Olisitko miehen kanssa joka ärähtelee, tiuskii ja katsoo sinua halveksuvasti?

Olen valitettavasti nuorempana ollutkin muutamankin miehen kanssa jotka on ärähdelleet, tiuskineet ja katsoneet halveksivasti. Eikä edes vain katsoneet vaan ovat ihan sanallisestikin kertoneet kuinka halveksittava minä ja/tai kroppani on. On tullut kuultua kuinka mua saa aina hävetä, kun en ole niin hoikka/treenattu/timmi kuin kaverien tyttöystävät (olin siis ihan normipainoinen, mutta en harrastanut nuorempana mitään liikuntaa) ja siksi mua ei voinut ottaa mukaan kun mennään porukalla mökille/kuusijärvelle/serenaan. Toinen/seuraava poikaystävä taas kertoi muiden kuullen mielipiteensä kropastani ja ettei tuollaisella löllömahalla kannattaisi kääntää kollarihousujen vyötäröä kaksin kerroin (kollarit oli siis kys. poikaystävän ja noin 6 numeroa liian suuret ja pitkät). On tullut myös kuultua telkkaria katsellessa (poikaystävä nro4) kun side/tamponimainoksessa oli nainen hipsterialushousuissaan että wau, onpas nuo tuollaiset seksikkäät. Samaan hengenvetoon toki lisäsi, ettei siis sun p*rseellä vaan tuollaisella treenatulla..

Ihan normaalille käytökselle kuulostaa parisuhteessa olevalta mieheltä. Tuleeko niitä muutakin sorttia kuin järkyttävällä vaimovihalla? En ole koskaan tajunnut miksi miehet alkaa parisuhteeseen naisen kanssa jota vihaa, mutta niin ne vaan tekee. Kannattaisi vaikka koittaa jotain niistä naisista mitä vokottelee ennen ja suhteen aikana mistä näyttää olevan kiinnostunut vuodesta toiseen. Miksi sen kanssa pitää olla mitä melkein sylkee päin naamaa ja haaveilee lähinnä toisen kuolemasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla tämä menee niin päin, että nuorempana oli parisuhteita vain varsin hyvin käyttäytyvien miesten kanssa, joiden kanssa oli aina helppoa muodostaa vastavuoroinen ja hyvä parisuhde.

Luulin ihan oikeasti, että näin kaikki parisuhteet toimivat. kunhan nyt vähän aluksi katsoo, että minkälaisen tyypin kanssa menee yhteen.

Jep jep.

Piti elää yli nelikymppiseksi asti, kunnes eteen tuli se ensimmäinen akateemisesti koulutettu, erittäin älykäs ja kaikkien ulkopuolisten mielestä niin mahtavan hieno & sympaattinen mies - joka myös esitti minulle sellaista n. vuoden päivät - joka ei sitten sitä oikeasti ollutkaan. Neljän seinän sisällä muuttui välillä täydeksi hirviöksi, harrasti ap:n kuvaileman mukaista & pahempaakin psyykkistä väkivaltaa, sekä myös fyysistä väkivaltaa.

Sitä oli tajuttoman vaikea tajuta kaikkien niiden hyvien kokemusten jälkeen. Uskoa todeksi, että joku ihminen, mies, voisi olla sellainen. Olin aina pitänyt miehiä hyvinä tyyppeinä, he olivat aina kohdelleet minua hyvin.

Nyt on luottamus mennyt varmaan loppuiäksi.

Hyvä kirjoitus. Jos ihminen on elänyt suojattua ja turvallista elämää, silloin hän luottaa ihmisiin ja uskoo ihmisistä hyvää. Ja sitten "hyvän tyypin" väkivaltaisuus tuleekin ihan täytenä yllätyksenä. 

Toisaalta sitten sanotaan, että esim. lapsena perheväkivaltaa kokeneet tai todistaneet ajautuvat väkivaltaisiin suhteisiin aikuisenakin. 

Ehkä tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että kuka tahansa voi ajautua väkivaltaiseen suhteeseen. 

Kuka tahansa voi ajautua vökivaltaiseen suhteeseen, mutta ne turvallista elämää eläneet, hyvän itsetunnon omaavat eivät sinne jää, ymmärtävät lähteä. Jotkut taas voivat kokea mallin tuttuuden vuoksi omakseen, vaikeampi lähteä kun ei mielestään parempaakaan ansaitse? Aina kannattaa kuitenkin lähteä, hakee sen vahvuuden lähteä muilta läheisiltä/ammattiauttajilta.

