Lue keskustelun säännöt.
Miksi avioituvat haluavat tällaisia yhdyssukunimiä?
17.07.2020 |
Usein törmää johonkin seuraavista tilanteista, jos avioituva haluaa yhdyssukunimen:
1. Matti Virtanen ja Anna Korhonen menevät naimisiin. Annasta tulee avioitumisen myötä Korhonen-Virtanen. Miksi ottaa yhdyssukunimi, jos molemmat nimet ovat hyvin tavallisia? Ymmärtäisin paremmin, jos puolison tai oma sukunimi olisi harvinaisempi.
2. Emil Bergvall ja Minna Miikkulainen menevät naimisiin. Minnasta tulee avioitumisen myötä Miikkulainen-Bergvall. Sukunimet eivät soinnu toisiinsa ja molemmat sukunimet ovat melko pitkiä. Miksi tällaisia yhdysnimiä otetaan? Ymmärtäisin paremmin, jos sukunimet sointuisivat luontevasti toisiinsa ja/tai olisivat lyhyempiä, tyyliin Ranta-Laiho.
3. Laura Liljalaakso ja Jarmo Jortikka menevät naimisiin. Lauraa ei oman kauniin sukunimen vaihtaminen houkuta Jortikkaan, jota Laura ei pidä kauniina sukunimenä. Jarmo tahtoisi puolisoille oman sukunimensä eikä suostu ottamaan Lauran sukunimeä. Laura suostuu ottamaan sukunimeksi Liljalaakso-Jortikan.
Miksi tällaisiin sukunimivaihtoehtoihin päädytään? Joskus mietin, eikö voisi vaan reippaasti pitäytyä omassa sukunimessä, jos puolison sukunimi ei houkuta niin paljon, että omastaan haluaisi luopua?
Ap
Kommentit (115)
Ennen vanhaan naimisiin "pääsy" oli naisille aikamoinen meriitti, joten tyttönimen säilyttäjiä pelotti, että luullaan vanhaksi piiaksi. Siksi yhdysnimi. Nykysyistä en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi oman sukunimen. Yhdyssukunimet on vaikeita ja usein aivan liian pitkiä. Kiva sitten miettiä, oliko se työkaveri nyt Mäkelä-Martikainen vai Martikainen-Mäkelä.
Samaa mieltä Ap:n kanssa. En ylipäätään ole suurin yhdyssukunimien ystävä, mutta välillä tulee vastaan ihan käsittämättömiä versioita. Osa vielä toivoo, että "kutsu mua vaan sillä sukunimen ekalla osalla" ja toiset ehdottomasti haluavat kutsuttavan "kokonimellä Rantalainen-Ketolaksi".
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä puolison sukunimeä voi valita, siksi noita on. Varmaan suurin osa toivoisi puolisolla olevan kaunis sukunimi, jonka voisi ottaa tai ottaa yhdysnimeksi. Jos se puoliso on joku Jortikka, niin minkäs sille voi?
No miksi se pitää ylipäänsä ottaa, jos siitä ei pidä?
Minulla on edessä häät joskus tulevaisuudessa, enkä ole päättänyt pidänkö oman nimeni vai otanko miehen nimen. Sen tiedän, ettei yhdistelmäsukunimi ole missään nimessä vaihtoehto, kun nimi olisi luokkaa Tikkanen-Rönkkö :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdysnimen ottaminen on (jos mahdollista) vieläkin tunkkaisempaa, kuin omasta nimestä luopuminen. Rumia, epäkäytännöllisiä nimihirviöitä, joiden ainoa tarkoitus on huutaa, että huomasitteko kaikki, meikäläinen se onkin päässyt naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä puolison sukunimeä voi valita, siksi noita on. Varmaan suurin osa toivoisi puolisolla olevan kaunis sukunimi, jonka voisi ottaa tai ottaa yhdysnimeksi. Jos se puoliso on joku Jortikka, niin minkäs sille voi?
No miksi se pitää ylipäänsä ottaa, jos siitä ei pidä?
Aika monelle miehelle on kynnyskysymys, että vaimo ottaa miehen sukunimen. Miehelle se on oikeastaan ainoa varma keino saada lapset omalle sukunimelle. Jos esim. avoliitossa elävällä parilla on eri sukunimet ja lasten sukunimistä on riitaa, niin lapset saavat lain mukaan äidin sukunimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä naurattaa myös, jos avioituva pitää puolison sukunimeä kauniina, mutta haluaa kuitenkin yhdyssukunimessä roikottaa mukana omaa tyttönimeään, joka on kaikkea muuta kuin kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan naimisiin "pääsy" oli naisille aikamoinen meriitti, joten tyttönimen säilyttäjiä pelotti, että luullaan vanhaksi piiaksi. Siksi yhdysnimi. Nykysyistä en tiedä.
