En osaa olla ihmisten kanssa aito tai luontevasti paitsi töissä. Muuten en pidä seurustelusta lainkaan, sillä käytökseni muuttuu.

Onko sinulla traumatausta? Kuvailusi kuulostaa ihan oppikirjamaiselta ”traumakuplassa” elämiseltä, niin sillä vaan.

.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla traumatausta? Kuvailusi kuulostaa ihan oppikirjamaiselta ”traumakuplassa” elämiseltä, niin sillä vaan.

Kyllä on. Alkoholismia, väkivaltaa, hylkäämistä, henkistä alentamista yms.

Joka johti jos kaikenlaisiin ongelmiin sitten lapsensa ja teininä.

Esim. Syömishäiriö, alkoholismi, huonot suhteet, talousvaikeudet yms...

Nämä kaikki on selätetty ja elämäni on mallillaan. Ihan ihmeellisesti olen tuosta noussut ja pelkään, että pilaan asiani jos pää alkaa oireileen pahasti.

Siksi menen nyt psykoterpiaan. Tai vasta pari päivää sitten kävin lääkärissä ja laitoin alulle tämän vaikean prosessin.

Ymmärrän kyllä, että traumoista käyttäytyminen ja ajatusmaailma johtuu. Se on oireilua käsittelemättömistä asioista.

Kuuluuko sen kuitenkin olla tällaista? Tavallaan siis tämä on normaalia eikä ole syytä pelätä pitävän itseään loppuelämää ulkopuolisena.? :D

Olisi ihanaa olla vapaa pään sisäistä kahleista, edes osittain.

Ap

Jotain samanlaista mullakin. Tarvitsen roolin voidakseni olla ihmisten kanssa luonteva. En osaa hakeutua ihmisten seuraan, sillä en tarvitse heitä. Jotkut voimakkaasti ja äänekkäästi läsnäolevat ihmiset aiheuttavat ahdistusta. Apua en osaa pyytää, paitsi ammattilaisilta (esim. sähkömies vaihtamaan lamppu). Nuorempana minäkin ajattelin maailmaa tekopyhyyden teatterina, mutta en enää uskoa ihmisten teeskentelevän. Olen vain erilainen.

Wow, tämä on pelottavaa. Ihan kuin itse kirjoittaisin tämän. Samanlaiset tunteet minulla. Olen 28 v.

-

Itse olen menettänyt luottamukseni ihmisiin, mutta se on toisaalta tuonut minulle suuresti itsevarmuutta. En enää odota ihmisiltä hyvää, ja jos sitä tulee, olen ilahtunut.

Odotan aina pahinta ja sitä saa tuutin täydeltä kyllä, mutta voin rehellisesti sanoa, että ei haittaa enää.

Vierailija kirjoitti:

Jotain samanlaista mullakin. Tarvitsen roolin voidakseni olla ihmisten kanssa luonteva. En osaa hakeutua ihmisten seuraan, sillä en tarvitse heitä. Jotkut voimakkaasti ja äänekkäästi läsnäolevat ihmiset aiheuttavat ahdistusta. Apua en osaa pyytää, paitsi ammattilaisilta (esim. sähkömies vaihtamaan lamppu). Nuorempana minäkin ajattelin maailmaa tekopyhyyden teatterina, mutta en enää uskoa ihmisten teeskentelevän. Olen vain erilainen.

Minulla on myös rooli aina päällä, ihan eri jokaisessa seurassa.

Välillä hiljainen ja varautunut.

Tai sitten leikisti hölmö mutta tsevarma.

Tai asiallinen älykkö. Tai välittävä äitihahmo...

En voi itse päättää tai hallita. Pyrin olemaan aito ja pitämään sydämeni läsnä aina hetkessä.

Kaikilla ihmisillä on kyllä näitä eri rooleja, luulisin. Ei ehkä aina niin selvästi.

Minäkään en pysty pyytämään apua kovin helpolla..

Olen saanut joskus jopa töissä siitä palautetta kun en ole pyytänyt apua.

Onko sinulla traumaattinen menneisyys?

Ap

Suosittelen terapiaprosessia odotellessa lukemaan tämän:

https://www.amazon.com/Its-Not-You-What-Happened-ebook/dp/B00OF2ADL0

Oma terapeuttini suositteli minulle tätä vastaavasti aikanaan. Hieman self-help, mutta avartava.

Minulla samankaltaista taustaa kuin sinulla.

- ykkönen

Pystyn samaistumaan lähes täysin. Tosin en koe että minusta puuttuu jokin osa, kun en halua mukaan maailman tekopyhään pinnallisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Wow, tämä on pelottavaa. Ihan kuin itse kirjoittaisin tämän. Samanlaiset tunteet minulla. Olen 28 v.

