Ryhtyisitkö tarvittaessa omaishoitajaksi romanttiselle kumppanillesi (aviopuoliso, avopuoliso, seurustelukumppani, tyttö- tai poikaystävä, rakastaja jne. )?

En enää. Olin mieheni omaishoitaja muutaman vuoden, mutta se loppui äkkirysäyksellä, kun jouduin itse psykiatriselle. Se, että aloin omaishoitajaksi oli mulle ihan selvä asia, mutta en sitten jaksanutkaan. Lisättäköön, että meillä on myös erityistarpeisia lapsia.

Avopuolisoni omaishoitaja voisin olla. Kaikkeni tekisin, että puolisolla olisi hyvä olla ja eiköhän kotona ole parempi, kuin jossain laitoksessa. Sama pätee myös, jos joku lapsistani sairastuisi.

Vierailija kirjoitti:

Eläkeiässä ryhtyisin. Sitä ennen en ryhtyisi omaishoitajaksi. Puolisoni ei haluaisi sitä, enkä haluais hänen ryhtyvän minun hoitajakseni. Sen sijaan palkkaisimme kotiin hoitajan/henkilökohtaisen avustajan tai kaksi tarpeen mukaan.

Parisuhteemme jatkuisi tietenkin, siihen tämä ei vaikuta.

Tämä ei ole realistista. Kaupunki toki kustantaa henkilökohtaisen avustajan esim 30 tunniksi kuukaudessa, tai enemmäksikin. MUTTA jos et ryhdy omaishoitajaksi, ja puolisosi kaipaa ympärivuorokautista hoitoa, puolisosi sijoitetaan laitokseen tai maksamaan avustaja omasta pussista. Voit laskea, paljonko menee rahaa vaikkapa vain kuukaudessa, jos minimipalkka (arkisin, päiväaikaan) on 10,70, tähän ilta-, yö- ja viikonloppulisät päälle. Kenelläkään ei ole varaa tuohon, etenkään sellaisella, joka elää hoito-ja kuntoutustuella sekä eläkkeellä ja tarvitsee yölläkin hoitoa.

Kuvitelma myöskin siitä että voisit jatkaa elämääsi puolisona, romanttisena sellaisena ei välttämättä ole realistinen. Jos ihanasta puolisostasi tuleekin vaikka aivovaurion myötä lapsentasoinen, agressiivinen, maaninen ja muistiongelmainen ihminen, joka ei tunnista sinua eikä aina itseäänkään, voi olla hankala jatkaa parisuhdetta entisenlaisena.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ja isälläni oli ikäeroa 18 vuotta. Äitini muisti aina välillä sanoa minulle, eyyä4et sit tyttö ota itsellesi vanhempaa miestä. Enpä tietenkään totellut. Otin "vain" 9 vuotta vanhemman miehen. Nyt olen omaishoitajja.

N52

Voi ei. Tuo on juuri sitä mitä pelkään! Olen 45v nainen ja tapailuvaiheessa ihanan miehen kanssa, joka on minua 8 vuotta vanhempi. Ei mikään valtaisa ikäero, mutta hän on tupakoinut lähes koko elämänsä. Ja vaikka hän nyt huolehtii hyvin itsestään, niin selvästi hänellä on jo sellaisia haittoja syntynyt (esim. huono ääreisverenkierto) että ei olisi mikään ihme, jos lähivuosina tulisi jo jotain isompaa vaivaa. Ahdistaa joutua miettimään tällaisia...

omaishoidontuki ja henkilökohtaisen avustajan lainsäädäntö on eri. Omaushoidontuki vastaa laitospaikkaa, kaupunki säästää, henkilökohtainen apu on tarkoitettu itsenäiseen suoriutumiseen ja avustamiseen ja laki kieltää oikeusturvan suojasmiseksi sukulaissuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton sanoa miltä sitten eläkeläisenä tuntuu mutta näin kolmikymppisenä en kyllä ryhtyisi. Odotan parisuhteelta tiettyjä asioita ja jos ne eivät toteudu on minusta suhdetta turha jatkaa. Eiköhän kumpikin meistä olisi tuossa tilanteessa onnellisempi yksi.

Totuushan on että sinä et pysyisi yksin, mutta tuo sairastunut ex-kumppanisi todennäköisesti sairaudesta johtuen pysyisi. Ja ei todennäköisesti olisi onnellinen jota sinä voisit olla.

Vierailija kirjoitti:

omaishoidontuki ja henkilökohtaisen avustajan lainsäädäntö on eri. Omaushoidontuki vastaa laitospaikkaa, kaupunki säästää, henkilökohtainen apu on tarkoitettu itsenäiseen suoriutumiseen ja avustamiseen ja laki kieltää oikeusturvan suojasmiseksi sukulaissuhteet.