Helppohan tuohon on sanoa, että kuka hullu tuollaista sietää, mutta kerronpa tositarinan:

Kuulostaa mun ekalta poikaystävältä (olin 20 v, hän 3 v vanhempi). Eihän se suhde tuollaisena alkanut, vaan tuo halveksinta alkoi ja lisääntyi pikkuhiljaa. Olin naiivi ja luulin että tuollaista pitää vaan sietää, koska kaikilla on huonoja päiviä jne. Ekat kerrat kun sanoin että en tykkää tuollaisesta kohtelusta, niin sain kuulla olevani "huumorintajuton nipo". Lopulta onneksi ymmärsin ettei joka päivä voi olla huono päivä, eikä huonokaan päivä anna oikeutta kohdella kumppania tuolla tavoin.

En vieläkään ymmärrä miten jaksoin niinkin kauan sietää sitä touhua. Lopulta eromme jälkeen kun tapasin nykyisen mieheni, niin olin suorastaan hämmästynyt huomatessani kuinka mukavaa parisuhteessa voi olla, ja ymmärsin että tällaista tämän kuuluukin olla: että sen kumppanin kanssa on hyvä ja turvallinen olla.

Mä olen nuorena ollut naimisissa kontrolloivan, patologisen mustasukkaisen, henkistä ja taloudellista väkivaltaa käyttävän miehen kanssa. Luonnevikaiset pystyvät olemaan hurmaavia jonkin aikaa.

Kova koulu se oli, ja kuuden vuoden jälkiä korjattiin terapiassakin. Sen se poiki, että ihmisiin luottaminen oli pitkään erittäin vaikeaa, siilipuolustus oli päällä pitkään nykyisenkin puolison kanssa....ihmettelen joskus hänen kärsivällisyyttään. Toisaalta, sieltä kun nousi, ei enää ikinä anna kohdella itseään huonosti, toleranssi sellaiseen on täysin mennyttä. -ratatouillenkeittelijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla tämä menee niin päin, että nuorempana oli parisuhteita vain varsin hyvin käyttäytyvien miesten kanssa, joiden kanssa oli aina helppoa muodostaa vastavuoroinen ja hyvä parisuhde.

Luulin ihan oikeasti, että näin kaikki parisuhteet toimivat. kunhan nyt vähän aluksi katsoo, että minkälaisen tyypin kanssa menee yhteen.

Jep jep.

Piti elää yli nelikymppiseksi asti, kunnes eteen tuli se ensimmäinen akateemisesti koulutettu, erittäin älykäs ja kaikkien ulkopuolisten mielestä niin mahtavan hieno & sympaattinen mies - joka myös esitti minulle sellaista n. vuoden päivät - joka ei sitten sitä oikeasti ollutkaan. Neljän seinän sisällä muuttui välillä täydeksi hirviöksi, harrasti ap:n kuvaileman mukaista & pahempaakin psyykkistä väkivaltaa, sekä myös fyysistä väkivaltaa.

Sitä oli tajuttoman vaikea tajuta kaikkien niiden hyvien kokemusten jälkeen. Uskoa todeksi, että joku ihminen, mies, voisi olla sellainen. Olin aina pitänyt miehiä hyvinä tyyppeinä, he olivat aina kohdelleet minua hyvin.

Nyt on luottamus mennyt varmaan loppuiäksi.

Hyvä kirjoitus. Jos ihminen on elänyt suojattua ja turvallista elämää, silloin hän luottaa ihmisiin ja uskoo ihmisistä hyvää. Ja sitten "hyvän tyypin" väkivaltaisuus tuleekin ihan täytenä yllätyksenä. 

Toisaalta sitten sanotaan, että esim. lapsena perheväkivaltaa kokeneet tai todistaneet ajautuvat väkivaltaisiin suhteisiin aikuisenakin. 

Ehkä tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että kuka tahansa voi ajautua väkivaltaiseen suhteeseen. 

Kuka tahansa voi ajautua väkivaltaiseen suhteeseen, mutta ne turvallista elämää eläneet, hyvän itsetunnon omaavat eivät sinne jää, ymmärtävät lähteä. Jotkut taas voivat kokea mallin tuttuuden vuoksi omakseen, vaikeampi lähteä kun ei mielestään parempaakaan ansaitse? Aina kannattaa kuitenkin lähteä, hakee sen vahvuuden lähteä muilta läheisiltä/ammattiauttajilta.

Hyvin sanottu, kiitos kaikkien puolesta jotka noissa tilanteissa elävät!

Olen itse se turvallista elämää elänyt (nro 17 tekstin kirjoittaja), mutten silti tajunnut lähteä riittävän ajoissa.

Ongelmana oli se, etten tosiaankaan voinut uskoa sen kaiken olevan edes totta.

Syytin itseäni (koska mieshän syytti tietysti koko ajan minua ja käytöstäni kaikesta - juuri se normaali kaava), mietin että jos minä vain osaisin olla paremmin, niin kyllä tämä tästä (ja taas, mieshän tietysti kertoi, kuinka kaikki olisi hyvin jos minä vain olisin toisenlainen).

