Lue keskustelun säännöt.
"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä
16.06.2018 |
Ei ole koskaan tuo lause varsinaisesti auennut.
Sen olen huomannut, että sitä viljelevät useimmiten sellaiset ihmiset, joiden kanssa tekemisissä oloa on vaikea välttää ja jotka käyttävät runsaasti erilaisia henkisen väkivallan muotoja.
Olen rinnastanut tuon lauseen siihen, että se on kuin joutuisit joka päivä kulkemaan reittiä, jolla saat fyysisesti turpaasi, mutta voit itse päättää miten siihen suhtaudut ja se suhtautuminen mitä sinulta toivotaan ja edellytetään on, että olet välittämättä ja annat asian olla. Se on ikään kuin vastuun vapautus lomake pahoinpitelevältä osapuolelta. Kielteiset tunteesi ovat pahoja, eikä toinen osapuoli voi niihin vaikuttaa vaan ne ovat omalla vastuullasi ja sinun tulisi "hallita" negatiiviset tunteesi.
Tätähän tuo lause ei kai varsinaisesti merkitse.
Voisiko joku avata mitä se ihan oikesti tarkoittaa?
Kommentit (466)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
Niin no sun mielesi salliikin itkun tulla, sulla on YHTEYS siihen itseesi, joka alkaa itkeä. Hienoa! Jopa ihan normaalia. Mutta kun on meitä, joilla ei ole sitäkään ja sekin on vanhempiemme käyttäytymisen vika.
Sen voi vielä ymmärtää, he ovat virheellisiä. Mutta.
Miksi v*tun ihmeessä heille EI SAA SANOA, ETTÄ olette syyllisiä tähän? Että minä en ala itkeä, minä alan raivota? Tunneyhteys on poikki, tiedän, että jossain se suru on, mutta en kestä sitä yksin ja terapia on niin p*skaa, ettei löytänyt sitä yhteyttä?! Miksi tätä ei saa sanoa?
Tarkoitan, että vanhemmat heti provosoituvat ja syyttävät ilkeäksi, mitvit, MITÄ SITTEN ITSE OLIVAT?! Miksi lapsi ei saa olla virheellinen, jos hekin saivat käyttäytyä miten vaan!? Tyhmyyttään, tietysti. Eikö aina ole kiva oppia, tajuta, mikä olisi ollutkin oikea tapa toimia. Jatua, että aiheutimme lapsellemme ongelmia. Mutta ehei, ei saa syyttää. He vaan saavat syyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidan alkaa tekaista turhia ls ilmoituksia ja muuta pikkujäynää ärsyttäville tutuille ja katselen miten he ottavat vastuun tunteistaan.
No varmastikin siten, että tekevät sinusta rikosilmoituksen.
Turun terr o rist i heppukin kypsästi vain hymyili oikeussalissa, koska jos uhrien omaisia harmittaa tämän teot, on se heidän vastuulla eikä tekijän. Miksi velloa menneessä. Kuinka helppoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Kyllä he oman käyttäytymisensä kautta ovat siitä vastuussa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun luettelemasi tahot katsovat, että eivät ole tehneet mitään väärää loukattuaan jotakuta.
Tottakai maailma on täynnä sekä vittumaisia, että ajattelemattomia ihmisiä ja vaikka olisi kuinka hyvä tahto, joskus jokainen loukkaa jotakuta. Sellaista se vaan on. Itse pitää opetella aikuisena suhtautumaan niin, että minimoi kanssakäymisen, tiedostaa sen toisen vittumaisuuden ja asettuu sen yläpuolelle jne.
Fiksu ja hyvä ihminen luonnollisesti myös pyytää anteeksi, jos toiminnallaan jotakuta satuttaa. Mutta kaikki ihmiset eivät ole fiksuja ja hyviä. Eikä sellaisista kannata päätään liikaa vaivata.
No kyllä moni joutuu vaivaamaan nimenomaan kiitos sen oman lapsuutensa, mutta mitäpä sä siitä tajuaisit, niin voit itsekin olla ihan vastuuton muita kohtaan. Heidän ei vain kuulu loukkaantua mistään.
