Estonia-laivan uppoamisesta 25 vuotta aikaa, muistatko sen aamun, kun uutiset pyörittivät, mitä oli tapahtunut?
Missä itse olit silloin, kun sait tietää Estonia-laivaturmasta?
Itse olin kotona ja nukkumassa vielä sikeästi, kun vanhin lapsistamme (silloin 6 vuotias) tuli sängyn viereen sanomaan minulle näin: " Äiti, joku iso laiva on uponnut isoon veteen, telkkarissa kerrotaan" Minä: aijaa, mut missä päin?" ja lapseni siihen, että "jossain lähellä" . Lapseni oli herännyt jo aikaisemmin isänsä lähdettyä jo töihin, ja hän aina katseli aamuisin lasten ohjelmia. Minä siitä sitten kömmin pystyyn, vaikka ajattelin, että joku öljytankkeri vaan taasen mennyt karille jossain päin. Nuorin lapsemme vielä nukkui lastenhuoneessa, hän oli siihen aikaan noin neljän ikäinen. Menin sitten heti olkkariin katsomaan telkkarin uutisia, ja huh,huh, kun tapahtuma aukeni minulle, ja kun uutisten lukija kertoi, että ihmisiä oli laivassa noin tuhat, niin ja ne kauheat myrskyisän laineiset meripelastuskuvat helikoptereineen oranssien pelastulauttojen kera ovat jäänneet muistiini. Koko päivä menikin sitten telkkarin uutisia seuraten, ja tilanteen kehittymistä, ja iltauutisissa näytettiin sitten jo niitä mustia ruumispusseja rivissä Utön saarelta jne. Muistaakseni vanhin lapsista oli silloin hieman flunssainen ja hän ei lähtenyt srk:n eskariin tuona päivänä. Mieheni soitti töistä, että oli kuullut töihin ajellessaan radion uutisista kyseisestä onnettomuudesta. Jälkeen päin tuon aamun olen kysellyt vanhimmalta lapseltani, että ei kai siitä jäänyt minkäänlaista traumaattista muistijälkeä, koska hänhän katsoi lastenohjelmien lomassa yksin ensiuutiset moisesta tragediasta, mutta ei hän ainakaan myönnä, että hänelle olisi siitä mitään huonoa kiksiä jäänyt. Mitenkäs te muut palstalaiset, missä olit silloin?
Kommentit (235)
Heräsin jatkuvaan helikopterin pörinään, kun pelastettuja kuskattiin kotini yli sairaalaan. Aika järkytys oli kun tajusin hetken päästä avata telkkarin ja kuulin mitä on tapahtunut.
Jatkan vielä aloitusviesteilijänä, että Estonia-onnettomuuden jälkeiset omat laivamatkat, jolloin on ollut vähänkin tuulisempaa aallokkoa, yöllä hytissä on tullut jonkun aikaa valvottua ja herättyä kaikkiin epätavallisiin ääniin laivassa. Myöskin on tullut katseltua pelastautumisohjeita tarkemmin kuin aiemmin, ja niitä pelastuslauttojen sijainteja laivalla ollessani.
Aloittaja
Olin esikoisvauvani kanssa äitini luona, nukuimme siskon sängyssä aamulla kun äiti tuli selostamaan tapahtunutta. Olin niin väsynyt etten jaksanut reagoida ja aattelin Utönkin olevan jossain ulkomailla. Jossain vaiheessa äiti kävi uudelleen päivittämässä ruumistilannetta, muistan vielä miten se pöyhi tyynyjä samalla. Tilanne valkeni vasta kun jaksoin nousta ylös.
Muistan, olin Oppilaskunnan tiloissa taittumassa meidän tiedekunnan lehteä. Tilaan tuli tyyppi ja ryhtyi selittämään ko. juttua.
En muista aamun uutisia, voi olla etten nähnytkään. En muista edes puhuttiinko koulussa mitään, olin silloin 2-luokkalainen.
Tapani mukaan avasin aamu-tv:n ja laittelin aamupalaa. Havahduin järkyttäviin tietoihin, ei meinannut ensin hahmottaa mitä, missä ja onko tämä oikeasti totta, olihan se ikävä kyllä.
Olin lukiossa, ensimmäisellä luokalla. Luokkakaveri jotain puhui aamulla ennen äikän tuntia (itse vain nousin suoraan aamiaispöytään, kauhoin ruokaa suuhun ja lähdin polkupyörällä suhaamaan lukiolle) ja kauhistelin ja vertailin uhrimäärää lukion oppilasmäärään.
Muistan, kun avasin telkkarin aamulla ja uutiset alkoi juuri. Se oli niin järkyttävä uutinen, että purskahdin itkuun.
Muistan hyvin. Olin 25v ja kaupassa töissä. Siinä se päivä meni asiakkaiden kanssa asiasta puhuessa. Joku mielikuva, että iltalehdistä tuli erikoispainos päivällä asiasta.
Olin leikkauksen jälkeisellä sairauslomalla. Ekassa radion uutislähetyksessä puhuttiin autolautan olevan merihädässä. Kun avasin telkun, sanottiin autolautan kaatuneen kovassa merenkäynnissä. Oli sitä outo seurata, karmea syysmyrsky käynnissä ja vain muutamaaste lämmintä.