Mies myös osasi selittää, että hän on varmasti ensimmäinen ns. oikea miehinen mies, jolla testosteronit jyllää, jonka olen koskaan kohdannut. Että miksi olen nössöjen kanssa ollut aiemmin. Hän ei miksikään tossumieheksi rupea, olisin ylpeä kun vierelläni on nyt tällainen "miesmaailman kunkku".

Kaikesta tuosta, ja siitä etten ollut mitään tuollaista aiemmin kokenut, oli pääni monta vuotta ihan sekaisin. Yritin sitä ja yritin tätä. Yritin ymmärtää ja yritin muuttaa itseäni.

Läheisten tuki ei pahemmin auttanut, he kun näkivät usein vain miehen hyvät puolet ja usein myös kääntyivät syyttämään minua: Sinussa sen vian täytyy olla, ei se mies muuten noin käyttäytyisi.

Omat vanhempanikin olivat tätä mieltä ja yrittivät vain neuvoa, miten minun tulisi oppia käyttäytymään kiltimmin tms., jotta elämä kotona sujuisi ongelmitta. 

Juuri em. syiden vuoksi nämä ovat todella vaikeita tilanteita. Moni tarvitsisi paljon apua, syvällisiä neuvoja ja ihan perustason käytännön apuakin lähtemiseen.

Ja silti niin moni on sen avun ulottumattomissa niin kauan, kun he itse syyttävät itseään, luulevat että vika on heissä, että mies muuttuu jne.

Mitä tälle kaikelle oikein voisi tehdä?!?

Apua, elääkö mieheni kaksoiselämää?? Tuo kurkkujuttu oli kuin suoraan hänen suustaan! :D

Asiaan. Joo, se oli tuollainen aluksi ja monin tavoin vielä pahempikin. Laitoin tyypin kuriin ja nyt se puhuu mulle kuin ihmiselle ja arvostaa kyllä. Ei katso halveksuen, muttei ehkä ole koskaan katsonutkaan. Tai no... eihän se muutenkaan juuri koskaan katso mua. Kova koulu tää on ollut, enkä voi suositella kenellekään. En itsekään ryhtyisi tähän uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla tämä menee niin päin, että nuorempana oli parisuhteita vain varsin hyvin käyttäytyvien miesten kanssa, joiden kanssa oli aina helppoa muodostaa vastavuoroinen ja hyvä parisuhde.

Luulin ihan oikeasti, että näin kaikki parisuhteet toimivat. kunhan nyt vähän aluksi katsoo, että minkälaisen tyypin kanssa menee yhteen.

Jep jep.

Piti elää yli nelikymppiseksi asti, kunnes eteen tuli se ensimmäinen akateemisesti koulutettu, erittäin älykäs ja kaikkien ulkopuolisten mielestä niin mahtavan hieno & sympaattinen mies - joka myös esitti minulle sellaista n. vuoden päivät - joka ei sitten sitä oikeasti ollutkaan. Neljän seinän sisällä muuttui välillä täydeksi hirviöksi, harrasti ap:n kuvaileman mukaista & pahempaakin psyykkistä väkivaltaa, sekä myös fyysistä väkivaltaa.

Sitä oli tajuttoman vaikea tajuta kaikkien niiden hyvien kokemusten jälkeen. Uskoa todeksi, että joku ihminen, mies, voisi olla sellainen. Olin aina pitänyt miehiä hyvinä tyyppeinä, he olivat aina kohdelleet minua hyvin.

Nyt on luottamus mennyt varmaan loppuiäksi.

Hyvä kirjoitus. Jos ihminen on elänyt suojattua ja turvallista elämää, silloin hän luottaa ihmisiin ja uskoo ihmisistä hyvää. Ja sitten "hyvän tyypin" väkivaltaisuus tuleekin ihan täytenä yllätyksenä. 

Toisaalta sitten sanotaan, että esim. lapsena perheväkivaltaa kokeneet tai todistaneet ajautuvat väkivaltaisiin suhteisiin aikuisenakin. 

Ehkä tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että kuka tahansa voi ajautua väkivaltaiseen suhteeseen. 

Kuka tahansa voi ajautua vökivaltaiseen suhteeseen, mutta ne turvallista elämää eläneet, hyvän itsetunnon omaavat eivät sinne jää, ymmärtävät lähteä. Jotkut taas voivat kokea mallin tuttuuden vuoksi omakseen, vaikeampi lähteä kun ei mielestään parempaakaan ansaitse? Aina kannattaa kuitenkin lähteä, hakee sen vahvuuden lähteä muilta läheisiltä/ammattiauttajilta.

