Olisitko miehen kanssa joka ärähtelee, tiuskii ja katsoo sinua halveksuvasti?

:O

En. Kuka olisi?

Passiivis-aggressiivista käytöstä, välillä ihan avoimen aggressiivista. Mies ei arvosta kumppaniaan.

Seurustelin nuorena miehen kanssa, joka tuntui suhtautuvan minuun vähän halveksivasti, tosin ei yhtä avoimesti ap:n kuvaama mies. Näin jälkikäteen tajuan, että seurustelukumppani ei erityisemmin pitänyt minusta tai toivoi minun olevan toisenlainen. Sekin on mahdollista, että hän olisi suhtautunut samoin kehen tahansa naiseen.

Ei kai kukaan hullu tuollaisen kanssa olisi? Sehän on kuin seuruselisi pahimman vihamiehen kanssa, mitä järkeä?

Ja miksi sinne kauppaan pitää mennä miehen kanssa jos sillä ei ole edes käytöstapoja... Tai no ihan sama, eihän tuollaisen kanssa voi olla yhtään missään.

Minä olen. Kaikesta oppii.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Kaikesta oppii.

Niin kuin mitä oppii?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Kaikesta oppii.

Niin kuin mitä oppii?!

Sen mitä on valmis sietämään suhteen alussa, sen mikä on normaalia ja mikä ei.

Ei herranjestas sentään! Kun kerta täällä kyselet tuollaista niin taidat kyllä itsekkin tietää jo vastauksen....

Tuo kuulostaa jo aika uskomattoman kamalalta, mutta niin sitä vaan itsekin oli nuorempana melkoisten m*lkkujen kanssa jotka ei tosiaan kunnioittaneet/arvostaneet lainkaan. Eihän sitä vaan silloin tajunnut vaan jotenkin kuvitteli, että kaikki se ilkeys ja epärehellisyys oli vaan niitä "huonompia päiviä" jotka kuuluu parisuhteeseen. Jälkeenpäin sitä on tajunnut,  että sitähän oli pelkkä kynnysmatto ja reikä näille miehille eikä parisuhteen tosiaan kuulu olla sellaista.

Harmi, että vahinko kuitenkin ehti jo tapahtua eikä sitä oikein osaa/uskalla luottaa kehenkään eikä edes itseensä, että osaisi tunnistaa terveen parisuhteen ja olla sellaisessa "oikein" ja hyvän miehen arvoinen. Sellaisesta kun ei ole minkäänlaista kokemusta.

En olisi.

Aika monikin on huonosti kohtelevan kumppanin kanssa, ei se ole mitenkään uniikki asia tässä maailmassa. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuulostaa jo aika uskomattoman kamalalta, mutta niin sitä vaan itsekin oli nuorempana melkoisten m*lkkujen kanssa jotka ei tosiaan kunnioittaneet/arvostaneet lainkaan. Eihän sitä vaan silloin tajunnut vaan jotenkin kuvitteli, että kaikki se ilkeys ja epärehellisyys oli vaan niitä "huonompia päiviä" jotka kuuluu parisuhteeseen. Jälkeenpäin sitä on tajunnut,  että sitähän oli pelkkä kynnysmatto ja reikä näille miehille eikä parisuhteen tosiaan kuulu olla sellaista.

Harmi, että vahinko kuitenkin ehti jo tapahtua eikä sitä oikein osaa/uskalla luottaa kehenkään eikä edes itseensä, että osaisi tunnistaa terveen parisuhteen ja olla sellaisessa "oikein" ja hyvän miehen arvoinen. Sellaisesta kun ei ole minkäänlaista kokemusta.

Sitä ei jotenkin ollenkaan tiedä mikä on ok ja mikä ei. Tai siis, että mikä on vielä ihan normaalia käytöstä ja missä kohtaa menee se raja, että toisen käytöksestä on ymmärrettävä vetää ainoa oikea johtopäätös ja jättää suhde siihen paikkaan. On ihan sekaisin sen suhteen mitä kaikkea hyvässäkin parisuhteessa "pitää" tai voi sietää. Toki nuo ap:n esimerkit on jo todella selkeitä, ettei tuollainen ole hyvää parisuhdetta nähnytkään, mutta miehet harvoin on noin selkeitä vaan se halveksunta on jotenkin ovelan peiteltyä ja just sellaista, että ne sanat ja teot voi ymmärtää kahdella tavalla.

En olisi k.o. ”miehen” kanssa missään tilanteessa, johon minun osallistumiseni on vapaaehtoista. (treffit, kahvit, parisuhde, kaveruus, keskustelu baarissa: ei, ei, ei.)

