Lue keskustelun säännöt.
Mikä auttaa teitä hyväksymään, että parisuhteessa voi tulla muitakin ihastuksia?
03.12.2018 |
Olen seurustellut mieheni kanssa vuosia ja meillä on hyvä, lämmin, välittävä ja rakastava suhde. Kärsin silti edelleen tietystä riittämättömyyden tunteesta: mun on aina ollut vaikea hyväksyä sitä, jos edes saan vihjettä siitä, että mieheni pitää jotain toista naista viehättävänä/mukavana. Pari tällaista tapausta on suhteemme aikana tullut. Kyse on ihan vain omasta epäilyksestäni, eikä miehen käytöksessä ole ikinä ollut vihjettäkään siihen suuntaan, että hän olisi jotenkin laiminlyönyt minua. Olen vain herkästi mustasukkainen ihminen ja kyse on ihan omasta pelostani, ei siitä mitä hän on tai ei ole tehnyt.
Olen kyllä itsekin muutaman kerran ollut ihastunut toiseen ja mielestäni se on täysin normaalia. Jos joku on viehättävä, häntä kohtaan voi tuntea vetoa. Toinen juttu on, jos itse alkaa edistää juttua tai ihastus alkaa syödä omaa parisuhdetta, toinen ihminen alkaa viedä kaiken huomion jne. Mutta itse tunteessa ei ole mitään väärää.
Siksipä minua ärsyttääkin oma mustasukkaisuuteni. Hyväksyn kuitenkin teoriassa sen, että mieheni voi tuntea myönteisiä tuntemuksia ja jopa vetoa myös muihinkin ihmisiin, hänellä on naispuolisia ystäviä tms. Luotan sataprosenttisesti siihen, että hän ei tekisi mitään, mikä vaarantaisi suhteemme. Ainakin niin kauan kuin suhteemme toimii. Siksi en oikein halua ottaa tätä asiaa esille hänen kanssaan, kun en halua viestittää, että hän on epäluotettava.
En ole maailman itsevarmin ihminen ja minusta tuntuu vaikealta ajatukselta, että joku tuolla jossain voi olla mieheni silmissä viehättävämpi/hauskempi/mukavampi kuin minä. Minun on välillä vaikea olla tuon ajatuksen kanssa. Samaan tapaan kärsin ystävieni kanssa välillä pelosta, että en ole riittävän hauska/fiksu/hyvää seuraa jne.
Samasta tunteesta kärsivät: miten tulette tuon tunteen kanssa toimeen? Mikäköhän tähän auttaisi?
Kommentit (32)
Minä ajattelen asian niin, että ihastuksia tulee ja menee - laimeita ja voimakkaampia. Varsinkin pitkässä parisuhteessa niitä tulee eteen melkein väistämättä. Juttu on kuitenkin mielestäni niin, että ajatukset ja tunteet ovat vapaita, niitä saa olla, tulla ja mennä. Teot ratkaisevat - jos kumppanini on ihastunut johonkin toiseen, mutta ei tee mitään asian suhteen, esim mene sänkyyn ihastuksen kohteen kanssa eikä anna tunteensa isommin vaikuttaa suhteeseemme, se ei haittaa minua. Enhän minä välttämättä edes tiedä kumppanini tunteista jotakuta muuta kohtaan.
Samoin itse en ikinä tekisi mitään sellaista, mikä vahingoittaisi parisuhdettani, vaikka voinkin ihastua johonkin toiseen. Tiedän, että tunne on ohimenevä. Se tuntuu mukavalta aikansa, ja sitten se laimenee. Ja hyvä niin. Parisuhteeni on kuitenkin tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaali ystävyyssuhteitasi. Hae turvallisuuden tunnetta myös muualta kuin mieheltäsi. Harrasta, kehitä taitojasi. Mitä enemmän kivoja juttuja elämässäsi on, sitä a) itsevarmempi, viehättävämpi ja vähemmän ripustautuva olet b) sitä vähemmän olet yhden ihmisen varassa. Minulla auttoi tuon tajuaminen kaikista eniten.
