Lue keskustelun säännöt.
"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä
16.06.2018 |
Ei ole koskaan tuo lause varsinaisesti auennut.
Sen olen huomannut, että sitä viljelevät useimmiten sellaiset ihmiset, joiden kanssa tekemisissä oloa on vaikea välttää ja jotka käyttävät runsaasti erilaisia henkisen väkivallan muotoja.
Olen rinnastanut tuon lauseen siihen, että se on kuin joutuisit joka päivä kulkemaan reittiä, jolla saat fyysisesti turpaasi, mutta voit itse päättää miten siihen suhtaudut ja se suhtautuminen mitä sinulta toivotaan ja edellytetään on, että olet välittämättä ja annat asian olla. Se on ikään kuin vastuun vapautus lomake pahoinpitelevältä osapuolelta. Kielteiset tunteesi ovat pahoja, eikä toinen osapuoli voi niihin vaikuttaa vaan ne ovat omalla vastuullasi ja sinun tulisi "hallita" negatiiviset tunteesi.
Tätähän tuo lause ei kai varsinaisesti merkitse.
Voisiko joku avata mitä se ihan oikesti tarkoittaa?
Kommentit (466)
Se on kyllä totta, että monesti tätä lausetta viljelevät rajattomat, toisia alati kritisoivat ihmiset. Ironista, että he itse eivät osaa ottaa vastuuta omista tunteistaan vaan vetävät herneet nenään mitä ihmeellisimmistä asioista ja kaatavat pahan olonsa toisten niskaan. Ymmärtääkseni tuo lausahdus tarkoittaa sitä, että jokaisen on itse käsiteltävä tunteensa ja mietittävä, mistä ne juontuvat eikä niihin vedoten saa erivapautta kohdella toisia huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt minuakin kiinnostaa :D
Mutta vastaajilla tuskin on tajua lapsuuden vaikutuksesta tunne-elämään, joten he voivat aivan rauhassa sepustaa mitä tahansa p*skaa vastuusta, asiassa, jota he eivät ymmärrä. Mutta katsotaans...
Tai sitten ihan aikuisuudellakin. En ymmärrä miten tämä onkin mennyt tälläiseksi.
Jotenkin käy järkeen, että ihminen on vastuussa itsestään, mutta tuo lause tuntuu implikoivan enemmän siihen suuntaan, että ihmisillä ei ole vastuuta tai voi odottaa vastaavansa omasta käytöksestään. Vastuu on aina sillä, johon (toistuva) huono käytös kohdistuu.
Oletus toisten tunteiden huomioimista silloinkaan kun siitä ei ole itselle haittaa on jotenkin kohtuutonta ja "kiusaaminen" suorastaan pakollista.
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.
Ei tietenkään voi muuttaa ja jossakin määrin suhatutumistavalla tai sen muuttamisella voi olla merkitystä.
Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Ei kai huonojen tapojen muuttaminen ole sama kuin vaatisi ihmistä muuttumaan sellaiseksi mitä ei ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Ei tietenkään voi muuttaa ja jossakin määrin suhatutumistavalla tai sen muuttamisella voi olla merkitystä.
Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Ei kai huonojen tapojen muuttaminen ole sama kuin vaatisi ihmistä muuttumaan sellaiseksi mitä ei ole?
Noinhan se on, mutta kuten huomaat, sait heti ALAnuolen. Ei nämä metsäläiset ymmärrä eivätkä halua ottaa vastuuta omasta käytöksestään. Se onnistuu vain sivistyneissä maissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
Sinulla ei ole elämässäsi yhtäkään ihmistä, joiden kanssa olemista et voi oikein välttää? Sukulaisia, työkavereita, esimiehiä, opiskelutovereita?
Lapsuuteen on turha vedota enää keski-ikäisenä. Vastuu omista tunteita tarkoittaa sitä että pitää itse miettiä miksi jossain tilanteessa tuntee miten tuntee ja pyrkiä omuuttamaan omaa suhtautumistaan asioihin.
