On inhottavaa, että ihminen halutaan joka paikassa nähdä selviytyjänä ja pärjääjänä, vaikka mieli olisi aivan hajalla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Oisko parempi sanoa että et varmasti selviydy. Olet heikko

Ei. Vaan että joku joskus sanoisi että on ihan ok olla joskus myös heikko, romahtaa, aina ei tarvitse jaksaa ja pärjätä.

Minä olen myös kokenut todella isoja vastoinkäymisiä ja minuakin pidetään sellaisena vahvana sankarina joka selviää ja joka jatkossakin selviää vaikka mitä tapahtuisi. Mutta syy sille miksi olen selvinnyt, on juuri se että on ollut pakko. Ei ole ollut ketään kuka ottaisi kiinni, kuka kannattelisi edes hetken, että olisi saanut romahtaa ja antaa surun ja tuskan tulla ulos. Ei, pakko oli painaa eteenpäin ettei elämä luisu vielä pahempaan kaaokseen. Enää en oikein osaa edes yrittää tukeutua muihin koska olen oppinut siihen että yksin tässä on kuitenkin selvittävä.

Minun on tunnustettava, että muiden ihmisten suhtautuminen minuun traumaattisen tapahtuman jälkeen on ollut minulle vielä paljon rankempi kokemus kuin se alkuperäinen kokemus, josta traumatisoiduin. Muiden ihmisten karut ja välinpitämättömät asenteet ovat merkittävästi lisänneet ahdistuneisuuttani, vaikka alkuperäisestä traumaattisesta kokemuksesta on jo aikaa. En kovin paljon nykyisin enää luota muihin ihmisiin.

Ikävää, että koet niin. Kuitenkin sillä mitä muut sanovat tai tekevät ei itse asiassa ole juurikaan merkitystä sen suhteen miten yksilö selviytyy traumaattisesta kokemuksesta. Selviytyminen on pääasiassa tahdon asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Oisko parempi sanoa että et varmasti selviydy. Olet heikko

Ei. Vaan että joku joskus sanoisi että on ihan ok olla joskus myös heikko, romahtaa, aina ei tarvitse jaksaa ja pärjätä.

Minä olen myös kokenut todella isoja vastoinkäymisiä ja minuakin pidetään sellaisena vahvana sankarina joka selviää ja joka jatkossakin selviää vaikka mitä tapahtuisi. Mutta syy sille miksi olen selvinnyt, on juuri se että on ollut pakko. Ei ole ollut ketään kuka ottaisi kiinni, kuka kannattelisi edes hetken, että olisi saanut romahtaa ja antaa surun ja tuskan tulla ulos. Ei, pakko oli painaa eteenpäin ettei elämä luisu vielä pahempaan kaaokseen. Enää en oikein osaa edes yrittää tukeutua muihin koska olen oppinut siihen että yksin tässä on kuitenkin selvittävä.

Minun on tunnustettava, että muiden ihmisten suhtautuminen minuun traumaattisen tapahtuman jälkeen on ollut minulle vielä paljon rankempi kokemus kuin se alkuperäinen kokemus, josta traumatisoiduin. Muiden ihmisten karut ja välinpitämättömät asenteet ovat merkittävästi lisänneet ahdistuneisuuttani, vaikka alkuperäisestä traumaattisesta kokemuksesta on jo aikaa. En kovin paljon nykyisin enää luota muihin ihmisiin.

Ikävää, että koet niin. Kuitenkin sillä mitä muut sanovat tai tekevät ei itse asiassa ole juurikaan merkitystä sen suhteen miten yksilö selviytyy traumaattisesta kokemuksesta. Selviytyminen on pääasiassa tahdon asia. 

Tuo on viisastelua. Ihmistä voidaan vaikealla hetkellä joko auttaa pääsemään muiden avulla eteenpäin tai sitten hänet voidaan painaa entistä alemmas. Tekomme määrittelevät sen, millaisia ihmisiä olemme. Autammeko rakentamaan vai revimmekö kaiken palasiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Oisko parempi sanoa että et varmasti selviydy. Olet heikko

Ei. Vaan että joku joskus sanoisi että on ihan ok olla joskus myös heikko, romahtaa, aina ei tarvitse jaksaa ja pärjätä.

Minä olen myös kokenut todella isoja vastoinkäymisiä ja minuakin pidetään sellaisena vahvana sankarina joka selviää ja joka jatkossakin selviää vaikka mitä tapahtuisi. Mutta syy sille miksi olen selvinnyt, on juuri se että on ollut pakko. Ei ole ollut ketään kuka ottaisi kiinni, kuka kannattelisi edes hetken, että olisi saanut romahtaa ja antaa surun ja tuskan tulla ulos. Ei, pakko oli painaa eteenpäin ettei elämä luisu vielä pahempaan kaaokseen. Enää en oikein osaa edes yrittää tukeutua muihin koska olen oppinut siihen että yksin tässä on kuitenkin selvittävä.

Minun on tunnustettava, että muiden ihmisten suhtautuminen minuun traumaattisen tapahtuman jälkeen on ollut minulle vielä paljon rankempi kokemus kuin se alkuperäinen kokemus, josta traumatisoiduin. Muiden ihmisten karut ja välinpitämättömät asenteet ovat merkittävästi lisänneet ahdistuneisuuttani, vaikka alkuperäisestä traumaattisesta kokemuksesta on jo aikaa. En kovin paljon nykyisin enää luota muihin ihmisiin.

