Paskimmat joulumuistosi?

Vietettiin joulua mummolassa muutaman äitini sisaren perheen kanssa enkä saanut yhtäkään lahjaa. Olinhan iso tyttö jo. Siis 10-vuotias.

Aika ankeita ne joulut kotonakin olivat, ei sen puoleen.

Toinen vanhempi sekosi.

Ei muuta muista jouluista, muuta kuin että paskaa on ollut.

Perinteinen kännipukki joka tuli monta tuntia myöhässä ja jolla oli halpa pahvinaamari kasvoilla.

2014 joulu oli ensimmäinen joulu jonka vietin täysin yksin. Äiti miehensä kanssa ulkomailla, isä ulkomailla, veli tyttöystävänsä perheen kanssa. Aika orpo oli ja tuli itkettyä paljon. Noihin aikoihin aloin myös virallisesti seota päästäni, eikä tuo yksinäinen joulu varmasti auttanut asiaa. 2015-2017 joulut olin äitini ja hänen miehensä kanssa ulkomailla, tuleva joulu 2018 tulenkin sitten taas olemaan yksin. "Hieman" kauhulla odotan miten selviän viisi päivää yksin neljän seinän sisällä. Ketään en tule tapaamaan enkä kenenkään kanssa puhumaan.

Kirjaimellisesti paskin joulu oli se, kun siskon silloinen anoppi teki joululaatikot. Vetelin imellettyä perunalaatikkoa joululounaalla ja hyväähän se oli, mutta tovin päästä tajusin, että laatikot olivat kaukana laktoosittomista. IKINÄ ei ole ollut vatsa niin kuralla, istuin tuntitolkulla vessassa ripuloimassa ja persettä poltti, eikä tehnyt mieli syödä yhtään mitään koko loppupäivänä. Kirjaimellisesti paskaa täynnä se jouluaatto.

Pidän nykyisistä jouluista perheen kesken enempi. Oma rauha.

Vierailija kirjoitti:

2014 joulu oli ensimmäinen joulu jonka vietin täysin yksin. Äiti miehensä kanssa ulkomailla, isä ulkomailla, veli tyttöystävänsä perheen kanssa. Aika orpo oli ja tuli itkettyä paljon. Noihin aikoihin aloin myös virallisesti seota päästäni, eikä tuo yksinäinen joulu varmasti auttanut asiaa. 2015-2017 joulut olin äitini ja hänen miehensä kanssa ulkomailla, tuleva joulu 2018 tulenkin sitten taas olemaan yksin. "Hieman" kauhulla odotan miten selviän viisi päivää yksin neljän seinän sisällä. Ketään en tule tapaamaan enkä kenenkään kanssa puhumaan.

Missä asut? Jos lähellä, niin tule meille käymään. :)

Ensimmäisenä tulee mieleen sellainen joulu, kun isä kännissä yrittää heittää joulukinkkua ikkunasta ulos ja minä sisaren kanssa pelastan kinkun ja viedään se vaatekaappiin piiloon.

Ei kovin ihania joulumuistoja ole, sen jälkeen kun perheen perustin, en ole vanhempieni kanssa joulua viettänyt.

Vierailija kirjoitti:

2014 joulu oli ensimmäinen joulu jonka vietin täysin yksin. Äiti miehensä kanssa ulkomailla, isä ulkomailla, veli tyttöystävänsä perheen kanssa. Aika orpo oli ja tuli itkettyä paljon. Noihin aikoihin aloin myös virallisesti seota päästäni, eikä tuo yksinäinen joulu varmasti auttanut asiaa. 2015-2017 joulut olin äitini ja hänen miehensä kanssa ulkomailla, tuleva joulu 2018 tulenkin sitten taas olemaan yksin. "Hieman" kauhulla odotan miten selviän viisi päivää yksin neljän seinän sisällä. Ketään en tule tapaamaan enkä kenenkään kanssa puhumaan.

Kokoa itsesi ja lähde ulos. Nykyään on joulunakin moni paikka auki ja tapaat muita yksinäisiä!

