Lue keskustelun säännöt.
Jään toiseksi miehen siskolle?
04.11.2019 |
En ymmärrä mikä minua vaivaa, mutta olen sairaanloisen mustasukkainen siitä huomiosta mitä mies antaa siskolleen. Me ollaan seurusteltu hieman yli vuosi eikä asuta vielä yhdessä. Mua alkaa ärsyttämään heti sillä sekunnilla, kun kuulen miehen mainitsevan siskonsa. Hänen siskonsa on kaunis ja mukava. Mieheni puhuu hänestä paljon ja puolustaa häntä eniten sisaruksistaan, koska he 8 lapsen sisar parvi. He viettävät aikaa yhdessä todella paljon ja istuvat iltaa sekä soittavat toisilleen suunnilleen joka päivä jopa. Mies myös uskoituu minusta enemmän siskolleen kuin minulle. Hänen siskonsa on hieman vanhempi miestäni. Ja tolvana mieheni kysyy kaikkiin ongelmiinsa ohjeet tältä siskolta ja voitte vain kuvitella kuinka paljon meidänkin suhteeseen vaikuttaa nämä siskon ohjeet ja mielipiteet. Menee hermo! En mahda asialle mitään, että olen mustasukkainen tuosta enkä ymmärrä miksi pitää viettää noin paljon aikaa siskonsa kanssa. Ja ei, en ole kenestäkään muusta mustasukkainen kuin hänen siskostaan... Hänen siskonsa seurustelee tosin myös ja he asuvat hänen miehensä kanssa yhdessä.
Olen miettinyt jopa eroa tämän takia muuten kympin mies, mutta tuo hänen siskonsa vie minut kohta hullujen huoneelle.
Neuvoja?
Kommentit (112)
Veljeni tyttöystävä/vaimo on mustasukkainen meidän väleistä.
Me emme noinkaan tiiviisti ole tavanneet ja soitelleet. Kolmesta viiteen kertaan kuukaudessa nähdään. Soitellaan pari kertaa viikossa, yleensä koiralenkillä, ettei se ole perheiltä pois. Veljeni on myös mieheni hyvä ystävä. Ovat ystävystyneet tässä vuosien aikana.
Mulla ja veljellä on pitkä yhteinen taival ja me ymmärrämme vanhempiamme ja tätä puolta suvusta paremmin yhdessä. Me olemme olleet paita ja peppu pienestä. Meillä on sama musa ja leffamaku.. muutenkin huumori on muokkautunut tiiviisti yhteen. Ja kyllä hän on ystäväni, hänelle myös uskoudun, kuten veljeni mulle. Mutta ei parisuhteista ne jätettiin ulkopuolelle, kun veljeni alkoi mieheni kanssa ystävystymään. Ei ole reilua kellekään.
Pitkään yritin tämän veljen naisen kanssa tulla toimeen. Ottaa häntä huomioon ja tutustua häneen itsenään, ilman miehiä ja muuta hälinää. Käytiin lenkillä, kahvilla, syömässä, leffassa, keikoilla... ja aina hän on yhtä kylmä ja tiuskiva mulle. Ei kiitos. Mä en kenenkään kynnysmatoksi sittenkään ala. Olkoot.
Nyttemmin ollaan veljen kanssa vielä vähentäneet yhteydenottoja. Ei ole mitään järkeä, että jokaisen yhteydenoton jälkeen heillä alkaa kolmas maailmansota.
Ei ole siis vieläkään selvinnyt, että miksi tästä suhteesta on mustasukkainen. Oma mieheni on myös ymmällään ja pitää tuota naista vähän tärähtäneenäkin.
Se nainen on kyllä oman veljensä kanssa kuin paita ja peppu, mutta me emme sitten saisi olla? En tiedä mitä me tehdään hänen silmissään väärin. Mussa on jotain epäilyttävää selkeesti. Ikuinen pahanilmanlintu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.
Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.
Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.
Olisit tyytyväinen tästä, tuollainen sisko on aivan käsittämätön apu ja voimavara. Mieti nyt, joku nainen jolle miehesi puhuu ja jota hän kuuntelee. Kunpa niillä kaikilla olisi läheinen sisko.
Auttaisiko jos mies ei tekisi asioita vasta konsultoituaan siskoaan? Tai jos viettisit itse aikaa hänen siskon kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Olet melko surullinen tapaus
Kannattiko sinun nyt tuollaisen kommentin takia alkaa kirjoittaa. En käsitä ihmistä jolla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, mutta niin kova halu ilkeillä että jaksaa naputtaa tuon numerosarjankin saadakseen ilkeilynsä kaikkien näkyville. Nämä ilkeilijät ovat myös aina ensimmäisenä kommentoimassa, kun joku uskaltaa paljastaa rehellisesti jonkin negatiivisen tunteensa. Hirveä kiire päästä ensimmäisenä sivaltamaan.