Sen yhden kauppareissun ajan. Tuon vikinän kanssa olisi hauska lappaa ostoskori täyteen kurkkujen lisäksi kesäkurpitsoita, suippopaprikoita ja munakoisoja. Tekisin ison ratatouillen, itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuulostaa jo aika uskomattoman kamalalta, mutta niin sitä vaan itsekin oli nuorempana melkoisten m*lkkujen kanssa jotka ei tosiaan kunnioittaneet/arvostaneet lainkaan. Eihän sitä vaan silloin tajunnut vaan jotenkin kuvitteli, että kaikki se ilkeys ja epärehellisyys oli vaan niitä "huonompia päiviä" jotka kuuluu parisuhteeseen. Jälkeenpäin sitä on tajunnut,  että sitähän oli pelkkä kynnysmatto ja reikä näille miehille eikä parisuhteen tosiaan kuulu olla sellaista.

Harmi, että vahinko kuitenkin ehti jo tapahtua eikä sitä oikein osaa/uskalla luottaa kehenkään eikä edes itseensä, että osaisi tunnistaa terveen parisuhteen ja olla sellaisessa "oikein" ja hyvän miehen arvoinen. Sellaisesta kun ei ole minkäänlaista kokemusta.

Sitä ei jotenkin ollenkaan tiedä mikä on ok ja mikä ei. Tai siis, että mikä on vielä ihan normaalia käytöstä ja missä kohtaa menee se raja, että toisen käytöksestä on ymmärrettävä vetää ainoa oikea johtopäätös ja jättää suhde siihen paikkaan. On ihan sekaisin sen suhteen mitä kaikkea hyvässäkin parisuhteessa "pitää" tai voi sietää. Toki nuo ap:n esimerkit on jo todella selkeitä, ettei tuollainen ole hyvää parisuhdetta nähnytkään, mutta miehet harvoin on noin selkeitä vaan se halveksunta on jotenkin ovelan peiteltyä ja just sellaista, että ne sanat ja teot voi ymmärtää kahdella tavalla.

Juuri näin. Kun se kaltoinkohtelu voi olla ihan mitä tahansa verhotusta piilov*ttuilusta ihan suoraan haukkumiseen asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuulostaa jo aika uskomattoman kamalalta, mutta niin sitä vaan itsekin oli nuorempana melkoisten m*lkkujen kanssa jotka ei tosiaan kunnioittaneet/arvostaneet lainkaan. Eihän sitä vaan silloin tajunnut vaan jotenkin kuvitteli, että kaikki se ilkeys ja epärehellisyys oli vaan niitä "huonompia päiviä" jotka kuuluu parisuhteeseen. Jälkeenpäin sitä on tajunnut,  että sitähän oli pelkkä kynnysmatto ja reikä näille miehille eikä parisuhteen tosiaan kuulu olla sellaista.

Harmi, että vahinko kuitenkin ehti jo tapahtua eikä sitä oikein osaa/uskalla luottaa kehenkään eikä edes itseensä, että osaisi tunnistaa terveen parisuhteen ja olla sellaisessa "oikein" ja hyvän miehen arvoinen. Sellaisesta kun ei ole minkäänlaista kokemusta.

Sitä ei jotenkin ollenkaan tiedä mikä on ok ja mikä ei. Tai siis, että mikä on vielä ihan normaalia käytöstä ja missä kohtaa menee se raja, että toisen käytöksestä on ymmärrettävä vetää ainoa oikea johtopäätös ja jättää suhde siihen paikkaan. On ihan sekaisin sen suhteen mitä kaikkea hyvässäkin parisuhteessa "pitää" tai voi sietää. Toki nuo ap:n esimerkit on jo todella selkeitä, ettei tuollainen ole hyvää parisuhdetta nähnytkään, mutta miehet harvoin on noin selkeitä vaan se halveksunta on jotenkin ovelan peiteltyä ja just sellaista, että ne sanat ja teot voi ymmärtää kahdella tavalla.

Ja tietenkään sellaisessa suhteessa ei pidä kenenkään ollakaan jossa ei tunnu hyvältä, mutta onko sitä itse jo yliherkkäkin ihan normijutuista? Kateellisenakin katsoo naisia, joilla elämä on ollut suojattua ja mennyt kuin pumpulissa ilman huonoja mieskokemuksia. Silloin on tietenkin helppoa vetää ne omat rajat ja pitää niistä kiinni, kun miehet on lähtökohtaisesti aina halunneet kohdella hyvin. Elämä on aikalailla erilaista, kun ei ole tarvinnut olla kenenkään pahan olon likasankona vaan päinvastoin.