Totta tuokin. Mutta sellaistakin kuulee, että väkivaltainen kumppani voi saada nujerrettua hyväitsetuntoisen ihmisen minäkuvan ja omanarvontunnon siten, ettei tämä välttämättä osaa lähteä heti. Siinäkin on eroja, kuinka kauan tilanteen tajuamisessa menee. 

Tämä on myös tärkeä juttu, jonka moni on tässä ketjussa jo tuonut esiin, että eivät nämä luonnehäiriöiset tai muuten vaan k.päiset tyypit tosiaan näitä ominaisuuksiaan heti ekoilla treffeillä yleensä paljasta. Sehän tekisi asian aivan liian helpoksi, kun voisi heti juosta ja kauas. 

Usein nämä jutut alkavat tulla esiin siinä vaiheessa, kun ollaan muutettu yhteen, menty naimisiin tai viimeistään kun on saatu lapsi(a). Siinä vaiheessa paljastuu se todellinen luonne.

Usein ennusmerkkejä on kuitenkin ollut ilmassa jo aiemmin. Esim. ikäviä huomautuksia & lipsautuksia, jotka sitten naamioidaan vitseiksi. Saat kuulla olevasi huumorintajuton, kun et tsoukkeja ymmärrä. Ja "moni muu nainen olisi tuolle vain nauranut, muta sä oot tollainen tosikko", kun sinua on juuri haukuttu tai paremminkin ns. piilohaukuttu.

Voi kun kaikki osaisivatkin luottaa siihen intuitioon, joka kertoo usein jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että tässä suhteessa ei nyt ole kaikki ihan ok. Tuon miehen käytös ei nyt vaan ole ihan ok, vaikka en pystykään häntä nyt suoraan mistään syyttämään.

Se vaan on hyvin vaikeaa, etenkin jos on jo ihastunut ja/tai rakastunut.

Vierailija kirjoitti:

Apua, elääkö mieheni kaksoiselämää?? Tuo kurkkujuttu oli kuin suoraan hänen suustaan! :D

Asiaan. Joo, se oli tuollainen aluksi ja monin tavoin vielä pahempikin. Laitoin tyypin kuriin ja nyt se puhuu mulle kuin ihmiselle ja arvostaa kyllä. Ei katso halveksuen, muttei ehkä ole koskaan katsonutkaan. Tai no... eihän se muutenkaan juuri koskaan katso mua. Kova koulu tää on ollut, enkä voi suositella kenellekään. En itsekään ryhtyisi tähän uudestaan.

Miten nämä tyypit "laitetaan kuriin"? 

Olen todella kiinnostunut kuulemaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen valitettavasti nuorempana ollutkin muutamankin miehen kanssa jotka on ärähdelleet, tiuskineet ja katsoneet halveksivasti. Eikä edes vain katsoneet vaan ovat ihan sanallisestikin kertoneet kuinka halveksittava minä ja/tai kroppani on. On tullut kuultua kuinka mua saa aina hävetä, kun en ole niin hoikka/treenattu/timmi kuin kaverien tyttöystävät (olin siis ihan normipainoinen, mutta en harrastanut nuorempana mitään liikuntaa) ja siksi mua ei voinut ottaa mukaan kun mennään porukalla mökille/kuusijärvelle/serenaan. Toinen/seuraava poikaystävä taas kertoi muiden kuullen mielipiteensä kropastani ja ettei tuollaisella löllömahalla kannattaisi kääntää kollarihousujen vyötäröä kaksin kerroin (kollarit oli siis kys. poikaystävän ja noin 6 numeroa liian suuret ja pitkät). On tullut myös kuultua telkkaria katsellessa (poikaystävä nro4) kun side/tamponimainoksessa oli nainen hipsterialushousuissaan että wau, onpas nuo tuollaiset seksikkäät. Samaan hengenvetoon toki lisäsi, ettei siis sun p*rseellä vaan tuollaisella treenatulla..

Apua!

Missä vaiheessa tajusit ettei tuollainen ole ok?

Ja miksi ihmeessä nämä miehet olivat kanssasi? Saadakseen tuntea jotain ylemmyyden tunnetta, kun on joku jota haukkua?

Kaikki sympatiani, kun noita tapauksia on vielä ehtinyt olla noin monta.

Toivottavasti sulla on nykyisin kaikki paljon paremmin ja vierellä kumppani joka arvostaa. Tai parempi tietysti olla vaikka yksin, kuin tuollaisen kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, elääkö mieheni kaksoiselämää?? Tuo kurkkujuttu oli kuin suoraan hänen suustaan! :D

Asiaan. Joo, se oli tuollainen aluksi ja monin tavoin vielä pahempikin. Laitoin tyypin kuriin ja nyt se puhuu mulle kuin ihmiselle ja arvostaa kyllä. Ei katso halveksuen, muttei ehkä ole koskaan katsonutkaan. Tai no... eihän se muutenkaan juuri koskaan katso mua. Kova koulu tää on ollut, enkä voi suositella kenellekään. En itsekään ryhtyisi tähän uudestaan.