No voi pyhä ihme. Jos sinulla on ollut vaikea lapsuus, en minä voi kulkea varpaisillani sen takia (jos oltaisiin vaikka työkavereita tms). En minä tietoisesti ketään loukkaa, tai ole ilkeä, mutta jos sinä silti jostain loukkaannut, en minä oikeasti sille mitään voi. Pyydän toki anteeksi, jos asian tajuan. Itsehän tässä olet vihamielisenä ja väität etten tajua tai olen vastuuton. Kukakohan nyt oikeuttaa huonoa käytöstä?
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pahoittelisi loukkaamistani. Voit siitä miettiä, miten paljon kaltaisesi kannatte vastuuta käytöksestänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taitaa nyt mennä sekaisin se, onko niistä tunteista vastuussa yksin vai osittain. Tuskin kukaan sitä kieltääkään, ettei itse pystyisi niihin mitenkään vaikuttamaan. Mutta useimmiten tämä otsikon lause tarkoittaa, että se tunteiden aiheuttaja vapautuu vastuusta kokonaan ja kaikki siirtyy pelkästään tuntijan vastuulle. Siitähän on aika harvoin kyse, vaikka joidenkin mielestä joillekin "ihan sattumalta" näitä mielensäpahoittajia kertyy ympärille. Eivät vain tajua tai myönnä, että kyllä he itsekin ovat syyllisiä siihen, että jatkuvasti joku mielensä pahoittaa.
Mikä ihmeen tunteiden aiheuttaja?
Kadulla kävelee nainen. Mies näkee naisen ja rakastuu päätäpahkaa, vaikka ei tunne naista, ei puhu tälle eikä nainen edes huomaa miestä. Miten se nainen voi olla vastuussa miehen tunteista?
Mielensäpahoittajat nimenomaan haluavat siirtää vastuun tunteistaan muille! Minusta tuntuu pahalta, kun sinä et sano minua kauniiksi. Aha - et siis tunne itseäsi kauniiksi, jos asiaa ei jatkuvasti vakuutella?
Jos minä en ole vastuussa tunteistani, niin kuka sitten on?
Yhteys on kommuniokointia, jos sinä olet niin tyhmä, että et eroa henkilöstä, joka pahoittaa mielensä ellet sano häntä koko ajan kauniiksi, sinä kiusaat häntä. Tai ellet aita häntä eheytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Kyllä he oman käyttäytymisensä kautta ovat siitä vastuussa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun luettelemasi tahot katsovat, että eivät ole tehneet mitään väärää loukattuaan jotakuta.
Tottakai maailma on täynnä sekä vittumaisia, että ajattelemattomia ihmisiä ja vaikka olisi kuinka hyvä tahto, joskus jokainen loukkaa jotakuta. Sellaista se vaan on. Itse pitää opetella aikuisena suhtautumaan niin, että minimoi kanssakäymisen, tiedostaa sen toisen vittumaisuuden ja asettuu sen yläpuolelle jne.
Fiksu ja hyvä ihminen luonnollisesti myös pyytää anteeksi, jos toiminnallaan jotakuta satuttaa. Mutta kaikki ihmiset eivät ole fiksuja ja hyviä. Eikä sellaisista kannata päätään liikaa vaivata.
No kyllä moni joutuu vaivaamaan nimenomaan kiitos sen oman lapsuutensa, mutta mitäpä sä siitä tajuaisit, niin voit itsekin olla ihan vastuuton muita kohtaan. Heidän ei vain kuulu loukkaantua mistään.
No voi pyhä ihme. Jos sinulla on ollut vaikea lapsuus, en minä voi kulkea varpaisillani sen takia (jos oltaisiin vaikka työkavereita tms). En minä tietoisesti ketään loukkaa, tai ole ilkeä, mutta jos sinä silti jostain loukkaannut, en minä oikeasti sille mitään voi. Pyydän toki anteeksi, jos asian tajuan. Itsehän tässä olet vihamielisenä ja väität etten tajua tai olen vastuuton. Kukakohan nyt oikeuttaa huonoa käytöstä?