Se taisi olla laissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan naimisiin "pääsy" oli naisille aikamoinen meriitti, joten tyttönimen säilyttäjiä pelotti, että luullaan vanhaksi piiaksi. Siksi yhdysnimi. Nykysyistä en tiedä.
Pitkän aikaa ainoa vaihtoehto pitää oma sukunimi oli ottaa yhdysnimi, muuten piti ottaa miehen nimi. Siksi joillakin vähän vanhemmilla naisilla on niin typeriä yhdistelmiä. Siinä vaiheessa kun pelkän oman nimen pitäminen on tullut mahdolliseksi, naimisiin "pääseminen" ei ole ollut enää mikään meriitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan naimisiin "pääsy" oli naisille aikamoinen meriitti, joten tyttönimen säilyttäjiä pelotti, että luullaan vanhaksi piiaksi. Siksi yhdysnimi. Nykysyistä en tiedä.
Pitkän aikaa ainoa vaihtoehto pitää oma sukunimi oli ottaa yhdysnimi, muuten piti ottaa miehen nimi. Siksi joillakin vähän vanhemmilla naisilla on niin typeriä yhdistelmiä. Siinä vaiheessa kun pelkän oman nimen pitäminen on tullut mahdolliseksi, naimisiin "pääseminen" ei ole ollut enää mikään meriitti.
Kyllä näitä kamalia yhdyssukunimiä on vielä 2000-luvulla avioituneillakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä naurattaa myös, jos avioituva pitää puolison sukunimeä kauniina, mutta haluaa kuitenkin yhdyssukunimessä roikottaa mukana omaa tyttönimeään, joka on kaikkea muuta kuin kaunis.
Joillekin nimi on osa identiteettiä, joillekin jotain, jota vaihdetaan kuin sukkia. Arvostele sinä vain omaa tapaasi, älä muiden.
Itsestä nämä yhdyssukunimet tuntuvat usein kompromissiratkaisuilta, joissa mies vetää pidemmän korren. Eräs pariskunta toimi mielestäni fiksusti, kun keksivät uuden sukunimen avioituessaan. Tyyliin Tikkanen ja Saarinen muuttivat sukunimensä Tikkasaareksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä Ap:n kanssa. En ylipäätään ole suurin yhdyssukunimien ystävä, mutta välillä tulee vastaan ihan käsittämättömiä versioita. Osa vielä toivoo, että "kutsu mua vaan sillä sukunimen ekalla osalla" ja toiset ehdottomasti haluavat kutsuttavan "kokonimellä Rantalainen-Ketolaksi".
Tämä ja sitten loukkaannutaan, kun ei muisteta sukunimeä oikein!
Aiemmin ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa joko miehen sukunimi tai yhdistelmänimi (oma sukunimi-miehen sukunimi).
Ja kun etunimi on piiiitkä, niin ainoaksi mahdollisuudeksi jäi miehen sukunimi.
Tällä mennään! Jo neljäkymmentä vuotta.
Mitä se kenellekään muulle kuuluu minkälaisen nimen ottaa avioituessaan?
Eikö ole aika vanhanaikaista ottaa automaattisesti miehen sukunimi yhteiseksi nimeksi?
Mulla on harvinainen sukunimi ja se on osa identiteettiäni. Miehelle taas on tärkeää, että tulevilla lapsilla ja perheellä olisi yhteinen sukunimi. Siksi aion avioituessamme ottaa kaksiosaisen sukunimen. Onneksi miehen sukunimi sointuu omaani. En oikein ymmärrä miten jotain voi häiritä edes tällainen?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on harvinainen sukunimi ja se on osa identiteettiäni. Miehelle taas on tärkeää, että tulevilla lapsilla ja perheellä olisi yhteinen sukunimi. Siksi aion avioituessamme ottaa kaksiosaisen sukunimen. Onneksi miehen sukunimi sointuu omaani. En oikein ymmärrä miten jotain voi häiritä edes tällainen?
Muut joutuvat hokemaan sukunimeäsi, jos satut olemaan työssä, jossa sukunimeäsi käytetään. Samoin asiakaspalvelijat ja muut. Eihän se sinulla häiritse, kun molemmat nimet ovat sinulle tuttuja, mutta sille työkaverille se sinun Kehäkukka-Kettunen voi olla vaikea nimi.
Miksi omasta sukunimestä pitäisi kokonaan luopua, jos on sen niminen ollut esim. 30 vuotta? Nimi on aika iso osa identiteettiä. Yhdysnimi yhdistää oman ja aviomiehen nimet, itsestäni tuntuu ainakin enemmän omalta kuin pelkkä miehen sukunimi.
Eipä sitä puolison sukunimeä voi valita, siksi noita on. Varmaan suurin osa toivoisi puolisolla olevan kaunis sukunimi, jonka voisi ottaa tai ottaa yhdysnimeksi. Jos se puoliso on joku Jortikka, niin minkäs sille voi?