Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että en pärjää henkisesti ja että romahdan
22.04.2018 |
Minulla menee ehkä ulkopuolisen silmin ihan hyvin. Käyn töissä ja on kavereita. Sisältä olen kuitenkin jatkuvasti ikään kuin rikki ja huolissani. Elämässäni on lapsuudesta asti ollut jatkuvasti voimia vieviä vastoinkäymisiä. Tiedän, että kaikilla on omat murheensa, mutta tuntuu, etten pääse omistani yli. Tai jos olen päässyt, tulee uusi murhe, jonka käsittelemiseen ei ole voimavaroja.
Minulla ei ole ollut muutamaa lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta elämässä vaihetta, jota ei olisi varjostanut joku iso ongelma tai murhe.
Miten voisi oppia pärjäämään ilman, että mieli syöksyisi paniikkiin ja kauhuun ilman mitään konkreettista syytäkin? Tuntuu etten henkisesti pärjää, etenkään yksin, mutta toisaalta ei ole tervettä, jos hyvä olo on liikaa toisista ihmisistä kiinni. Tämä rajoittaa elämääni aika paljon, vaikka tilanne on parempi kuin nuorempana. Lääkitys on, terapiaa olen kokeillut. Onko muilla tälläistä kauhua, yksinäisyyden ja tulevaisuuden pelkoa ja pelkoa, että romahtaa henkisesti? Mitä apukeinoja teillä on?
Kommentit (6)
No itse romahdin henkisesti ja huomasin ettei siihen kuole. Toki parempi jos sen pystyy estämään, mutta en pelkää enää romahdusta, kun olen jo ollut varattomana hulluna mielisairaalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No itse romahdin henkisesti ja huomasin ettei siihen kuole. Toki parempi jos sen pystyy estämään, mutta en pelkää enää romahdusta, kun olen jo ollut varattomana hulluna mielisairaalassa.
Mikä auttoi toipumisessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse romahdin henkisesti ja huomasin ettei siihen kuole. Toki parempi jos sen pystyy estämään, mutta en pelkää enää romahdusta, kun olen jo ollut varattomana hulluna mielisairaalassa.
Mikä auttoi toipumisessa?
Terapia ja lääkkeet. Terapia tärkein.
Minustakin olisi kauheaa romahtaa. Olen täynnä vihaa joka on oikeutettua ja haluan purkaa sen hallitusti, en romahtelemalla ihmisten iloksi, jotka taas katsellessaan minua saavat kokea ylemmyydentunnetta. Esim. osa hoitajista niissä yksiköissä. En ole siis ikinä romahtanut, enkä ollut hoidossa, mutta vihaa ne eivät osaakaan hoitaa.
Minäkin olen ollut hyvin hauras, herkkä ja pelokas lapsuudesta lähtien. Tulin aikuisena uskoon, ja olen turvannut Jumalaan. Uskovaisena olen vahvistunut henkisesti: mm. elän tietoisemmin, ymmärrän itseäni paremmin enkä joudu pois tolaltani niin helposti kuin nuorena, koska tiedän, että kaikki tulee päättymään hyvin, minkä tahansa läpi joudunkaan kulkemaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
On kait, mutta sitten teen asioita mistä ITSE nautin ja heitän kintaalla sille mitä MUUT minulta odottavat. Minä elän omaa elämääni, en muiden joten FAK TÖ POOLIIS STREIT VROM TÖ ANDAKRAUND!