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pahoittelisi loukkaamistani. Voit siitä miettiä, miten paljon kaltaisesi kannatte vastuuta käytöksestänne.
No pahoitteletko itse nyt, että tekstisi loukkasi minua?
Nää ei-minun-vastuullani tyypit on niitä "suoraanpuhujia" törkyturpia jotka kuitenkin vetää herneen heti nenään jos joku antaa takaisin samalla mitalla : D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
No mitäs jos miehesi raiskaisi sinut, olisitko vain "anteeksi, minulla on nyt vähän paha mieli, käyn tuolla vessassa itkaisemassa"?
No en tietenkään. Silloinhan hän olisi toiminut väärin.
Mutta sekin tilanne menisi niin, että aikani asiaa varmasti surisin ja olisin vihainen, peloissani tms. Sitten johonkin kohtaan sitä vaan pitäisi jatkaa eteenpäin, työstää ne tunteet joko itse tai terapeutin avulla, mutta kuitenkin ottaa se vastuu omasta paranemisesta.
Yhtä hyvin hän on toiminut väärin sanoessan jotain, mikä nostattaa sinussa muiston isäsi loukkauksista. Hänen tulisi tuntea sinut paremmin, ettei sano sellaista. Jos kerrot hänelle, että tuo loukkaa sinua, hän tekee väärin, ellei suostu ymmärtämään, että se asia nostattaa sinussa loukkaantumisen tunteita isästäsi. Aivan sama, kuin raiskaisi sinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Kyllä he oman käyttäytymisensä kautta ovat siitä vastuussa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun luettelemasi tahot katsovat, että eivät ole tehneet mitään väärää loukattuaan jotakuta.
Tottakai maailma on täynnä sekä vittumaisia, että ajattelemattomia ihmisiä ja vaikka olisi kuinka hyvä tahto, joskus jokainen loukkaa jotakuta. Sellaista se vaan on. Itse pitää opetella aikuisena suhtautumaan niin, että minimoi kanssakäymisen, tiedostaa sen toisen vittumaisuuden ja asettuu sen yläpuolelle jne.
Fiksu ja hyvä ihminen luonnollisesti myös pyytää anteeksi, jos toiminnallaan jotakuta satuttaa. Mutta kaikki ihmiset eivät ole fiksuja ja hyviä. Eikä sellaisista kannata päätään liikaa vaivata.
No kyllä moni joutuu vaivaamaan nimenomaan kiitos sen oman lapsuutensa, mutta mitäpä sä siitä tajuaisit, niin voit itsekin olla ihan vastuuton muita kohtaan. Heidän ei vain kuulu loukkaantua mistään.
No voi pyhä ihme. Jos sinulla on ollut vaikea lapsuus, en minä voi kulkea varpaisillani sen takia (jos oltaisiin vaikka työkavereita tms). En minä tietoisesti ketään loukkaa, tai ole ilkeä, mutta jos sinä silti jostain loukkaannut, en minä oikeasti sille mitään voi. Pyydän toki anteeksi, jos asian tajuan. Itsehän tässä olet vihamielisenä ja väität etten tajua tai olen vastuuton. Kukakohan nyt oikeuttaa huonoa käytöstä?
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pahoittelisi loukkaamistani. Voit siitä miettiä, miten paljon kaltaisesi kannatte vastuuta käytöksestänne.
No pahoitteletko itse nyt, että tekstisi loukkasi minua?
Sinähän olet itse vastuussa omista loukkaantumisistasi, etkö muista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
Niin no sun mielesi salliikin itkun tulla, sulla on YHTEYS siihen itseesi, joka alkaa itkeä. Hienoa! Jopa ihan normaalia. Mutta kun on meitä, joilla ei ole sitäkään ja sekin on vanhempiemme käyttäytymisen vika.
Sen voi vielä ymmärtää, he ovat virheellisiä. Mutta.
