Miksi avioituvat haluavat tällaisia yhdyssukunimiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko mahdollista että jos Virtanen-Korhonen ja Tuominen-Kallio eroavat tahoillaan mutta pitävät yhdidtelmänimensä, voivatko he ottaa yhdessä uuden yhdistelmänimen: Virtanen-Korhonen-Tuominen-Kallio? 😄

Kyllä. Laki sallii tuollaisen neljäosaisen yhdyssukunimen.😁

Ai että, mahdollisuudet on siis rajattomat 😅😍😂

Lyhyt vastaus: sukunimi on joillekin ihmisille muutakin kuin nimi. Useimmilla oudon nimiyhdistelmän ottavilla lienee se tilanne, että haluaa korostaa omaa sukutaustaansa, mutta haluaa myös koko perheen ja yhteiset lapset saman nimen alle. Se oma suku lienee useimmilla se pointti, ei sukunimessä roikkuminen sinänsä. Eikä kyseessä välttämättä ole mikään pyrkimys muistuttaa kanssaihmisiä omasta eliittisukutaustasta, vaan vaikkapa yksityisempi halu kantaa oman elämänsä sankari-isoisän nimeä.

Sinällään minusta aika lapsellista ja pinnallista olettaa, että sukunimikysymys olisi useimmille sellainen, että mikä kuulostaa hienoimmalta ja kauneimmalta. Kyse on useimmille aika monimerkityksellisestä jutusta.

Nimeni kuuluu näihin aloittajan mainitsemiin nimi-rumiluksiin, mutta ihan vaan siitä syystä, etten halua olla eriniminen kuin lapseni. Tosin kumpikaan yhdistelmäsukunimistäni ei ole tyttönimeni. Olen joutunut erittäin epämiellyttäviin tilanteisiin ulkomailla, kun pienellä vauvallani oli aikanaan jonkin aikaa eri sukunimi kuin itsellä, joten ei ikinä enää vastaavaa kiitos. Mielummin sitten se nimi-rumilus. Tosin ekan miehen nimen ajattelin jättää pois, kunhan isommat lapset täyttävät 18, joten sitten on taas kai normaali ;-)

1.

Anna halveksuu isäänsä. Annan isä ei pelastanut Annaa tämän äidiltä, koska oli Annan äidin tossun alla. Toisaalta Anna haluaa itse olla pelastaja: hän pelastaa miehensä Matin. Anna kuitenkin pitää pelastettavaan symbolisen "turvavälin" pitämällä sukujen nimet rinnakkain, sillä Anna ei halua sulautua nössökkään, vaan tosiaan pelastaa hänet.

2.

Miikkulainen nai rahasta mutta ei kehtaa myöntää sitä, koska ei koe itseään sen arvoiseksi (ei ole mikään luksusdaami, evakkosukua, ja silti pääsi mielestään hyvään naimakauppaan). Lisäksi hänellä on persoonallisuushäiriö, jonka vuoksi hän nauttii ihmisten viihdyttämisestä tuplasukunimellä - se vähentää eksistentiaalista ahdistusta, vähän niin kuin olisi tuplasti enemmän ihminen.

3.

Laurallakin on ongelmia. Hän menee naurettavuuksiin asti pitääkseen molemmat pakkomielteensä, nimensä ja miehensä. Hän on oikea Liljalaakso-Jortikka! Miikkulaisesta poiketen, Laura kuvittelee olevansa fiinimpi ihminen... Hän uskoo, että jokainen tajuaa ensimmäisen sukunimen olevan hänen sukuaan, ja jälkimmäisen nimen osoittavan, kuinka sivistynyt hän on, huoliessaan miehensäkin juntti-sukunimen. Laura on vähän niin kuin Sissi, itsekeskeinen. 

Asia ei ole yksinkertainen.

Joku haluaa pitää kauniin sukunimensä ja se saattaa olla myös hyvin harvinainen. Toinen ei ehkä tykkää, että hänen sukunimensä jäisi pois ja loukkaantuu. Joten he päätyvät ratkaisuun, että laitetaan kummankin sukunimet viralliseksi nimeksi.

Vierailija kirjoitti:

Asia ei ole yksinkertainen.