Ymmärrän aloittajan näkemyksen siinä mielessä, että itsekin olen läheinen veljeni kanssa. Mutta kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän vei aika nopeasti ison tilan elämästäni. Ja valitettavasti osa siitä tilasta tuli veljeni kustannuksella. Tämä on ikävää, mutta luonnollinen asia. Ennen veljeni oli minulle läheisin ihminen, nyt se on mieheni. En usko että mieheni piti ikinä miettiä, monesko hän on minun "tärkeysjärjestyksessäni". Aloittajan mies ei selvästikään näe asiaa tuolla tavalla, mikä voi tarkoittaa että hän ei ole täysillä mukana suhteessa.
Toisaalta: sisarusten kanssa on takana yhteistä historiaa vuosikymmeniä. Itse olet ollut kuvioissa melko lyhyen aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.
Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.
Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.
Tuntuu että kälyllä on hyvä syy olla mustasukkainen.
Joku raja täytyy kuitenkin olla sisarusten suhteessa. Kun löydetään puoliso on hän tärkein ja siskon tai veljen tulisi hyväksyä tämä. Valitettavasti on kokemusta miehen siskosta joka tuppautui kylään ilmoittamatta jatkuvasti ja joka puuttui perheemme kaikkiin asioihin. Jos keskitietä ei löydy on parempi erota. Sisko ei osannut erottaa perheen rajaa. Jos olisin tiennyt mihin joudun olisin ehkä valinnut toisen miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.
Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.
Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.
Tuntuu että kälyllä on hyvä syy olla mustasukkainen.
Kerro toki lisää, kun näemmä uskot tuntevasi asian paremmin kuin minä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet melko surullinen tapaus
Kannattiko sinun nyt tuollaisen kommentin takia alkaa kirjoittaa. En käsitä ihmistä jolla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, mutta niin kova halu ilkeillä että jaksaa naputtaa tuon numerosarjankin saadakseen ilkeilynsä kaikkien näkyville. Nämä ilkeilijät ovat myös aina ensimmäisenä kommentoimassa, kun joku uskaltaa paljastaa rehellisesti jonkin negatiivisen tunteensa. Hirveä kiire päästä ensimmäisenä sivaltamaan.
Ymmärrän aloittajan näkemyksen siinä mielessä, että itsekin olen läheinen veljeni kanssa. Mutta kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän vei aika nopeasti ison tilan elämästäni. Ja valitettavasti osa siitä tilasta tuli veljeni kustannuksella. Tämä on ikävää, mutta luonnollinen asia. Ennen veljeni oli minulle läheisin ihminen, nyt se on mieheni. En usko että mieheni piti ikinä miettiä, monesko hän on minun "tärkeysjärjestyksessäni". Aloittajan mies ei selvästikään näe asiaa tuolla tavalla, mikä voi tarkoittaa että hän ei ole täysillä mukana suhteessa.
Toisaalta: sisarusten kanssa on takana yhteistä historiaa vuosikymmeniä. Itse olet ollut kuvioissa melko lyhyen aikaa.
Voi tarkoittaa, mutta voi yhtä hyvin olla tarkoittamattakin. Ne, jotka jättävät ennen tärkeitä ihmisiä taakseen uuden kumppanin vuoksi, ovat juuri niitä ihmisiä, jotka ryhtyvät kiukuttelemaan ja juoksemaan kostoksi vieraissa, jos kumppani ei sitten olekaan kaikkea aikaansa heidän seuranaan.
Jos tunnette kovaa mustasukkaisuutta kumppaninne perhettä kohtaan, jääkää sinkuiksi. Teistä ei ole tasapainoiseen kumppanuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku raja täytyy kuitenkin olla sisarusten suhteessa. Kun löydetään puoliso on hän tärkein ja siskon tai veljen tulisi hyväksyä tämä. Valitettavasti on kokemusta miehen siskosta joka tuppautui kylään ilmoittamatta jatkuvasti ja joka puuttui perheemme kaikkiin asioihin. Jos keskitietä ei löydy on parempi erota. Sisko ei osannut erottaa perheen rajaa. Jos olisin tiennyt mihin joudun olisin ehkä valinnut toisen miehen.
Ei todellakaan pidä ja mikään laki ei määrää että puolison olisi oltava elämän ainoa keskipiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.
Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.
Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.
Tuntuu että kälyllä on hyvä syy olla mustasukkainen.
Kerro toki lisää, kun näemmä uskot tuntevasi asian paremmin kuin minä itse.
Ahaa. Olet näitä, jotka kirjoittavat keskustelupalstalle, mutta jos joku kommentoi niin sieltä tulee heti loukkaantunut vittuiluviesti. Suljetaan siis palsta ainakin ihmissuhdejuttujen osalta, koska kukaan ei voi tietää mitään mistään. Vai?
