Syvästi introvertit, kuinka nopeasti väsytte ihmisseurassa?

Ehkä just tunnin jaksan ja sitten kaipaan omaa rauhaa. En käsitä joidenkin pakkomiellettä olla koko ajan jakamassa ajatuksiaan.

Stressi alkaa jo 2-24 tuntia ennen kuin joudun siihen ihmisseuraan.

No ne lyhyet, pintapuoliset kontaktit, kuten juuri asiakaspalvelu, eivät kuluta. Mutta juttelu, keskustelu, läheistenkin kanssa, uuvuttaa nopeasti. Joku 15 minuuttia juttelua, niin takki on tyhjä. Voisin olla hiljaa puhumatta päiväkausia.

Minulla ei ole nykyään kavereita tai ystäviä, eikä se haittaa. En jaksa pitää yllä suhteita tai tavata, ei ole annettavaa itsellä ja sosialiseeraaminen vaan stressaa.

Kestän seuraa yhtään pitempään vain alkoholin avulla.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä just tunnin jaksan ja sitten kaipaan omaa rauhaa. En käsitä joidenkin pakkomiellettä olla koko ajan jakamassa ajatuksiaan.

Minä puolestani rasitun todella nopeasti jos toinen esittelee vaihtoehtoja a, b, c ja. ongelmiinsa ja ei ole senkään jälkeen tyytyväinen vaan kysyy minulta neuvoa oman elämänsä ongelmiin.

Muuten voin käydä tuntienkin syvällisiä keskusteluja tuntemattomien ihmisten kanssa. En ole mikään chit chat- tai small talk-ihminen. Muutenkin haluan, että mentäisiin nopeammin itse asiaan eikä jaariteltaisi kautta rantain.

Mulle riittää kun näen ainoaa ystävääni kerran viikossa 1-2 h ajan. Muuten olen aina yksin.

Jos en ole saanut palautua kunnolla niin jopa kaupassa käynti on todella kuluttavaa, ihan se hälinä ja ihmisten tungos vie voimat, mutta jos taas olen saanut sitä palautumista niin pystyn ihan hyvin juttelemaan tuntemattomien kanssa 1-10 minuutin small talkia, sitten on pakko väistyä tilanteesta, että saa säästeltyä itseä. Miehen seuraa jaksan luonnollisesti hyvin, mutta hän osaa antaa minun vetäytyä omiin ajatuksiin ja omiin tekemisiin, ei ole koko ajan vaatimassa huomiota. 

Kärjistäen voisi sanoa, että 15-30 minuuttia on sellainen aika minkä jaksan vähänkään tuntemattoman ihmisen tai isomman ihmisporukan kanssa. Sitten alkaa ajatus lukkiutua ja olo on epämukava. 

Oman perheen seurassa jaksan olla hyvinkin pitkään - oikeastaan onni että ollaan kaikki selkeästi introverttejä niin muut perheenjäsenet eivät ihmettele kun joku haluaa olla omissa oloissaan. Viime viikolla tuli vastaan yksi puolituttu eräästä harrastusryhmästä ja ehdotti kahville menoa. Istuimme kahvilla ehkä puolisen tuntia ja olin aivan uuvuksissa. Minäkin stressaan ihmisten tapaamista jo hyvissä ajoin etukäteen - täytyy ottaa kaikki irti tilanteesta.

Jos joutuu aktiivisesti osallistumaan koko ajan, niin pari tuntia. Jos saa olla enemmänkin sivustatarkkailijana , jonka keskustelupanosta ei kokoajan odoteta niin yhden illan. Tosin toipuminen näistä kestää pari päivää ainakin.

Usein ahdistun jo edellisenä iltana jos seuraavalle päivälle on sovittu joku kyläily tms. Juuri nyt on kausi että jopa whatsapp viestit tutuilta ahdistaa ja haluaisin vain lukkiutua kotiin.

Uuvun jo samassa tilassa toisten kanssa, vaikka ei tarvitsisi edes osallistua keskusteluun ja jopa kadulla liikkuvien ihmisten näkeminen rasittaa valtavasti.

