Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä asiassa elämäsi ei mennytkään niinkuin olisi voinut luulla?
31.01.2018 |
Millaisen elämän luulit saavasi, mikä ei mennytkään suunnitellusti?
Itselläni on ollut pettymys huomata, että hyvin koulussa ja opinnoissa menestyneestä, tunnollisesta ihmisestä ei tullutkaan "mitään", eli en menestynyt työelämässä, kuulun siihen 10% jolle ei ole paikkaa löytynyt.
Kommentit (195)
Oon vieläki elossa...
Ei mulla siis mitään sairautta oo, en vaan oo koskaan nähnyt itselläni tulevaisuutta.
Ja sellasta tää elämä onkin, syrjäytyneen juopon elämää. Ehkä sitä ois voinu jotain muutakin toivoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ostaa oman asunnon niin elämä on helppoa ja rauhallista eikä valu rahat ahneille vuokranantajille. Väärinväärinväärin! Ei ole rauhallista, rahat valuu korjauksiin ja asunto ei mene kaupaksi. Vankilastakin pääsis välillä lomille ja pois joskus. Tästä paskasta ei.
Sairastin vaikeaa masennusta yli kymmenen vuotta, teininä olin varma etten eläisi yli 20-vuotiaaksi ja yritin itsemurhaa kun olin 16 jonka jälkeen vietin kuukauden suljetulla. Olin syrjäytynyt, kiusattu, yksinäinen, mahdottoman ujo ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Nykyään 26-vuotiaana olen vilpittömästi onnellinen ja tasapainoinen, minulla on paljon läheisiä ystäviä ja laaja kaveripiiri, ja seurustelen aivan uskomattoman ihanan miehen kanssa.
Luulin aina että parisuhde on elämään kuuluva itsestäänselvyys joka osuu kaikkien kohdalle, kunhan vaan "se oikea" osuu kohdalle. Tämä tietenkin voi sattua missä vaan, vaikka kaupan kassalla tai kirjastossa. Niinpä niin.
40 vuotias ikisinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskeluryhmäni parhaana oletin pääseväni alan töihin. Toisin kävi. Teen toisen alan hanttihommia, kun taas moni minua huonompi on oman alan töissä. Palkka on suunnilleen yhtä huono molemmissa, mutta itsetuntoa tämä syö. Ammattitaito on niin ruosteessa, ettei ole enää toivoakaan päästä alan töihin, ellei sitten satu tulemaan lottovoittoa että olisi varaa jatkaa opiskeluja.
Vierailija kirjoitti:
Olin varma että olisin tähän ikään mennessä (29 v) jo seurustellut useammankin kerran. Noh, enpä ole kellekkään miehelle kelvannut. Ikisinkkuna hautaan.
Minä en saanut ikinä tyttöystävää,äitipuolikin haukkui homoksi,aikuisena en saanut pillua kuin joltain känniseltä muijalta vahingossa, avokki teki lapsen saatuaan selväksi ettei seksi mun kanssa tuntunut ikinä miltään eikä sen jälkeen ole tullut lähellekään.
Miltähän tuntuisi seksi kiimaisen halukkaan naisen kanssa?
Olen jotenkin tosi vastenmielinen tyyppi ilmeisesti,vaikka hygienia ym. On kunnossa,lounasruokalassakin jos menen naisen viereen istumaan alkaa sekin pikkuhiljaa hivuttautumaan kauemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin pystyväni tarjoamaan lapsilleni ydinperheen.
Vierailija kirjoitti:
Kun ostaa oman asunnon niin elämä on helppoa ja rauhallista eikä valu rahat ahneille vuokranantajille. Väärinväärinväärin! Ei ole rauhallista, rahat valuu korjauksiin ja asunto ei mene kaupaksi. Vankilastakin pääsis välillä lomille ja pois joskus. Tästä paskasta ei.
Missä päin Suomea asuntosi on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin joskus 17-vuotiaana, että olen jo 25-vuotiaana naimisissa silloisen poikakaveLukittuSuosittuEn pääse perjantaina lakon takia töihin, työnantaja ei maksa palkkaa, laillista?rin/avopuolison kanssa ja lapsiakin saisimme. Yhteiselämä kestäisi ja olisimme onnellisia elämämme loppuun asti. Toisin kävi; ero tuli 4 vuoden yhteiselon jälkeen.
Jatkoin yksin ja muutin toiselle paikkakunnalle. Tapasin uuden miehen. Muutettiin yhteen. Sekään suhde ei kestänyt 2,5 vuotta pidempään miehen alkoholiongelman kanssa. Sairastui ensimmäisen kerran masennukseen . Kävin hetken terapiassa ja toivuin. Tapasin kolmannen miehen. En meinannut lämmetä hänelle millään, mutta kun toinen sinnikäästi lämmitteli ja oli jo korviaan myöten ihastunut, niin lopulta minäkin. Ei kestänyt sekään suhde vuotta pidempään. Mies paljastui narsistiksi. Koin suhteessa pahaa henkistä väkivaltaa. Sairastuin pahaan masennukseen.
