On inhottavaa, että ihminen halutaan joka paikassa nähdä selviytyjänä ja pärjääjänä, vaikka mieli olisi aivan hajalla!

Oletko sinä kokenut samaa, jos sinulla on jokin vaikea kokemus taustalla?

Elän kamalan kriisin keskellä, mies petti ja jätti perheensä kuin parin likaisia sukkia, ja minulle hoetaan, että kyllä olet vahva, kyllä selviät. Minun pitää siivota hänen aiheuttamansa järkyttävä sotku, huolehtia lasten pärjäämisestä, aloittaa elämä uudella paikkakunnalla - samaan aikaan kun olen aivan rikki. En olisi itse ollenkaan niin varma vahvuudestani ja pärjäämisestäni. Mutta onkohan minulla vaihtoehtoja...?

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Mmjoo, vaikka olen itse "selvinnyt" kaikista vaikeista kokemuksistani varsin hyvin – kiitos siitä lähipiirille ja Luojalle – ymmärrän ja jaan kyllä tuon ärsytyksen.

Itselläni onkin ollut tapana usein todeta, että jjoo, olenhan tuota selvinnyt. Kun vaihtoehtoja ei oikeastaan ole ollut... Eli tavallaan kyse on siitä, että olen jollain tavalla nähnyt "pärjäämisen" helpommaksi tavaksi, kun on lapsia ja muuta huolehdittavaa. 

En tiedä, kuulostaako tämä oma ajattelumallini ihan tyhmältä, mutta joka tapauksessa ymmärrän mitä tarkoitat.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen pitäisi saada tulla ihmissuhteissaan nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

No ainakaan parisuhteen luomisessa näyttää siltä ettei kukaan halua tulla nähdyksi omana itsenään, ainakin sen perusteella mitä deitti-ilmoituksia lukee. Kaikki ovat mr tai mrs täydellisiä. Kellään ei ole mitään ongelmia. Kaikilla on elämä aina täydellistä, korkeintaan ehkä, tosi isolla ehkällä voisi olla tilaa jollekin uudelle ihmiselle. Tietysti sillä oletuksella että tämä uusi ihminen on täydellinen.

Ystäväni on puhunut tästä samasta asiasta. Lapsensa oli vaikeasti sairas ja lopulta menehtyi. Esimerkiksi ”olet kyllä vahva, itse en olisi selvinnyt tuosta” -kommentit ärsyttivät, juurikin koska ei siinä kysellä selviääkö joku vai ei, kun pakko on vaan jaksaa.

Eikö sinusta olisi kummallista jos joku sanoisi sinulle: sinä tosiaankin olet täydellinen luuseri, sinusta ei ole mihinkään, olet hävinnyt tämän pelin, et ikinä tule selviytymään tästä.

Vai ärsyttääkö sinua se kun et saa yksin puhua omista ongelmistasi koko sen ajan kun olet jonkun kanssa, vaan sinulle jää tunne ettei hän halua kuunnella sinua ja alkaa siksi heti paasaamaan selviytymisestä ja rohkaisemaan sinua.

On liikaa vaatia, että joku kuuntelisi minua, sillä ihmiset eivät vaan jaksa kuunnella ja ottaa osaa.

Minulle kerran joku sanoi, että hän ei varmasti olisi selvinnyt tuollaisesta kokemuksesta, vaan olisi tappanut itsensä. Se vasta oudolta tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Tästä minäkin olen epäillyt olevan kyse. Monet ihmiset sulkevat tietoisesti silmänsä toisten hädältä välttääkseen itse ahdistumasta toisen vaikeaa tilannetta ajatellessaan. Siksi toinen halutaan väenväkisin nähdä pärjääjänä, vaikka käytännössä ihminen saattaa olla lähes itsemurhan partaalla epätoivonsa takia.

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinusta olisi kummallista jos joku sanoisi sinulle: sinä tosiaankin olet täydellinen luuseri, sinusta ei ole mihinkään, olet hävinnyt tämän pelin, et ikinä tule selviytymään tästä.

Vai ärsyttääkö sinua se kun et saa yksin puhua omista ongelmistasi koko sen ajan kun olet jonkun kanssa, vaan sinulle jää tunne ettei hän halua kuunnella sinua ja alkaa siksi heti paasaamaan selviytymisestä ja rohkaisemaan sinua.

On liikaa vaatia, että joku kuuntelisi minua, sillä ihmiset eivät vaan jaksa kuunnella ja ottaa osaa.

Mikä sinua vaivaa? Millä tavalla olet rikki?

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Oisko parempi sanoa että et varmasti selviydy. Olet heikko

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinusta olisi kummallista jos joku sanoisi sinulle: sinä tosiaankin olet täydellinen luuseri, sinusta ei ole mihinkään, olet hävinnyt tämän pelin, et ikinä tule selviytymään tästä.

Vai ärsyttääkö sinua se kun et saa yksin puhua omista ongelmistasi koko sen ajan kun olet jonkun kanssa, vaan sinulle jää tunne ettei hän halua kuunnella sinua ja alkaa siksi heti paasaamaan selviytymisestä ja rohkaisemaan sinua.

On liikaa vaatia, että joku kuuntelisi minua, sillä ihmiset eivät vaan jaksa kuunnella ja ottaa osaa.

Varmaan ei ole hyvä tämäkään reaktio. Ammattilaisapu varmaan tietää mitä näille sanotaan, muiden kannattaa pysyä kaukana. 

Sitä saa mitä tilaa.