Miten nämä tyypit "laitetaan kuriin"? 

Olen todella kiinnostunut kuulemaan.

Pitää muuttua itse pirulliseksi ämmäksi (josta sitten täällä muut saavat kauhistellen kirjoittaa). Lakata olemasta kiltti. Tarvittaessa kova kovaa vastaan. Oikeudenmukaisuus kannattaa kuitenkin säilyttää ja olla reilumpi ja herkempi kuin mitä mies on ollut. Puhua asioista. Yrittää avoimesti kertoa, miltä tuntuu, kun se tekee niin kuin tekee, ja mitä siltä toivoisi. (Ei toimi, jos on narsisti, mutta ei sellaisen kanssa kannats edes yrittää).

Mitä pitempään se on saanut törttöilyään jatkaa, sitä pitempään menee, että siitä tulee ns. kunnollinen. Voi myös yrittää ymmärtää syitä huonon käytöksen taustalla, mutta ei niin, että ne oikeuttaisivat huonon käytöksen. Edelleen sanon, että en suosittele, mutta jos tyyppi ei ole aivan toivoton, niin se saattaa myös muuttua. Mutta siinä on iso riski olla itse ihan riekaleina kaiken jäljiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, elääkö mieheni kaksoiselämää?? Tuo kurkkujuttu oli kuin suoraan hänen suustaan! :D

Asiaan. Joo, se oli tuollainen aluksi ja monin tavoin vielä pahempikin. Laitoin tyypin kuriin ja nyt se puhuu mulle kuin ihmiselle ja arvostaa kyllä. Ei katso halveksuen, muttei ehkä ole koskaan katsonutkaan. Tai no... eihän se muutenkaan juuri koskaan katso mua. Kova koulu tää on ollut, enkä voi suositella kenellekään. En itsekään ryhtyisi tähän uudestaan.

Miten nämä tyypit "laitetaan kuriin"? 

Olen todella kiinnostunut kuulemaan.

Pitää muuttua itse pirulliseksi ämmäksi (josta sitten täällä muut saavat kauhistellen kirjoittaa). Lakata olemasta kiltti. Tarvittaessa kova kovaa vastaan. Oikeudenmukaisuus kannattaa kuitenkin säilyttää ja olla reilumpi ja herkempi kuin mitä mies on ollut. Puhua asioista. Yrittää avoimesti kertoa, miltä tuntuu, kun se tekee niin kuin tekee, ja mitä siltä toivoisi. (Ei toimi, jos on narsisti, mutta ei sellaisen kanssa kannats edes yrittää).

Mitä pitempään se on saanut törttöilyään jatkaa, sitä pitempään menee, että siitä tulee ns. kunnollinen. Voi myös yrittää ymmärtää syitä huonon käytöksen taustalla, mutta ei niin, että ne oikeuttaisivat huonon käytöksen. Edelleen sanon, että en suosittele, mutta jos tyyppi ei ole aivan toivoton, niin se saattaa myös muuttua. Mutta siinä on iso riski olla itse ihan riekaleina kaiken jäljiltä.

Itse en jaksaisi tuollaista vaan häipyisin niin pian ja niin kauas kuin mahdollista. Mihinkään valta- tai hivutustaisteluun en todellakaan ryhtyisi vaan lähtisin. Suosittelen samaa muillekin. 

Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoisin, että jo ensimmäisistä varoitusmerkeistä kannattaa lähteä. Nuorena ajattelin, että "ehkä kuvittelen kaiken, ja vika on vain minussa" ja "ehkä kaikki kääntyy vielä hyväksi". Kuitenkin jos itsellä on koko ajan paha olla tai joutuu varomaan sanojaan toisen seurassa, silloin on tosiaankin parasta lähteä. Ns. vaistoon todellakin kannattaa luottaa! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla tämä menee niin päin, että nuorempana oli parisuhteita vain varsin hyvin käyttäytyvien miesten kanssa, joiden kanssa oli aina helppoa muodostaa vastavuoroinen ja hyvä parisuhde.

Luulin ihan oikeasti, että näin kaikki parisuhteet toimivat. kunhan nyt vähän aluksi katsoo, että minkälaisen tyypin kanssa menee yhteen.

Jep jep.