Mulla tämä menee niin päin, että nuorempana oli parisuhteita vain varsin hyvin käyttäytyvien miesten kanssa, joiden kanssa oli aina helppoa muodostaa vastavuoroinen ja hyvä parisuhde.

Luulin ihan oikeasti, että näin kaikki parisuhteet toimivat. kunhan nyt vähän aluksi katsoo, että minkälaisen tyypin kanssa menee yhteen.

Jep jep.

Piti elää yli nelikymppiseksi asti, kunnes eteen tuli se ensimmäinen akateemisesti koulutettu, erittäin älykäs ja kaikkien ulkopuolisten mielestä niin mahtavan hieno & sympaattinen mies - joka myös esitti minulle sellaista n. vuoden päivät - joka ei sitten sitä oikeasti ollutkaan. Neljän seinän sisällä muuttui välillä täydeksi hirviöksi, harrasti ap:n kuvaileman mukaista & pahempaakin psyykkistä väkivaltaa, sekä myös fyysistä väkivaltaa.

Sitä oli tajuttoman vaikea tajuta kaikkien niiden hyvien kokemusten jälkeen. Uskoa todeksi, että joku ihminen, mies, voisi olla sellainen. Olin aina pitänyt miehiä hyvinä tyyppeinä, he olivat aina kohdelleet minua hyvin.

Nyt on luottamus mennyt varmaan loppuiäksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tämä menee niin päin, että nuorempana oli parisuhteita vain varsin hyvin käyttäytyvien miesten kanssa, joiden kanssa oli aina helppoa muodostaa vastavuoroinen ja hyvä parisuhde.

Luulin ihan oikeasti, että näin kaikki parisuhteet toimivat. kunhan nyt vähän aluksi katsoo, että minkälaisen tyypin kanssa menee yhteen.

Jep jep.

Piti elää yli nelikymppiseksi asti, kunnes eteen tuli se ensimmäinen akateemisesti koulutettu, erittäin älykäs ja kaikkien ulkopuolisten mielestä niin mahtavan hieno & sympaattinen mies - joka myös esitti minulle sellaista n. vuoden päivät - joka ei sitten sitä oikeasti ollutkaan. Neljän seinän sisällä muuttui välillä täydeksi hirviöksi, harrasti ap:n kuvaileman mukaista & pahempaakin psyykkistä väkivaltaa, sekä myös fyysistä väkivaltaa.

Sitä oli tajuttoman vaikea tajuta kaikkien niiden hyvien kokemusten jälkeen. Uskoa todeksi, että joku ihminen, mies, voisi olla sellainen. Olin aina pitänyt miehiä hyvinä tyyppeinä, he olivat aina kohdelleet minua hyvin.

Nyt on luottamus mennyt varmaan loppuiäksi.

Hyvä kirjoitus. Jos ihminen on elänyt suojattua ja turvallista elämää, silloin hän luottaa ihmisiin ja uskoo ihmisistä hyvää. Ja sitten "hyvän tyypin" väkivaltaisuus tuleekin ihan täytenä yllätyksenä. 

Toisaalta sitten sanotaan, että esim. lapsena perheväkivaltaa kokeneet tai todistaneet ajautuvat väkivaltaisiin suhteisiin aikuisenakin. 

Ehkä tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että kuka tahansa voi ajautua väkivaltaiseen suhteeseen. 

Ap:lle vastaan siis, että ei, en olisi. Enää. Tuli oltua ihan riittävän monta vuotta, kun en pystynyt vaan jotenkin tajuamaan mistä oli kyse ja että mies ei siitä miksikään muuttuisi, vaikka kuinka anelisin, itkisin, konttaisin maassa, huutaisin ja terapiassa käytäisiin.

Näitä mieleltään sairaita yksilöitä vaan on olemassa. Niitä sairauksia ei lähes 100% varmuudella voi parantaa.

Eivätkä kaikki ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä niin sairaitakaan, mutta ehkä eivät vain omaa mitään käytöstapoja, haluavat tahallaan loukata, omaavat kieroutuneen huumorintajun jne.

Ap. Älä jää tuohon suhteeseen, oli miehen käytöksen takana ihan mitä tahansa. Se ei siitä parane, mutta sinulla on varmasti elämää edessä paljon enemmän kuin minulla, ja niitä oikeasti kivoja & ihania miehiäkin on maailma pullollaan.

T. Nro 17.

Mitäs pakotit lopettamaan tupakoinnin, tuo siitä seuraa