Suomalainen kasvatus perustuu pärjäämiselle ja selviytymiselle. Ikävä sanoa mutta koituu yhteiskunnan onneksi tämmöinen äärimmäinen kurottaminen johonkin eteen ja korkealle, onneen. Toki kaikki ei pärjää joten yksilön kannalta ei ole paras mahdollinen metodi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Oisko parempi sanoa että et varmasti selviydy. Olet heikko

Ei. Vaan että joku joskus sanoisi että on ihan ok olla joskus myös heikko, romahtaa, aina ei tarvitse jaksaa ja pärjätä.

Minä olen myös kokenut todella isoja vastoinkäymisiä ja minuakin pidetään sellaisena vahvana sankarina joka selviää ja joka jatkossakin selviää vaikka mitä tapahtuisi. Mutta syy sille miksi olen selvinnyt, on juuri se että on ollut pakko. Ei ole ollut ketään kuka ottaisi kiinni, kuka kannattelisi edes hetken, että olisi saanut romahtaa ja antaa surun ja tuskan tulla ulos. Ei, pakko oli painaa eteenpäin ettei elämä luisu vielä pahempaan kaaokseen. Enää en oikein osaa edes yrittää tukeutua muihin koska olen oppinut siihen että yksin tässä on kuitenkin selvittävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinusta olisi kummallista jos joku sanoisi sinulle: sinä tosiaankin olet täydellinen luuseri, sinusta ei ole mihinkään, olet hävinnyt tämän pelin, et ikinä tule selviytymään tästä.

Vai ärsyttääkö sinua se kun et saa yksin puhua omista ongelmistasi koko sen ajan kun olet jonkun kanssa, vaan sinulle jää tunne ettei hän halua kuunnella sinua ja alkaa siksi heti paasaamaan selviytymisestä ja rohkaisemaan sinua.

On liikaa vaatia, että joku kuuntelisi minua, sillä ihmiset eivät vaan jaksa kuunnella ja ottaa osaa.

Varmaan ei ole hyvä tämäkään reaktio. Ammattilaisapu varmaan tietää mitä näille sanotaan, muiden kannattaa pysyä kaukana. 

Villi ajatus: mitä jos vain hetken kuuntelisi toista ihmistä miettimättä sitä, että pitäisi osata heti sanoa jotain toisen tilanteeseen. Olisi läsnä, olisi ihminen ihmiselle.

Inhoan sanontaa: ”kellekään ei anneta enempää kuin mitä jaksaa kantaa”. Tätä riemuvoittoa sain kuulla lapsen kuoleman jälkeen. Tuntui jopa, että olin ihmisten mielestä jotenkin ansainnut kohtaloni.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan sanontaa: ”kellekään ei anneta enempää kuin mitä jaksaa kantaa”. Tätä riemuvoittoa sain kuulla lapsen kuoleman jälkeen. Tuntui jopa, että olin ihmisten mielestä jotenkin ansainnut kohtaloni.

Kammottavasti sanottu. Olen pahoillani menetyksestäsi.

Itse ajattelen että,elämän shokkitilanteissa,ei ole muita vaihtoehtoja,kuin pärjätä.Tavalla tai toisella.-Kyllä sä selviydyt!,kannustaa jaksamaan ja keräämään niitä voimavaroja. Itse kehoitan kuitenkin kuuntelemaan niitä kanssaihmisen huolia ja murheita,ilman ongelmanratkaisua.Joskus tekee vain hyvää saada puhua asioista jollekkin,ilman että heti ehdotetaan miljoonaa eri vaihtoehtoa. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä saa mitä tilaa.

Suomalainen kasvatus perustuu pärjäämiselle ja selviytymiselle. Ikävä sanoa mutta koituu yhteiskunnan onneksi tämmöinen äärimmäinen kurottaminen johonkin eteen ja korkealle, onneen. Toki kaikki ei pärjää joten yksilön kannalta ei ole paras mahdollinen metodi.

Lajillemme ei ole luontaista se, että ihminen joutuisi pärjäämään yksin. Laumaeläimet tukeutuvat ja tukevat toisia lauman jäseniä. Laumassa eläminen on mylsy ihmisen luontainen tapa taata lajin selviäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Oisko parempi sanoa että et varmasti selviydy. Olet heikko

Ei. Vaan että joku joskus sanoisi että on ihan ok olla joskus myös heikko, romahtaa, aina ei tarvitse jaksaa ja pärjätä.

Minä olen myös kokenut todella isoja vastoinkäymisiä ja minuakin pidetään sellaisena vahvana sankarina joka selviää ja joka jatkossakin selviää vaikka mitä tapahtuisi. Mutta syy sille miksi olen selvinnyt, on juuri se että on ollut pakko. Ei ole ollut ketään kuka ottaisi kiinni, kuka kannattelisi edes hetken, että olisi saanut romahtaa ja antaa surun ja tuskan tulla ulos. Ei, pakko oli painaa eteenpäin ettei elämä luisu vielä pahempaan kaaokseen. Enää en oikein osaa edes yrittää tukeutua muihin koska olen oppinut siihen että yksin tässä on kuitenkin selvittävä.

Minun on tunnustettava, että muiden ihmisten suhtautuminen minuun traumaattisen tapahtuman jälkeen on ollut minulle vielä paljon rankempi kokemus kuin se alkuperäinen kokemus, josta traumatisoiduin. Muiden ihmisten karut ja välinpitämättömät asenteet ovat merkittävästi lisänneet ahdistuneisuuttani, vaikka alkuperäisestä traumaattisesta kokemuksesta on jo aikaa. En kovin paljon nykyisin enää luota muihin ihmisiin.