Mikä niissä puolison levykokelmissa ärsyttää niin

Ei mikään, ollaan molemmat musafriikkejä. Osanottoni, läheltä nähnyt että tuo keskustelu voi johtaa kriiseihin.

Yleensäkin naiset heittää pois miehen omaisuutta yhteenmuutossa kun ne ei vaan sovi "sisustukseen". Eron tullessa naisella on omat tavarat tallella ja mies kiroilee että miksi antoi rakastuneena naisen heittää kaiken pois.

General Njassa tarinoi joskus radiossa kuinka kumppani oli antanut ukaasin: joko hän lähtee tai osa levyistä. Oli maailmanloppu lähellä kun vastaaminen kesti yli 2 sek. Siinä muistelivat Valpion kanssa mitä aarteita kirpparille kyörättiin...

Vierailija kirjoitti:

General Njassa tarinoi joskus radiossa kuinka kumppani oli antanut ukaasin: joko hän lähtee tai osa levyistä. Oli maailmanloppu lähellä kun vastaaminen kesti yli 2 sek. Siinä muistelivat Valpion kanssa mitä aarteita kirpparille kyörättiin...

Ei kai tuota tarvi miettiä sekuntiakaan. Levyt jäävät.

Ovellinen kaappi, niin eivät kerää pölyä ja sopii sisustukseen.

Pää kii - Sä veit mun levyt kirpparille

Ei ärsytä mikään, ei yhtikäs mikään.

Rakastan musiikkia ja kirjoja, kyllä ne saa olla esillä.

Olen valinnut sellaisen puolison, että meillä on samanlainen maku, sisustetaan yhdessä, eikä tulisi mieleenkään määrätä toisen tavaroista.

Ihan oikein, levyt jää!

Joko se kumppani on todellinen kontrolli friikki, tai sitten niitä levyjä on todella paljon, ja pitkin kämppää? Itseäni ei ole koskaan kiinnostanut musiikin keräily, mutta hieman samaan olen törmännyt kirjojen kanssa. Puoliso haluaa ostaa kirjoja, ja ne alkavat jo täyttää asuntoa aika merkittävästi. Ja ei mitään erityisiä arvokirjoja, vaan normaalia jännäriä, romaani, tms. Ja kun niillä käytetyillä kirjoilla ei ole mitään arvoa. Ilmaiseksi saat viedä divariin, mutta juuri mitään niistä ei kukaan ole valmis maksamaan.

Nainen on mustasukkainen levyille, kun ei voi tietää kenen kanssa niiden läsnäollessa (soidessa) on kuherreltu.

Ei tähän kukaan ilkeä tulla kertomaan, että halu päättää asunnon sisustuksesta ja puolison harrastuksista sekä piittaamattomuus puolisolle tärkeistä asioista on syynä inhota tämän levykokoelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Ovellinen kaappi, niin eivät kerää pölyä ja sopii sisustukseen.

Vaikea löytää sellaisia joihin levyt saa sovitettua niin ettei saranat tärvele niitä ellei rupea teettämään.

Ikealla on toimistokalusteissa hyviä hyllyjä vinyyleille (sorry, en muista nimiä eikä tämä taida muutenkaan olla MTV:n palsta eli jääköot mainostamatta) mutta valitettavasti sen rullaovellisen (ylös-alas -suuntaisen) mallin valmistaminen lopetettiin. Se oli hyvä mutta yks prkln riesa koota.

Ne liukuovelliset (sivusuuntaiset) on niin leveitä ettei ne mahdu mihinkään eikä levyjä pysty varastoimaan niin leveästi ellei rakenna väliseiniä. Ihan normi-ikeakirjahyllyt ei kestä vinyyleiden painoa. Lundioiden sun muiden sivutikkaat on kanssa huonot, niitä pitää topata aika raskaasti että vinyylit voivat asua niissä tärveltymättä.

Ei kerrassa mikään - meillä on noin kolmetuhatta vinyyliä ja cd-levyä, ja lisää saa tulla!

En voi sanoa, että yksin levykokoelma ärsyttää, vaan kaikki keräily. Kerääminen vie aikaa ja tilaa ja mikä pahinta kuluttaa luonnonvaroja. En myöskään pidä omistamisen ihanuudesta. Inhoa hetkeä jona näen, etä toinen pitää materiaalia tärkeänä tapana nostaa statustaan. Minun mielestäni status laskee.

 Itse olen minimalisti. En ole eläissäni ostanut yhtään levyä. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta en osta levyjä, kuuntelen youtubesta, radiosta ja käyn konserteissa. Voisin tehdä kompromissin, levyjen keräilyn suhteen, jos mies luopuisi muista keräilykohteista niin, että minulle jäisi puolet yhteisestä tilasta, vaikka tahdonkin  täyttää kaappini ilmavasti. Minulle on tärkeää käytännöllisyys ja se ei enää toteudu, jos puoliso valtaa kaappitilaani ajatellen, että kun hänellä on täyttä, niin minä voisin tiivistää. En pidä tiiviydestä.

Ihan sama mitä kerää, kunhan ei jätä keräilemiään asioita pyörimään pitkin lattioita ja pitää huolen niiden siivoamisesta. En suostu pyyhkimään pölyjä toisen aarteista eikä ne näytä miltää pölykerroksen alta.

Vierailija kirjoitti:

En voi sanoa, että yksin levykokoelma ärsyttää, vaan kaikki keräily. Kerääminen vie aikaa ja tilaa ja mikä pahinta kuluttaa luonnonvaroja. En myöskään pidä omistamisen ihanuudesta. Inhoa hetkeä jona näen, etä toinen pitää materiaalia tärkeänä tapana nostaa statustaan. Minun mielestäni status laskee.

