Lue keskustelun säännöt.
Estonia-laivan uppoamisesta 25 vuotta aikaa, muistatko sen aamun, kun uutiset pyörittivät, mitä oli tapahtunut?
27.09.2019 |
Missä itse olit silloin, kun sait tietää Estonia-laivaturmasta?
Itse olin kotona ja nukkumassa vielä sikeästi, kun vanhin lapsistamme (silloin 6 vuotias) tuli sängyn viereen sanomaan minulle näin: " Äiti, joku iso laiva on uponnut isoon veteen, telkkarissa kerrotaan" Minä: aijaa, mut missä päin?" ja lapseni siihen, että "jossain lähellä" . Lapseni oli herännyt jo aikaisemmin isänsä lähdettyä jo töihin, ja hän aina katseli aamuisin lasten ohjelmia. Minä siitä sitten kömmin pystyyn, vaikka ajattelin, että joku öljytankkeri vaan taasen mennyt karille jossain päin. Nuorin lapsemme vielä nukkui lastenhuoneessa, hän oli siihen aikaan noin neljän ikäinen. Menin sitten heti olkkariin katsomaan telkkarin uutisia, ja huh,huh, kun tapahtuma aukeni minulle, ja kun uutisten lukija kertoi, että ihmisiä oli laivassa noin tuhat, niin ja ne kauheat myrskyisän laineiset meripelastuskuvat helikoptereineen oranssien pelastulauttojen kera ovat jäänneet muistiini. Koko päivä menikin sitten telkkarin uutisia seuraten, ja tilanteen kehittymistä, ja iltauutisissa näytettiin sitten jo niitä mustia ruumispusseja rivissä Utön saarelta jne. Muistaakseni vanhin lapsista oli silloin hieman flunssainen ja hän ei lähtenyt srk:n eskariin tuona päivänä. Mieheni soitti töistä, että oli kuullut töihin ajellessaan radion uutisista kyseisestä onnettomuudesta. Jälkeen päin tuon aamun olen kysellyt vanhimmalta lapseltani, että ei kai siitä jäänyt minkäänlaista traumaattista muistijälkeä, koska hänhän katsoi lastenohjelmien lomassa yksin ensiuutiset moisesta tragediasta, mutta ei hän ainakaan myönnä, että hänelle olisi siitä mitään huonoa kiksiä jäänyt. Mitenkäs te muut palstalaiset, missä olit silloin?
Kommentit (235)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun työkaveri oli Silja Europalla, joka yritti auttaa. Kertoi kuinka järkyttävää oli, kuin valtavien aaltojen päällä keikkui tyhjiä tai väärinpäin olevia pelastuslaitoksen, ja ei voinut tehdä mitään .
Mä opiskelin yliopistossa. Mulla oli eka luento vasta varmaan kymmeneltä. Söin aamiaista ja luin lehteä ihan normaalisti, lehdessä ei tietty ollut mitään.
Kävelin Hakaniemen torille ja näin kaikkialla liput puolitangossa. Pysäytän jonkun ohikulkijan ja kysyin mitä on tapahtunut.
Mulla oli kyllä puhelin, ei kännykkää. Ei sitä tullut vissiin mieleen vanhemmilla tai sisaruksillakaan soittaa.
Olin 12, menin kouluun tietämättä tästä.
Koulun keittäjä kysyi että enkö ole kuullut ...
En ollut.
Muistan sen päivän hyvin, olin 19-vuotias ja katsoin uutisia 35-vuotiaan avoanoppini kanssa. Järkytyimme, koska avoanoppi oli ollut juuri edellisellä viikolla kyseisellä laivalla. Sitä en tosin voinut tietää, että synnytän lapsen kyseisenä päivänä vuosia myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin armeijassa leirillä ja tuo oli viimeisiä aikoja, kun kellään ei ollut kännykkää, joten tiedonvälitys oli hidasta kuin ennen vanhaan ja huhut lähtivät kiertämään suusta suuhun. Jollain muonituspisteellä jossain lähistöllä oli radio, jota sitten lopulta mentiin joukolla kuuntelemaan.
Muistan äitini puhuneen järkyttyneenä ystävälleen.
Ystävän sisko oli perunut matkan enneunensa takia.
Oli yrittänyt jollekin taholle tuosta enneunesta kertoa, mutta ei tietenkään oltu uskottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan Aleksilla Helsingissä. Menin Stokkan kodinkoneosastolle katsomaan uutisia.
Mulla oli tuttu töissä TYKSissä ja äidin frendi asui siinä kohdassa Turkua mistä pelastushelikopterit lähtevät.
Ruotsalainen ystäväni menetti siinä eestiläisten ystävänsä. Ja mun eestiläisen ystävän opiskelukaveri oli laivalla mukana, pelastui, 3 muuta mukana ollutta hukkui, mutta on sanonut vain yhden lauseen koskien onnettomuutta. Muuten on kieltäytynyt puhumaan asiasta.
Itse tein myöhemmin töitä oikeuslääkärin kanssa, joka oli mukana tekemässä ruumiinavauksia. Näistä lääkäreistä tuli tunnettuja koska selvisivät urakasta hyvin.