Miksi v*tun ihmeessä heille EI SAA SANOA, ETTÄ olette syyllisiä tähän? Että minä en ala itkeä, minä alan raivota? Tunneyhteys on poikki, tiedän, että jossain se suru on, mutta en kestä sitä yksin ja terapia on niin p*skaa, ettei löytänyt sitä yhteyttä?! Miksi tätä ei saa sanoa?
Tarkoitan, että vanhemmat heti provosoituvat ja syyttävät ilkeäksi, mitvit, MITÄ SITTEN ITSE OLIVAT?! Miksi lapsi ei saa olla virheellinen, jos hekin saivat käyttäytyä miten vaan!? Tyhmyyttään, tietysti. Eikö aina ole kiva oppia, tajuta, mikä olisi ollutkin oikea tapa toimia. Jatua, että aiheutimme lapsellemme ongelmia. Mutta ehei, ei saa syyttää. He vaan saavat syyttää.
No saathan sinä sen sanoa, ei sitä kukaan kiellä. Mutta et voi olettaa, että he näkevät asian samalla tavalla. Ja loppuviimeeksi sinun vaan täytyy kaivaa se jaksaminen löytää parempi terapian muoto tms joka auttaa sinua eteenpäin. Toki voit myös valita jäädä loppuelämäksesi kielteiseen tunnekierteeseen, mutta itse sinä olet oikeasti se, joka kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuteen on turha vedota enää keski-ikäisenä. Vastuu omista tunteita tarkoittaa sitä että pitää itse miettiä miksi jossain tilanteessa tuntee miten tuntee ja pyrkiä omuuttamaan omaa suhtautumistaan asioihin.
Joku ap:ta tuntematon jolla ei ole samoja kokemuksia ja samaa kasvuympäristöä voi vitsinä heittää asian joka saa ap.n raivon partaalla tajuamatta lainkaan miksi ap reagoi asiaan niin kuin reagoi. Vastuu omista tunteista tarkoittaa sen tajuamista että vastapuolella ei ole samaa menneisyyttä ja kokemuksia kuin ap:lla eikä hän voi tietää miten ap suhtautuu asiaan, joten vastapuoli ei näiden kokemusten puuttuessa ymmärrä miksi ap hermostuu/jähmettyy/vetäytyy eikä ole odottanut sellaista reaktiota. Tämä ei tietenkään koske tilanteita joissa joku harkiten ja tarkoituksellisesti pyrkii ap:sta loukkaamaan sanallisesti, vaan lähinnä tilanteita joissa joku möläyttää vaikkapa huonon vitsin tietämättä että se voi ap:ssa palauttaa jonkun ikävän takauman menneisyydestä. Ap triggeröityy tuon takauman takia vaikka kyseessä on eri tilanne ja eri ihminen. Sellaisesta voi oppia veks kun tajuaa miksi triggeröityi.
Samoin vastuu omista tunteista on siinä tilanteessa kun vaikkapa kuvittelee että joku toinen ihminen (vaikka puoliso) voi täyttää kaikki haaveet yms ja sitten niin ei käykään. Ei se vika silloin siinä toisessa ihmisessä ole, varsinkin jos hän ei ole ollut tietoinen siitä mitä tämä toinen on olettanut hänen tekevän.
Kyllä se vastuu on itsellä ja omaa suhtautumistaan voi ja pystyy muuttamaan. Tämä ei tietenkään tarkoita kynnysmatoksi ja heittopussiksi ryhtymistä.
Olen ap ja tämä selvensi asiaa. Eli oli juuri niin kuin olen ajatellutkin sen varsinaisesti tarkoittavan.
Toisaalta en ole itse kuullut muiden käyttävän tuota sanontaa mainitsemissasi tilanteissa. Oman kokemuksen mukaan kun jollakin lyö tunteet yli ja muut tietävät sen johtuvan esimerkiksi syystä x menneisyydessä, siihen riittää suurimmalla osalla ymmärrystä.
Aloituksessani viittasin esimerkiksi sellaisiin tyypillisiin kiusaamistilanteisiin, joita olen itse aika ajoin todistanut esim. Koulussa ja työpaikalla.
