Miksi avioituvat haluavat tällaisia yhdyssukunimiä?

Kysyisin ennemmin, miksi kukaan haluaa nykyään yhdyssukunimiä? Eihän nuo nimet mahdu tulostumaan lomakkeisiin, kun ovat niin pitkiä.

En voi ymmärtää tuplasukunimiä. Tulee ensimmäisenä mieleen kontrolloiva puoliso, joka ei suostunut, että toinen pitää oman sukunimensä. Eihän se helvatun nimi edes mahdu minnekään. Väkisinkin tulee jonnekin Marjanen - Laaks.. Huoh. Jos se oma sukunimi on niin tärkeä, niin pysykööt siinä. Miehet ovat myös hirveän vaativia ja vanhanaikaisia, ottaisivat naisen sukunimen välillä, mutta ei, kun olen raavas mies ja nainen on omaisuuttani, hahahahahaha

Minulla ja puolisollani on molemmilla suht pitkät nimet, toisella ruotsinkielinen jossa pehmeästi ruotsalaisittain sointuva r ja toisella sellainen epätyypillinen suomenkielinen josta kukaan ei osaa sanoa mistä se tulee ja mitä se tarkoittaa, mutta kuulostaa rajuine ärräpäineen suomelta.

Kumpikaan ei ollut naimisiin mennessä valmiita vaihtamaan ja yhdistelmä kieltämättä oli niin idioottimainen, ettei se ollut vaihtoehto. Silloin ihan harmitti, koska ihanteellinen tilanne olisi ollut kaksi lyhyttä, kauniisti sointuvaa nimeä. Mutta sitä yhdistelmänimihirviötä joka oli tarjolla en todella suostunut ottamaan.

Nostan hattua sukupuolesta riippumatta jokaiselle, joka pitää oman nimensä eikä lähde näihin yhdistelmänimiin mukaan.

Työssäni törmään säännöllisesti näihin Tahvanainen-Tötterström tyylisiin yhdistelmiin ja joka kerta mietin, että miksi kukaan ottaa itselleen tällaista nimeä?! Ihan hirveä selittäminen siinä, meneekö nimi oikein ja miten kirjoitetaan. Ja nykyisenä verkkoaikakautena on oikeasti häiritsevää, että vaikean sukunimen takia ei voi olla varma, meneekö sähköposti perille.

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan naimisiin "pääsy" oli naisille aikamoinen meriitti, joten tyttönimen säilyttäjiä pelotti, että luullaan vanhaksi piiaksi. Siksi yhdysnimi. Nykysyistä en tiedä.

Olen itse nuorempaa sukupolvea, joten vanhan piian veroakaan en ole koskaan maksanut. Kommentissa saattaisi olla jokin iäkkäämmän sukupolven ajatus, kun mies vielä omisti vaimonsa omaisuuden ja naiset harvoin saivat kunnon koulutusta tai uraa. Silti ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko vastauksesi oletus vai kuulemasi kokemus vanhemmilta sukupolvilta?

Ne ja sä et ymmärrä mitään.

Harvinaisiahan nuo yhdysnimet nykyään ovat. Pääsääntö on, että jos haluaa pitää oman nimensä, niin pitää, eikä siihen tarvitse lisätä miehen nimeä. Naurettavaa pelleilyä tuo nimen vaihto ja yhdysnimet varsinkin. Itse menin naimisiin 1995 ja pidin nimeni. Voi kauhistus. Noh, moni niistä nimensä vaihtaneista ikätovereista on jo ehtinyt ottaa eron myötä takaisin oman nimensä.

Pohdin aikanaan, pidänkö oman sukunimeni vai otanko miehen. Yhdysnimi olisi ollut todella vaikea. Kummallakaan meistä ei ole mitenkään "kaunis" sukunimi. Päädyin lopulta miehen sukunimeen, koska se oli huomattavasti omaa sukunimeäni harvinaisempi. Ainoa miinus on, että nykyinen sukunimeni kirjoitetaan satunnaisesti väärin ja vuosien varrella on tullut vastaan vaikka mitä väännöstä. Toisaalta tämä on aika hauskaa, kun saan näistä hyvät naurut. :D

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi oman sukunimen. Yhdyssukunimet on vaikeita ja usein aivan liian pitkiä. Kiva sitten miettiä, oliko se työkaveri nyt Mäkelä-Martikainen vai Martikainen-Mäkelä.

