Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni on mielestäni liian syvällä äitiydessä...
29.01.2020 |
Hyvä pitkäaikainen ystäväni on muuttunut täysin saadessaan lapsia. Hänellä on neljä lasta, yksi kouluikäinen ja muut 3-6v. Koko elämä pyörii ainoastaan lasten ja perheen ympärillä. Koko identiteetti o muuttunut, on vain äitiys.
Ei voi tehdä töitä juurikaan koska aika on pois lapsilta. Lapset kaikki kotihoidossa. Päiväkoti on paha. On lukenut kaikki mahdolliset kasvatusoppaat ja niiden mukaan mennään. Emme voi edes keskustella mistään kun joku lapsista tulee keskeyttämään ja hän antaa aina 100 prosentin huomion samantien lapselle. Ihmettelee kun minä sanon omilleni että ”äiti puhuu nyt hetken ystävän kanssa. Jutellaan vähän myöhemmin” ja lapsilleni se on ihan normaalia. Kaikki puheenaiheet on sormiruokailut, doulaukset, synnytykset, lasten kehitys, lasten liikunta, jne. Missään ei voi käydä ilman lapsia. Isäkin on kuitenkin olemassa ja perheessä. Puhelimeen ei vastaa ikinä, koska puhelin on äänettömällä viikonloput koska se on perheen yhteistä aikaa.
Kaikki on niin pehmeää ja perhekeskeistä että oksennan kohta.
Ja kyllä, minullakin on kaksi alle kouluikäistä lasta. Käyvät päiväkodissa koska tykkään käydä töissä. Viihtyvät hyvin siellä ja ovatkin reippaita sosiaalisia lapsia. Teemme paljon yhdessä mutta siltikin otan välillä omaa aikaa ja teen mitä huvittaa. Ymmärrän kyllä lapsentahtisuuden mutta pitääkö koko elämän pyöriä lasten ympärillä? En itse halua menettää omaa minuuttani täysin. Olen äiti, olen nainen, vaimo, ystävä, työntekijä jne.
Sorry vuodatus mutta harmittaa niin paljon tapaamisen jälkeen. Tuntuu kuin olisi menettänyt sen tutun ihmisen joka on enää vain äiti. Paskamyrsky tästä nousee mutta tämä on vain minun mielipide.
Kommentit (197)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.
Aloittaja ei nyt puhunut mistään noista mainitsemistasi, vaan ihmisestä joka muuttuu ääliöksi lapset saatuaan. Ap, etsi parempaa seuraa.
Miksi niitä lapsia hankkia jos ei niihin keskity?
Kun siitä saa sitten oikeaan aikaan tarpeekseen, ei tarvitse isoäitinä ottaa takaisin hukattua johon ei tajunnut tarttua ajallaan.
Perhe ja lapset ovat, myös aina hyvä syy rasittavien henkilöiden välttämiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään huomaa monesti sen, että äidit hurahtavat täysillä just tohon pikkulapsiaikaan, on kyllä kaiken maailman kestovaipat ja sormiruokailut, mutta viimeistään sitten kun lapsi menee kouluun, eipä jaksakaan äiteliiniä enää niin kiinnostaa. Kun lapsi on jo niin ”iso”. Teini-iässä saavat kulkea jo ihan omia polkujaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään huomaa monesti sen, että äidit hurahtavat täysillä just tohon pikkulapsiaikaan, on kyllä kaiken maailman kestovaipat ja sormiruokailut, mutta viimeistään sitten kun lapsi menee kouluun, eipä jaksakaan äiteliiniä enää niin kiinnostaa. Kun lapsi on jo niin ”iso”. Teini-iässä saavat kulkea jo ihan omia polkujaan.
Niin siis koko ideahan on just päästää lapsesta asteittain irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä.
Ei se oma per sehedelmä ole muille mikään maailman napa.
Eihän meitä ole täällä kuin muutama miljardi.
Luoja, taas joku jota täytyy viihdyttää ja ei pysty keskustelemaan keskeytyksistä huolimatta. Ystäväsi on osansa valinnut itse ja sinä olet mustasukkainen hänen valinnalleen.