Toinen juttu on sitten se, että kannattaa olla avoin. On parempi jutella peloista heti kun antaa niiden kasvaa päässä järjettömiin mittasuhteisiin.
Miten niin auttaisi? Mitä jos vain hyväksyt sen, että sinulla on tällaisia tunteita? Meillä kaikilla on kaikenlaisia tunteita koko ajan, eikä niitä tarvitse noin vakavasti ottaa. Okei, olet joskus vähän mustasukkainen. So? Toteat asian ja jatkat elämääsi tekemättä siitä ongelmaa itsellesi tai varsinkaan miehellesi.
Luuletko, että voit selvitä elämästä ilman kurjia tunteita? Sitä on turha ottaa tavoitteeksi. Luultavasti asian hyväksyminen auttaa enemmän kuin se, että alat pohdiskella, miksi nyt taas tuntuu tältä ja ei pitäisi tuntua tältä ja blaa blaa.
Itse en vain yksinkertaisesti ajattele, mitä mieheni saattaa jostain naisesta ajatella. On ihan typerää lähteä hellimään tuollaisia mietteitä päässään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo "tapaukset" siis ovat käytännössä olleet?
itse tiedän olevani ylipainoinen ja ikäiseksenikin ruma. En todellakaan pärjäisi ulkonäössä kovinkaan monille naisille. Jostain syystä mieheni on kuitenkin valinnut juuri minut. Hän näkee harva se päivä kauniimpia naisia ja on sen luonteinen, että saa näiltä paljon positiivista palautetta. Hän olisi voinut valita jonkun muun kuin minut (ja edelleen voisi) mutta ilmeisesti minussa on sitä jotain, mitä hän haluaa.
He ovat siis olleet viehättäviä, fiksuja naisia, ja olen nähnyt mieheni olemuksesta, että hän pitää näitä naisia viehättävinä, siis esim. kun olemme olleet samassa tilassa viettämässä iltaa. Eli kyse on yksittäisistä tilanteista, ei mistään sellaisesta, että mies olisi alkanut tapailla ketään tms.
Tuota valintapointtia minäkin olen ajatellut. Jos objektiivisesti katsotaan, maailmasta löytyy aina kauniimpia, älykkäämpiä, rikkaampia jne. Silti ei tulisi mieleenkään vertailla omaa puolisoa ja ystäviä muihin tällä tavalla. Minulle mieheni on täydellinen enkä muuttaisi hänessä mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaali ystävyyssuhteitasi. Hae turvallisuuden tunnetta myös muualta kuin mieheltäsi. Harrasta, kehitä taitojasi. Mitä enemmän kivoja juttuja elämässäsi on, sitä a) itsevarmempi, viehättävämpi ja vähemmän ripustautuva olet b) sitä vähemmän olet yhden ihmisen varassa. Minulla auttoi tuon tajuaminen kaikista eniten.
Toinen juttu on sitten se, että kannattaa olla avoin. On parempi jutella peloista heti kun antaa niiden kasvaa päässä järjettömiin mittasuhteisiin.
Minä en ainakaan todellakaan haluaisi kuulla, että puolisoni angstailee mahdollisista tunteistani vaikka jos sun ketä kohtaan! Ainakin jos tuollaiset avautumiset olisivat jatkuvia, minua alkaisi ahdistaa, koska kokisin velvollisuutta tarkkailla käytöstäni. Inhottavaa. Ei parisuhteessakaan tarvitse kaikkea sanoa ääneen ja tehdä omista ongelmista kumppanin ongelmia. Jos tunteet todella vaivaavat, kannattaa lähteä terapiaan niitä pohtimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajattele muita naisia ollenkaan. Silläpä minulla ei ole tuollaisia ongelmiakaan. On olemassa vain minä ja mieheni, ja meidän suhteemme. En siis käytä aikaa tuollasien asioiden miettimiseen yhtään.
