Uusperhettä perustamassa ja miehen lapset ärsyttää jo valmiiksi.

jos asenteesi on tuo, ei kannata jatkaa suhdetta.

Unohda koko kuvio. Tuosta ei tule kuin pahaa mieltä viattomille lapsille.

Seurustelkaa nyt vaan ensin ilman yhteenmuuttamista. Jos miehen lapset yhä tuntuu ärsyttäviltä, et voi muuttaa yhteen miehen kanssa. Se olisi todella väärin kaikkia osapuolia kohtaan.

ja etsi mies jolla ei ole lapsia.

jos et pysty kasvamaan aikuiseksi. Tee palvelus miehellesi; ota tyttäresi ja jatka matkaa.

Ei sinun oletetakaan rakastavan miehen lapsia kuin omaasi, ei miehesikään varmasti rakasta sinun tytärtäsi kuin omiaan. Teidän on kuitenkin kumpaisenkin hyväksyttävä että toisella on entuudestaan lapsia jotka tulevat osaksi perustamanne perhettä ja sisaruksiksi tuleville yhteisille lapsillenne. Miehesi lapsilla on oma äiti, eikä sinun tarvitse sitä paikkaa ottaa. Olet heille isän uusi puoliso ja tyttäresi äiti.

Sinun täytyy vain miettiä, että nämä lapset ovat miehellesi tärkeitä ja sinun on joko hyväksyttävä ja avattava sydämesi heille tai unohdettava mies!!



Tuo on vaikea tilanne! Itse jaan samanlaisia ajatuksia tiettyjä sukulaisten lapsia kohtaan, en tiedä mistä se johtuu, ehkä vanhemmista ja heidän käytöksestään!



Voisitko viettää näiden lasten kanssa aikaa yksin, jotta pääsisit heidän ajatusmaailmaansa mukaan ja näkisit kuinka oivaltavia he ovat?



Toisten lapsia on vaikea oppia rakastamaan, mutta ajan kanssa se onnistuu!



Puhu tästä miehellesi, mutta juuri siihen sävyyn kuin tännekin kerroit, että sinusta kaikki on ihan ideaalitilanteessa, mutta jostain syystä et saa itseäsi avattua lapsille..



Parempi ainakin on siirtää tuota yhteenmuuttamista jos tuntuu, että kitkaa on ympärillä kun lapset ovat teillä..

Sinun ei tietenkään tarvitse rakastaa miehesi lapsia. Mutta toki yrittää tulla heidän kanssaan toimeen mahdollisimman hyvin.

Mielestäni on erikoinen käsitys, että jos nyt saattumalta rakastuu mieheen tai naiseen, jolla on lapsia aiemmasta liitosta, niin lapsia pitäisi rakastaa, jos rakastaa heidän vanhempaansa.

" Oletko kuullut, että jos rakastat miestä, olet myös sitoutunut rakastamaan hänen lapsiaan."



Ei sinulla ole velvollisuutta rakastaa noita lapsia, mutta kyllä sinun heidät pitää hyväksyä ja olla ystävällinen jne, jos haluat suhdetta jatkaa.

Pelkkä olemassaolo?



Yleensä tuntuu että näitä valitetaan siltä pohjalta että lapset eivät osaa käyttäytyä, protestoivat isän uutta puolisoa ja ovat hankalia. Samoin että ex vaikeuttaa tilannetta tempuillaan. Mutta sinulla siis ex on asiallinen, joustavakin ja lapset hyvinkäyttäytyviä ja tulevat omasi kanssa juttuun.



Yritän nyt miettiä kuinka vakavasti kirjoitat. Varmaan moni tykkää että perheen perustaminen on helpompaa kun toisella ei ole lapsia entuudestaan, uusperheissä on aina omat ongelmansa. Mutta kun niitä lapsia on ne on vain hyväksyttävä ja elettävä sen mukaan. Kuten joku tuossa kirjoittikin, näillä lapsilla on jo äiti olemassa eikä sinulta sellaista äitiyttä vaadita. Sitä kuitenkin vaaditaan että otat lapset osaksi perhettäsi.



Siksi kysynkin mikä siinä tuntuu niin vaikealta? Etkö pysty näkemään miehen lapset rikkautena, kaverina omallesi? Kirjoitit kauniisti siitä miten miehesi suhtautuu sinun tyttäreesi, tuollainen mies varmasti pitää huolen myös omista lapsistaan. Eli näiden lasten ollessa teillä, heidän isä on se päävastuullinen vanhempi.