Avustaja myönnetään kotiin esim sille ajalle kun omaishoitaja on töissä tai opiskelee.

En. Ei pää kestäisi, eikä talous.

Isäpuoleni oli 70-vuotiaana äidilleni....rikkoi selkänsä nosteluissa. Siinä sitä sitten oli 2 laitoshoidettavaa.

Koskaanhan ei tiedä mitä elämä eteen heittää mutta en usko että alkaisin omaishoitajaksi. En ainakaan kokopäiväiseksi, toki omaisistaan pitää huolen omien kykyjen ja jaksamisen mukaan. Omien vanhempien tai sisarusten edunvalvojaksi voisin alkaa mutta paras hoito tulisi varmasti ammattilaisilta siinä vaiheessa kun ei enää pärjää kotikäyntien avustuksella. 

Jonkun täytyy meidän eläminen maksaa ja koulutettuna ihmisenä en näe mitään mieltä siinä että olisimme molemmat kaikkien mahdollisten tukien saajia. Myönnettäisiinkö niitä edes...

Tähän päälle vielä se että mulla ei psyyke kestäisi sellaista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ja isälläni oli ikäeroa 18 vuotta. Äitini muisti aina välillä sanoa minulle, eyyä4et sit tyttö ota itsellesi vanhempaa miestä. Enpä tietenkään totellut. Otin "vain" 9 vuotta vanhemman miehen. Nyt olen omaishoitajja.

N52

Voi ei. Tuo on juuri sitä mitä pelkään! Olen 45v nainen ja tapailuvaiheessa ihanan miehen kanssa, joka on minua 8 vuotta vanhempi. Ei mikään valtaisa ikäero, mutta hän on tupakoinut lähes koko elämänsä. Ja vaikka hän nyt huolehtii hyvin itsestään, niin selvästi hänellä on jo sellaisia haittoja syntynyt (esim. huono ääreisverenkierto) että ei olisi mikään ihme, jos lähivuosina tulisi jo jotain isompaa vaivaa. Ahdistaa joutua miettimään tällaisia...

Ei sinun ole mikään pakko ryhtyä omaishoitajaksi, jos et halua. Oma naisystäväni on minua 12 vuotta nuorempi, ja olen tehnyt selväksi, että hän ei koskaan tule olemaan minun omaishoitajani. Hän on rakastajani niin kauan kuin se on mahdollista, ja sitten voimme jatkaa ystävinä, jos siltä tuntuu. Mutta hoivaamaan en häntä halua, enkä minä häntä.

Kannattaa ihan suoraan puhua näistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ja isälläni oli ikäeroa 18 vuotta. Äitini muisti aina välillä sanoa minulle, eyyä4et sit tyttö ota itsellesi vanhempaa miestä. Enpä tietenkään totellut. Otin "vain" 9 vuotta vanhemman miehen. Nyt olen omaishoitajja.

N52

Voi ei. Tuo on juuri sitä mitä pelkään! Olen 45v nainen ja tapailuvaiheessa ihanan miehen kanssa, joka on minua 8 vuotta vanhempi. Ei mikään valtaisa ikäero, mutta hän on tupakoinut lähes koko elämänsä. Ja vaikka hän nyt huolehtii hyvin itsestään, niin selvästi hänellä on jo sellaisia haittoja syntynyt (esim. huono ääreisverenkierto) että ei olisi mikään ihme, jos lähivuosina tulisi jo jotain isompaa vaivaa. Ahdistaa joutua miettimään tällaisia...

Ei sinun ole mikään pakko ryhtyä omaishoitajaksi, jos et halua. Oma naisystäväni on minua 12 vuotta nuorempi, ja olen tehnyt selväksi, että hän ei koskaan tule olemaan minun omaishoitajani. Hän on rakastajani niin kauan kuin se on mahdollista, ja sitten voimme jatkaa ystävinä, jos siltä tuntuu. Mutta hoivaamaan en häntä halua, enkä minä häntä.

Kannattaa ihan suoraan puhua näistä asioista.

Minusta tuollainen suhde on romanttinen. Ei haluta olla koskaan rasitteeksi toiselle.

En ryhtyisi. Suhteemme ei ole elämänkumppanuussuhde, vaan molemmilla on oma elämänsä. En esimerkiksi ole ikinä tavannut kumppanini perhettä. Jaamme yhdessä vuoteen ja vapaa-ajan, se riittää.