Piti elää yli nelikymppiseksi asti, kunnes eteen tuli se ensimmäinen akateemisesti koulutettu, erittäin älykäs ja kaikkien ulkopuolisten mielestä niin mahtavan hieno & sympaattinen mies - joka myös esitti minulle sellaista n. vuoden päivät - joka ei sitten sitä oikeasti ollutkaan. Neljän seinän sisällä muuttui välillä täydeksi hirviöksi, harrasti ap:n kuvaileman mukaista & pahempaakin psyykkistä väkivaltaa, sekä myös fyysistä väkivaltaa.

Sitä oli tajuttoman vaikea tajuta kaikkien niiden hyvien kokemusten jälkeen. Uskoa todeksi, että joku ihminen, mies, voisi olla sellainen. Olin aina pitänyt miehiä hyvinä tyyppeinä, he olivat aina kohdelleet minua hyvin.

Nyt on luottamus mennyt varmaan loppuiäksi.

Hyvä kirjoitus. Jos ihminen on elänyt suojattua ja turvallista elämää, silloin hän luottaa ihmisiin ja uskoo ihmisistä hyvää. Ja sitten "hyvän tyypin" väkivaltaisuus tuleekin ihan täytenä yllätyksenä. 

Toisaalta sitten sanotaan, että esim. lapsena perheväkivaltaa kokeneet tai todistaneet ajautuvat väkivaltaisiin suhteisiin aikuisenakin. 

Ehkä tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että kuka tahansa voi ajautua väkivaltaiseen suhteeseen. 

Jep. Meitä on viisi sisarusta, jotka elimme lasisen ja väkivaltaisen lapsuuden, säännöllisesti viikonloppuisen saatiin katsella, kun äippä sai turpaan omassa kodissaan. Meistä viidestä yksi jatkaa kunniakasta perinnettä eli tuli isäämme - on juoppo ja väkivaltaisessa suhteessa. Me neljä muuta olemme kohtuukäyttäjiä (vanhemmiten en käytä alkoholia kyllä juuri ollenkaa), ja väkivaltaisia ihmisiä kukaan meistä ei siedä lähellään. Neljä viidestä selvisi, se on lohdullista. Silti on hirveän paha mieli sen yhden puolesta - ja aina pelko, että mitä sille tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, elääkö mieheni kaksoiselämää?? Tuo kurkkujuttu oli kuin suoraan hänen suustaan! :D

Asiaan. Joo, se oli tuollainen aluksi ja monin tavoin vielä pahempikin. Laitoin tyypin kuriin ja nyt se puhuu mulle kuin ihmiselle ja arvostaa kyllä. Ei katso halveksuen, muttei ehkä ole koskaan katsonutkaan. Tai no... eihän se muutenkaan juuri koskaan katso mua. Kova koulu tää on ollut, enkä voi suositella kenellekään. En itsekään ryhtyisi tähän uudestaan.

Miten nämä tyypit "laitetaan kuriin"? 

Olen todella kiinnostunut kuulemaan.

Pitää muuttua itse pirulliseksi ämmäksi (josta sitten täällä muut saavat kauhistellen kirjoittaa). Lakata olemasta kiltti. Tarvittaessa kova kovaa vastaan. Oikeudenmukaisuus kannattaa kuitenkin säilyttää ja olla reilumpi ja herkempi kuin mitä mies on ollut. Puhua asioista. Yrittää avoimesti kertoa, miltä tuntuu, kun se tekee niin kuin tekee, ja mitä siltä toivoisi. (Ei toimi, jos on narsisti, mutta ei sellaisen kanssa kannats edes yrittää).

Mitä pitempään se on saanut törttöilyään jatkaa, sitä pitempään menee, että siitä tulee ns. kunnollinen. Voi myös yrittää ymmärtää syitä huonon käytöksen taustalla, mutta ei niin, että ne oikeuttaisivat huonon käytöksen. Edelleen sanon, että en suosittele, mutta jos tyyppi ei ole aivan toivoton, niin se saattaa myös muuttua. Mutta siinä on iso riski olla itse ihan riekaleina kaiken jäljiltä.

Miksi? Mikä ihme teissä kutkuttaa näissä vttupäissä? Te olette varmaan niitä, jotka housut kosteina kirjoittaa Chris Watts-ketjuun ja joka nuolisi koulukiusaajansa pepun ja pipulin, jos se vain antaisi niin tehdä. Tekeekö paha mieli, taistelumoodi elämästä vasta elämää? Mitä odotatte palkinnoksi? Korottamisen 'hyväksi jätkäksi' (yäk, kehittäkää selkärankaa ja lakatkaa olemasta miehelle se homokaveri), 'vuosisadan vaimo' -palkinnon? Vai jakaako joku wt-taho 'vuoden kovis' -palkintoa? Jossain pubissa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, elääkö mieheni kaksoiselämää?? Tuo kurkkujuttu oli kuin suoraan hänen suustaan! :D

Asiaan. Joo, se oli tuollainen aluksi ja monin tavoin vielä pahempikin. Laitoin tyypin kuriin ja nyt se puhuu mulle kuin ihmiselle ja arvostaa kyllä. Ei katso halveksuen, muttei ehkä ole koskaan katsonutkaan. Tai no... eihän se muutenkaan juuri koskaan katso mua. Kova koulu tää on ollut, enkä voi suositella kenellekään. En itsekään ryhtyisi tähän uudestaan.

