havaintoa, ei ymmärrystä. Vaan minun pitäisi asiasta päästä yli ja unohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Simpukan vertaistukiryhmissä saa surra! Suosittelen lämpimästi hakeutumaan sinne :) Mulla on taustalla ennenaikaisista vaihdevuosista johtuva lapsettomuus, eikä mitään mahdollisuutta saada geneettisesti omaa lasta. Kaksi lasta olen saanut lahjoitetuilla munasoluilla viiden vuoden surun, yrityksen, epätoivon ja älyttömän rahanmenon jälkeen. Vaikka lapsia viimein saatiin, on pitkän lapsettomuuskriisin taakka varjostanut raskauksia ja vauva-aikaa kohtuuttomien menettämisen pelkojen ja huolien muodossa. Vertaistuki on kultaakin kalliimpaa, jätä nihkeät neuvojat omaan arvoonsa ja hakeudu seuraan jossa sinua ymmärretään eikä kokemaasi vähätellä!
Tuntuu että en enää jaksa..
viime yönä rukoilin jumalaa että ottaisi minut tästä elämästä pois, mutta sitten tajusin että se voi tapahtua vasta kun omat vanhempani ovat poismenneet koska en halua aiheuttaa heille surua.
Odotan sitä päivää että jumala ottaa minut sitten pois kun on sen aika.
En halua elää pitkää, pimeää, yksinäistä elämää. Se on jotain mitä minä en halua. En halua kuolla ilman perillisiä - ja silti niin minä kuolen. Joten sama kun kuolla aiemmin eikä kärsiä edes niin pitkään että joutuu elämään vanhuuden yksinäiset vuodet.
Mikään ei voi korjata tätä. Olen historiaton, eikä minusta jää mitään. Minulla ei ole mitään virkaa täällä. En ole osa jatkumoa, olen tien loppu. En halunnut olla tien loppu. En halua olla.
Suru karkottaa ja tekee minusta ikävän ihmisen. Elämä on synkkää hiljaista kärsimystä joissa on pieniä valon pilkahduksia ja onnen hetkiä, ne hetket kun unohdan todellisuuden ja tulevaisuuden. On raskas ajatus ajatella elää vielä vuosikymmeniä näin. Elämättä.
Mutta pakko se on. Kunnes jumala ottaa minut pois. Rukoilen että se tapahtuu sitten pian, ehkä 20vuoden sisällä kun omat vanhempani ovat nukkuneet pois. Sitten pääsen minäkin pois.
Suru tuntuu päänahassa asti. Niinkuin hiukset irtoisivat.
Miten niin sitä ei saa surra? Tehän surette näkyvästi joka paikassa, vai pitäisikö sanoa että mökötätte?
Jos ystäväporukassa tai suvussa on yksikin teikäläinen, kaiken täytyy tapahtua sen lapsettoman surun tahtiin. Muilta loppuu ilo ja tavallinen oleminen, kun KUKAAN EI YMMÄRRÄ ja KUKAAN EI KUNNIOITA. Kaikki kommentoi aina väärin, toimii väärin, on raskaana väärin, suree väärin ja on muutenkin ymmärtämätön peeaaäskooaa, vaikka ei edes tietäisi lapsettomuudesta.
Lopettakaa tuo saamarin valitus. Lapsiperheillä on muutenkin saamarin vaikeaa ja vaikeammaksi menee koko ajan. Sitten vielä lapsettomatkin valittaa, että väärin menee 😠
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on tuttua!
Hyviä kirjoja lapsettomuudesta: Keskenmenosaappaat ja Maailma mustavalkoinen.
❤️
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sitä ei saa surra? Tehän surette näkyvästi joka paikassa, vai pitäisikö sanoa että mökötätte?
Jos ystäväporukassa tai suvussa on yksikin teikäläinen, kaiken täytyy tapahtua sen lapsettoman surun tahtiin. Muilta loppuu ilo ja tavallinen oleminen, kun KUKAAN EI YMMÄRRÄ ja KUKAAN EI KUNNIOITA. Kaikki kommentoi aina väärin, toimii väärin, on raskaana väärin, suree väärin ja on muutenkin ymmärtämätön peeaaäskooaa, vaikka ei edes tietäisi lapsettomuudesta.
Lopettakaa tuo saamarin valitus. Lapsiperheillä on muutenkin saamarin vaikeaa ja vaikeammaksi menee koko ajan. Sitten vielä lapsettomatkin valittaa, että väärin menee 😠
Sinulla on siis ilmeisesti joku lapseton läheinen kenen suruun ei osata suhtautua? Sanoisin että antakaa hänen surra. Syyttely on tietenkin ikävää. Mutta ehkä hän syyllistäisi muita vähemmän jos ette väkisin yritä tehdä häntä koko ajan onnelliseksi. Hän ei ole onnellinen. Antakaa hänen surra. Kun ihminen ei itse ole onnellinen, kyky olla onnellinen toisten puolesta vaikeutuu. Menetyksen voi käsitellä vain surun kautta. Antakaa hänen surra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Oli taas aikamoista soopaa. Harrasta kivoja juttuja, keskity muuhun elämässä, plaaplaaplaa. Ihan helvetin helppoa nauttia elämästä, kun on lapsesta asti tiennyt, että haluaa olla äiti, on valmistautunut siihen koko nuoruutensa ja sitten yrityksistä huolimatta ei tule raskaaksi, ja jos tulee, lapsi kuolee kohtuun kerta toisensa jälkeen. Ole siinä sitten onnellinen ja nauti pitsinnypläyksestä ja hauskoista tv-ohjelmista, kun koko elämän tarkoitus murenee käsiin ja jokainen päivä on yhtä taistelua.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että en enää jaksa..