Joku ap:ta tuntematon jolla ei ole samoja kokemuksia ja samaa kasvuympäristöä voi vitsinä heittää asian joka saa ap.n raivon partaalla tajuamatta lainkaan miksi ap reagoi asiaan niin kuin reagoi. Vastuu omista tunteista tarkoittaa sen tajuamista että vastapuolella ei ole samaa menneisyyttä ja kokemuksia kuin ap:lla eikä hän voi tietää miten ap suhtautuu asiaan, joten vastapuoli ei näiden kokemusten puuttuessa ymmärrä miksi ap hermostuu/jähmettyy/vetäytyy eikä ole odottanut sellaista reaktiota. Tämä ei tietenkään koske tilanteita joissa joku harkiten ja tarkoituksellisesti pyrkii ap:sta loukkaamaan sanallisesti, vaan lähinnä tilanteita joissa joku möläyttää vaikkapa huonon vitsin tietämättä että se voi ap:ssa palauttaa jonkun ikävän takauman menneisyydestä. Ap triggeröityy tuon takauman takia vaikka kyseessä on eri tilanne ja eri ihminen. Sellaisesta voi oppia veks kun tajuaa miksi triggeröityi.
Samoin vastuu omista tunteista on siinä tilanteessa kun vaikkapa kuvittelee että joku toinen ihminen (vaikka puoliso) voi täyttää kaikki haaveet yms ja sitten niin ei käykään. Ei se vika silloin siinä toisessa ihmisessä ole, varsinkin jos hän ei ole ollut tietoinen siitä mitä tämä toinen on olettanut hänen tekevän.
Kyllä se vastuu on itsellä ja omaa suhtautumistaan voi ja pystyy muuttamaan. Tämä ei tietenkään tarkoita kynnysmatoksi ja heittopussiksi ryhtymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kyllä niin typerä lausahdus. Oikeuttaa käyttäytymään miten sattuu, koska eihän kukaan muu ole vastuussa toisen tunteista. Siinä mielessä ymmärrän, että jos joku aiheuttaa pahaa oloa jatkuvasti, niin harmia tunteva ihminen on vastuussa siitä, että kestää ne tunteet tai lopettaa yhteydenpidon. Mutta ei sekään ole aina niin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä niin typerä lausahdus. Oikeuttaa käyttäytymään miten sattuu, koska eihän kukaan muu ole vastuussa toisen tunteista. Siinä mielessä ymmärrän, että jos joku aiheuttaa pahaa oloa jatkuvasti, niin harmia tunteva ihminen on vastuussa siitä, että kestää ne tunteet tai lopettaa yhteydenpidon. Mutta ei sekään ole aina niin yksinkertaista.
Ei. Laise tarkoittaa sitä että aikuinen osaa käsitellä omia tunteitaan. Osaa vetää rajat. Osaa säädellä omia tunnetilojaan. Laittaa ne etäälle. Käyttäytyä vastuullisesti. Tunteita tilee ja menee. Itse voi niitä säädellä. Eikä omien tunteiden vupksi oikeuta hionoa käytöstä. Tai toisten kaltoinkohtelua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Ei tietenkään voi muuttaa ja jossakin määrin suhatutumistavalla tai sen muuttamisella voi olla merkitystä.
Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Ei kai huonojen tapojen muuttaminen ole sama kuin vaatisi ihmistä muuttumaan sellaiseksi mitä ei ole?
Suomessa on mahdollisuus päästä pois tuollaisen ihmisen lähettyviltä kunhan on täysi-ikäinen - ja aiemminkin jos tekee itsestään lasun.
Kerrotko missä tilanteessa on täysin mahdotonta välttää jatkuvaa henkistä pahoinpitelyä? Nyt ei vedetä tähän mitään 25 vuotta vanhoja "lapsuustraumoja" vaan oletetaan että kyseessä ovat täysi-ikäiset ihmiset.
Pahoinpitelijästä pääsee eroon jos haluaa. Eri juttu sitten jos haluaa pyöriä nettipalstoilla lopun ikää valittamassa siitä että vuonna 1984 äiti heitti heppalehden roskiin. Sellaiseen juuttuminen kertoo mielenterveyden heikkenemisestä. Jos se mutsi on omasta mielestä kamala, senkun vaan laittaa välit poikki ja unohtaa koko ihmisen sen sijaan että viettää kaiken valveillaoloaikansa miettimällä jotain typerää kostoa vielä miltei viiskymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Että oma vika.