Joku haluaa pitää kauniin sukunimensä ja se saattaa olla myös hyvin harvinainen. Toinen ei ehkä tykkää, että hänen sukunimensä jäisi pois ja loukkaantuu. Joten he päätyvät ratkaisuun, että laitetaan kummankin sukunimet viralliseksi nimeksi.

Jos joku ulkopuolinen tästä loukkaantuu, se on pelkästään tämän ulkopuolisen ongelma.

Avioparia ei kiinnosta se, jos joku ulkopuolinen ei tykkää.

Varmaankin siksi, että he haluavat tehdä niin, toki sinulla ap, ja teillä muillakin on, paremman tekemisen puutteessa, oikeus äimistellä asiaa. Kuluuhan se elämä noinkin, vatvoa ihmisten tekemisiä.

Ja juu, otin mieheni sukunimen koska se oli kauniimpi kuin omani, jota inhosin aina, ja ehdottomasti halusin perheellemme vain yhden sukunimen.

Ja nyt äimistelemään porukalla ratkaisumme.

🤗

Vieläkö joku nimiasioita ihmettelee.

Onpa vanhanaikaista. Nimenvalinta-asiassa ei ole mitään häiritsevää eikä kuohuttavaa, kaikki saavat päättää sen itse, kuten muutkin itseensä ja elämäänsä liittyvät jutut.

Nykyäänhän voi myös kukin keksiä ja ostaa itselleen nimiä. Huiiii!! Mitäs SIITÄ sanot, ap???!!!

Sitten saattaa olla niin, että toisen sukunimi on suomennettu. Henkilö on ikänsä tiennyt ja raskaasti kokenut,  että hänet hyväksytään vain tässä suvussa. Itselleni on käynyt niin ja olen miettinyt, kannattaisiko muuttaa sukunimi alkuperäiseksi, jos suku on oikeasti kotoisin ulkomailta.

Siihen liittyy vahvasti identiteetti-ja tunneasioita. Sillä osoitetaan ennen kaikkea, että pitäkää tunkkinne, r a s i s t i t.

En halua minäkään kuulua teidän porukkaanne, siitäs saitte.

Vierailija kirjoitti:

Monella on vain huono maku, eivätkä edes huomaa sitä, että ne nimet eivät sovi yhteen. Luovuin suosista kamalasta tyttönimestäni, ja otin avioituessani mieheni nimen. Ei ollut vaikea päätös. Nyt erottuani pidän sen nimen, koska haluan olla samanniminen useimpien lasteni kanssa. Se on perheeni identiteetti, vaikka emme asu enää yhdessä.

Voiko mikään olla keskiluokkaisnousukasmaisempaa kuin typistää sukunimet makuasiaksi. Se on sellaista, kun millään ei ole mitään syvempää merkitystä. No tuosta kielii toisaalta sekin, että halutaan pysyä exän suvun nimellä vielä eron jälkeen. Minä väitän, että kukaan Lehtinen-Lahtinen ei kuvittele sukunimiensä sopivan yhteen, vaan nimivalintaa ovat ohjanneet jotkin muut seikat kuin se, miltä nimi näyttää sähköpostiosoitteessa tai Facebookissa. Useimmilla käytännön syyt vaikuttavat valintaan sen verran, että hankalat yhdysnimiyhdistelmät eivät tule kyseeseen. Mutta itse en tunne ainakaan ketään, joka olisi valinnut hankalan yhdistelmänimen siksi, että pitäisi sitä hienoimmalta kuulostavana vaihtoehtona. Tunnen peräti kolme ikäistäni (30+) naista, jotka pyörittelivät yhdistelmäsukunimeä vaihtoehtona tunnesyistä, mutta päätyivät lopulta miehen sukunimeen, koska yhdistelmänimi tuntui lopulta liian kömpelöltä. Mutta ihminen itse sen nimensä kanssa elää ja saa arvioida sen, mikä menee liian kömpelöksi.

Vierailija kirjoitti:

Asia ei ole yksinkertainen.

