Ryhtyisitkö tarvittaessa omaishoitajaksi romanttiselle kumppanillesi (aviopuoliso, avopuoliso, seurustelukumppani, tyttö- tai poikaystävä, rakastaja jne. )?
Kommentit (65)
En ryhtyisi kenellekään. Katson että se on yhteiskunnan tehtävä järjestää sairaiden hoito ja hoitopaikat.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo.
M.47
Sama.
N55
Kyllä uskon, että alkaisin. Olen ollut pitkään avioliitossa ja tuntuu, että haluaisin kyllä olla siihen asti, että jompikumpi heittää henkensä. Ei ole ajankohtaista nyt, joten varmaksi en voi vannoa, että minusta olisi siihen.
Olen ryhtynyt, mutta on montussa jo. Yhteiskunta hoitaa tehtävää sen verran paskasti, että hoidossa on hyvä olla aktiivisesti mukana. Tarkoittaa omaishoitoa tai vauhdin potkimista suojatyöpaikoissaan notkuviin hoitajiin, joilla on muka aina järjetön kiire.
En. Meillä jokaisella on vain yksi elämä, en elä omaani toisen paskavaippoja vaihdellen. Julmaa tai ei, niin se menee. En myöskään ikipäivänä olettaisi että mieheni alkaisi minun hoitajakseni.
Voisin alkaa mieheni omaishoitajaksi mutta on pakko käydä töissä ja työn takia joudun matkustamaan jonkin verran.
Äidilläni ja isälläni oli ikäeroa 18 vuotta. Äitini muisti aina välillä sanoa minulle, eyyä4et sit tyttö ota itsellesi vanhempaa miestä. Enpä tietenkään totellut. Otin "vain" 9 vuotta vanhemman miehen. Nyt olen omaishoitajja.
N52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo.
M.47
Sama.
N55
Sama täälläkin.
N59
Aviopuolisolleni olisin kyllä ja turha luulo että yhteiskunta hoitaa, ei hoida, se on niin nähty.
Eläkeiässä ryhtyisin. Sitä ennen en ryhtyisi omaishoitajaksi. Puolisoni ei haluaisi sitä, enkä haluais hänen ryhtyvän minun hoitajakseni. Sen sijaan palkkaisimme kotiin hoitajan/henkilökohtaisen avustajan tai kaksi tarpeen mukaan.
Parisuhteemme jatkuisi tietenkin, siihen tämä ei vaikuta.
En edes eläisi ja asuisi muun "romanttisen kumppanin" kuin oman aviopuolison kanssa, olen sitä mieltä, että jos yhdessä ollaan, ollaan sitten naimisissa. Oma mieheni kuoli vain neljä kuukautta sairastettuaan, enkä taida enää uudestaan avioitua - yhtenä syynä juuri tuo, osittain jo vastaan tullut omaishoitajuus: vaikka omat vanhempani ovat eronneet, äiti huolehtii edelleen isästäni monin tavoin. Toki minäkin (kun taas veljeni eli ainoan sisarukseni ja hänen vaimonsa aika ja voimat menevät paitsi töissään, myös lapsenlapsistaan huolehtimisessa (mikä sekään apu ei näköjään auta heidän lapsiaan pysymään liitoissaan sopuisasti, mutta se on jo toinen aihe).
Kukaan "romanttinen kumppani" ei siis tarvitse nyt eikä tulevaisuudessa apuani, mutta omat vanhempani kyllä. Omaishoitajuus voi olla todella sitovaa ja heille pitäisi ehdottomasti saada enemmän apua ja samalla hoidettaviin taottua asenne, että myös omaishoitajalla pitää olla mahdollisuus muuhunkin elämään.
En ryhtyisi. En pidä hoivaamisesta ja edellytän parisuhteelta tasaveroisuutta, paljon hyvää seksiä ja hauskaa yhdessäoloa. Käyn töissä ja asun yksin, joten eipä tuo logistisesti onnistuisikaan.
Aviopuolisolle kyllä. <3
Kenelekkään muulle en suostuisi. Jos ei olisi kiinnostanut viettää loppuelämääni kanssani myötä- ja vastamäessä, sitten en minäkään sitoudu.
En ole naimisissa kenenkään kanssa, ja mielestäni tuollaista velvollisuutta ei ole miesystävää kohtaan, vaikka rakkautta ja yhteisiä vuosia olisi takana kuinka monta.
En tule toimimaan kenenkään omaishoitajana. Se on aina ollut minulle aivan selvää. En myöskään halua kenenkään ryhtyvän minun omaishoitajakseni. Jos tämä on jollekulle ongelma, hänen ei ole mikään pakko seurustella kanssani.
Mahdoton sanoa miltä sitten eläkeläisenä tuntuu mutta näin kolmikymppisenä en kyllä ryhtyisi. Odotan parisuhteelta tiettyjä asioita ja jos ne eivät toteudu on minusta suhdetta turha jatkaa. Eiköhän kumpikin meistä olisi tuossa tilanteessa onnellisempi yksi.
Siitä pitäisi neuvotella erikseen. En usko millään että toisen hoivaajana toimiminen on hyväksi suhteelle. Hoivasuhde on erotiikan ja romantiikan tappaja.
Jos pystyisin hoitamaan siten, että läheiseni olisi paremi olla kotona, niin ehdottomasti kyllä.
Olen jo.
M.47