Näissä tapauksissa kuvio on mennyt siten, että joku/jotkut ottavat yhden silmätikuksi, jota sitten kiusataan eritavoin.
Ympäristön suhtautuminen on poikkeuksetta ollut sellainen, että kiusatun pitäisi muuttaa suhtautumistaan kiusaamiseen "antaa olla", "ohittaa", "hallita tunteensa ja ottaa vastuu niistä" ja jopa kerrottu että on koettu samaa samojen henkilöiden tahoilta ja siihen on auttanut se, että on oltu välittämättä, muuttamalla omaa suhtautumista tms.
Kuitenkaan kyse näiden henkilöiden kohdalla ei ole ollut samasta, vaan useimmiten yksittäisestä episodista. Se miten kiusattu suhtautuu kiusaamiseen on aivan yhdentekevää, koska minkäänlaisen suhtautumisen on vaikea muuttaa kuviota.Vaikka käytin termiä "kiusaaminen" niin lähellekään kaikissa tapauksissa kiusattu, ei miellä itseään kiusatuksi ja muut kiusaajia kiusaajiksi jne.
Tl;dr: Poikkeuksetta kun olen kuullut jonkun sanovan toiselle, että "jokainen on vastuussa omista tunteistaan" se on ollut vain vallankäyttöä, eikä hyvää tarkoittava neuvo tai aiheellista kritiikkiä.
Nämä ovat mielenkiintoisia asioita. Ei ole sattumaa että joku ajautuu kiusatuksi. Syynä on jokin tekijä tässä ihmisessä. Jokin heukkous, johon isketään. Kyllä auttaa jos muuttaa siihen suhtautumista. Tai tilannetta. Poistuu. Tai löytää jotain positiivista. Ei anna asian vaikuttaa.
Nämä on vaikeita asioita. Yleensä itsetunnon rakentaminen suojaa kiusatuksi tulemiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Kyllä he oman käyttäytymisensä kautta ovat siitä vastuussa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun luettelemasi tahot katsovat, että eivät ole tehneet mitään väärää loukattuaan jotakuta.
Tottakai maailma on täynnä sekä vittumaisia, että ajattelemattomia ihmisiä ja vaikka olisi kuinka hyvä tahto, joskus jokainen loukkaa jotakuta. Sellaista se vaan on. Itse pitää opetella aikuisena suhtautumaan niin, että minimoi kanssakäymisen, tiedostaa sen toisen vittumaisuuden ja asettuu sen yläpuolelle jne.
Fiksu ja hyvä ihminen luonnollisesti myös pyytää anteeksi, jos toiminnallaan jotakuta satuttaa. Mutta kaikki ihmiset eivät ole fiksuja ja hyviä. Eikä sellaisista kannata päätään liikaa vaivata.
No kyllä moni joutuu vaivaamaan nimenomaan kiitos sen oman lapsuutensa, mutta mitäpä sä siitä tajuaisit, niin voit itsekin olla ihan vastuuton muita kohtaan. Heidän ei vain kuulu loukkaantua mistään.
No voi pyhä ihme. Jos sinulla on ollut vaikea lapsuus, en minä voi kulkea varpaisillani sen takia (jos oltaisiin vaikka työkavereita tms). En minä tietoisesti ketään loukkaa, tai ole ilkeä, mutta jos sinä silti jostain loukkaannut, en minä oikeasti sille mitään voi. Pyydän toki anteeksi, jos asian tajuan. Itsehän tässä olet vihamielisenä ja väität etten tajua tai olen vastuuton. Kukakohan nyt oikeuttaa huonoa käytöstä?
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pahoittelisi loukkaamistani. Voit siitä miettiä, miten paljon kaltaisesi kannatte vastuuta käytöksestänne.
No pahoitteletko itse nyt, että tekstisi loukkasi minua?
Sinähän olet itse vastuussa omista loukkaantumisistasi, etkö muista?
Niin olenkin, mutta ei se poista sitä, että hyvä ja korkeamoraalinen ihminen pahoittelee, jos huomaa toista loukkaavansa.