No mutta minä kerron lisää. Tuo kirjoittamasi viimeinen kappale ei kuvasta millään tavalla normaalia asennetta sisaruksen elämänkumppaniin. Jos se on ollut olemassa alusta asti, ei ihme että tulee ongelmia. Ja nyt vielä reaktiosi siihen kun joku sanoo jotain mikä ei sinua miellytä... huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet melko surullinen tapaus
Kannattiko sinun nyt tuollaisen kommentin takia alkaa kirjoittaa. En käsitä ihmistä jolla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, mutta niin kova halu ilkeillä että jaksaa naputtaa tuon numerosarjankin saadakseen ilkeilynsä kaikkien näkyville. Nämä ilkeilijät ovat myös aina ensimmäisenä kommentoimassa, kun joku uskaltaa paljastaa rehellisesti jonkin negatiivisen tunteensa. Hirveä kiire päästä ensimmäisenä sivaltamaan.
Ymmärrän aloittajan näkemyksen siinä mielessä, että itsekin olen läheinen veljeni kanssa. Mutta kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän vei aika nopeasti ison tilan elämästäni. Ja valitettavasti osa siitä tilasta tuli veljeni kustannuksella. Tämä on ikävää, mutta luonnollinen asia. Ennen veljeni oli minulle läheisin ihminen, nyt se on mieheni. En usko että mieheni piti ikinä miettiä, monesko hän on minun "tärkeysjärjestyksessäni". Aloittajan mies ei selvästikään näe asiaa tuolla tavalla, mikä voi tarkoittaa että hän ei ole täysillä mukana suhteessa.
Toisaalta: sisarusten kanssa on takana yhteistä historiaa vuosikymmeniä. Itse olet ollut kuvioissa melko lyhyen aikaa.
Voi tarkoittaa, mutta voi yhtä hyvin olla tarkoittamattakin. Ne, jotka jättävät ennen tärkeitä ihmisiä taakseen uuden kumppanin vuoksi, ovat juuri niitä ihmisiä, jotka ryhtyvät kiukuttelemaan ja juoksemaan kostoksi vieraissa, jos kumppani ei sitten olekaan kaikkea aikaansa heidän seuranaan.
Jos tunnette kovaa mustasukkaisuutta kumppaninne perhettä kohtaan, jääkää sinkuiksi. Teistä ei ole tasapainoiseen kumppanuuteen.
Tässä ei puhuttu taakse jättämisestä, vaan siitä että kumppanin pitäisi olla se tärkein.
Tunnet varmaan ulkopuolisuutta tuossa kuviossa. Ihan hyväksyttävää tuntea mustasukkaisuutta mutta sen pohjalta ei kannata toimia. Se on vain tunne, joka todennäköisesti menee joskus ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnet varmaan ulkopuolisuutta tuossa kuviossa. Ihan hyväksyttävää tuntea mustasukkaisuutta mutta sen pohjalta ei kannata toimia. Se on vain tunne, joka todennäköisesti menee joskus ohi.
Juuri noin. Lisäksi olisi hyvä lapsuuden perheen antaa tilaa muodostuvalle uudelle perheelle eikä tupata jokaiseen perheen päätökseen. Ap:lla kuitenkin tuore suhde niin voi kestää hetki.
Kyllä minustakin olisi outoa, jos mieheni sisko olisi hänen elämänsä tärkein ihminen. Tai, että oma siskoni menisi kaikessa mieheni edelle. Joten ymmärrän jos ap kokee tilanteessa olevan jotain kummallista. Toki viikoittain voi olla yhteydessä, mutta jos joka päivä ollaan kuin paita ja peppu, sekä kaikki omat asiat jaetaan siskolle muttei kumppanille, niin ihmettelisin itsekin.
Onneks mulla on maailman paras käly.
Apllä ei ole oikeaa parisuhdetta miehensä kanssa. Mies on kiinni perheessään ja AP toimii pelkkänä runkkumattona. Tasaveroista, rakastavaa suhdetta ei tuolla tavalla muodostu. Jätä se sika. Miksi jäisit kolmanneksi pyöräksi?
Sisko ollut se "äiti" lapsuudessa? Monta kertaa näissä moni lapsisssa perheissä sisarukset kantaa suurempaa vastuuta kuin se vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.
Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.
Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.
Lyly siis tahallaan kiilaa veljesi ja tämän vaimon väliin? Halveksittava ja ilkeä ihminen olet, etkä tiedä paikkasi. Ihmisten vaan täytyy jossain vaiheessa irtaantua ja itsenäistyä lapsuuden perheestään ja perustaa oma tiivis yksikkönsä. Tätä et suo veljellesi.
Olet melko surullinen tapaus