Siis tässä tarkoitetaan vissiin ihan täysin hoidettavaa, sellasta joka makaa vaipoissa sängyssä? Siihen en suostuisi. Pienemmässä mittakaavassa voisin kyllä olla hoitaja/avustaja, jos puoliso esim joutuisi pyörätuoliin tms.

N28

Lapsilleni alkaisin, puolisolle en. Toki riippuisi vähän kuinka toimettomaksi päätyisi.

Äitini on ollut 25v isäni omaishoitajana ja olen nähnyt sen raadollisuuden, kun oma elämä menee täysin ohi toista hoitaessa. Olen sanonut miehelleni, että minulta on sitten vastaavaa turha odottaa. Enkä odota häneltäkään sitä. Kävisin kyllä vaikka päivittäin katsomassa ja jeesimässä, mutta haluaisin jatkaa myös omaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Siis tässä tarkoitetaan vissiin ihan täysin hoidettavaa, sellasta joka makaa vaipoissa sängyssä? Siihen en suostuisi. Pienemmässä mittakaavassa voisin kyllä olla hoitaja/avustaja, jos puoliso esim joutuisi pyörätuoliin tms.

N28

Ei täysin petipotilasta ehkä tarkoiteta, hoidettavia on kaikenlaisia.

Oma hoidettava on aivoinfarktin runtelema vanhus joka ei edes kuppiinsa kahvia saa kaadettua, liikkuu hiljaa sisällä rollaattori tukena lyhyitä matkoja.

Mutta vaatii koko ajan avustamista ympäri vuorokauden.

Omaa elämää mulla ei ole, en ole vuosiin minnekään voinut lähteä kotoa, kaupassa ja apteekissa on pakko käydä.

Minä saan omaishoidon tukea vero + muut kulut vähennettynä 240€/kuukausi.

Olen ollut nykyiselle aviomiehelle, ja olisin epäröimättä uudelleen. N40

Miehelleni juu, mutta en jäisi töistä pois ellen olisi jo muutenkin eläkkeellä. Jos saisi palkattua tarvittaessa hoitajan päiväksi kotiin ja minä hoitaisin muuten.

Vierailija kirjoitti:

Lapsilleni alkaisin, puolisolle en. Toki riippuisi vähän kuinka toimettomaksi päätyisi.

Äitini on ollut 25v isäni omaishoitajana ja olen nähnyt sen raadollisuuden, kun oma elämä menee täysin ohi toista hoitaessa. Olen sanonut miehelleni, että minulta on sitten vastaavaa turha odottaa. Enkä odota häneltäkään sitä. Kävisin kyllä vaikka päivittäin katsomassa ja jeesimässä, mutta haluaisin jatkaa myös omaa elämääni.

Meillä äitimme terveenä ollessaan sanoi samoin ettei häntä aleta kotona hoitamaan.

Tuossa se 90 vuotiaana nyt on ollut jo 6 vuotta hoidettavana.

Minäkin haluaisin elää omaa elämää, ehkä en olisi omaishoitajaksi alkanut jos olisin tiennyt miten meitä hoitajia kusetetaan ja kohdellaan ala-arvoisesti koko ajan.

Irti tästä on todella vaikea päästä ilman hoidettavan kuolemaa.

En missään nimessä puolisolle. Sinkkuna olen ollut pitkään ja enää en edes halua parisuhdetta koska ikää on jo sen verran että omaishoitajaa on suurin osa miehistä vailla. Samaa sanoin äidillenikin, kun isä kuoli että jos uuden miehen otat, kaikki alkaa alusta, olet omaishoitaja uudelleen 5 vuotta tai kauemmin. Miksi pilata oma elämä viimeisiksi vuosikymmeniksi leikkimällä sairaanhoitajaa orjapalkalla kun elämästä voi nauttiakin?

En ryhtyisi. Äitini olen saattohoitanut, samoin appiukon osittain. Voisin toki saman tehdä isälleni ja anopilleni. Mutta mieheni kanssa olemme sopineet että emme hoida toisiamme. Olemme ensisijaisesti parisuhteessa, emme hoitosuhteessa. Jos siis tulee tilanne että meistä jompi kumpi on hoidettava, joko laitokseen tai sitten hoitaja kotiin tai jos lapset haluaa hoitaa niin mikäs siinä.

Toki jos on lyhytaikaisesti esim. leikkauksen jälkeen tilanne että tarvitsee apua esim. peseytymiseen tai lääkkeiden ottoon tms. sellaisen hoitaisimme tietenkin. Mutta jos siis kyse on pidempiaikaisen hoivan tarpeesta niin ei.