Yhtä hyvin voisimme keskustella sinun valinnastasi, miksi olet mennyt töihin vaikka sinulla on kaksikin velvollisuutta hoidettavana? Koska sinä haluat kaiken eli uran ja perheen. Sinun valinnassasi molemmat kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy kyl kommentoida, täysin eri onko neljä vai kaksi lasta. Jos neljä, ei vaan voi enää elää niin muuta elämää jos lapset pieniä. Ymmärrän täysin neljän lapsen äitiä, mut myös ap harmituksen.
Ystäväni on mielestäni täydellinen äiti. Hän jäi töistä pois antaakseen kaikkensa uusioperheen pienille lapsille (uusi mies on leski ja yhden pienen tytön ainoa huoltaja ) ja kasvattanut heistä itseensä luottavia, kivasti käyttäytyviä teinejä. Toki normaalit murrosikäisten metkut, mutta se määrä mitä ystäväni antaa äitinä olisi mitalin paikka.
Hänen mottonsa on se, että lapset ovat vain lainaksi. Jo vauvaikäisestä täytyy muistaa, että ainoa joka perheeseen jää on on puoliso. Sitä ei saa unohtaa äitiydessäkään. Niinpä ne normaalit parisuhdekuviot kriiseineen käydään lapsiarjessa joka tapauksessa läpi vaatipa joku pikku ihminen huomiota kuinka paljon tahansa. Oman tilan ihmisenä ystäväni ottaa niin, etteivät lapset keskeytä hänen puheitaan. On myös oma äidin huone, jonne mennään tekemään ammattitöitä ja jolloin isä vastaa lapsista.
Ystäväni tosin on hyvin huumorintajuinen ja valoisa ihmistyyppi, jolla on tietyt arvot ja periaatteet elämässään. Siinä perheessä ainakin hullutellaan ja nauretaan paljon. Onkohan sillä mitään merkitystä? En tiedä, mutta luulisi ilolla olevan vaikutuksensa ihmisen mielialaan myös äitinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on mielestäni täydellinen äiti. Hän jäi töistä pois antaakseen kaikkensa uusioperheen pienille lapsille (uusi mies on leski ja yhden pienen tytön ainoa huoltaja ) ja kasvattanut heistä itseensä luottavia, kivasti käyttäytyviä teinejä. Toki normaalit murrosikäisten metkut, mutta se määrä mitä ystäväni antaa äitinä olisi mitalin paikka.
Hänen mottonsa on se, että lapset ovat vain lainaksi. Jo vauvaikäisestä täytyy muistaa, että ainoa joka perheeseen jää on on puoliso. Sitä ei saa unohtaa äitiydessäkään. Niinpä ne normaalit parisuhdekuviot kriiseineen käydään lapsiarjessa joka tapauksessa läpi vaatipa joku pikku ihminen huomiota kuinka paljon tahansa. Oman tilan ihmisenä ystäväni ottaa niin, etteivät lapset keskeytä hänen puheitaan. On myös oma äidin huone, jonne mennään tekemään ammattitöitä ja jolloin isä vastaa lapsista.
Ystäväni tosin on hyvin huumorintajuinen ja valoisa ihmistyyppi, jolla on tietyt arvot ja periaatteet elämässään. Siinä perheessä ainakin hullutellaan ja nauretaan paljon. Onkohan sillä mitään merkitystä? En tiedä, mutta luulisi ilolla olevan vaikutuksensa ihmisen mielialaan myös äitinä?
Hapan, omista valinnoistaan epävarma perusnegatiivinen ihminen kuten ap ei ole ilon lähde. Ei ap voi tietää mitä ja millainen tuo ystävänsä on muuten kuin hänen kanssaan.
Sinun ystäväsi taas on jo epäonnistunut. Ei ehkä ole oikea ihminen jakamaan elämänviisauksia.
Se on hänen valintansa. Jokainen saa elää niin kuin haluaa. Joku panostaa lapsiin, toinen työhön ja kolmas johonkin muuhun.
En pidä lapsiin keskittymistä huonona, sillä lapsuus on lyhyt ja hyvät välit vanhempiin kantaa vielä aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on mielestäni täydellinen äiti. Hän jäi töistä pois antaakseen kaikkensa uusioperheen pienille lapsille (uusi mies on leski ja yhden pienen tytön ainoa huoltaja ) ja kasvattanut heistä itseensä luottavia, kivasti käyttäytyviä teinejä. Toki normaalit murrosikäisten metkut, mutta se määrä mitä ystäväni antaa äitinä olisi mitalin paikka.