Töihin palattua ajelin bussilla Helsingin Hämeentietä kotiin, kun meidät pysäkin kohdalla ohitti valkoisten kuorma-autojen saattue. Ne kuljettivat merestä löydettyjä vainajia.
Yksi sukulainen hukkui.
Mä heräsin myrskyyn tai helikopterin ääneen vähän neljän jälkeen ja päätin sit aamukahvin yms lähteä töihin. Mun työvuoro alkoi 5.30, mutta olin töissä varttia vaille viisi. Olin sen verran vielä väsynyt, etten ihmetellyt että jokunen työkaveri eri osastoilla tuli taksilla töihin. Vahtimestari sit kertoi laivan uppoamisesta, mutta en sillä hetkellä tajunnut tapahtuman merkittävyyttä. Pomo tuli hälytettynä hommiin heti mun jälkeen. Oli vaikea lähteä töistä kotiin, muistan kun kadut oli tosi tyhjiä ja hiljaisia, suruliputus joka puolella.
Muistan tuon tapahtuman vahvasti, koska sukulaismies sattui olemaan sinä yönä yksi niistä pintapelastajista, joilla oli lohduton ja armoton urakka tehtävänään.
Ruumiiden joukosta piti pystyä valtavassa merenkäynnissä erotella elossa olevat, ja saattaa heidät turvaan. Silloin kaikki pelastajat venyivät äärimilleen, ja voin kertoa, että muutama päivä tapahtuman jälkeen olivat myös aivan loppu. Henkisesti ja fyysisesti.
Kaiken kaikkiaan Estonian uppoaminen oli suuri tragedia.
Vierailija kirjoitti:
Tapani mukaan avasin aamu-tv:n ja laittelin aamupalaa. Havahduin järkyttäviin tietoihin, ei meinannut ensin hahmottaa mitä, missä ja onko tämä oikeasti totta, olihan se ikävä kyllä.
Sama täällä, ensimmäinen ajatus oli, että onnettomuus on tapahtunut jossain Filippiineillä tms, jossa laivat pakataan ylitäyteen. Sitten aivot hahmottivat sanat Itämeri, Estonia, yli 800 hengen pelätään hukkuneen jne. Aloin miettiä, kuka sukulainen tai tuttava saattaisi olla laivassa...
Muistan. Olin ekaluokkalainen ja vanhempani katsoivat aamu-uutisia järkyttyneinä. Minulle on vaan jäänyt mieleen että samaan aikaan tein pikku-Myy pistelykuvaa. En muuta ymmärtänyt kuin että paljon on ihmisiä kuollut ja järkytti kaikkia.
En tiennyt asiasta mitään, ei ollut tapana tarkistaa teksti-tv:tä ennen kouluun
menoa, mutta koulussa sitten radiolähetystä toistettiin keskusradiosta. Silloin kyllä tuli tunne, että on tapahtunut jotain vakavaa. Toki olin myös tyytyväinen, ettei tarvinnut tehdä mitään, inhosin kyseistä ainetta.
Olin kasiluokkalainen teini ja muistan kun tulin aamupalalle alakertaan, missä isä kertoi asiasta haudanvakavana. Katsoimme yhdessä aamu-uutisia, emmekä meinanneet millään käsittää uutista. Illalla oli nuorisotiloissa disko (joita oli vain 3 viikon välein!) ja isä oli ehdottomasti sitä mieltä, etten maansurun takia voi sinne mennä. Muistan miten olin itsekin aivan järkyttynyt uutisesta, mutta myös siitä, että diskoon menemättä jättäminen jotenkin toisi takaisin ne kuolleet ihmiset. Vasta muutama vuosi sen jälkeen tajusin, miten isä asiasta ajatteli. Olimme koko perhe kulkeneet paljon ruotsinlaivoilla ja markustaneet myös paljon Estonialla, en muista minkä nimisenä se aiemmassa laivayhtiössä seilasi. Edelleen järkytyn Estoniasta pelastautuneiden tarinoista, enkä kyllä juuri pysty niitä lukemaan. Aivan kamala onnettomuus.
Olin lähdössä kouluun aamulla, olin teini. Huomenta Suomi -lähetys pyöri olohuoneen tv:ssä, ja siinä kerrottiin tapahtuneesta. Koulussa kaikki puhuivat Estoniasta.
Pidin Estonian onnettomuutta toki jo silloin kauheana, mutta vasta aikuisena luettuani siitä artikkeleita yms. tajusin, miten järkyttävä tapahtuma se olikaan. Ne olouhteet olivat niin hirveät: pimeä myrskyinen syysyö avomerellä, laivan käsittämättömän nopea uppoaminen, yli 800 sadan ihmisen toivottomat yritykset pelastautua.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Täytin sinä päivänä 22-vuotta. Tulen aina muistamaan tämän. Asuin vielä kotona, sain aamulla vanhemmiltani onnen toivotukset ja samalla uutiset tapahtumasta. Järkyttyneenä seurasin uutisia koko päivän.
En muista sitä aamua, mutta muistan kuinka paljon pelotti, kun lähdettiin seuraavalla viikolla risteilylle.
En muista yhtään, olin 4-vuotias. Varmaan olin kotona.