Joku haluaa pitää kauniin sukunimensä ja se saattaa olla myös hyvin harvinainen. Toinen ei ehkä tykkää, että hänen sukunimensä jäisi pois ja loukkaantuu. Joten he päätyvät ratkaisuun, että laitetaan kummankin sukunimet viralliseksi nimeksi.

Miettittiin muutama vuosi sitten, että muutettaisiinko sukunimemme niin, että puoliso ottaisi käyttöönsä ulkomaisen sukunimensä, koska toisen vanhemman alkuperäinen sukunimi on ulkomainen. Molemmilla olisi alkuperäinen ulkomainen nimi ja häntä on luultukin ulkomaalaiseksi, nimittäin  ruotsalaiseksi. Riikinruotsalaisetkin luulevat häntä ruotsalaiseksi.  Se muuten olisikin tosi siisti yhdistelmännimi joka sointuisi hyvin. Sitten hän haluaisi toisaalta muuttaa oman sukunimensä pelkästääm minun nykyiseksi sukunimekseni :D

Itseäni ei tosin haittaa nykyinen vähän hullunkurinen suomalainen yhdistelmäsukunimeni. Irse asiassa emme ole kumpikaan suosittuja omissa suvuissamme. Minulle on jo teiniä r as i s ti suvun puolelta esitetty vaatimus, että pitää muuttua, ennen kuin he voivat olla tekemisissä kanssani. He hylkäsivt minut jo teininä henkisesti. Olen itsenäinen henkisesti, joten voivat pitää tunkkinsa.

Siellä on koti, missä on ystävät, suku ei merkitse samaa kuin  ystävät. Puolisolla sama tilanne toisen sukunsa kanssa. Mitä muuten teille merkitsee oma sukunimenne, jos ajatellaan koko sukua? Ajatteletteko,koetteko, että kuulutte oikeasti omaan sukuunne? Sukunimi ei merkitse kaikille samoja asioita. Etu-ja sukunimi jotenkin roikkuvat siinä mukana. Niitä ei ajattele kovin syvällisesti. Se  on vähän kuin aika yhdentekevä merkintä.

Itse olen huomannut seuraavaa:

Jotkut miehet toivovat/vaativat hyvin hanakasti tulevaa vaimoa ottamaan miehen sukunimen/yhdysnimen. Yhteistä näille tilanteille on se, että miehen sukunimi on joku todella tavallinen tai ei mikään kaunis sukunimi. Sen vielä ymmärtäisin, jos miehen sukunimi olisi hyvin harvinainen ja hän siksi toivoisi sukunimeään naiselle.

Jos taas miehellä on kaunis sukunimi, niin nainen haluaa sen ottaa ihan oma-aloitteisesti ilman, että miehen täytyy edes ehdottaa asiaa.

Parhaita on julkkikset, jotka ottavat yhdyssukunimen, mutta sanovat esiintyvänsä julkisuudessa omalla tyttönimellään. Viimeisimpänä Niina Kuhta-Kuhmonen.

Mikä järki edes ottaa yhdysnimeä, jos sitä ei aio käyttää?

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan naimisiin "pääsy" oli naisille aikamoinen meriitti, joten tyttönimen säilyttäjiä pelotti, että luullaan vanhaksi piiaksi. Siksi yhdysnimi. Nykysyistä en tiedä.

Niin tuulesta temmattua hölinää kuin olla  voi.

Kenenkään nimet eivät ole omasta onnestani pois, eli aivanpa sama.

Mutta. Kyllä minuakin ihmetyttää Leinonen-Moilanen tyyppiset yhdistelmänimet (olen oikeasti tavannut tällaisen). Joku syyhän siellä taustalla tietysti on, vaikea arvailla, mikä. Ei ainakaan oman tai puolison sukunimen harvinaisuus, se on varma.

Huvikseni bongailen naispuolisten tutkijoiden ja muiden yliopistoihmisten nimiä. Ne ovat häkellyttävän usein tupla-yhdistelmiä tyyliin: Eila-Birgitta Van Schyuler-Rönkkö, Aila-Marjaana Mönkkönen-Katzendorf, Pirkko-Matilda Lösönen-Creutzfeldt. Ei näy pirjomoilasia näissä. Miehet sen sijaan ovat tavan  perttihuovisia ja eskorantasia.