Hänen mottonsa on se, että lapset ovat vain lainaksi. Jo vauvaikäisestä täytyy muistaa, että ainoa joka perheeseen jää on on puoliso. Sitä ei saa unohtaa äitiydessäkään. Niinpä ne normaalit parisuhdekuviot kriiseineen käydään lapsiarjessa joka tapauksessa läpi vaatipa joku pikku ihminen huomiota kuinka paljon tahansa. Oman tilan ihmisenä ystäväni ottaa niin, etteivät lapset keskeytä hänen puheitaan. On myös oma äidin huone, jonne mennään tekemään ammattitöitä ja jolloin isä vastaa lapsista.
Ystäväni tosin on hyvin huumorintajuinen ja valoisa ihmistyyppi, jolla on tietyt arvot ja periaatteet elämässään. Siinä perheessä ainakin hullutellaan ja nauretaan paljon. Onkohan sillä mitään merkitystä? En tiedä, mutta luulisi ilolla olevan vaikutuksensa ihmisen mielialaan myös äitinä?
Hapan, omista valinnoistaan epävarma perusnegatiivinen ihminen kuten ap ei ole ilon lähde. Ei ap voi tietää mitä ja millainen tuo ystävänsä on muuten kuin hänen kanssaan.
Sinun ystäväsi taas on jo epäonnistunut. Ei ehkä ole oikea ihminen jakamaan elämänviisauksia.
Kolahtiko :D Kuinka sä kerkiät täällä palstalla olla, sunhan pitää roikkua niissä lapsissa ettei ne traumatisoidu ja koe hylkäämisen tunnetta kun äiti näpyttelee aaveelle kesken aamutoimien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on mielestäni täydellinen äiti. Hän jäi töistä pois antaakseen kaikkensa uusioperheen pienille lapsille (uusi mies on leski ja yhden pienen tytön ainoa huoltaja ) ja kasvattanut heistä itseensä luottavia, kivasti käyttäytyviä teinejä. Toki normaalit murrosikäisten metkut, mutta se määrä mitä ystäväni antaa äitinä olisi mitalin paikka.
Hänen mottonsa on se, että lapset ovat vain lainaksi. Jo vauvaikäisestä täytyy muistaa, että ainoa joka perheeseen jää on on puoliso. Sitä ei saa unohtaa äitiydessäkään. Niinpä ne normaalit parisuhdekuviot kriiseineen käydään lapsiarjessa joka tapauksessa läpi vaatipa joku pikku ihminen huomiota kuinka paljon tahansa. Oman tilan ihmisenä ystäväni ottaa niin, etteivät lapset keskeytä hänen puheitaan. On myös oma äidin huone, jonne mennään tekemään ammattitöitä ja jolloin isä vastaa lapsista.
Ystäväni tosin on hyvin huumorintajuinen ja valoisa ihmistyyppi, jolla on tietyt arvot ja periaatteet elämässään. Siinä perheessä ainakin hullutellaan ja nauretaan paljon. Onkohan sillä mitään merkitystä? En tiedä, mutta luulisi ilolla olevan vaikutuksensa ihmisen mielialaan myös äitinä?
Hapan, omista valinnoistaan epävarma perusnegatiivinen ihminen kuten ap ei ole ilon lähde. Ei ap voi tietää mitä ja millainen tuo ystävänsä on muuten kuin hänen kanssaan.
Sinun ystäväsi taas on jo epäonnistunut. Ei ehkä ole oikea ihminen jakamaan elämänviisauksia.
Kolahtiko :D Kuinka sä kerkiät täällä palstalla olla, sunhan pitää roikkua niissä lapsissa ettei ne traumatisoidu ja koe hylkäämisen tunnetta kun äiti näpyttelee aaveelle kesken aamutoimien.
Ei kolahtanut. Mun lapset on jo lukiossa. Toinen lähti jo, toinen nukkuu vielä.
Ap lienee näitä katkeria ja tunnevammaisia lapsia, joita vanhemmat eivät vilkaisseetkaan. "Itsenäistetty" ilman kiintymyssuhdetta. Ja sekö kaivelee koko loppuiän.