Mietipä, jos asetelma olisi käänteinen. Mies teeskentelisi, että lapsesi ovat hänelle tärkeitä, mutta todellisuudessa hän ei haluaisi heitä elämäänsä. Moinen vaikuttaisi taatusti tunteisiisi häntä kohtaan.



Tuo tulee rysähtämään niskaanne jossain vaiheessa... Yritähän päästä asian yli, mene vaikka jonnekin juttelemaan tuntemuksistasi. Kuulostat itsekkäältä.

tuli vaan mieleen että kuulosti kuin ap:lla olisi pieni paniikki suhteen nopean etenemisen suhteen. Siis ettei lapset välttämättä niinkään ärsytä, vaan ajatus että nämä vieraat lapset tulevat yht' äkkiä osaksi omaa perhettä tuntuu vieraalta. Osuinko lähellekään oikeaa?



Jos osuin niin neuvoisin tosissaan juttelemaan miehesi kanssa ennen suhteen lopettamista. Älä sano että lapsensa ärsyttävät, vaan että sinulla on vaikeuksia mieltää heidät osaksi omaa perhettäsi jne. Varmaan kannattaa odottaa vielä yhteenmuuton kanssa kunnes saat ajatuksesi peremmin selkeiksi, yhteiset lapset tuollaiseen tilanteeseen olisi kova paikka.



Jonkun toisen lailla suosittelisin viettämään vähän aikaa miehen lasten kanssa, vaikka ihan yksitellen. Tutustumalla lapseen voisi tilanne alkaa helpottaa.

Miksei voi seurustella, mutta asua kuten nytkin?

Olen syyllistänyt itseäni paljonkin tämän tiimoilta. Itseasiassa en ole pystynyt tunteistani puhumaan muille kuin parhaalle ystävälleni. Ulkopuolisten silmin kun tilenteemme näyttää ihan ideaalilta ja oma perheenikin on onnessaan kun olen lytänyt noin kunnollisen miehen. Jopa vanhempani tykkäävät miehen lapsista ja heistä on kivaa saada ekstra-lapsenlapsia perheeseen.



Jotkut teistä taisivat olla oikeassa, en ole oikein pääyt edes tutustumaan miehen lapsiin. Siis heidän seurassaan tunnen vetäväni jotain roolia, kuvaa siiitä millainen minun äitipuolena pitäisi olla. Tunnen jonkinlaista kateutta miestäni kohtaan joka pystyy olemaan niin aito ja rakastava tytärtäni kohtaan, haluasin itsekin olla sellainen.



Otsikoin jutun varmaan väärin. Ei miehen lapset omina itsenään ärsytä. Vaikken heitä niin hyvin tunne niin ihan mukavai lapsia varmaan ovat ja todella hyvin ovat uuden tilenteen, minut ja tyttäreni ottaneet vastaan. Lähinnä siis ärsyttää se tilenne että heitä tulee osa perhettäni, verrannollisia omiin lapsiini. Osaltaan mietityttää sekin kun haluan lisää lapsia. Jos tyttäreni olisi ainoa lapsi perheessämme, olisin heti valmis tekemään hänelle nuorempia sisaruksia. Nyt kuitenkin tilanne on se että liki puolet ajastamme yhteisessä kodissamme asustaisi 3 lasta jotka ovat vielä syntyneet kaikki kahden vuoden sisään. Heissä yksissään on jo hommaa, en edes tiedä miten jaksaisin siihen vielä vauvan.



ap

luin aloitukseni uudestaan ja käytin siinä joissain kohdin liian rankkoja sanoaj. Olen siis tullut siihen näkemykseen että tilenne olisi ihan ok, jos miehen lapset olisivat meillä esimerkiksi joka toinen viikonloppu. Pystyisin hyväksymään heidät miehen lapsina ja vierailijoina kodissamme, näkemään jopa positiivisia puolia kuten sen että oma tyttäreni saa heistä seuraa. Kuitenkin heidän mieltäminen osaksi omaa perhettä on vaikeampaa, nyt tuntuu jopa mahdottomalta :(

ja asettaa heidät jatkuvasti eriarvoiseen asemaan oman tyttärensä kanssa. Heillä on myös yhteinen lapsi, joka on aivan vauva vielä, ja tämä lapsi tietenkin on kaikkein ylimpänä arvojärjestyksessä. Olen halunnut vähentää aikaa, jonka lapset viettävät isällään, mutta sekin tuntuu ex-miestäni kohtaan julmalta. Heillä ongelma on siinä, että exäni nykyinen halusi vain miehen ja ehkä yhteisiä lapsia, mutta ei ollut valmis hyväksymään näitä entisen liiton lapsia. Tämän on ex-miehenikin minulle myöntänyt, mutta hän vain hiljaisesti hyväksyy tilanteen. Mikä ei mielestäni ole oikein.