Nykytilanne: Miehetön, suhteeton, lapseton... :D Ikää 35. Tulevaisuus: Varmaan ikisinkkuus.
M42v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin varma että olisin tähän ikään mennessä (29 v) jo seurustellut useammankin kerran. Noh, enpä ole kellekkään miehelle kelvannut. Ikisinkkuna hautaan.
Minä en saanut ikinä tyttöystävää,äitipuolikin haukkui homoksi,aikuisena en saanut pillua kuin joltain känniseltä muijalta vahingossa, avokki teki lapsen saatuaan selväksi ettei seksi mun kanssa tuntunut ikinä miltään eikä sen jälkeen ole tullut lähellekään.
Miltähän tuntuisi seksi kiimaisen halukkaan naisen kanssa?
Olen jotenkin tosi vastenmielinen tyyppi ilmeisesti,vaikka hygienia ym. On kunnossa,lounasruokalassakin jos menen naisen viereen istumaan alkaa sekin pikkuhiljaa hivuttautumaan kauemmaksi.
Voih, olen pahoillani puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta mitä minulle tapahtui oli se, että en löytänyt parisuhdetta. En löytänyt töitäkään kunnes muutin ulkomaille sen takia, että mikään ei pitänyt Suomessa. Täällä sitten oli miehistäkin tarjokkaita.
Jos nyt jotain hyvääkin, niin pienenä yllätyksenä itselleni sain hyvän parisuhteen, itseäni kunnioittavan puolison ja rakastettavia lapsia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni sama homma, luulin parisuhteen tipahtavan suurinpiirtein taivaasta kunhan on aktiivinen, käy ulkona ja tapaa ihmisiä. No ei tapahtunut, olen jo pitkälti aikuisikään ehtinyt enkä ole ikinä seurustellut.
Sitten vielä kun pitää taistella että kelpaa työelämäänkin... No miesten suhteen olen jo luovuttanut, töihin kyllä pyrin ja haluan.
Sain opiskellessa ja samalla töissä käydessäni burn outin. Meni elämänarvot ja usko omaan jaksamiseen uusiksi. Sillon nuorenahan sitä ajattelee, että pystyy mihin vaan, oli kova paikka huomata ettei pystykään ja että jaksaa vielä muita huonommin. Koulun kävin kuitenkin loppuun juuri ennenkuin opiskeluoikeus oli päättymässä.
Että ei ollut kovin onnellista tuo opiskeluaika :)
Valmistuin huippuarvosanoilla diplomi-insinööriksi ja pääsin heti töihin. Pari vuotta ja aloin tuntea, että ammattitaitoakin alkaa jo mukavasti olla. Tapasin aivan ihanan naisen ja olimme rakastuneita. Suunnittelimme asunnon ostamista ja tulevaisuus näytti hyvin valoistalta.
Sitten tuli sairaus, joka estää työnteon... Siinä meni parisuhde, työpaikka, itsetunto. Nyt masentuneena odottelen ja mietin onko minusta enää työelämään vai onko työkyvyttömyyseläke ainoa vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Olin varma että olisin tähän ikään mennessä (29 v) jo seurustellut useammankin kerran. Noh, enpä ole kellekkään miehelle kelvannut. Ikisinkkuna hautaan.
Jep tai edes kerran. Ajattelin että yliopistossa olisin enemmän naisten mieleen, mutta ei lähellekään
Olen masentuneen äidin tytär. Äiti ei kunnolla koskaan pystynyt olemaan työelämässä, eikä näyttänyt minulle vastuullisen aikuisen mallia. Olen hyvin kiitollinen siitä, että ahdistuksen täyteisen opiskeluajan jälkeen sain koottua itseni, löysin kivan miehen ja sain lapsia. Mutta ehkä suurin ihmetys on kuitenkin se, että pääsin viimein koulutusta vastaavaan työhön, monen vuoden yrittämisen jälkeen, viihdyn työssäni ja olen siinä yhtä hyvä kuin muutkin.
Vaikka periaatteessa tiesin, että mikä tahansa krooninen, invalidisoiva sairaus voi osua kenelle tahansa, en kyllä tiennyt millaista se on, kun se on omalla perheenjäsenellä, tai omassa tapauksessani kahdella... :-(
Alue: Aihe vapaa
Olin varma että olisin tähän ikään mennessä (29 v) jo seurustellut useammankin kerran. Noh, enpä ole kellekkään miehelle kelvannut. Ikisinkkuna hautaan.