Yhden tai parin tutun ihmisen kanssa kerralla voin viihtyä, mutta muuten tilanne vaikuttaa todella pahalta ja pahenee vaa enkä oikein tiedä miten tästä selvitään.

Kokeilkaapa introverttinä olla muunmaalaisen vaimon sukulaisia tapaamassa, jotka kaikki puhuvat kielellä jota et ymmärrä. Tuntikausia vaan hymyillä väkisin ja kysellä vaimolta ”mitäs ne nyt sanoivat?” itselläni on noissa tilanteissa tullut yleensä sellainen ”patterit on tyhjät” olotila että lähdettyämme voisin silmänräpäyksessä nukahtaa kun autoon pääsimme.

Minun teoriani on, että sillä on osuutta asiaan että aivot käyttävät kohtuuttomasti energiaa koittaessaan ymmärtää keskustelua kielellä josta ymmärtää vain n. 10%. Jatkuva skannaustila. Todella vaikea tilanne introvertille.

Oikeasti läheisten seurassa jaksan olla vaikka kuinka pitkään, sillä silloin ei tunnu siltä että koko ajan pitäisi jutella jostain jne. Vieraammassa seurassa, kuten miehen kaveriporukan kanssa, väsyn todella nopeasti. En jaksa seurata keskustelua, en osaa ottaa siihen osaa ja haluan vain pois tuosta tilanteesta. Kuukauden ajan jouduin näkemään tätä porukkaa joka viikonloppu parin tunnin ajan ja se oli hirveää. He ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta hyvin erilaisia ja heidän kanssa oleminen väsyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti läheisten seurassa jaksan olla vaikka kuinka pitkään, sillä silloin ei tunnu siltä että koko ajan pitäisi jutella jostain jne. Vieraammassa seurassa, kuten miehen kaveriporukan kanssa, väsyn todella nopeasti. En jaksa seurata keskustelua, en osaa ottaa siihen osaa ja haluan vain pois tuosta tilanteesta. Kuukauden ajan jouduin näkemään tätä porukkaa joka viikonloppu parin tunnin ajan ja se oli hirveää. He ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta hyvin erilaisia ja heidän kanssa oleminen väsyttää. 

Minun vaimoni on kanssa juuri tuollainen.

Hänen kavereidensa kanssa kun olemme, on oikea ilopilleri ja papattaa vaikka tunnin putkeen. Kun ollaan drinkeillä minun äijien kanssa, sanoo ehkä pari lausetta koko illan aikana. Siksipä ei yleensä tulekaan yhdessä.

M31

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti läheisten seurassa jaksan olla vaikka kuinka pitkään, sillä silloin ei tunnu siltä että koko ajan pitäisi jutella jostain jne. Vieraammassa seurassa, kuten miehen kaveriporukan kanssa, väsyn todella nopeasti. En jaksa seurata keskustelua, en osaa ottaa siihen osaa ja haluan vain pois tuosta tilanteesta. Kuukauden ajan jouduin näkemään tätä porukkaa joka viikonloppu parin tunnin ajan ja se oli hirveää. He ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta hyvin erilaisia ja heidän kanssa oleminen väsyttää. 

Minun vaimoni on kanssa juuri tuollainen.

Hänen kavereidensa kanssa kun olemme, on oikea ilopilleri ja papattaa vaikka tunnin putkeen. Kun ollaan drinkeillä minun äijien kanssa, sanoo ehkä pari lausetta koko illan aikana. Siksipä ei yleensä tulekaan yhdessä.

M31

Juurikin näin, minäkin yleensä mieluiten jätän menemättä, kun se on miehellekkin ikävää kun näkee että en viihdy. Toki aina tämä ei onnistu ja yritän kyllä parhaani. Se on vain väsyttävää.