Minä en pysty edes seurustelemaan sen takia, että olen liian ehdoton tuossa asiassa. En kestäisi, että kumppani haluaa jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaali ystävyyssuhteitasi. Hae turvallisuuden tunnetta myös muualta kuin mieheltäsi. Harrasta, kehitä taitojasi. Mitä enemmän kivoja juttuja elämässäsi on, sitä a) itsevarmempi, viehättävämpi ja vähemmän ripustautuva olet b) sitä vähemmän olet yhden ihmisen varassa. Minulla auttoi tuon tajuaminen kaikista eniten.
Toinen juttu on sitten se, että kannattaa olla avoin. On parempi jutella peloista heti kun antaa niiden kasvaa päässä järjettömiin mittasuhteisiin.
Minä en ainakaan todellakaan haluaisi kuulla, että puolisoni angstailee mahdollisista tunteistani vaikka jos sun ketä kohtaan! Ainakin jos tuollaiset avautumiset olisivat jatkuvia, minua alkaisi ahdistaa, koska kokisin velvollisuutta tarkkailla käytöstäni. Inhottavaa. Ei parisuhteessakaan tarvitse kaikkea sanoa ääneen ja tehdä omista ongelmista kumppanin ongelmia. Jos tunteet todella vaivaavat, kannattaa lähteä terapiaan niitä pohtimaan.
Näkisin itse että tässä on tärkeää tehdä ero angstailun ja avoimuuden välillä.
Olen joskus avautunut omista epävarmuuksistani, mutta en todellakaan avaudu kaikesta, sittenhän teen niistä asioista itsellenikin liian isoja eikä se todellakaan auta. mutta vältän sitä viimeiseen asti. Pyrin aina käsittelemään asiat ensin omassa päässäni. Silloin juttelukin on paljon rakentavampaa.
Silti näen että on ihan eri asia vaahdota "sä oot ihan selvästi ihastunu Hilleviin, mut ei kai se ihme et sä oot kyllästynyt muhun, ku mä oon tällanen tyhmä rumilus"
...versus: "hei, mä tiedän järjellä että mulla ei ole syytä tällaiseen, mutta mä rakastan sua ja huomaan välillä tuntevani riittämättömyyttä sun naispuolisten ystävien edessä. haluan korostaa että kyse ei ole susta vaan mun omasta epävarmuudesta" tai muuta vastaavaa.
Mutta joo, inhottavinta on sellainen jatkuva kärkkyminen, että toinen joutuu olemaan ihan varpaillaan ja tulee fiilis, että eikö se voi tuon enempää muhun luottaa, ja pitääkö mun nyt miettiä jokaista askeltanikin. Jos sellaista saa toisessa aikaan, ei ole ehkä vielä valmis parisuhteeseen...
Ap
En yksinkertaisesti hyväksy. Jos tällaista missään mittakaavassa huomaan - ero. Tämän ilmoitin jo avioliiton alussa.
22 vuotta naimisissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä tule ihastuksia jos niin haluaa. Se on korvienvälistä kiinni kuinka paljon antaa arvoa "ihastuksille". Jos joku alkaa tekemään lähempää tuttavuutta, niin olankohautus ja välinpitämätön suhtautuminen ja problem solved. Mielen heikkoutta tollaset ihastumiset.
Vierailija kirjoitti:
En yksinkertaisesti hyväksy. Jos tällaista missään mittakaavassa huomaan - ero. Tämän ilmoitin jo avioliiton alussa.
22 vuotta naimisissa
Entä jos huomaat itsessäsi sellaista? Otatko sittenkin eron?
