Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko traumojen aktivoituminen olla edistysaskel niistä toipumisessa?
10.07.2018 |
Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?
Kommentit (88)
Joskushan ne pitää käsitellä ja oppia ymmärtämään. Pääset niistä traumoista kyllä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskushan ne pitää käsitellä ja oppia ymmärtämään. Pääset niistä traumoista kyllä yli.
Kiitos, toivon niin! 😘
Riippuu traumasta...
Jos sulla on trauma traumojen aktivoitumisesta niin oot kusessa:D
m85 kirjoitti:
Riippuu traumasta...
Jos sulla on trauma traumojen aktivoitumisesta niin oot kusessa:D
Miksi olisi tällainen trauma? En ole ollut missään vaarassa silloin, kun joku traumaattinen tilanne on palannut mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pliis kirjoittakaa järkevät lisää. En edes lukenut tuon epätasapainoisen "parasta terapiaa on unohtaa ikävät asiat" -hullun länkytystä, itse aiheesta kyllä olisi kiinnostavaa keskustella.
Tuo jankkaaja tuo mieleen omat vanhempani... Ahdistaa.
Sama, vielä puuttuisi joku vanhan kansan sananlasku. Tuntuu, että ne ihmiset joilla ei ole "vakavia" traumoja, eivät ymmärrä hölänpöläystä traumakäsittelystä. Toki markkinoilla tuputetaan positiivisuusvalmennuksia, joogaan traumoihin ja Vitaeproolla lähtee loput vaivat, kaikki yrittävät hyötyä ihmisen pahasta olosta.
Vierailija kirjoitti:
Oiva itseapu on tietoinen läsnäolo, meditaatio, joogaharjoitukset, mindfulness-harjoitukset tms. Ne pakottavat, ainakin hetkeksi, aivot nykyhetkeen jolloin ne harjoituksen ajaksi yksinkertaisesti lopettavat pelkojemme ja halujemme prosessoinnin. Mitä enemmän tätä tekee, sitä helpommin se sujuu ja sitä enemmän aivotkin pääsevät lepäämään. Esimerkiksi keskittyminen hengitykseen, sen seuraaminen tuo kummasti jalat maan pinnalle. Viihdyn itse pääni sisällä ja tästä on ollut suuri apu.
Ennen ahdistuin herkästi kaikesta tulevaisuuteen liittyvästä, olin jatkuvasti varautumassa kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin. Olin hyvin onneton ihminen. Olin myös samaan aikaan aivan jalat ilmassa, aivan muualla kuin missä kaikki tapahtuu, poissa nykyhetkestä. Käytin ainoaa oikeaa aikaani siihen mitä ei koskaan tapahtunut. Aivot eivät välitä mitä informaatiota niihin syötetään joten ne saivat paljon dataa murskattavaksi oman mieleni poukkoillessa siellä täällä. Kovin vaivalloista, niin kuluttavaa.
Mindfulness-meditaatiolla sain ns. mieleni aisoihin. Vanhat tavat kuolevat kuitenkin hitaasti. Vanhat muistot voivat tuottaa vanhoja tuttuja ahdistusreaktioita pitkienkin aikojen jälkeen. Huomaan tällöin reagoivani vanhasta muistista automaattisesti ja käyttämällä vanhoja tuttuja dissosiaatiokeinojani. Jos olen tietoinen, huomaan tämän nopeasti ja pelkästään tarkkailemalla, tutkimalla omaa oloa, ankkuroituneena nykyhetkeen esimerkiksi hengityksen avulla, tämä vanha reaktio menettää voimaansa.
Aina reaktion taustalta löytyy jälkeenpäin jokin haave, pelko tai vaatimus. Keksimme aina jonkin tarinan tapahtumista jälkikäteen. Uhritarinan, sankaritarinan, minkä vain. Näitä tarinoita on mielenkiintoinen tarkastella nykyhetken kautta. Niihin pitää uskaltaa katsoa fundamentaalisesta lähtökohdasta. Näiden tarinoidemme päähenkilö, missä hän on? Mistä hän löytyy kun etsimme häntä? Olemmeko koskaan voineet hengittää mitään muuta hengitystä kuin mitä me nyt hengitämme? Emme tietenkään. Onko tämä hengityksemme koskaan voinut tapahtuakaan missään muualla kuin nykyhetkessä? Jos kerran olemme tässä, miksi välitämme jostain tyypistä päämme sisällä joka näkee itsensä tarinoidemme päähenkilönä?
Näemme myös tarinammekin silmälasiemme läpi. Emme näe tarinoitamme sellaisena kuin ne ovat niin pitkään kuin on joku joka niitä katsoo. Kun hellitämme otteemme, kun lepäämme nykyhetkessä, kaikki tämä ratkeaa automaattisesti. Raahaamme matkatavaroitamme ja samaan aikaan emme kykene päästämään niistä irti. Mietimme erilaisia keinoja irroittaa otteemme, mutta mitä enemmän yritämme, sitä tiukemmin nyrkkimme puristuvat kiinni. Emme voi päästää niistä itse irti mutta voimme antautua nykyhetkelle, antaa aivoillemme parempaa tekemistä, ja nykyhetki tekee irroittamisen puolestamme.
Hei, ylläolevassa teksissä dissosiaatiokeinoilla tarkoitin pakokeinoja, muita aktiviteetteja, viihdettä, alkoholia tms. Tarkistin mitä dissosiaatio tarkoittaa ja se olikin jotain muuta mitä tarkoitin. Koin tämän jostain syystä tärkeäksi korjata. Hauskaa illan jatkoa :)
Alue: Aihe vapaa
....