Kaikki ne "hienot" lahjat hammasharjoista palasaippuoihin ja vanhempien kännääminen sekä tappelu. M44

Tämä on tosi tosi pieni juttu, jolla on tosi tosi iso merkitys itselle.

Olin 7-8-vuotias, menin aattona aamupäivällä olohuoneeseen jossa isäni istui sohvalla lukemassa lehteä. Otin tarjolla olevasta kulhosta yhden käärekonvehdin ja söin sen. Isäni nosti katseensa lehdestään ja sanoi paljon puhuvalla äänellä että "eiköhän tuo sitten riittänyt".

Kyllä, olin ja olen ylipainoinen. Vaikka en oikein välitä konvehdeista, niistä tulee edelleen ikävä olo.

Menkää joulukirkkoon, siellä on ihmisiä. Ei tarvitse olla yksin♥️

Veli rikkoi minun tekemän piparkakkutalon.

up

Vierailija kirjoitti:

2014 joulu oli ensimmäinen joulu jonka vietin täysin yksin. Äiti miehensä kanssa ulkomailla, isä ulkomailla, veli tyttöystävänsä perheen kanssa. Aika orpo oli ja tuli itkettyä paljon. Noihin aikoihin aloin myös virallisesti seota päästäni, eikä tuo yksinäinen joulu varmasti auttanut asiaa. 2015-2017 joulut olin äitini ja hänen miehensä kanssa ulkomailla, tuleva joulu 2018 tulenkin sitten taas olemaan yksin. "Hieman" kauhulla odotan miten selviän viisi päivää yksin neljän seinän sisällä. Ketään en tule tapaamaan enkä kenenkään kanssa puhumaan.

Mene mukaan vapaaehtoistoimintaan joulun ajaksi. Kysy esim. MLL, SPR ha muut avustusjärjestöt miten voisit olla mukana toiminnassa jo tänä jouluna. Toinen hyvä vaihtoehto on kaupunkikohde Euroopassa tai lomapaketti joulu Suomessa kylpylässä, maaseutumatkailutilalla, hotellissa, laivalla.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi tosi pieni juttu, jolla on tosi tosi iso merkitys itselle.

Olin 7-8-vuotias, menin aattona aamupäivällä olohuoneeseen jossa isäni istui sohvalla lukemassa lehteä. Otin tarjolla olevasta kulhosta yhden käärekonvehdin ja söin sen. Isäni nosti katseensa lehdestään ja sanoi paljon puhuvalla äänellä että "eiköhän tuo sitten riittänyt".

Kyllä, olin ja olen ylipainoinen. Vaikka en oikein välitä konvehdeista, niistä tulee edelleen ikävä olo.

Oliko isälläsi tapana naljailla ylipainostasi? Itse ajattelin ennen viimeisen kappaleen lukemista, että isäsi mielestä ajankohta konvehtien syömiselle ei ollut sopiva - että hän olisi tuolla tarkoittanut, että ei enää lisää makeaa ennen jouluateriaa. Mutta tietysti jos isäsi muutoinkin piikitteli painostasi, niin saattoi olla siitäkin kyse. Tai jos ei, niin ehkä käsitit väärin? Sinä tietysti isäsi paremmin tunnet.

Riidat lapsuudenperheessä jouluaattona. Jouluun yhdistyi aina äidin ahertaminen eli itsetehdyt ruuat, täydellinen siivous, lahjat ja isän minimaalinen panostus näihin asioihin. Isä oli aina stressaantunut vaativasta työstään, helpommassa duunissa työympäristöstään, työttömänä ollessaan jostain muusta asiasta. Vanhoja asioita kaiveltiin, tilannetta ei yhtään parantanut isän alkoholiannos tai kaksi illalla. Molemmilla oli lapsuudenraumansa alkoholisti-isän perheessä.

Lapsuuden jouluista on myös hyvät muistoja muilta osin, kun oltiin sukulausten luona kyläilemässä ja joululounaalla sukulaisilla ja vietettiin aattoa sukulaisten kesken.