 Itse olen minimalisti. En ole eläissäni ostanut yhtään levyä. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta en osta levyjä, kuuntelen youtubesta, radiosta ja käyn konserteissa. Voisin tehdä kompromissin, levyjen keräilyn suhteen, jos mies luopuisi muista keräilykohteista niin, että minulle jäisi puolet yhteisestä tilasta, vaikka tahdonkin  täyttää kaappini ilmavasti. Minulle on tärkeää käytännöllisyys ja se ei enää toteudu, jos puoliso valtaa kaappitilaani ajatellen, että kun hänellä on täyttä, niin minä voisin tiivistää. En pidä tiiviydestä.

Vinkki: hankkikaa niin iso asunto, että miehesi ei tarvitse luopua mistään ja sinulle jää silti riittävästi tilaa. Tai pikemminkin näin: älä edes yritä puolisoksesi ihmistä, jonka rakasta harrastusta et jaksa sietää.

Levyjä saa olla ihan kuinka paljon vaan, kunhan mun ei niitä tarvi kuunnella.

Eipä oo puolison levyt ärsyttäneet.

Älkää sitten levyjen vihaajat unohtako että niitä levyjä pitää myös kuunnella. Siihen tarvitaan laitteita ja suhteellisen tilava huone.

Niitä laitteita on tuossa kaksi julman suurta kaiutinta, isohko monopäätevahvistin per kaiutin, virranpuhdistuslaatikko, cd-soitin (päivitin jonkin aikaa sitten erillisen transportin ja DAC:n integroiduksi soittimeksi eli laatikoiden määrä väheni yhdellä), esivahvistin (jossa levysoitinesivahvistin sisäänrakennettuna, ennen se oli erillinen laatikko jossa oli vielä ulkoinen virtalähde), se vinyylisorvi ja tietty kilometri erilaisia kaapeleita.

Niitäkin pitää sietää levyjen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

En voi sanoa, että yksin levykokoelma ärsyttää, vaan kaikki keräily. Kerääminen vie aikaa ja tilaa ja mikä pahinta kuluttaa luonnonvaroja. En myöskään pidä omistamisen ihanuudesta. Inhoa hetkeä jona näen, etä toinen pitää materiaalia tärkeänä tapana nostaa statustaan. Minun mielestäni status laskee.

 Itse olen minimalisti. En ole eläissäni ostanut yhtään levyä. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta en osta levyjä, kuuntelen youtubesta, radiosta ja käyn konserteissa. Voisin tehdä kompromissin, levyjen keräilyn suhteen, jos mies luopuisi muista keräilykohteista niin, että minulle jäisi puolet yhteisestä tilasta, vaikka tahdonkin  täyttää kaappini ilmavasti. Minulle on tärkeää käytännöllisyys ja se ei enää toteudu, jos puoliso valtaa kaappitilaani ajatellen, että kun hänellä on täyttä, niin minä voisin tiivistää. En pidä tiiviydestä.

Mielestäni levyjen ostaminen on hyvä keino kapinoida kertakäyttökulttuuria vastaan. YouTubesta ei voi kuunnella juurikaan kokonaisia levyjä ja radiosta ei voi edes valita, että mitä sieltä soi. Ne mediat ovat kertakäyttöä ja taustamusiikkia varten.

Kuuntelen itse levyt aina kokonaan, jolloin kokemuksessa on alku ja loppu. En myös tee muuta kuuntelemisen aikana, paitsi joskus laitan ruokaa. Muulla tavoin en kuuntele musiikkia, koska liikakuuntelun takia se menettää merkityksensä. Jos on ollut vaikka 2 päivää kuuntelematta mitään ja kuuntelee sitten sen mielessä pyörineen levyn, jonka kuuntelemiseen on viimein aikaa, on kokemus aivan eri tasolla.

Oma levyhylly on tunteellinen juttu ja mitäpä muuta ihminen on kuin tunteellinen organismi. Mielestäni varsinkaan äärimmäisyyksiin viety minimalismi ei ole hyväksi. Tavaroissa on tietyllä tapaa identiteetti sidottuna eli ne muistuttavat minua siitä, että kuka olen. En minäkään mitään kerskakulutusta kannata, mutta pidätän oikeuden pitää fyysistä kirja- ja levyhyllyä itselläni.

Vierailija kirjoitti:

Älkää sitten levyjen vihaajat unohtako että niitä levyjä pitää myös kuunnella. Siihen tarvitaan laitteita ja suhteellisen tilava huone.

Niitä laitteita on tuossa kaksi julman suurta kaiutinta, isohko monopäätevahvistin per kaiutin, virranpuhdistuslaatikko, cd-soitin (päivitin jonkin aikaa sitten erillisen transportin ja DAC:n integroiduksi soittimeksi eli laatikoiden määrä väheni yhdellä), esivahvistin (jossa levysoitinesivahvistin sisäänrakennettuna, ennen se oli erillinen laatikko jossa oli vielä ulkoinen virtalähde), se vinyylisorvi ja tietty kilometri erilaisia kaapeleita.

Niitäkin pitää sietää levyjen lisäksi.

Älä pelottele. Kaverillani on seinät hyllyjen peitossa ja laitteita lattiasta kattoon, mutta minä selviän levysoittimella, vahvistimella ja kahdella korkealla mutta kapealla kaiuttimella. Kaapeleita näkyy noin kymmenen sentin matkalta, kaikki muu on piilossa. Ei aina tarvitse mennä äärimmäisyyksiin.