Mitä vikaa Mikassa? Hakenut kahtatuhatta työpaikkaa, logistiikan insinööri
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/172baaa9-0f3a-43c0-878a-2d1580f4c…
Ei silti työllisty
Kommentit (95)
Irtisanoutunut kahdesti.
On kuitenkin tilaisuutensa saanut.
Hän on ns. merkitty mies, työnantajat pitävät lähtökohtaisesti epäilyttävänä.
Kertoo aika paljon ihmisestä, jos yhtään pidemmässä työsuhteessa aina uupuu. Joo, työelämä on hektistä ja vaativaa, mutta harvassa on paikat, mihin voi mennä vaan oleilemaan.
Minä näen suurimpana ongelmana tuon, ettei opintojen aikana saanut oman alan kokemusta. Itselleni kävi ihan samalla tavalla, tosin opiskelin vasta neljänkympin kummankin puolen. En päässyt opiskeluaikana oman alan hommiin ja valmistumisen jälkeen en päässyt töihin, vaikka valmistuin kurssini priimuksena. Muutama vuosi työttömänä ja sitten pääsin pysäköinninvalvojaksi. Koirantyötä pienellä palkalla, mutta sentään työtä.
Kovin lohduttomalta tuntuu tuo Mikan tilanne.
Opiskeluaikana kannattaa ihan oikeasti opintojen ohella verkostoitua. Niin opiskelijabileissä, järjestöissä kuin hakea vimmatusti oman alan työtä. Ei se opintoihin keskittyminen ole fiksua, vaikka täälläkin siihen monesti kehotetaan.
Ei selvästikkään ole työkuntoinen.
Irtisanoutuu aina niskoja nakellen
Vierailija kirjoitti:
Ei selvästikkään ole työkuntoinen.
Ei varmaan kokoaikaiseen työhön, osa-aikaisesti varmasti. Työelämässä pitäisi osata tehdä ajoissa niitä fiksuja valintoja, esim. vähentää työaikaa, ettei väsy totaalisesti.
Mika ei tule hyötymään DI-koulutuksesta tuolla CV:llä.
Sopisi johonkin osa-aikatyöhön kai.
Näyttää muuten epäsiistiltä
Miksi työnantajana valitsisin henkilön, joka irtisanoutuu itse ilman varsinaista syytä eikä ole hankkinut työkokemusta kuin nimeksi? Valitseni sen hakijan, jonka osaaminen ja osoitettu motivaatio parhaiten vastaa avoinna olevassa tehtävässä määriteltyjä edellytyksiä. Olen palkannut vastavalmistuneitakin, mutta en koskaan ketään, jolla ei ole mitään kokemusta alasta. Opiskeluaikana pitäisi pyrkiä oman alan töihin saamaan jalkaa oven väliin.
Kannattaisi alkaa huolehtimaan kunnosta
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikana kannattaa ihan oikeasti opintojen ohella verkostoitua. Niin opiskelijabileissä, järjestöissä kuin hakea vimmatusti oman alan työtä. Ei se opintoihin keskittyminen ole fiksua, vaikka täälläkin siihen monesti kehotetaan.
Jotkut ovat valmistumassa tavoiteajassa, mutta sitten venyttävät vuodella tai parillakin. Koska ei ole tutkintoa vastaavaa työtä.
Ei kestä tämän päivän hektistä työelämää. Tuskin työllistyy ainakaan pidempään.
Ensinnäkin mun tuli tosi sääli Mikaa. Olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan, tosin itse olen nainen ja yliopistotutkinto. Valmistuin samoihin aikoihin 2000-luvun alussa kuin Mikakin ja myös mulla ei ollut verkostoja eikä oman alan työkokemusta tai oikeastaan ei juuri mitään työkokemusta miltään alalta. Niinpä tein työhakemuksia oman alan töihin YMPÄRI SUOMEN ja muutin 600 km päähän täysin vieraaseen pikku kaupunkiin töiden perässä.
Eka vuosi uudessa työssä ja kaupungissa oli tosi rankkaa. Kärsin unettomuudesta ja jouduin ottamaan unilääkettä. Olin yksinäinen ja en löytänyt harrastuksia tai ystäviä. En tosin olisi jaksanutkaan, sillä töiden jälkeen vaan nukuin, söin ja katsoin televisiota. Lihoin vuoden aikana 10 kiloa. Sinnittelin kuitenkin töissä, itseasiassa pärjäsin jopa ihan hyvin ja sain hyvää työkokemusta. Samalla olin ylpeä itsestäni, kun sain olin koulutustani vastaavassa töissä. Hain kuitenkin koko ajan vanhaan kotikaupunkiini ja lähiseuduille töihin. En edes harkinnut irtisanoutumista, sillä pelkäsin että työttömänä on vaikea löytää työtä.
Reilun vuoden jälkeen sain uuden työpaikan ja muutin takaisin kotikaupunkiini, jossa oli ystävät ja harrastukset. Sen jälkeen olen aina ollut oman alan töissä. Välillä on ollut helpompaa, välillä taas aika rankkaa. Koskaan en ole kuitenkaan irtisanoutunut työstäni ENNEN kuin olen hankkinut uuden työpaikan. Luulen, että tässä kohtaa Mika on mokannut, eli on itse jättäytynyt pois töistä kun on kokenut työn liian rankaksi. Tai ehkä ei voida puhua tietoisesta mokasta Mikan suunnalta, ehkä hänellä ei vain henkiset resurssit riittäneet enempään. Harmi, koska siitä ne ongelmat lähtivät syntymään. Sitä en ymmärrä, miten Mika harmittelee, ettei ottanut aikanaan opintolainaa. Olisi pikemminkin siitä kiitollinen! Enemmän voisi harmitella sitä, että lähti töistä ennen kuin oli seuraava työpaikka katsottuna valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin mun tuli tosi sääli Mikaa. Olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan, tosin itse olen nainen ja yliopistotutkinto. Valmistuin samoihin aikoihin 2000-luvun alussa kuin Mikakin ja myös mulla ei ollut verkostoja eikä oman alan työkokemusta tai oikeastaan ei juuri mitään työkokemusta miltään alalta. Niinpä tein työhakemuksia oman alan töihin YMPÄRI SUOMEN ja muutin 600 km päähän täysin vieraaseen pikku kaupunkiin töiden perässä.
