Voiko traumojen aktivoituminen olla edistysaskel niistä toipumisessa?

Kyllä se varmaan ihan hyvä juttu on.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se varmaan ihan hyvä juttu on.

Toivottavasti. Aiemmin olen pystynyt paremmin ohittamaan tilanteita, jotka muistuttavat tietystä traumasta. Jälkikäteen on kyllä tullut ahdistusta. Nykyisin reaktiot ovat vahvistuneet, joten olen alkanut vältellä tilanteita, jotka palauttavat trauman mieleen.

Minäkin haluan ajatella, että aktivoituminen on merkki asioiden käsittelemisestä, joka taas on hyvä asia.

Olen itse huomannut että kun joku asia pulpahtaa (varsinkin ihan yllättäen ilman näkyvää syytä), on se ainakin omalla kohdalla meinannut sitä että asian voisi nyt käydä läpi. Ei se helppoa ole siltikään, mutta alitajunta on käsitellyt sen ja nyt on aika käydä se itse läpi. Vaihtoehtoisesti voi myös jättää asian sikseen ja olla kuin ei olisi ongelmaa.

Kehotan silti käymään läpi silloin, sillä se on vähemmän kivuliasta kuin se että valehtelee itsellensä kaiken olevan hyvin vaikka tietääkin että niin ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse huomannut että kun joku asia pulpahtaa (varsinkin ihan yllättäen ilman näkyvää syytä), on se ainakin omalla kohdalla meinannut sitä että asian voisi nyt käydä läpi. Ei se helppoa ole siltikään, mutta alitajunta on käsitellyt sen ja nyt on aika käydä se itse läpi. Vaihtoehtoisesti voi myös jättää asian sikseen ja olla kuin ei olisi ongelmaa.

Kehotan silti käymään läpi silloin, sillä se on vähemmän kivuliasta kuin se että valehtelee itsellensä kaiken olevan hyvin vaikka tietääkin että niin ei ole.

Olen ajatellut, että minun tulisi toimia niin sanotusti normaalin oloisesti traumoistani huolimatta, siedättää itseäni vaikka väkisin etten olisi liian "herkkä". Nyt traumojen voimakkaasti aktivoiduttua olen ruvennut ajattelemaan toisin. Ehkä minun ei pitäisikään koko ajan kantaa huolta sietokyvystäni, vaan oppia tekemään tervettä rajaamista. Se voisi estää altistumista uusille traumaattisille tilanteille. Olenhan ihan hyvä tällaisena vaikken jaksaisi ja sietäisi kaikkea niin hyvin kuin joku muu.

Niin. Toisaalta pitää suojata itseään, ettei altista itseään liikaa. Se saattaisi olla liian kuluytavaa.

Mutta toisaalta ei pidä päästää itseään liian helpollakaan. Se olisi periksi antamista.

Ristiriitaista. Vai onko kyse sopivan keskitien löytämisestä? Vai kuitenkin eri tilanteista?

Vierailija kirjoitti:

Niin. Toisaalta pitää suojata itseään, ettei altista itseään liikaa. Se saattaisi olla liian kuluytavaa.

Mutta toisaalta ei pidä päästää itseään liian helpollakaan. Se olisi periksi antamista.

Ristiriitaista. Vai onko kyse sopivan keskitien löytämisestä? Vai kuitenkin eri tilanteista?

Ehkä kyse on siitäkin, että eri aikoina on hyvä soveltaa eri tyylejä sen mukaan, kuinka voimissaan on.

Ei vaikuta siihen.Kun mieliala on muuten matala,silloin aktivoituu ja toisinpäin.

Täällä on paljon hyviä vastauksia. Mietiskelen tässä, että siinä mielessä on hyvä että piiloon painetut tunteet alkavat nousta tietoisuuteen, jos niitä sitten alkaa käsitellä eikä paina takaisin.

Ne kun eivät koskaan häviä vaan vaikuttavat koko ajan siellä taustalla, eikä hyvällä tavalla.