Aina joku ystäväpiirissä sekoaa lapsen saatuaan ja sitä ei aina osaa edes ennakoida, että kenellä menee vanhemmuuden suorittaminen yli. Omassa tuttavapiirissä molemmat suorittajat ovat korkeastikoulutettuja ja sellaisia, jotka elävät muutenkin projektityyppisesti. Aina on joku uusi asia mikä suoritetaan kauhealla vimmalla ja satsauksella. Taloprojekti, maratonprojekti, väitöskirja, jatko-opinnot, kuntoiluprojekti jne.
Vauva on kuin jokin kuninkaallinen korkeus, jota aistitaan ja tutkaillaan, että on säädät optimaaliset kaiken aikaa. Koko elämä pyörii rutiinien, rytmien, virikkeiden, tutkimustulosten ja suositusten ympärillä. Kiintymysvanhemmuus, eroahdistus, sokeriton luomuruokavalio, sormiruokailu, taaperoimetys... Mitä näitä nyt on. Kaikki elämässä on tottakai lapsilähtöistä ja lapsentahtista.
Ei puhettakaan, että vauva suhahtaisi osaksi perhettä ja perheen elämää. Vauva ja lapset on yhtäkkiä se elämä, minkä ympärillä kaikkien tulee pyöriä ja kaikkien tulisi ymmärtää ja joustaa. Lapset pyörittää koko palettia. Itse ei ollenkaan ymmärretä ettei se lapsi mene rikki jos ei ole maailman napa kaiken aikaa. Päinvastoin. Työssäni näitä herranterttuja sitten näkee ja kyllä on vaikeaa monella sopeutua yhteisiin tapoihin ja sääntöihin kun on tottunut olemaan se ainutlaatuinen vanhempien curlaama projekti. Yhtäkkiä joutuukin joustamaan, odottamaan, menemään epämukavuusalueelle. Kova paikka.
Mieheni sisko kuuluu näihin ihmisiin, joilta järki ja käytöstavat hävisivät lasten saannin myötä. Oireisiin kuuluu, että hän tietenkin pitää itseään aivan täydellisenä äitinä, jonka kaikki valinnat tehdään lasten ehdoilla, ja siksi hänen toimensa ovat kaiken arvostelun yläpuolella.
Tällaisille ihmisille on ihan turha yrittää puhua järkeä tai houkutella heitä ulos kuplasta. Sellainen omahyväinen itsetyytyväisyys karisee osalta heistä ehkä sitten, kun pikkulapsiaika on ohi.
Miehen sisko sai lapsensa viimeisenä sisaruksistaan ja me kaikki olemme olleet aika järkyttyneitä siitä, mihin kaikkeen meidän muiden yhtäkkiä pitäisi taipua, kun hän haluaa että toimitaan ”lasten ehdoilla”. Vaikka suvussa on ollut lapsia jo vaikka kuinka monta ennen hänen lapsiaan.
Tämän naisen identiteetti on niin lapsiin sidottu, että hänen on lähes mahdotonta lähteä esimerkiksi tilaisuuteen, johon lapset eivät voi tulla. Tuntuu että hän kokee itsensä jotenkin vajaaksi elleivät lapset Ile siinä kilpenä hänen ja muiden välillä. Hän jopa puhuu täysin eri äänellä silloin kun lapset ovat siinä helmoissa, vaikka keskustelukumppani on tuttu aikuinen.
No, pitkän jaarituksen päätteeksi totean, ettet valitettavasti voi tehdä mitään saadaksesi ystäväsi muuttumaan. Kannattaa vältellä häntä siihen saakka, kunnes hormonihuuru hälvenee ystäväsi päästä ja hän ehkä tulee taas järkiinsä. Jos tulee koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinulle kuuluu?
Niinpä. Tälle ystävälle on eri asiat tärkeitä kuin aplle. Jokainen saa toimia niinkuin parhaaksi näkee ja elää elämäänsä niinkuin haluaa. Jos joku haluaa keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä niin hieno juttu. Ei kuulu aplle.
Osa hurahtaa tuolla tavalla ja valitettavasti ystävyys heihin kyllä jää. Toivottavasti sinulla on muitakin ystäviä, koska tämä lienee menetetty.
Itsekin tunnen yhden tällaisen ihmisen eikä tule kyllä pidettyä enää yhteyttä. Aluksi ärsytti mutta nykyään enää tuskin ajattelen koko tyyppiä, vaikka hänen lapsensa taitavat olla jo lähellä teini-ikää. Ymmärtääkseni hän hankki sitten koiran, jonka ympärillä hössöttää, kun lapsista tuli isoja.