Voiko traumojen aktivoituminen olla edistysaskel niistä toipumisessa?

Vierailija kirjoitti:

Keskitysleirillä olleet olisivat tulleet hulluksi, jos he olisivat vatvoneet menneitä. Ratkaisukeskeisyys on avain, pitää keskittyä nykyiseen ja tulevaan. Unohtakaa kallonkutistajien teoriat, tarkoitus on edistää heidän ja lääketehtaiden bisneksiä, kun ihmiset rikotaan tahallaan kaivelemalla menneitä.

Miten joku voi vieläkin väittää, että piilottamalla ongelmat maton alle ne katoavat. Vaikka se on miljoona kertaa nähty, että se ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Mulle ainakin oli. Sain jauhettua ne tomuksi. Metodi sama kuin jos tuijotat kauan vaikka sanaa "sirkus/mikä tahansa sopiva sana" niin se muuttuu vain kasaksi  kirjaimia ja lakkaa merkitsemästä mitään. Ymmärsin että se oli menneisyyttä eikä  minun tarviitse enää velloa menneisyydessä vaan voin mennä eteenpäin.Eri ympäristö, eri  ihmiset, ei  syytä pelätä, ei syytä käyttää energiaa menneisyyden puimiseen.

Alitajunta ei nostais noita esiin ellet jotenkinalitajuisesti  tuntisi olevasi  niin turvassa että voit käsitellä nuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ”te” oikein puhutte?

Trauma ei tässä tarkoita luunmurtumaa vaan ikivanhojen seksijuttujen vatvomista.

Pöh. Tämä mikään seksiketju ole. Traumat on jokaisella omanlaiset.

Traumat eivät vatvomalla parane. Ihmisellä on luontainen suojautumismekanismi, joka poistaa ikävät asiat tietoisesti muistista, jotta ne eivät vaivaa. Psykiatrit rikkovat ihmisiä avaamalla haavat, jotta riittää töitä ja lääkekauppa menestyy. Kun ihmisen olo saadaan siitä vähän kohenemaan, hän tuntee paranevansa, vaikka on käsittelyn jälkeen paljon huonommassa kunnossa kuin ennen rikkomista. Monesti myös esiin kaivetut "traumat" saavat suuremmat mittasuhteet kuin ovat koskaan olleetkaan, ihminen on sellainen että kun jotain murhetta oikein märehtii, niin kyllähän kärpäsestä kasvaa härkänen.

Keskittykää menneiden kaivelun sijasta ajattelmaan tämän hetken hyviä asioita ja suunnittelemaan tulevaa. Ratkokaa tämän hetken ongelmat ja menkää eteenpäin, taakse ei pidä katsoa. 

Vierailija kirjoitti:

Alitajunta ei nostais noita esiin ellet jotenkinalitajuisesti  tuntisi olevasi  niin turvassa että voit käsitellä nuo.

Hölynpölyä. Liika joutilaisuus johtaa miettimään turhia ja kasvattaa pienet asiat suureksi. Lisää fyysistä rasitusta ja aktiivista toimintaa, älyllisiä, henkisiä ja fyysisiä haasteita. Etenkin fyysinen työ karistaa kyllä turhan vatvomisen. Suunnittele uutta elämään, opiskele elä hetkessä, nauti elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskitysleirillä olleet olisivat tulleet hulluksi, jos he olisivat vatvoneet menneitä. Ratkaisukeskeisyys on avain, pitää keskittyä nykyiseen ja tulevaan. Unohtakaa kallonkutistajien teoriat, tarkoitus on edistää heidän ja lääketehtaiden bisneksiä, kun ihmiset rikotaan tahallaan kaivelemalla menneitä.

Miten joku voi vieläkin väittää, että piilottamalla ongelmat maton alle ne katoavat. Vaikka se on miljoona kertaa nähty, että se ei toimi.

Monet ongelmat eivät ole edes todellisia, ne ovat vain saaneet vatvomalla liian suuret mittasuhteet. 

Vai ei muka toimi. Ihmiset selvisivät keskitysleirin jälkeen nimenomaan "piilottamalla ongelmat maton alle", vaikka jotkut niitä käsittelivätkin esim. lehdissä. Suurin osa selvisi nimenomaan vaikenemalla ja unohtamalla. Jos heidät olisi laitettu käymään niitä läpi nykymetodien mukaan, kaikki olisivat seonneet. 

Vierailija kirjoitti:

Alitajunta ei nostais noita esiin ellet jotenkinalitajuisesti  tuntisi olevasi  niin turvassa että voit käsitellä nuo.

Kiitos tästä ajatuksesta. Tämä pitää varmaan paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskitysleirillä olleet olisivat tulleet hulluksi, jos he olisivat vatvoneet menneitä. Ratkaisukeskeisyys on avain, pitää keskittyä nykyiseen ja tulevaan. Unohtakaa kallonkutistajien teoriat, tarkoitus on edistää heidän ja lääketehtaiden bisneksiä, kun ihmiset rikotaan tahallaan kaivelemalla menneitä.

Miten joku voi vieläkin väittää, että piilottamalla ongelmat maton alle ne katoavat. Vaikka se on miljoona kertaa nähty, että se ei toimi.

Monet ongelmat eivät ole edes todellisia, ne ovat vain saaneet vatvomalla liian suuret mittasuhteet. 

Vai ei muka toimi. Ihmiset selvisivät keskitysleirin jälkeen nimenomaan "piilottamalla ongelmat maton alle", vaikka jotkut niitä käsittelivätkin esim. lehdissä. Suurin osa selvisi nimenomaan vaikenemalla ja unohtamalla. Jos heidät olisi laitettu käymään niitä läpi nykymetodien mukaan, kaikki olisivat seonneet. 