Toisaalta, itseään pitää osata myös suojata eikä repiä auki kaikkea suurella voimalla. Itseleni tässä on ollut valtava apu terapeutista ja tuesta, koska itselleni kävi juuri niin että kaikki nousi kerralla ja sitä en tahtonut kestää. Reaktio oli niin voimakas etten osaa kuvailla. Mutta kun pahin kuohunta alkoi tasoittua ja pääsin ongelman kimppuun, muutos oli huikea!

Tietysti jo pikkulapsena saadut traumat ja haavat ovat jättäneet syviä arpia jotka eivät parane, mutta niitten kanssa opii elämään. Traumaterapia olisi paikallaan, jos siihen mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaikuta siihen.Kun mieliala on muuten matala,silloin aktivoituu ja toisinpäin.

Saattaa olla näinkin. Olen vain hirveän pitkään pakottanut itseäni menemään aina vain eteenpäin. Nyt kuormitusta on kuitenkin tullut niin paljon, etten enää samalla tavalla pysty siihen. Tuntuu siltä, että pitäisi opetella sellainen tapa elää omien traumojen kanssa,ä joka ei ruokkisi niin voimakasta ahdistuneisuutta. Oppia elämään hyvää elämää traumojen kanssa, ei niistä huolimatta.

Mistä ”te” oikein puhutte?

Vierailija kirjoitti:

Mistä ”te” oikein puhutte?

Lukutaito on hyvä hankkia jo ennen kuin alkaa pyöriä keskustelupalstoilla.

Se että ongelmat näkee ja myöntää pn edellytys niiden käsittelyyn

Vierailija kirjoitti:

Se että ongelmat näkee ja myöntää pn edellytys niiden käsittelyyn

Totta, mutta pärjäävän ihmisen naamion riisuminen tuntuu vaikealta. Ei ole useinkaan helppoa suhtautua itseensä hyväksyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Se että ongelmat näkee ja myöntää pn edellytys niiden käsittelyyn

Totta, mutta pärjäävän ihmisen naamion riisuminen tuntuu vaikealta. Ei ole useinkaan helppoa suhtautua itseensä hyväksyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ”te” oikein puhutte?

Trauma ei tässä tarkoita luunmurtumaa vaan ikivanhojen seksijuttujen vatvomista.

Keskitysleirillä olleet olisivat tulleet hulluksi, jos he olisivat vatvoneet menneitä. Ratkaisukeskeisyys on avain, pitää keskittyä nykyiseen ja tulevaan. Unohtakaa kallonkutistajien teoriat, tarkoitus on edistää heidän ja lääketehtaiden bisneksiä, kun ihmiset rikotaan tahallaan kaivelemalla menneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ”te” oikein puhutte?

Trauma ei tässä tarkoita luunmurtumaa vaan ikivanhojen seksijuttujen vatvomista.

Pöh. Tämä mikään seksiketju ole. Traumat on jokaisella omanlaiset.

Vierailija kirjoitti:

Keskitysleirillä olleet olisivat tulleet hulluksi, jos he olisivat vatvoneet menneitä. Ratkaisukeskeisyys on avain, pitää keskittyä nykyiseen ja tulevaan. Unohtakaa kallonkutistajien teoriat, tarkoitus on edistää heidän ja lääketehtaiden bisneksiä, kun ihmiset rikotaan tahallaan kaivelemalla menneitä.

Suurin osa menetti keskitysleireillä henkensä ja yli eloonjääneistä moni on siirtänyt traumojaan eteenpäin tuleville sukupolville. Btw, mitä traumaattisia kokemuksia sinulla, kun näin tulet tänne mesoamaan?

Itse olin ollut valtavan ahdistunut vuosikausia kauan ennen kuin mitään apua sain. Sen saaminen ei ollut todellakaan mikään kovin helppo juttu. Kiitos ammattiavun oireiluni on nykyään murto-osa aiempaan verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ”te” oikein puhutte?

Trauma ei tässä tarkoita luunmurtumaa vaan ikivanhojen seksijuttujen vatvomista.

Onko seksi ainoa asia, joka mahtuu mieleesi?