Itse vietämme oman perheen kesken joulua melko löyhin vaatimuksin. Joulusiivous on perusviikkosiivous, jouluruuista teen vain yhden laatikon ja rosollin, mies kinkun, muut herkut tulevat kaupasta. Joulupuuro ja -sauna tapahtuvat jonakin päivänä joulun aikana, samoin joulurauhan julistus ja Lumiukko voidaan katsoa vaikkapa Yle Areenasta sopivana hetkenä. Joulumme on joustavuutta aikataulujen ja vaatimusten suhteen. Herkutellaan, pelataan, kuunnellaan joululauluja, ulkoillaan, sukuloidaan, lapset saavat toivomiaan lahjoja.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä tulee mieleen sellainen joulu, kun isä kännissä yrittää heittää joulukinkkua ikkunasta ulos ja minä sisaren kanssa pelastan kinkun ja viedään se vaatekaappiin piiloon.

Ei kovin ihania joulumuistoja ole, sen jälkeen kun perheen perustin, en ole vanhempieni kanssa joulua viettänyt.

Olen todella pahoillani, kuulostaa kamalalta, että joku lapsi joutuu tuollaista kokemaan. Minua kuitenkin naurattaa tuo mielikuva äijästä, joka yrittää heittää joulukinkkua ikkunasta, ja mielikuva vaatekaappiin piilotetusta kinkusta. Mikä on mahtanut johtaa siihen, että kinkku noin pistää vihaksi? Vaikka surullisesta asiastahan tuossa on oikeasti kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi tosi pieni juttu, jolla on tosi tosi iso merkitys itselle.

Olin 7-8-vuotias, menin aattona aamupäivällä olohuoneeseen jossa isäni istui sohvalla lukemassa lehteä. Otin tarjolla olevasta kulhosta yhden käärekonvehdin ja söin sen. Isäni nosti katseensa lehdestään ja sanoi paljon puhuvalla äänellä että "eiköhän tuo sitten riittänyt".

Kyllä, olin ja olen ylipainoinen. Vaikka en oikein välitä konvehdeista, niistä tulee edelleen ikävä olo.

Oliko isälläsi tapana naljailla ylipainostasi? Itse ajattelin ennen viimeisen kappaleen lukemista, että isäsi mielestä ajankohta konvehtien syömiselle ei ollut sopiva - että hän olisi tuolla tarkoittanut, että ei enää lisää makeaa ennen jouluateriaa. Mutta tietysti jos isäsi muutoinkin piikitteli painostasi, niin saattoi olla siitäkin kyse. Tai jos ei, niin ehkä käsitit väärin? Sinä tietysti isäsi paremmin tunnet.

Joo, mietin kyllä tuota kirjoittaessa, että itse asiassa voisin kuvitella sanovani samat sanat omalle 7-vuotiaalle tyttärelleni. Tosin äänensävy olisi lempeän toruva ja tämä liittyisi juurikin johonkin "kohta syödään ruoka" tms. Mutta isäni ulkonäköön kohdistuva arvostelu oli kyllä läsnä muutenkin ja positiivinen palaute loisti poissaolollaan, joten sanoja ja sävyjä ei ollut vaikea tulkita. Koti täytettiin makeilla herkuilla, mutta sitten joku oli aina halveksumassa olan takan miten kukkurallisen lusikallisen laitoin kaakaojauhetta maitooni tai miten ison annoksen otin sokerimuroja. En kuitenkaan saanut samanlaista ryöppyä niskaani kuin sisareni joka 14-vuotiaana (syömishäiriöisenä) laihtui hoikaksi ja uudesta kropastaan ylpeänä pukeutui teinimäisen niukkoihin vaatteisiin ja tuli nimitellyksi huor*ksi lentokoneessa kaikkien kuullen.

Nyt kun paras joulu- ja lomamuisto on käsitelty niin haluatteko kuulla vielä parhaasta uudestavuodesta? Silloin minäkin pääsin huor*telluksi mutta siinä vaiheessa ei enää jaksanut edes pahastua.

Paskoihin jouluihini on liittynyt vahvasti känninen ja välillä sekopäinenkin äiti. Yritti tulla kännäämään vielä silloinkin jouluksi, kun minulla oli jo oma perhe, mutta ajoin ulos.