Trolli, mene pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Tämä ei ole niin turvallinen ympäristö, että haluaisin avata kokemuksiani yksityiskohtaisesti. Joka tapauksessa olen hoidon piirissä, joten mitään varsinaista hätää ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ”te” oikein puhutte?

Trauma ei tässä tarkoita luunmurtumaa vaan ikivanhojen seksijuttujen vatvomista.

Pöh. Tämä mikään seksiketju ole. Traumat on jokaisella omanlaiset.

Traumat eivät vatvomalla parane. Ihmisellä on luontainen suojautumismekanismi, joka poistaa ikävät asiat tietoisesti muistista, jotta ne eivät vaivaa. Psykiatrit rikkovat ihmisiä avaamalla haavat, jotta riittää töitä ja lääkekauppa menestyy. Kun ihmisen olo saadaan siitä vähän kohenemaan, hän tuntee paranevansa, vaikka on käsittelyn jälkeen paljon huonommassa kunnossa kuin ennen rikkomista. Monesti myös esiin kaivetut "traumat" saavat suuremmat mittasuhteet kuin ovat koskaan olleetkaan, ihminen on sellainen että kun jotain murhetta oikein märehtii, niin kyllähän kärpäsestä kasvaa härkänen.

Keskittykää menneiden kaivelun sijasta ajattelmaan tämän hetken hyviä asioita ja suunnittelemaan tulevaa. Ratkokaa tämän hetken ongelmat ja menkää eteenpäin, taakse ei pidä katsoa. 

Perkele, kun ahdistuneisuus on se ongelma! On järkevää hoitaa myös ongelman taustalla olevia syitä eikä pelkästään oireita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Lisää ajatuksia aiheesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Tota loppupuolta en tajua, että miten tilanteiden välttely ja hyvän ihmisen toiminta liittyvät toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Tota loppupuolta en tajua, että miten tilanteiden välttely ja hyvän ihmisen toiminta liittyvät toisiinsa.

Siten, että olen ollut niin hämmentynyt voimakkaista reaktioistani, että olen yksinkertaisesti aika tylystikin vältellyt jotain ihmisiä niiden takia. En arvosta tylyä käytöstä, mutta en ole oikein saanut fiksullakaan tavalla ilmaistua sitä, että olen kokenut näiden ihmisten seurassa olon liian vaikeaksi itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Olet alkanut tunnistaa tilanteita joissa dissosioit? Eikö tuo ole mahdotonta? Eikö dissosioinnissa ole olennaista juuri se ettei sitä itse huomaa? Olet nyt sekoittanut sanat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Tota loppupuolta en tajua, että miten tilanteiden välttely ja hyvän ihmisen toiminta liittyvät toisiinsa.

Siten, että olen ollut niin hämmentynyt voimakkaista reaktioistani, että olen yksinkertaisesti aika tylystikin vältellyt jotain ihmisiä niiden takia. En arvosta tylyä käytöstä, mutta en ole oikein saanut fiksullakaan tavalla ilmaistua sitä, että olen kokenut näiden ihmisten seurassa olon liian vaikeaksi itselleni.

Aaa.. No nyt ymmärrän. Lohduksi voin kertoa, että minulla on kaveri, joka käyttäytyy usein tylysti. Mutta jotenkin sen on vaistomaisesti aina tiennyt, ettei hän ole tyly tahallaan, vaan ei vain pysty parempaan. Vaikka esittää kaikille normaalia.

Siitä tylyydestä on kieltämättä joka kerran vähän työn takana päästä yli. Mutta aina sitä jotenkin seuraavaan tapaamiseen mennessä on sen käsitellyt ja jaksaa taas yrittää parhaansa olla ystävällinen.

Ei se tylyys siitä hyväksi muutu, että se on ymmärrettävää. Mutta ehkä sinun täytyy vain luottaa siihen, että muut ymmärtävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Olet alkanut tunnistaa tilanteita joissa dissosioit? Eikö tuo ole mahdotonta? Eikö dissosioinnissa ole olennaista juuri se ettei sitä itse huomaa? Olet nyt sekoittanut sanat.

En ole tuo ketä lainasit. Mutta en minä ole tuollaista lukenut. Kyllä dissosioiva nimenomaan usein kuvaa tilaansa esim. niin, että on kuin tarkkailisi omaa tekemistään tilanteen ulkopuolelta. Eli on ihan tietoisessa tilassa tilanteessa läsnä. On vain dissosioituneena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Olet alkanut tunnistaa tilanteita joissa dissosioit? Eikö tuo ole mahdotonta? Eikö dissosioinnissa ole olennaista juuri se ettei sitä itse huomaa? Olet nyt sekoittanut sanat.

Höpö höpö. Kyllä sen jossain vaiheessa huomaa, että ei ole äskettäin ollut tilanteessa läsnä, vaan henkisesti aivan muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Olet alkanut tunnistaa tilanteita joissa dissosioit? Eikö tuo ole mahdotonta? Eikö dissosioinnissa ole olennaista juuri se ettei sitä itse huomaa? Olet nyt sekoittanut sanat.

Höpö höpö. Kyllä sen jossain vaiheessa huomaa, että ei ole äskettäin ollut tilanteessa läsnä, vaan henkisesti aivan muualla.

Sitä ikään kuin seuraa tilannetta jostain kauempaa itsensä ulkopuolelta, vähän kuin kärpäsenä katossa. On sellainen olo kuin katsoisi elokuvaa, ei koe itse olevansa tilanteessa mukana. Sitten jossain vaiheessa alkaa havahtua ja pystyy taas toimimaan selkeämmin.