Miten nämä tyypit "laitetaan kuriin"? 

Olen todella kiinnostunut kuulemaan.

Pitää muuttua itse pirulliseksi ämmäksi (josta sitten täällä muut saavat kauhistellen kirjoittaa). Lakata olemasta kiltti. Tarvittaessa kova kovaa vastaan. Oikeudenmukaisuus kannattaa kuitenkin säilyttää ja olla reilumpi ja herkempi kuin mitä mies on ollut. Puhua asioista. Yrittää avoimesti kertoa, miltä tuntuu, kun se tekee niin kuin tekee, ja mitä siltä toivoisi. (Ei toimi, jos on narsisti, mutta ei sellaisen kanssa kannata edes yrittää).

Mitä pitempään se on saanut törttöilyään jatkaa, sitä pitempään menee, että siitä tulee ns. kunnollinen. Voi myös yrittää ymmärtää syitä huonon käytöksen taustalla, mutta ei niin, että ne oikeuttaisivat huonon käytöksen. Edelleen sanon, että en suosittele, mutta jos tyyppi ei ole aivan toivoton, niin se saattaa myös muuttua. Mutta siinä on iso riski olla itse ihan riekaleina kaiken jäljiltä.

Tässä on se vaara, että mistäs voit etukäteen tietää, onko joku ihminen oikeasti juuri narsisti (tai jopa psykopaatti), tai omaa vain niin paljon narsistisia piirteitä, että vaikkei mitään narsismi -diagnoosia olisikaan, niin mitkään "kuriin laittamiset" tai sen ihmisen muuttamiset eivät todellakaan tule toimimaan?

Mielestäni myös usein ohitetaan liian helposti tuo seikka, että ei ihmisen tarvitse olla mikään 100% narsisti, ollakseen jo todella sairas ihminen, joka voi käyttäytyä todella julmasti & oudosti. Meissä jokaisessa on narsistisia piirteitä, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Yleensä niitä on sen verran, että ihminen on perusluonteeltaan ihan terve.

Joissain ihmisessä näitä narsistisia piirteitä on vain niin paljon, että lähtee jo viiraamaan sinne epäterveen puolelle, sairaaksikin asti, vaikka sitä luonnehäiriöisen diagnoosia ei mistään suoraan annetakaan. Rajanveto ja näiden diagnoosien jakelu kun on ammattilaisillekin todella vaikeaa (ellei nyt puhuta jostain Ted Bundy -tyyppisestä sarjamurhaaja-psykopaatti-narsistista, jota häntäkään kukaan ei narsistiksi uskonut ennen kuin murhat paljastuivat), tämän olen ihan käytännössä kokenut.

Eli vaikka puhtaita narsisteja ei väestöstä ole kovin suuri prosenttimäärä, on näitä rajatapauksia sen lisäksi varmasti aika paljon.

Näihin ns. rajatapauksiksi luokiteltuihin kuuluu myös ex-mieheni, josta kerroin tässä ketjussa jo aiemmin (alunperin olen nro 17).

Mies joka valehteli päin naamaa, haukkui, nimitteli, solvasi, vähätteli, töni, tuuppi, löi, potki, suunnitteli ihan yksityiskohtaisesti tappavansa mm. naapurin lapset kun nämä eivät kunnioittaneet häntä tarpeeksi, mutta esitti talomme ulkopuolella niin kovin hienoa ihmistä, josta kaikki pitivät, naapurimme lapset mukaan lukien, ei tosiaan ollut mikään "täysnarsisti".

Montaa muutakin lajia ja laatua löytyy kuin näitä kuuluisia narsisteja, silti sellaisia ettei heidän kumppaninsa pysty siinä vierellä terveenä elämään.

Mä ottaisin 2 isoa meloonia hevi osastolta ja laittaisin pääni niitten väliin ja kysyisin mieheltä tykkääkö. Pärisyttävää ääntä ja pään heilutusta vielä lisäks. Jättäisin sitten korin/kärryt ja miehen siihen.

Lisään äsken kirjoittamaani "narsisti-diagnoosi ja sen rajatapaukset" -tekstiini vielä sen, että inhoan sekä yllä kirjoittamani että muiden omien kokemusteni vuoksi kaikenlaista narsisteiksi haukkumista yli kaiken. Joka toinen siellä & täällä on narsisti ym.