Vierailija kirjoitti:
Turun terr o rist i heppukin kypsästi vain hymyili oikeussalissa, koska jos uhrien omaisia harmittaa tämän teot, on se heidän vastuulla eikä tekijän. Miksi velloa menneessä. Kuinka helppoa!
Onko sinusta järkevä ajatus että uhrin omainen perustaa koko loppuelämänsä sille että ei voi jatkaa elämäänsä ja kaikki on ainaiseksi mennyt jollei Boujoku muutu kivaksi ihmiseksi joka tukee häntä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Kyllä he oman käyttäytymisensä kautta ovat siitä vastuussa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun luettelemasi tahot katsovat, että eivät ole tehneet mitään väärää loukattuaan jotakuta.
Tottakai maailma on täynnä sekä vittumaisia, että ajattelemattomia ihmisiä ja vaikka olisi kuinka hyvä tahto, joskus jokainen loukkaa jotakuta. Sellaista se vaan on. Itse pitää opetella aikuisena suhtautumaan niin, että minimoi kanssakäymisen, tiedostaa sen toisen vittumaisuuden ja asettuu sen yläpuolelle jne.
Fiksu ja hyvä ihminen luonnollisesti myös pyytää anteeksi, jos toiminnallaan jotakuta satuttaa. Mutta kaikki ihmiset eivät ole fiksuja ja hyviä. Eikä sellaisista kannata päätään liikaa vaivata.
No kyllä moni joutuu vaivaamaan nimenomaan kiitos sen oman lapsuutensa, mutta mitäpä sä siitä tajuaisit, niin voit itsekin olla ihan vastuuton muita kohtaan. Heidän ei vain kuulu loukkaantua mistään.
No voi pyhä ihme. Jos sinulla on ollut vaikea lapsuus, en minä voi kulkea varpaisillani sen takia (jos oltaisiin vaikka työkavereita tms). En minä tietoisesti ketään loukkaa, tai ole ilkeä, mutta jos sinä silti jostain loukkaannut, en minä oikeasti sille mitään voi. Pyydän toki anteeksi, jos asian tajuan. Itsehän tässä olet vihamielisenä ja väität etten tajua tai olen vastuuton. Kukakohan nyt oikeuttaa huonoa käytöstä?
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pahoittelisi loukkaamistani. Voit siitä miettiä, miten paljon kaltaisesi kannatte vastuuta käytöksestänne.
No pahoitteletko itse nyt, että tekstisi loukkasi minua?
Sinähän olet itse vastuussa omista loukkaantumisistasi, etkö muista?
Niin olenkin, mutta ei se poista sitä, että hyvä ja korkeamoraalinen ihminen pahoittelee, jos huomaa toista loukkaavansa.
Miksi ihmeessä? Jos sinä loukkaannut, käsittelet heikkoutesi itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
No esimerkiksi lapsi.
Lapsi ei voi mitään useinkaan mutta sinä olet jo yli 40 v. Vastuu omasta elämästä on siirtynyt sinulle jo vuosikymmeniä sitten mutta et ole vielä älynnyt sitä.
Kyllä minulla on vastuu omasta elämästäni, mutta niin on kiusaajallakin vastuu minun elämästäni. Vai sekö ei sua haittaisi, jos tapppaisin sinut?
Ei, jos joku on kiusannut sinua lapsena hän ei ole vastuussa elämästäsi mitenkään. Tottakai kiusaaminen on voinut jättää tunnemuistoja, jotka tietyissä tilanteissa vaikeuttavat elämää, mutta vain sinä voit niitä työstää. Eli ota vastuu omista tunteistasi ja tee niille jotain.
En ole tuo aiempi lainaaja, mutta mielestäni ilmaisemasi "Ei, jos joku on kiusannut sinua lapsena hän ei ole vastuussa elämästäsi mitenkään. " on vahingollinen.