Ne eivät olekaan sittenkään niin älykkäitä.

Minulla on tyttönimeni. Mitä järkeä vaihtaa kun olen siihen niin tyytyväinen, tuntuisi ihan hölmöltä jos nimi olisikin joku muu. Lapsilla on miehen sukunimi, koska se oli hänelle tärkeämpää. Eivät ole yhtään sen vähempää minun lapsiani vaikka ei ole samaa sukunimeä. Lapset ovat kuulemma vähän ylpeitä, kun heidän äidillä on harvinaisempi sukunimi täällä missä asutaan. Saavathan lapseni vaihtaa sukunimensä minun tyttönimeeni jos joskus haluavat! Oma äitini onkin niin tehnyt että avioeron jälkeen otti äitinsä tyttönimen. Samaa porukkaa me ollaan eri nimistä huolimatta :)

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin ennemmin, miksi kukaan haluaa nykyään yhdyssukunimiä? Eihän nuo nimet mahdu tulostumaan lomakkeisiin, kun ovat niin pitkiä.

Tämä. Minulla on nimi, joka on pituudeltaan luokkaa Maarit Margareeta Mäkelä ja minunkaan nimeni ei mahdu esimerkiksi apteekissa lääkepakkauksen kylkeen. Kiva sitten, jos nimi olisikin luokkaa Maarit Margareeta Mäkelä-Hämäläinen.

Siksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä puolison sukunimeä voi valita, siksi noita on. Varmaan suurin osa toivoisi puolisolla olevan kaunis sukunimi, jonka voisi ottaa tai ottaa yhdysnimeksi. Jos se puoliso on joku Jortikka, niin minkäs sille voi?

No miksi se pitää ylipäänsä ottaa, jos siitä ei pidä?

Aika monelle miehelle on kynnyskysymys, että vaimo ottaa miehen sukunimen. Miehelle se on oikeastaan ainoa varma keino saada lapset omalle sukunimelle. Jos esim. avoliitossa elävällä parilla on eri sukunimet ja lasten sukunimistä on riitaa, niin lapset saavat lain mukaan äidin sukunimen.

Mulle oli itsestään selvää pitää oma sukunimeni, enhän naimmisiin mennessä suinkaan sukua vaihtanut.

Yhtä selvää oli, että lapset saavat isän sukunimen. Äiti on aina tiedossa, nimellä halusin viestittää, kuka on isä.

Namnet förenar. Frun tog mitt efternamn och vi har alla samma. Hennes syster gjorde likadant. Inga problem och inga konstiga kombinationer. Min mamma, farmor och mormor har i sin tid gjort samma sak.

Itse ihmettelen yhdysnimiä, joissa molemmat osat ovat tosi samanlaisia, tyyliin Aho-Tahola. Tai sellaisia ylipitkiä, joissa jompikumpi alkuperäisistä nimistä on jo valmiiksi yhdistelmänimi, tyyliin Yli-Ihantala-Mäkinen. Kummassakin tapauksessa yhdistelmänimi on vaihtoehdoista huonoin. Itse olisin halutessani voinut tehdä vielä yhden tyylirikkeen ja ottaa nimeksi tyyliin Pelto-Andrews. :)

Karmein on mun mielestä vielä se jos etunimikin on kaksiosainen kuten vaikkapa Marja-Leena. Siihen vielä perään kaksiosainen sukunimi, niin ei riitä mitkään viivat nimmarille.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on harvinainen sukunimi ja se on osa identiteettiäni. Miehelle taas on tärkeää, että tulevilla lapsilla ja perheellä olisi yhteinen sukunimi. Siksi aion avioituessamme ottaa kaksiosaisen sukunimen. Onneksi miehen sukunimi sointuu omaani. En oikein ymmärrä miten jotain voi häiritä edes tällainen?

Miksei mies voi ottaa sinun nimeäsi?

Miten noissa menee jos on oma sukunimi ja toisen sukunimi yhdistelmä niin tarviiko silloin kaikissa papereissa olla tuo yhdistelmä vai voiko lukea esimerkiksi Häkkinen ettei tarvi kaikissa lukea esimerkiksi Häkkinen-Kurkinen?

Onko sitten enempi miehen vai naisen toivomus että, ottaa tuollainen yhdistelm?

Sote-alalla yleistä jostain syystä.