Ikävää, että koet niin. Kuitenkin sillä mitä muut sanovat tai tekevät ei itse asiassa ole juurikaan merkitystä sen suhteen miten yksilö selviytyy traumaattisesta kokemuksesta. Selviytyminen on pääasiassa tahdon asia. 

Eli et ruokkisi katastrofista hengissä selvinnyttä nälkää näkevää ihmistä, vaikka voisit? Pelkästään sillä perusteella, etteivät hänen asiansa kuulu sinulle? Selviää jos selviää, ellei selvinnyt, niin oli varmasti heikkoluonteinen... Haloo!

Mulle sanoi "ammattiapu", että sinulla on niin paljon kaikkea kuitenkin, kun menetin elämässäni (taas) jotain tärkeää.

Olen nykyään yh, on siis lapsi. Mitä muuta minulla on?

Olen pitkäaikaistyötön, elämme työmarkkinatuellani. On vanhaa opintolainaa, jota pitää maksaa, toimeentulotukea ei siksi saa. Maksan siis työttömänä työmarkkinatuesta opintolainaa joka kuukausi. Minulla on muutama ystävä, mutta heillä on kiireitä töissä ja perheensä kanssa. Itse olen enimmäkseen yksin, rahattomuuskin rajoittaa todella paljon. Miestä minulla ei ole ollut vuosiin, vaikka olen yrittänyt löytää. Asutaan vuokralla, autoa ei ole eikä lemmikkejä enää, kaipaan niitä valtavasti.

Olen selviytynyt vaikka mistä, mutta olen työtön, köyhä, yksinäinen ja onneton. Olen yrittänyt vuosia muuttaa tilannetta, en onnistu enkä oikein enää jaksa yrittää muuttaa mitään. Suren sitä, että lapsellani on tällainen äiti.

24 jatkaa: minusta ketään ei ole tehty elämään yksin ja ulkopuolisena. Yksinäisyys ja tukiverkkojen puute hajottaa pään. Toisten vaikutus on valtava, tai siis ainakin sen vaikutuksen puute. Onneksi on sentään ammattiauttajia hätätilanteissa, kun muutakaan ei ole ja tietysti sitä voi jokainen tarvita. Mutta kun se apu loppuu liian äkkiä, on taas yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä saa mitä tilaa.

Suomalainen kasvatus perustuu pärjäämiselle ja selviytymiselle. Ikävä sanoa mutta koituu yhteiskunnan onneksi tämmöinen äärimmäinen kurottaminen johonkin eteen ja korkealle, onneen. Toki kaikki ei pärjää joten yksilön kannalta ei ole paras mahdollinen metodi.

Lajillemme ei ole luontaista se, että ihminen joutuisi pärjäämään yksin. Laumaeläimet tukeutuvat ja tukevat toisia lauman jäseniä. Laumassa eläminen on mylsy ihmisen luontainen tapa taata lajin selviäminen.

Erään lääkärin mukaan ahneus on ihmisen yleisin kuolinsyy nykyään.  Järjestelmämme myös opettaa ihmiset kamppailemaan toisiaan vastaan päiväkodista lähtien. Ne jotka ei pärjää, heitä varten on sosiaaliturva. 

En sanoisi edes unissani että nykytilanne on ihmisrodun edun mukaista. Ainoastaan eliitin ja institutioiden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niille ulkopuolisille helpompaa, voivat samalla pestä kätensä sinusta. Minulla ei ole mieli hajalla, mutta sitä on vuosien varrella aika tavalla koeteltu. Yksi sukulaispsykologi sanoi kerran, että minä olen todellinen selviytyjä, ja olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä sinäkään mistään tiedät.

Oisko parempi sanoa että et varmasti selviydy. Olet heikko

Ei. Vaan että joku joskus sanoisi että on ihan ok olla joskus myös heikko, romahtaa, aina ei tarvitse jaksaa ja pärjätä.

Minä olen myös kokenut todella isoja vastoinkäymisiä ja minuakin pidetään sellaisena vahvana sankarina joka selviää ja joka jatkossakin selviää vaikka mitä tapahtuisi. Mutta syy sille miksi olen selvinnyt, on juuri se että on ollut pakko. Ei ole ollut ketään kuka ottaisi kiinni, kuka kannattelisi edes hetken, että olisi saanut romahtaa ja antaa surun ja tuskan tulla ulos. Ei, pakko oli painaa eteenpäin ettei elämä luisu vielä pahempaan kaaokseen. Enää en oikein osaa edes yrittää tukeutua muihin koska olen oppinut siihen että yksin tässä on kuitenkin selvittävä.

Minun on tunnustettava, että muiden ihmisten suhtautuminen minuun traumaattisen tapahtuman jälkeen on ollut minulle vielä paljon rankempi kokemus kuin se alkuperäinen kokemus, josta traumatisoiduin. Muiden ihmisten karut ja välinpitämättömät asenteet ovat merkittävästi lisänneet ahdistuneisuuttani, vaikka alkuperäisestä traumaattisesta kokemuksesta on jo aikaa. En kovin paljon nykyisin enää luota muihin ihmisiin.

Ikävää, että koet niin. Kuitenkin sillä mitä muut sanovat tai tekevät ei itse asiassa ole juurikaan merkitystä sen suhteen miten yksilö selviytyy traumaattisesta kokemuksesta. Selviytyminen on pääasiassa tahdon asia. 

Perustele väitteesi!