Periaatteessa ymmärrän ja täällä on tullut paljon hyviä esimerkkejä siitä, mitä omista tunteistaan vastaaminen on, mutta ajatus siitä, että et ole vastuussa millään tavalla kaltoinkohtelemasi henkilön elämästä on vastuuton. Tietenkään kaikki eivät ole kollektiivisesti vastuussa kaltoinkohdellun tunteista ja elämästä, mutta kaltoinkohtelijan pitäisi kyllä olla aiheuttamistaan seurauksista. Siksikin meillä on mm. Järjestelmä, joka laittaa rikolliset vastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
Sinulla ei ole elämässäsi yhtäkään ihmistä, joiden kanssa olemista et voi oikein välttää? Sukulaisia, työkavereita, esimiehiä, opiskelutovereita?
Ei todellakaan ole jatkuvaa henkistä pahoinpitelyä!
Lapsuudessa koettu on ja sitä voi työpaikalla oleva henkisesti epäkypsä, käytöstavat omaamaton ihminen aikaansaada että ei pysty olemaan normaalisti hänen seurassaan. Epäkypsä on silloin siitä vastuussa, koska ei osaa ottaa huomioon lapsena kaltoinkohdeltua ja tämän tunteita.
Tarkpitat että Sinä saat käyttäytyä aina huonosti ja muiden pitää se huvksyä.
Muiden lapsuudenkokemuksilla ei ole väliä. Vain minä minä minä ratkaisee ja menee yli jopa omien lapsien. Heitäkin on lupa kiusata. Koska minulla on oikeus tunteisiin eikä mitään vastuutaMuut vastaavat omista lapsuudenkokemuksistaan. En minä voi vastata sellaisesta, mitä minä en tiedä. Mutta hyvät käytöstavat on jokaisella oltava, ja jos joku sanoo sinun loukanneen häntä, niin älä mussuta takaisin, vaan sano, että olet pahoillasi. Vai ehket pysty olemaan, kun eihän muiden tunteilla ole sinulle merkitystä.
Sinä edellutät epäkypsän muuttavan käytöstään sinun lapsuustraumojen takia. Ehkä hänellä on omat traumansa ja sinä oletkin se jonka pitää muuttaa käytöstä. Tai pyytää anteeksi huonoa käytöstäsi. Sinä olet loukannut monia.
Joo, ja se henkilö oli äitini. Minun ei tarvitse hänen lapsuuskokemustensa takia pyytää häneltä anteeksi mitään käytöstäni lapsena. Hän kyllä olisi dellyttänyt sitä, voidakseen rkastaa minua, mutta rakkaus minua kohtaan ei ole ostettavissa. Se on joko ehdotonta ja oikeaa, tai syö mäntti pääsi. Ei pidä hankkia lapsia, jos odottaa näiden toimivan siten, ettei vanhemman omat lapsuustraumat aktivoidu.
Minun äidilläni OLI LAPSI, mutta hän ei kertaakaan käyttäytynyt minua kohtaan, kuin lastaan, vaan vihollistaan. Ja minä sain käyttäytyä epäkypsästi ja äitini traumaa triggeröivästi, koska lapset eivät ole aikuisia, jotka varovat satuttamasta näitä näiden traumojen takia. Lapsi saa olla oma itsensä, ja äidin kuuluu häntä siitä huolimatta rakastaa. Niih, persepää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turun terr o rist i heppukin kypsästi vain hymyili oikeussalissa, koska jos uhrien omaisia harmittaa tämän teot, on se heidän vastuulla eikä tekijän. Miksi velloa menneessä. Kuinka helppoa!
Onko sinusta järkevä ajatus että uhrin omainen perustaa koko loppuelämänsä sille että ei voi jatkaa elämäänsä ja kaikki on ainaiseksi mennyt jollei Boujoku muutu kivaksi ihmiseksi joka tukee häntä?
Ei toki, johan tässä on kohta vuosi mennyt, mitä sitä menneitä muistelemaan. Uusia lapsia ja äitejä saa pakasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
No mitäs jos miehesi raiskaisi sinut, olisitko vain "anteeksi, minulla on nyt vähän paha mieli, käyn tuolla vessassa itkaisemassa"?