Mä olen herkkä tulkitsemaan ihmisiä, mutta teen välillä myös virhetulkintoja. Mä myönnän ihan rehellisesti, että mun oma epävarmuus ja hylkäämiskokemukset edellisistä parisuhteista värittää mun tulkintoja negatiiviseen suuntaan. Jos tekisin tulkintojeni perusteella heti päätöksiä, en pystyisi pitkään suhteeseen ollenkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla auttaa se, että tiedän maailmassa olevan miljoonia itseäni kauniimpia, hauskempia ja älykkäämpiä naisia. En voisi missään tilanteessa kuvitella olevani miehelle juuri se ainut, paras ja kaunein. Silti mies on kanssani ja olemme onnellisia. En siis näe syytä ahdistua siitä, että mies pitää myös monia muita naisia viehättävinä. Oikeastaan pitäisin aika kummallisena jos ei pitäisi. Eikä hän mahdollisia ihastumisiaan mun naamaani hiero, kuten en minäkään omiani.
Toinen mikä auttaa on se, että olen itsekin ihastunut pari kertaa suhteemme aikana. Sellaista mukavaa kutkutusta ja ajatusleikkiä nukkumaan mennessä. Ihastus on molemmilla kerroilla ollut vielä selvästi molemminpuolista, mutta en ole tehnyt elettäkään asioiden viemiseksi eteenpäin, sillä rakastan miestäni syvästi.
Ihminen ei toimi niin, että kun yhteen sitoutuu niin koko muu seksuaalisuus sammuu. Itse voi kuitenkin päättää mitä tekee. Ja uskon että mies pettää jos pettää, se ei muuksi muutu vaikka miten murehtisin. Toistaiseksi ei ole ollut aihetta murehtia.
Vierailija kirjoitti:
No eipä tule ihastuksia jos niin haluaa. Se on korvienvälistä kiinni kuinka paljon antaa arvoa "ihastuksille". Jos joku alkaa tekemään lähempää tuttavuutta, niin olankohautus ja välinpitämätön suhtautuminen ja problem solved. Mielen heikkoutta tollaset ihastumiset.
Mä sanoisin, että itse ihastuminen on inhimillistä eikä mielen heikkoutta. Mutta se on heikkoutta, jos on luvannut yhtä ja sitten alkaa tehdä toista eli rupeaa jotenkin edistämään sitä ihastusta.
Kaikista isointa heikkoutta on, jos jää kahden ihmisen väliin ja ikään kuin "pitää vaihtoehtoja auki". Pahin pelkoni on, että joku roikuttaa minua tuollaisessa välitilassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yksinkertaisesti hyväksy. Jos tällaista missään mittakaavassa huomaan - ero. Tämän ilmoitin jo avioliiton alussa.
22 vuotta naimisissa
Entä jos huomaat itsessäsi sellaista? Otatko sittenkin eron?
Mä olen herkkä tulkitsemaan ihmisiä, mutta teen välillä myös virhetulkintoja. Mä myönnän ihan rehellisesti, että mun oma epävarmuus ja hylkäämiskokemukset edellisistä parisuhteista värittää mun tulkintoja negatiiviseen suuntaan. Jos tekisin tulkintojeni perusteella heti päätöksiä, en pystyisi pitkään suhteeseen ollenkaan.
Ap
En ole mitenkään ihastuvaa sorttia, noin pääsääntöisesti en edes pidä ihmisistä. En katsele heitä, en ole kiinnostunut heistä, joskus harvoin heidän tekemisistään. En ihastu. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yksinkertaisesti hyväksy. Jos tällaista missään mittakaavassa huomaan - ero. Tämän ilmoitin jo avioliiton alussa.
22 vuotta naimisissa
Entä jos huomaat itsessäsi sellaista? Otatko sittenkin eron?
Mä olen herkkä tulkitsemaan ihmisiä, mutta teen välillä myös virhetulkintoja. Mä myönnän ihan rehellisesti, että mun oma epävarmuus ja hylkäämiskokemukset edellisistä parisuhteista värittää mun tulkintoja negatiiviseen suuntaan. Jos tekisin tulkintojeni perusteella heti päätöksiä, en pystyisi pitkään suhteeseen ollenkaan.