Ex-mieheni, joka rajatapaukseksi psykiatrin taholta todettiin (sama psykiatri kyllä keskusteluissa antoi ymmärtää ex-mieheni olevan selvästi narsistinen ihminen, mutta ei silti uskaltanut sitä kirjalliseksi diagnoosiksi kirjoittaa), oli oiva haukkumaan kaikkia muita narsistiksi. Ties kuinka monta kertaa kuulin häneltä olevani itse narsisti, vaikken häntä koskaan sellaiseksi haukkunut. Myös monet entiset miesystäväni olivat kuulemma narsisteja.

Itse en ollut koko narsisti -luonteeseen sen kummemmin perehtynyt ennen kuin ex-mieheni tämän nimittelyn aloitti. Sitten tuli kyllä tarve perehtyä ja kunnolla, kun miehen käytös muuttui niin karmaisevaksi.

Siksi sanonkin, että yksi merkki, mistä narsismiin taipuvaisen ihmisen voi tunnista on se, jos tämä ihminen näkee narsisteja muualla, nimittelee muita narsisteiksi, kenties nimittelee sinuakin sellaiseksi. Toivottavasti tämä vinkki auttaa jota kuta.

Lopultahan merkitystä ei ole sillä, onko se ihminen jonka kanssa elät jokin "oikea narsisti" vaiko muuten vain k-päinen tyyppi. Siitä suhteesta on silloin vain lähdettävä ja jätettävä ne analyysit sikseen, jotta itse säilyy hengissä, terveenä ja voi jatkaa elämäänsä kohti parempaa.

Ex-miehellä oli tapana haukkua ja halveksia minua ja sisaruksia no sekä aikuisia lapsiani.

Hiljeni aina, kun sanoin ihan rauhallisesti että parisuhteessa oleminen on ihan vapaaehtoista. Hän voi vapaasti lähteä ja ehdotin avioeron hakemista yhteisesti. Kerroin että kelpaan itselleni ja läheisilleni oikein hyvin. Ei ole pakko olla yhdessä.

Hain sitten itse eroa ja muutin pois.

Vierailija kirjoitti:

Lisään äsken kirjoittamaani "narsisti-diagnoosi ja sen rajatapaukset" -tekstiini vielä sen, että inhoan sekä yllä kirjoittamani että muiden omien kokemusteni vuoksi kaikenlaista narsisteiksi haukkumista yli kaiken. Joka toinen siellä & täällä on narsisti ym.

Ex-mieheni, joka rajatapaukseksi psykiatrin taholta todettiin (sama psykiatri kyllä keskusteluissa antoi ymmärtää ex-mieheni olevan selvästi narsistinen ihminen, mutta ei silti uskaltanut sitä kirjalliseksi diagnoosiksi kirjoittaa), oli oiva haukkumaan kaikkia muita narsistiksi. Ties kuinka monta kertaa kuulin häneltä olevani itse narsisti, vaikken häntä koskaan sellaiseksi haukkunut. Myös monet entiset miesystäväni olivat kuulemma narsisteja.

Itse en ollut koko narsisti -luonteeseen sen kummemmin perehtynyt ennen kuin ex-mieheni tämän nimittelyn aloitti. Sitten tuli kyllä tarve perehtyä ja kunnolla, kun miehen käytös muuttui niin karmaisevaksi.

Siksi sanonkin, että yksi merkki, mistä narsismiin taipuvaisen ihmisen voi tunnista on se, jos tämä ihminen näkee narsisteja muualla, nimittelee muita narsisteiksi, kenties nimittelee sinuakin sellaiseksi. Toivottavasti tämä vinkki auttaa jota kuta.

Lopultahan merkitystä ei ole sillä, onko se ihminen jonka kanssa elät jokin "oikea narsisti" vaiko muuten vain k-päinen tyyppi. Siitä suhteesta on silloin vain lähdettävä ja jätettävä ne analyysit sikseen, jotta itse säilyy hengissä, terveenä ja voi jatkaa elämäänsä kohti parempaa.

Tämä kolahti vahvasti. Henkisesti väkivaltainen eksäni haukkui minua toistuvasti mm. sosiopaatiksi ja psykopaatiksi, syytti minua valehtelusta ja epärehellisyydestä jne. vaikka itse jäi jatkuvasti kiinni valheista, kohteli ihmisiä huonosti ja rikkoi myös lakeja. Jotenkin hän ajatteli, että muiden olisi pitänyt sietää ja ymmärtää hänen huonoa käytöstään loputtomiin, mutta minun kaikki virheeni olivat kertakaikkisen anteeksiantamattomia.