Kerro itsestäsi lisää. :)

Onko menneisyytesi ollut rankka? Tai mistä uskot näiden tuntemusten tulevan?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen terapiaprosessia odotellessa lukemaan tämän:

https://www.amazon.com/Its-Not-You-What-Happened-ebook/dp/B00OF2ADL0

Oma terapeuttini suositteli minulle tätä vastaavasti aikanaan. Hieman self-help, mutta avartava.

Minulla samankaltaista taustaa kuin sinulla.

- ykkönen

Kiitos! Valitettavasti englannin kielitaidoissani on hieman aukkoja ja minulla on vähän huono keskittymiskyky jos täytyy joka toisen lauseen kohdalla pysähtyä miettimään liikaa suomentamista. 😂

Mutta varmasti hyvä kirja, nimi kertoo oleellisen.

Itselläni on sellainen kun Tommy Hellsteni-virtahepo olohuoneessa.

Kuulemma sopii (mm.) alkoholistin aikuisille lapsille erityisen hyvin lukemiseksi.

Ap

Hellsten*

Ap

Rankka lapsuus, äidillä persoonallisuushäiriö ja bipolaarihäiriö. Silti rakastin häntä yli kaiken. Teininä anoreksia ja bulimia. Vuosi sitten Juhannuksena äiti teki itsemurhan. :(

Tämä siis nro 5

Vierailija kirjoitti:

Rankka lapsuus, äidillä persoonallisuushäiriö ja bipolaarihäiriö. Silti rakastin häntä yli kaiken. Teininä anoreksia ja bulimia. Vuosi sitten Juhannuksena äiti teki itsemurhan. :(

Vierailija kirjoitti:

Rankka lapsuus, äidillä persoonallisuushäiriö ja bipolaarihäiriö. Silti rakastin häntä yli kaiken. Teininä anoreksia ja bulimia. Vuosi sitten Juhannuksena äiti teki itsemurhan. :(

Otan osaa, voimia sinulle ihan hirveästi

Onhan sinulla läheisiä ja/tai muita tukijoukkoja? Olethan saanut apua?

On tämä elämä..

Bipossa tuo on valitettavasti suuri riski.

Toivon sinulle paljon hyvää elämääsi.

.

Vierailija kirjoitti:

Tämä häiritsee.

Muuten olen itsevarma itseni kanssa, kokkailen, luen, siivoan miten jaksan jne.

Teen asioita ja nimenomaan vaivun täysin omaan maailmaani ja laiskasti vietän vapaa-aikaani.

Pidän aina kännykän äänettömällä enkä halua näyttää itseäni kovin usein kenellekään.

Jotenkin koen muiden jatkuvasti tarkkailevan ja tuomitsevan minua.

Minun on esimerkiksi vaikea kokkailla perheenjäsenien tai ystävien läsnäollessa.

Hermostun ja ahdistunut kun minun työskentelyä katsoo joku vapaa-ajalla.

En todellakaan halua näyttäytyä alasti ihmisten kanssa, tämä on jo ollut lapsesta lähtien.

Jotenkin tunnen ottavani hirveät paineet ihmisten kanssa olemisesta.

Koko olemukseni muuttuu varsinkin temperamenttisen ja todella voimakkaiden ihmisten kanssa.

Olen varautunut ja ahdistunut aina vähemmän tai enemmän. Teen itsestäni tyhmän tahattomasti.

En vain kestä arvostelun kohteena olemisesta ja ylisuoritan asioita aina - tai sitten en tee juuri mitään.

Sairastuin yllätys yllätys työuupumukseen. Menestyin parissa vuodessa yllättävän pitkälle, saaden useita palkankorotuksia.

Olen kuitenkin jotenkin koko ajan pihalla kaikesta.

Kotonakin, yleensä jään vain mieleni syvyyksiin ja tsemppaan itseni ihmisten sekaan kaupungille, sillä tahdon hyvälaatuista kahvia ja kaipaan jotain ympärilleni.

Nykyään vain tunnen olevani ihan ulkopuolinen ihmismassankin keskellä, katson vain ja mietin, että mitä he tekevät ja minne menossa. Miten kuinka fiksuja osat heistä ovat tai ihmettelen mikä kytkös minusta puuttuu kun katson sitä elämän vilinää ympärillä.

Jotenkin uppoan täysin omaan illuusioon.

Mietin, miten ihmisillä riittää mielenkiintoa kaikkeen tekemiseen ja yhdessä ajan viettämiseen.