viime yönä rukoilin jumalaa että ottaisi minut tästä elämästä pois, mutta sitten tajusin että se voi tapahtua vasta kun omat vanhempani ovat poismenneet koska en halua aiheuttaa heille surua.Odotan sitä päivää että jumala ottaa minut sitten pois kun on sen aika.
En halua elää pitkää, pimeää, yksinäistä elämää. Se on jotain mitä minä en halua. En halua kuolla ilman perillisiä - ja silti niin minä kuolen. Joten sama kun kuolla aiemmin eikä kärsiä edes niin pitkään että joutuu elämään vanhuuden yksinäiset vuodet.
Mikään ei voi korjata tätä. Olen historiaton, eikä minusta jää mitään. Minulla ei ole mitään virkaa täällä. En ole osa jatkumoa, olen tien loppu. En halunnut olla tien loppu. En halua olla.
Suru karkottaa ja tekee minusta ikävän ihmisen. Elämä on synkkää hiljaista kärsimystä joissa on pieniä valon pilkahduksia ja onnen hetkiä, ne hetket kun unohdan todellisuuden ja tulevaisuuden. On raskas ajatus ajatella elää vielä vuosikymmeniä näin. Elämättä.
Mutta pakko se on. Kunnes jumala ottaa minut pois. Rukoilen että se tapahtuu sitten pian, ehkä 20vuoden sisällä kun omat vanhempani ovat nukkuneet pois. Sitten pääsen minäkin pois.
Suru tuntuu päänahassa asti. Niinkuin hiukset irtoisivat.
Hyvä ettei jumalahullulla ole lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mene elämässä nallekarkit tasan, ei.
Ihminen on kuitenkin terve ja perustarpeet kunnossa? Kaikki ei ole niin onnekkaita, että se suurin murhe on ettei saa lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi heitä pitäisi palvoa lähes toisenä päivätyönään ja velloa heidän kanssaan siinä surussa loputtomiin? Surullisia ja traagisia asioita tapahtuu, mutta silti pitäisi oppia elämään.
Mulla on lapseton sisko. Hän on tehnyt äitiydestäni ja perhe-elämästäni täyttä helvettiä.
Minun lapseni ovat minun lapsiani. He eivät ole "suvun lapsia", heidän rakkauttaan ei voi ostaa, eikä siitä voi kilpailla.
Ja minulla on oikeus olla onnellinen, iloinen ja jopa huoleton. Minun ei tarvitse ripotella tuhkaa päälleni ja kantaa syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on kuitenkin terve ja perustarpeet kunnossa? Kaikki ei ole niin onnekkaita, että se suurin murhe on ettei saa lapsia.
Kumpaan kategoriaan sinä kuulut:
1) sinulla on lapsia
2) sinulla ei ole lapsia etkä halua niitä tai ei haittaa ettet voi lapsia saada ?
Sinä yrität nyt sysätä vastuuta muiden harteille kirjoittamalla itsestäsi jonkun sankarin ja muista syypäitä sinun kaikkiin ongelmiin. Surra saa, mutta pitää myös toimia yhteisön jäsenenä niin ettei kaikessa ole kyse aina sinusta.
Anteeksi menee vähän ohi aiheen, mutta tosi kauniisti kirjoitatte siitä perhe-elämästä jota toivotte.
Mä olen vanhempieni hylkäämä, huonot väkivaltaiset vanhemmat, lapsenhakkaajat ja kaltoinkohtelijat, toinen vanhempi pahasti persoonallisuushäiriöinen ja on rääkännyt lapsiaan niin että henki meinannut lähteä.
Tuntuu niin väärältä että tuollaiset paskiaiset saa tuosta vaan lapsia joita eivät sitten tipan vertaa arvosta. Eivät halua olla aikuisten lasten kanssa tekemisissä muuten kuin sillointällöin soittelemalla haukkumis- ja uhkailupuheluita. Eivät halua nähdä lainkaan lapsenlapsiaan.
Sitten taas tahattomasti lapsettomat jota ei voi saada lasta, olisivat niin hyviä ja rakastavia ja lämpimiä vanhempia.
En tajua. Mutta elämä ei ole reilua, hirveitä asioita tapahtuu ja niitä tapahtuu hyville ihmisille. Sitten taas läpipaskat ja pahat senkun porskuttaa.
Toivon teille kaikkea hyvää ja jaksamista. En oikein osaa sanoa mitään sellaista mikä tavottaisi vähääkään sitä tuskaa mitä koette.