Eka vuosi uudessa työssä ja kaupungissa oli tosi rankkaa. Kärsin unettomuudesta ja jouduin ottamaan unilääkettä. Olin yksinäinen ja en löytänyt harrastuksia tai ystäviä. En tosin olisi jaksanutkaan, sillä töiden jälkeen vaan nukuin, söin ja katsoin televisiota. Lihoin vuoden aikana 10 kiloa. Sinnittelin kuitenkin töissä, itseasiassa pärjäsin jopa ihan hyvin ja sain hyvää työkokemusta. Samalla olin ylpeä itsestäni, kun sain olin koulutustani vastaavassa töissä. Hain kuitenkin koko ajan vanhaan kotikaupunkiini ja lähiseuduille töihin. En edes harkinnut irtisanoutumista, sillä pelkäsin että työttömänä on vaikea löytää työtä.
Reilun vuoden jälkeen sain uuden työpaikan ja muutin takaisin kotikaupunkiini, jossa oli ystävät ja harrastukset. Sen jälkeen olen aina ollut oman alan töissä. Välillä on ollut helpompaa, välillä taas aika rankkaa. Koskaan en ole kuitenkaan irtisanoutunut työstäni ENNEN kuin olen hankkinut uuden työpaikan. Luulen, että tässä kohtaa Mika on mokannut, eli on itse jättäytynyt pois töistä kun on kokenut työn liian rankaksi. Tai ehkä ei voida puhua tietoisesta mokasta Mikan suunnalta, ehkä hänellä ei vain henkiset resurssit riittäneet enempään. Harmi, koska siitä ne ongelmat lähtivät syntymään. Sitä en ymmärrä, miten Mika harmittelee, ettei ottanut aikanaan opintolainaa. Olisi pikemminkin siitä kiitollinen! Enemmän voisi harmitella sitä, että lähti töistä ennen kuin oli seuraava työpaikka katsottuna valmiiksi.
Samankaltainen kokemus itselläni 90-luvun lopussa. Valmistuin, työpaikan sain 200 km päästä ja kyllä työkokemuksen saanti meni ystävien ja poikaystävän edelle. Muutin toiseen kaupunkiin ja asuin siellä viikot 2.5 vuotta. Sitten sain töitä kotikaupungistani.
Muuten komppaan yllä ketkussa esitettyjä syitä Mikan työttömyyden syistä. Ne ovat niin ilmeiset.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin mun tuli tosi sääli Mikaa. Olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan, tosin itse olen nainen ja yliopistotutkinto. Valmistuin samoihin aikoihin 2000-luvun alussa kuin Mikakin ja myös mulla ei ollut verkostoja eikä oman alan työkokemusta tai oikeastaan ei juuri mitään työkokemusta miltään alalta. Niinpä tein työhakemuksia oman alan töihin YMPÄRI SUOMEN ja muutin 600 km päähän täysin vieraaseen pikku kaupunkiin töiden perässä.
Eka vuosi uudessa työssä ja kaupungissa oli tosi rankkaa. Kärsin unettomuudesta ja jouduin ottamaan unilääkettä. Olin yksinäinen ja en löytänyt harrastuksia tai ystäviä. En tosin olisi jaksanutkaan, sillä töiden jälkeen vaan nukuin, söin ja katsoin televisiota. Lihoin vuoden aikana 10 kiloa. Sinnittelin kuitenkin töissä, itseasiassa pärjäsin jopa ihan hyvin ja sain hyvää työkokemusta. Samalla olin ylpeä itsestäni, kun sain olin koulutustani vastaavassa töissä. Hain kuitenkin koko ajan vanhaan kotikaupunkiini ja lähiseuduille töihin. En edes harkinnut irtisanoutumista, sillä pelkäsin että työttömänä on vaikea löytää työtä.
Reilun vuoden jälkeen sain uuden työpaikan ja muutin takaisin kotikaupunkiini, jossa oli ystävät ja harrastukset. Sen jälkeen olen aina ollut oman alan töissä. Välillä on ollut helpompaa, välillä taas aika rankkaa. Koskaan en ole kuitenkaan irtisanoutunut työstäni ENNEN kuin olen hankkinut uuden työpaikan. Luulen, että tässä kohtaa Mika on mokannut, eli on itse jättäytynyt pois töistä kun on kokenut työn liian rankaksi. Tai ehkä ei voida puhua tietoisesta mokasta Mikan suunnalta, ehkä hänellä ei vain henkiset resurssit riittäneet enempään. Harmi, koska siitä ne ongelmat lähtivät syntymään. Sitä en ymmärrä, miten Mika harmittelee, ettei ottanut aikanaan opintolainaa. Olisi pikemminkin siitä kiitollinen! Enemmän voisi harmitella sitä, että lähti töistä ennen kuin oli seuraava työpaikka katsottuna valmiiksi.
Ei kukaan huvikseen irtisanoudu. Takana on varmasti painavia syitä. Monesti ne kulminoituu johtajiin.
Mitä meriittejä - jaksaa olla vuoden työssä ja sit uupuu kun pitää tehdä hommia