En minäkään näe, että uuden puolison täytyisi RAKASTAA puolisonsa lapsia, mutta pitäisi olla tasapuolinen. Nämä ovat haasteellisia tilanteita.

miehen lapsista. Ihan normaalia kateuden tunnetta. Ja sitä, että yleensä naisena sitä haluaa luoda kodin ilmapiirin. Omien lasten kanssa se onnistuu paljon helpommin kuin toisten kasvattamien, ovathan he " omaan reviiriin" tulevia " vieraita vaikutteita" omine tapoineen.



Oman mustasukkaisuuden ja ärsytyksen tunnistaminen omiksi tunteiksi on ensimmäinen askel hyväksymiseen. Todennäköisesti lapset tuntevat samoin sinua kohtaan.



Se on kuitenkin yksi vaihe. Siitä voidaan edetä myös ihan rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Voit alkaa pitää lapsista ensin esim. lapsesi kavereina. Tärkeintä on tietää, mikä negatiivinen ajatus on omasta " päästä" kiinni, niin sitten ei tarvitse osoitella asiaan kuulumattomia tahoja - kuten vaikka lasten äitiä tai lapsia itseään.



Mutta sekin on tietysti ihan totta, että lapsetkin osaavat olla tosi ärsyttäviä. Hyvät ja huonot tunteet kuuluvat ihmissuhteisiin. Voi hyvinkin olla, että kun puhuisit miehelle vaikka, että pelkäät ettet osaa olla hyvä äitipuoli lapsille, sellainen kuin he ansaitsisivat, aiheesta poikisi mielenkiintoinenkin keskustelu. Sellaisia uusperheessä kannattaa käydäkin. Voi myös olla, että miehesikin tuntee mustasukkaisuutta sinun tytärtäsi kohtaan, ja juuri siksi onkin niin " jumaloiva" . Yleensä kun jokaisessa suhteessa on sekä myönteisiä että negatiivisia aineksia.



Itse tunnen ärsytystä usein miehen lapsia kohtaan, mutta kyllä hekin tuntevat minua kohtaan. Joskus taas tulemme ihan mutkattomastikin toimeen, ja meillä on hyviä hetkiä. Perheytymisen sanotaan kestävän 4-5 vuotta, eikä se ole mitenkään tuskaton taival!

ja kirjottamaan ne ylös sekä puhumaan ystävälleen. Joku muu vetäisi vain hymyillen rooolia ja lähtisi uusperheeseen jossa sitten pian ilmenisikin ongelmia.



Todellisuudessa tunteesi ovat ihan luonnollisia, vaikkei kaikki niitä myönnäkään. Uusperheen myötä veiraiden lasten tulo osaksi omaa perhettä ja kotia on kova paikka monelle. Täysin ominasi et pysty varmaan heitä koskaan mieltämään, eikä sinun tarvitsekaan. Miehesi lapsina ja osana uusperhettänne sinun täytyy heidät kuitenkin hyväksyä. Suosittelisin todellakin pitkää ja rauhallista keskustelua miehesi kanssa enne yhteen muuttamista.



Kuten jo itse taisit kirjoittaa, et voisi elää suhteessa miehen kanssa joka ei hyväksyisi sinun lastasi. Tuskin miehesikään haluaa suhdetta jossa sinä et hyväksy hänen lapsiaan.

Ruusuja sinulle :)

Meillä miehen lapsi käy viikonloppuisin ja lomilla, välit ex:ään hyvät ja tulen mielestäni ihan kivasti juttuun lapsen kanssa. Hän on oman lapseni kaveri ja yhteisen lapsemme isosisko, usein jopa odotan hänen tulemistaan. Mukava tyttö omine huonoine puolineenkin, miehelleni mitä rakkain lapsi.



Mielestäni tilanteemme on hyvä tällaisenaan enkä koe miehen lasta rasitteena, toki lomien suunnittelut tuottavat joskus päänvaivaa mutta niistäkin selvitään.. Vaikka siis tilanteemme on näin ollen hyvä, minulle olisi kauhistus jos tuo lapsi muuttaisikin meille asumaan.



En miellä häntä osaksi perhettämme. Meidän perheemme muodostaa minä, mies, oma lapseni sekä yhteinen lapsemme, ne ihmiset jotka asuvat täällä vakituisesti. Miehen tytär kuuluu äitinsä ja isäpuolensa perheeseen.



Ymmärrän siis paremmin kuin hyvin ap:n ajatuksia.