Ahdistun heti, kun tiedossa on jotain sosiaalisia tilanteita. Alkoholi on ainoa joka auttaa, mutta ei sitäkään nyt voi aina juoda. Perheen kanssa viihdyn hyvin pitempäänkin, mutta puolituttujen kanssa stressaannun yhdessä illassa tai parissa tunnissa.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistun heti, kun tiedossa on jotain sosiaalisia tilanteita. Alkoholi on ainoa joka auttaa, mutta ei sitäkään nyt voi aina juoda. Perheen kanssa viihdyn hyvin pitempäänkin, mutta puolituttujen kanssa stressaannun yhdessä illassa tai parissa tunnissa.

lisään vielä, että myös se stressaa, jos puolitutut lähettelevät puhelimeen viestejä, ei pelkästään kasvokkain tapaamiset.

Tuttavien ja uudempien kaverien kanssa jaksan olla noin tunnin, siitäkin huolimatta vaikka kyse olisi kuinka mukavasta ihmisestä. Sitten väsyn ja toivon että voisi lähteä jo kotiin ja jatkaa juttua joku toinen kerta.

Hyvien pitkäaikaisten kaverien seurassa jaksan pidempään. 

Yritän sopia noiden etäisempien ihmisten kanssa tapaamiset esim. lounaille tai muuten sellaiseen tilanteeseen, jossa aika on luonnostaan rajattu. Silloin ei tarvitse miettiä pitäisikö nyt kohteliaisuussyistä(?) kärvistellä pidempään vai kehtaako taas(!) paeta paikalta :)

Sen olen myös huomannut, että jos sopii tapaamisen johonkin hälyiseen kahvilaan, niin väsyy nopeammin kuin jos tapaisi rauhallisemmassa ympäristössä. Yritänkin siksi sopia tapaamisia rauhallisiin paikkoihin.

Perheenjäsenten seura ei väsytä vaan jopa voimaannuttaa ja onnellistuttaa. Mutta kaikkia muita kohtaamisia jännitän jonkin verran, ja kyllähän se sitten uuvuttaakin. Elämä on ainaista ristiriitaa - toisaalta sitä oikeasti haluaa nähdä kavereita ja tuttuja, mutta tosipaikan tullen sitä jo melkein katuukin, että tuli sopineeksi mitään.

Itsellä se riippuu paljon seurasta. Yleensä en jaksa mitään isoa porukkaa yhtään. Joku neljä ihmistä olisi jo liikaa. Sekin vaikuttaa kuinka paljon minun täytyy osallistua keskusteluun. Jos vaan voin mennä porukan mukana ja olla silti osallisena ryhmässä niin en kuormitu. Sitten jos minulta kysellään asioita ja puhutaan kokoajan jostain "turhasta" niin en jaksa kauaa. Silloin aivot menee ihan solmuun enkä enää tiedä mitä puhuisin. Huomaan silti väsyväni nopeasti porukassa. Toisaalta kaipaan myös näitä hetkiä ja yritänkin selvittää ne hyvin, koska yksinäityyttä olen kokenut niin paljon, että mielummin vähän kärsin seurassa jos sitä kerrankin on. Jälkeenpäin on kuitenkin kiva olo. Se varmaan myös väsyttää itseäni, kun olen vähän erityisherkkä. Tulkitsen ihmisten kaikki pienetkin eleet ja äänenpainon sekä kaiken muun siinä taustalla ( autot, vieraat ihmiset, äänet, mitä joku ulkopuolinen tekee tai sanoo, luonnon "asiat") Näitä ei yleensä muut huomaa vaan, vaikka itse näen myös "seurueen" ulkopuoliset asiat. Sen lisäksi en pidä kovista äänistä. Ja huomaan helposti ihmisten mielialan ja ryhmän dynamiikan ja jos se on huono niin kuormitun siitä. Ja sen jälkeen on vaikeaa itse enää osallistua keskusteluun. En silti halua "itkeä" mitään, että olen erityisherkkä yhyy, mutta kyllä se välillä on rasittavaa olla erityisherkkä introvertti. Muuten en sitten niin herkkä ole ja mene "rikki" mistään toisten puheista, mutta tulkitsen juuri niitä "sanattomia viestejä" hyvin ja tiedän jo etukäteen kenellä on huono päivä. Sen takia en voi säästää itseäni yhtään, kun näen kaiken.