Oma mahdollisuus! Itseään on helpompi muuttaa kuin toisia.
Minulla tämä on toiminut ja toimii. Ennen alistuin, syytin itseäni, kritisoin itseäni. Mietiskelin miksi suhtauduin näin. Ymmärsin, että joku toinen voisi suhtautua tähän tilanteeseen eri tavalla ja myös minä voin suhtautua muuten. Vähitellen ajatukseni ja tunteeni muuttuivat kun kiinnitin tähän tietoista huomiota ja annoin itselleni luvan siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
Sinulla ei ole elämässäsi yhtäkään ihmistä, joiden kanssa olemista et voi oikein välttää? Sukulaisia, työkavereita, esimiehiä, opiskelutovereita?
Ei todellakaan ole jatkuvaa henkistä pahoinpitelyä!
Ei tuo lause koske vain negatiivisia tunteita ja pahoinpitelyä yms extreme juttuja. Se koskee ihan kaikkea. Jos joku ärsyttää sinua, ärsytys on omassa päässäsi, ei se mitä joku toinen tekee tai joku asia. Kukaan ei saa sinua rakastumaan vastoin tahtoasi, mutta joskus voit jopa rakastua mielikuvaan jonka teit omassa päässäsi. Monet pelot ovat omia tunnereaktioita, eivätkä liity siihen mitä ympärillä oikeasti tapahtuu, harvoin pimeää pelkäävä on oikeasti ollut pimeällä hengenvaarassa.
Voit myös aamulla päättää että tänään on hyvä päivä ja tuntea onnellisuutta.
Tunteilleen ei kukaan mitään voi, mutta mitä sitten tekee on jokaisen itsensä vastuulla.
Minun on itseni määräämä pakko olla tekemisissä, päivittäin, vanhan, vähän höppänän, kiukkuisen, äkkipikaisen äitini kanssa. En päästä häntä liian lähelle, hoidan ja huolehdin huomaamatta asioita, tarkastan ja valvon, niin että hän tuntee, että hän on itse vastuussa itsestään. Kärkkäät sanat laitan alkavan dementian, yksinäisyyden, kuoleman pelon piikkiin.
Veljeni on valinnut toisin, hän kun kuulemma osaa käyttäytyä, ei käy edes katsomassa äitiä, koska äiti viimeksi helmikuussa huusi hänelle jostain, tosin huuto oli molemmin puolista. Kyseessä on 82v ja 54v ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt minuakin kiinnostaa :D
Mutta vastaajilla tuskin on tajua lapsuuden vaikutuksesta tunne-elämään, joten he voivat aivan rauhassa sepustaa mitä tahansa p*skaa vastuusta, asiassa, jota he eivät ymmärrä. Mutta katsotaans...Tai sitten ihan aikuisuudellakin. En ymmärrä miten tämä onkin mennyt tälläiseksi.
Jotenkin käy järkeen, että ihminen on vastuussa itsestään, mutta tuo lause tuntuu implikoivan enemmän siihen suuntaan, että ihmisillä ei ole vastuuta tai voi odottaa vastaavansa omasta käytöksestään. Vastuu on aina sillä, johon (toistuva) huono käytös kohdistuu.Oletus toisten tunteiden huomioimista silloinkaan kun siitä ei ole itselle haittaa on jotenkin kohtuutonta ja "kiusaaminen" suorastaan pakollista.
Niin, nimenomaan näin. Vastuu on sillä, joka kiusaa. Aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
No esimerkiksi lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
Sinulla ei ole elämässäsi yhtäkään ihmistä, joiden kanssa olemista et voi oikein välttää? Sukulaisia, työkavereita, esimiehiä, opiskelutovereita?
Juuri näin. Ei sillä varmaan ole, koska on itse se kiusaaja, niin ei huomaa mitään.
Nyt minuakin kiinnostaa :D
Mutta vastaajilla tuskin on tajua lapsuuden vaikutuksesta tunne-elämään, joten he voivat aivan rauhassa sepustaa mitä tahansa p*skaa vastuusta, asiassa, jota he eivät ymmärrä. Mutta katsotaans...