Mietin miten turhamaisia loppuen lopuksi asiat ovat. En näe kovinkaan paljon järkeä monissakaan asioissa mitä ihmiset laittavat tärkeysjärjestykseen.

Ymmärrän kyllä mutta katson asioiden merkitystä hieman syvällisemmin ja tunnen aina olevani jossain muualla ja kuuluvani jonnekin muualle.

Tämä on pahentunut.

Töissä minä olen sosiaalinen, kaikki rakastavat minua ja ylisuoritan. Olen kiltti ja sydämellinen oikeastikin.

Elämä on potkinut hirveästi päähän jo lapsuudesta lähtien.

Ymmärrän ihmisiä kyllä helposti mutta en pinnallista elämää.

Olen menossa psykoterapiaan, sillä en luota ihmisiin vaikka hyvää heille haluankin.

En kuitenkaan usko muiden hyvyyteen helpolla.

Tuntuu, että jokin suuri palanen puuttuu minusta. En osaa selittää sitä.

En vain näe kuuluvani tähän kulissi-elämään mitä näen..

Tunnen ja tiedän eläväni valheiden ympärillä.

Pinnallisuus on jotain sairasta tässä maailmassa.

Sitten pitäisi vain tekopyhästi olla mukana tässä touhussa.

Olen reilu parikymppinen.

Samaistuuko joku?

Todellakin samaistun ja tahtoisin myöskin saada nimen kyseiselle kuvaukselle! Näen ihmisten tekopyhyyksien, piilovittuilujen ja small talkkien läpi ilman pienintäkään sensuuria. Tämä on jo itsessään rasittavaa, ja saa välttelemään ihmisiä. Koen ihmispaljoudet uuvuttavina kun jään ikäänkuin ulkopuolisena katsomaan ”leffaa”. Nuorempana en huomannut juuri koko asiaa kun vedin keittoa huolella turruttaakseni tämän ”kuudennen aistin”. Mutta yritäppä tässä nyt elää raittiinpaa/aikuisempaa elämää kun tämä yliherkkyys piinaa aina ja joka asiassa. Minullakin takana monen muttapuulla traumaattinen lapsuus mutta luulen että kyse on myös tarkkaavaisuuden häiriöistä ADHD/ADD tms.

No sinähän sen sanoit 18.

Tuntuu nimenomaan siltä kun elokuvaa katsoisi.

Hyvä, ettei jo tiedä mitä toinen sanoo seuraavaksi ja mitä oikeasti ajattelee.

Todella rasittavaa..

Tiedän mistä puhut.

Itse sitä vain hiljaa yrittää sopeutua ja vääntää vaikka vitsiä mielessään tilanteesta jos on tavallaan mukana jossain keskustelussa.

Minua häiritsee myös se, että uppoudun liiankin helposti omiin ajatuksiin.

En halua vaikuttaa töykeältä kun kuuntelen toista osapuolta ja yritän parhaani mukaan olla läsnä. Usein joudun herättelemään itseäni takaisin keskusteluun ja toivon ettei katoamistani huomattu.

Olen myös miettinyt add itselläni. Hyvin monet kuvaukset sopivat kuvaan. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin kokeilla lääkitystä siihen.

Harmittaa, että kun potentiaalia olisi kyllä esimerkiksi opiskella korkeakoulussa mutta sellainen vajoaminen, keskittymiskyvyttömyys ja asioiden aloittamisen vaikeus tulee vastaan usein. Toissalta myös omat pelot pärjäämisestä kuitenkin myös kummittelevat. Juurikin kyllä sen takia kun oma kyky keskittymiseen on välillä niin heikkoa ainakin silloin kun ei pitäisi.

Omaan sisäiseen maailmaan kyllä vaivun huomaamattakin.

Paljon on samankaltaisia kokemuksia palstalla.

Mukavaa kun olette kirjoitelleet! Ihan jännä juttu tämä, onneksi tämä taitaa olla suht. yleistä ja apua saatavilla.

Olisi kiva tietää onko joku sellainen joka olisi käynyt terapiassa ja saanut apua näihin tuntemuksiin? Tai saanut ylipäätään apua jotain kautta?

Ap

Ylimääräisen stressin välttäminen voisi auttaa. Kuvaud vaikuttaa samalta kuin paranoidisessa skitsofreniassa, jota sulla ei ole. Mutta stressi, valvotut yöt, juomisputket voi saada helpommin psykoosin päälle ja jos on alttiutta skitsofreniaan, niin siinä sitten mennään. Rauhallinen, säännöllinen elämä, niin viivytät taidin puhkeamista eli psykooseja.