Ap
En ole mitenkään ihastuvaa sorttia, noin pääsääntöisesti en edes pidä ihmisistä. En katsele heitä, en ole kiinnostunut heistä, joskus harvoin heidän tekemisistään. En ihastu. Piste.
Okei, tässä valossa ymmärrän paremmin.
Mulla ja miehelläni taas on kummallakin iso kaveripiiri ja useampi läheinen ystävä. Molemmilla on aina ollut sekä mies- että naispuolisia ystäviä. En tee eroa sukupuolen välillä, jos joku on hyvä tyyppi. Toki molemmille on olemassa omat rajansa, en esim. lähtisi reissuun kaksin miespuolisen kaverin kanssa, se tuntuisi ihan liian oudolta.
Myönnän myös olevani helposti ihastuva ihminen, mutta myös aika varautunut. En varmaan edes osaa flirttailla, mutta huomaan muiden flirttailuyritykset herkästi ja niille pistän heti pisteen.
Selvää on, että mieheni on ja tulee aina olemaan ykkönen ja kaikki muu on toissijaista ja ohimenevää sen rinnalla. Tiedän hänen ajattelevan samoin.
Ap
Hirveä ajatushan se on. Mutta pitää vain koettaa itse toimia oikein, eli olla ruokkimatta ihastuksiaan, ja toivoa että toinen on myös kyllin älykäs tekemään samoin.
Vierailija kirjoitti:
Hirveä ajatushan se on. Mutta pitää vain koettaa itse toimia oikein, eli olla ruokkimatta ihastuksiaan, ja toivoa että toinen on myös kyllin älykäs tekemään samoin.
Näinhän se on.
Mua on myös jonkin verran auttanut se ajatus, että jos suhde kaatuu ihastukseen, niin kyllä sen sitten oli tarkoituskin kaatua. Suhteessa oli väkisinkin silloin jotain sellaista, joka ei toiminut.
Voihan olla, että vaikak sarjapettäjällä on pakonomainen tarve saada aina uutta egobuustia ihastuksista eikä sen takia "pysty hallitsemaan itseään". Mutta enpä haluaisi sellaisen ihmisen kanssa seurustellakaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveä ajatushan se on. Mutta pitää vain koettaa itse toimia oikein, eli olla ruokkimatta ihastuksiaan, ja toivoa että toinen on myös kyllin älykäs tekemään samoin.
Näinhän se on.
Mua on myös jonkin verran auttanut se ajatus, että jos suhde kaatuu ihastukseen, niin kyllä sen sitten oli tarkoituskin kaatua. Suhteessa oli väkisinkin silloin jotain sellaista, joka ei toiminut.
Voihan olla, että vaikak sarjapettäjällä on pakonomainen tarve saada aina uutta egobuustia ihastuksista eikä sen takia "pysty hallitsemaan itseään". Mutta enpä haluaisi sellaisen ihmisen kanssa seurustellakaan.
Ap
Näinpä. En tahtoisi kumppanin kertovan minulle jostakin ihan ohimenevistä ihastuksistaan, koska pahoittaisin mieleni. Silti haluaisin silti voida luottaa siihen, että jos hän mielessään alkaisi edes harkita "vaihtavansa" minut tähän ihastukseen, niin hän olisi rehellinen ja päättäisi parisuhteemme. Jos konkreettinen toiminta toisen kanssa käy edes mielessä, minä olen selkeästikin hänelle väärä kumppani.
Mitä nuo "tapaukset" siis ovat käytännössä olleet?
itse tiedän olevani ylipainoinen ja ikäiseksenikin ruma. En todellakaan pärjäisi ulkonäössä kovinkaan monille naisille. Jostain syystä mieheni on kuitenkin valinnut juuri minut. Hän näkee harva se päivä kauniimpia naisia ja on sen luonteinen, että saa näiltä paljon positiivista palautetta. Hän olisi voinut valita jonkun muun kuin minut (ja edelleen voisi) mutta ilmeisesti minussa on sitä jotain, mitä hän haluaa.