Heräsin aamulla ja laitoin telkkarin päälle ja kesti kyllä hetken tajuta mitä oli tapahtunut. Järkyttävää.
Olen ollut Estonialla risteilyllä vuosia ennenkuin siitä tuli Estonia niminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut viisivuotias. Minulla on hämärä mielikuva siitä, että olen istunut olohuoneen lattialla leikkimässä kanssa samalla kun äiti ja isä ovat nähneet aamu-tv:n uutiset. Muistan nähneeni televisiossa oransseja pelastuslauttoja kellumassa, ja todennäköisesti kysyneeni mitä ne ovat. Vanhempani tuntien en ole saanut vastausta tai sitten huomioni on kiinnitetty muualle. Tämän mielikuvan perustan siihen, että vasta hiukan vanhempana ymmärsin tapahtuneen, kun näin ne uutiskuvat pelastuslautoista uudelleen ja sain oikeasti tietää tapahtuneesta. Joka tapauksessa olen koko ikäni minkä Estoniasta olen ymmärtänyt ja tiennyt, pitänyt sitä niin järkyttävänä että sitä koskevia uutisia ja tarinoita on vaikea lukea.
Niin Estonia oli ennen nimeltään ainakin Wasa King ja sillä tuli seilattua moneen kertaan nuorena. En ole Estonian uppoamisen jälkeen enää ikinä ottanut hyttiä alakansilta vaan mahdollisimman ylhäältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelin sinä aamuna jatkuvaa kopterien pärinää. Menihän niitä kotimme yli TYKSiin usein muutenkin, mutta nyt niitä lensi aivan tauotta. Koulussa kuulin uutisen. Vieläkään en tunne oloani turvalliseksi laivalla.
Olin silloin Amorellalla risteilyllä. Ei tiedetty koko tapauksesta mitään, kunnes kun oltiin lähdössä laivasta pois, siivoojat hississä kertoivat tapahtuneesta. Eikä oltu ees vedetty illalla lärvätsaloja. Kiireesti sitten töihin satamasta, napattiin svenssoneilta taksi alta satamasta ja suoraan Tyksiin töihin. Ei oo koskaan ollu niin iloinen työkaveriporukka vastassa, kun meni töihin. Ei ollu kyllä osastonlääkärikään ollu tietoinen asiasta, ihmetteli vaan mikä kauhea häslinki oli Tyksin edessä ja ensiavussa. Kauhea päivä, vaikka ei meidän osastoa koskenutkaan, mutta kosketti kaikkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajelin kovassa tuulessa aikaisin aamulla lomittamaan lypsykarjatilalle. Kun olin saanut työt alkuun emäntä tuli kertomaan että suuri laiva oli uponnut myrskyssä Itämerellä. Silloin vielä arvelimme että kyse olisi jostain rahtilaivasta. Aamukahville mennessä oli jo tietoa enemmän. Se oli todella järkyttävää, oli vaikea uskoa tapahtuneeksi. Ja kuitenkin tuuli oli todella kova koko aamupäivän. Muistan että kotiin tultua itkettikin. Ihmisparat.
Tuli seurattua uutisointia seuraavat päivät. Vielä nytkin karmaisee kun näkee netissä vanhan Iltasanomien lööpin hukkuneiden määrästä.
Olin aloittanut 1. yliopistovuoden ja asuin yksin ensimmäsitä kertaa. olin masentunut ja yksinäinen. Avasin tv:n aamulla ennen luennolle lähtöä ja sen jälkeen jäinkin kotiin vaan seuraamaan tv:stä tapahtumia. Muistan miten yksinäinen ja surullinen olo oli kun ei voinut edes soittaa kenellekään kun ei ollut puhelinta.
Olin lukiolainen ja katselin aamu-tv:n lähetystä ennen kouluun lähtöä syysmyrskyn pauhatessa ulkona. Telkkarissa tiedotettiin autolautan, Estonian, uppoamisesta Itämerellä. Huikkasin asiasta äidilleni joka oli keittiössä. Se aamu on jäänyt pysyvästi mieleen.
Uppoamista seuraavana aamuna menin omakotityömaalle rakentamaan perheelleni taloa. Muistan että maalasin käytettynä ostamiani väliovia.
Perhettä ei enää ole, ja talon meiltä ostanut, minua nuorempi nainenkin on kuollut jo vuosia sitten.
Kumpa ihmiset ymmärtäisivät, miten hauras ja lyhyt elämä on, ja miten turhiin asioihin se monen kohdalla kuluu.
Vierailija kirjoitti:
Täytin sinä päivänä 22-vuotta. Tulen aina muistamaan tämän. Asuin vielä kotona, sain aamulla vanhemmiltani onnen toivotukset ja samalla uutiset tapahtumasta. Järkyttyneenä seurasin uutisia koko päivän.
Täytit 22 vuotta, et 22-vuotta.
Muuten aiheesta mulla ei ole mitään muistikuvaa. Ei kai sitten koskettanut millään lailla.
kannattaisiko katsoa keulaportit kumminkin kiinni?