Juuri nyt ei lähipiirissä ole enää tahattomasti lapsettomia, kun viimeinenkin pitkään yrittänyt pari on keinohedelmöityshoitojen ansiosta juuri tullut vanhemmiksi. Paras ystäväni yritti miehensä kanssa kolme vuotta ennen kuin onnistui ja olihan se ihan raastavaa seurata, en tiennyt mitä sanoa, halasin vaan ja koitin olla läsnä jos tarvitsee tukea, vaikka toki varmasti miehensä kanssa paras tuki olivat toisillensa. Niin onnensa kukkuloilla olivat kun vihdoin raskautui ja eteni vielä onnistuneesti. Näitä seuranneena alkanut vähän itseäkin nyt mietityttää mitä jos ei meillä onnistu (juuri vasta lopetettu ehkäisyn käyttö), mutta nuorempana en lapsia edes halunnut joten en edelleenkään itse tunne suurinta painetta tai kaipuuta tulla äidiksi. Ymmärrän sen kaipuun ja surun kyllä ja sehän on täysin normaali ja varmasti yleinen tunne.
Vierailija kirjoitti:
Joo. Oli taas aikamoista soopaa. Harrasta kivoja juttuja, keskity muuhun elämässä, plaaplaaplaa. Ihan helvetin helppoa nauttia elämästä, kun on lapsesta asti tiennyt, että haluaa olla äiti, on valmistautunut siihen koko nuoruutensa ja sitten yrityksistä huolimatta ei tule raskaaksi, ja jos tulee, lapsi kuolee kohtuun kerta toisensa jälkeen. Ole siinä sitten onnellinen ja nauti pitsinnypläyksestä ja hauskoista tv-ohjelmista, kun koko elämän tarkoitus murenee käsiin ja jokainen päivä on yhtä taistelua.
Niinpä. Minusta kirjoittaja olisi voinut jättää tuon kirjoittamatta, tai ainakin sen osan jossa yrittää analysoida lapsettoman ihmisen surua ”muusta ongelmista ja traumoista johtuviksi ” !
Aivan älytön kirjoitus.
Tähänkin ketjuun tulee nyt ihmisiä sanomaan, miten lapsettomuutta ei saa surra. Nykyään onneksi tunnistan nämä kategoriset kommentit ja pystyn ignooraamaan ne / tekemään näkyväksi sen että kommentit tulevat vain ihmisiltä joilla itsellään on jo lapsia, tai jotka ovat lapsettomia omasta tahdostaan / ketä lapsettomuus ei haittaa.
Tuo oli hyvin sanottu, että lapselliselle pitää sanoa että kuvittele että sun omat lapset kuolee tänään ja huomenna ne on poissa. Kuvittele elämäsi vanhaksi asti siten. Miltä se tuntuu ?varmaan aika kamalalta. Siltä minusta tuntuu.. että minun lapset on otettu minulta pois.
On ihmisiä ketkä on vapaaehtoisesti lapsettomia ja on niitä keitä tahaton lapsettomuus ei haittaa tai sureta. Tämä ketju ei kerro niistä ihmisistä. Vaan tämä ketju kertoo heistä, ketkä asiaa suree.
Ja pääsipä joku oikein vielä ilkkumaan jonkun lapsettoman surua.. sanomalla että on oikein ettei ahdistuneella masentuneella lapsettomalla ole lapsia.. näitä kommentteja me lapsettomat saadaan. Että suru lapsettomuudestamme on osoitus mielenterveyden häiriöistä ja hyvä ettemme lisäänny. Ajatella. On asia mitä ei saa surra. Ei saa kertoa surevansa. Jos kerrot olet hullu.
Vaikka jokainen perheellinen voi kuvitella sen surun, kuvittelemalla nyt hetken miltä tuntuisi, jos omat lapset nyt olisivat poissa. Etkä voisi saada heitä enää tai muita lapsia koskaan. Ne kaikki ajatukset tulevasta ja elämän kulusta, kehityksestä, oman suvun ja perheen elämästä ovat poissa. Sinua odottaa yksinäinen vanhuus, yksin, kukaan ei tule haudallesi. Vuosikymmenet äitienpäiviä, joita ei juhlita. Joulut yksin tai kaksin kumppanin kanssa. Kumppanin kuoltua / erottua yksin. Joulupäivällinen sisaren perheen luona ja sieltä kotiin, yksin. Jossa odottaa koti jossa ei ole muita eikä ketään kenelle se on paikka mihin palata.
Vierailija kirjoitti:
Miksi heitä pitäisi palvoa lähes toisenä päivätyönään ja velloa heidän kanssaan siinä surussa loputtomiin? Surullisia ja traagisia asioita tapahtuu, mutta silti pitäisi oppia elämään.
Kumpaan kategoriaan sinä kuulut:
1) sinulla on lapsia
2) sinulla ei ole lapsia etkä halua niitä tai ei haittaa ettet voi lapsia saada ?
Tässä linkki Tekstiin mihin viittasin
http://www.atlantinlootus.fi/voimaantuminen/lapsettomuus-ei-hyva-eika-h…