No en tietenkään. Silloinhan hän olisi toiminut väärin.
Mutta sekin tilanne menisi niin, että aikani asiaa varmasti surisin ja olisin vihainen, peloissani tms. Sitten johonkin kohtaan sitä vaan pitäisi jatkaa eteenpäin, työstää ne tunteet joko itse tai terapeutin avulla, mutta kuitenkin ottaa se vastuu omasta paranemisesta.
Yhtä hyvin hän on toiminut väärin sanoessan jotain, mikä nostattaa sinussa muiston isäsi loukkauksista. Hänen tulisi tuntea sinut paremmin, ettei sano sellaista. Jos kerrot hänelle, että tuo loukkaa sinua, hän tekee väärin, ellei suostu ymmärtämään, että se asia nostattaa sinussa loukkaantumisen tunteita isästäsi. Aivan sama, kuin raiskaisi sinut.
Kukaan ei tunne toista niin hyvin, että voisi kaikki hänen tunnelukkonsa ja traumansa ja reaktionsa tuntea. Sehän on sula mahdottomuus. Ja vaikka tuntisikin, en minä voi olettaa, että mieheni kulkisi varoen jokaista sanaansa ja tekoaan vain siksi, että esimerkiksi jossain ruuanlaittotilanteessa isäni laittoi käteni kuumalle levylle ja painoi sitä siihen "rangaistukseksi". Miehenihän ei tee noin, mutta saattaa sanoa jotain, mikä tuo mieleen tuon tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteilleen ei kukaan mitään voi, mutta mitä sitten tekee on jokaisen itsensä vastuulla.
Tunteilleen nimen omaan voi jotain. Tunteitaan pystyy tietoisesti hillitsemään tai voimistamaan, joskus jopa täysin muuttamaan.
Juuri näin. Mulla on työkaverina varsin rasittava nk totuudentorvi. Alussa ärsyynnyin hänen käytöksestään ja joskus loukkaannuin hänen sanoistaan. Koska en hänestä huolimatta kuitenkaan halunnut vaihtaa työpaikkaakaan, päätin alkaa suhtautua häneen eri tavalla. En enää suostunut ärsyyntymään hänestä ja loukkaavat sanatkin laitoin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ei tuossa ollut kyse sinun tunteistasi, vaan järjestä. Tietenkin jokainen toimii noin kuin sinä, jos vain pystyy, oletko ihan tyhmä? Mutta ongelmia alkaa siinä vaiheessa, jos ei pysty kestämään sitä ärsytystä.
No vastuun ottamisessahan onkin aina kyse järjestä. Tekisi mieli ostaa uusi kallis käsilaukku, mutta en osta, koska olen vastuussa omista raha-asioistani eikä mulla ole varaa ostaa sellaista laukkua. Mielihaluni ja tunteeni eivät mene järjen edelle. Jos en olisi pystynyt kestämään työkaverin aiheuttamaa ärsytystä, olisin alkanut etsiä uutta työpaikkaa. Silloinkin kyse on järjestä.
Li häviät suosiolla kun sinä väistyt, kun joku käyttäytyy huonosti? Sinussa ei ole yhtään munaa, ihan vätys etkä osaa muuttaa maailmaa edes paremmaksi.
Konfliktit muiden ihmisten kanssa eivät paranna mun elämääni millään tavalla, päinvastoin. Eikä maailmanparannus olekaan tavoitteeni vaan oman ja läheisteni elämän parantaminen. Muut ihmiset sitten parantavat itse omaa elämäänsä, jos haluavat.
Minä ajattelen muitakin kuin vain itseäni, mutta kukin tyylillään. Tai voimiensa mukaan. Minusta ne väärintekijät on saatava vastuuseen.
Tässä ketjussa puhutaan niin eri asioista. Tämän yhden kanssa jankatessa asia kilpistyy siihen että toimitko kyseisessä tilanteessa kuin aikuinen vai alatko itse tehtailla vastalasuja ja perustat koko loppuelämäsi tuon lasun vatvomiselle.