Miehiltä kysyttiin minkä painoinen nainen on viehättävin - "tulos karua luettavaa"
Tutkimukseen osallistui miehiä ympäri maailman. Tuoreen tutkimuksen mukaan nainen, joka on lähes alipainoinen, on miesten mielestä viehättävin. Tällaiseen lopputulokseen tulivat tutkijat, jotka kysyivät 10 eri maassa asuvilta miehiltä, millainen nainen on heistä viehättävä.
- Tulos ei sinällään ole kovin yllättävä, sillä hoikkuus on runsaasti esillä muun muassa mediassa ja muodissa, tutkija Lobke Vaanholt kertoo.
Tutkimukseen osallistuneiden miesten tuli pisteyttää erilaisia naisvartaloita kuvien perusteella. Kuvat tuli laittaa järjestykseen viehättävyyden perusteella. Naiset, joiden painoindeksi oli 19, olivat monellä viehättävimpiä. Näin siis oli Teksasista Pekingiin saakka.
Testin perustella naisen viehättävyys laskee sitä mukaan, kun painoindeksi nousee. Syynä tähän on tutkijoiden mukaan se, että hoikkuus symboloi usein nuoruutta. Tyypillisin painoindeksi 18-20-vuotiaalla naisella on 17 ja 20 välillä.
- Tämä perustuu evoluutioon. Tärkeintä on ollut selviytyä sekä lisääntyä. Tähän ajatusmalliin perustuu myös tämä tutkimustulos. Nuoruus liitetään korkeampaan hedelmällisyyteen, professori John Speakman kertoo.
Kommentit (575)
Mitäs karua tuossa on? Kai naistenkin miesihanne on lihaksikkaampi tms. kuin keskivertomies, ja rasvaprosentti niin matala ettei se ole enää terveellistä. Vai oletko sitä mieltä että miesten pitäisi valehdella tai muuttaa biologiaa niin etteivät naiset loukkaannu?
Vierailija kirjoitti:

Jatkan: Kai sitä paitsi ihmiset tajuavat että on kauneusideaali mutta että reaalimaailmassa ihmiset suurimmalta osin sovi siihen ideaaliin mutta voivat silti olla "hyviä ihmisiä".
Unohtamatta sitä, että paras ikä on aina noin 17-23. Ja naisilla vai on korkeat odotukset. Ei naisetkaan voi pysyä aina nuorina. Helpompi on miesten kasvaa pituutta kuin naisten nuortua.
Eikai nuo viehättävyysmittaukset korreloi sen kanssa millaisen naisen ottaisi puolisokseen. Ainakin reaalielämässä näkyy paljon enemmän pulskia kuin hoikkia naisia miesten kanssa. Itsekin olen saanut pakkeja vain siitä syystä kun en ole tarpeeksi "pehmeä" (painoindeksi vajaa 20).
Vierailija kirjoitti:
Mitäs karua tuossa on? Kai naistenkin miesihanne on lihaksikkaampi tms. kuin keskivertomies, ja rasvaprosentti niin matala ettei se ole enää terveellistä. Vai oletko sitä mieltä että miesten pitäisi valehdella tai muuttaa biologiaa niin etteivät naiset loukkaannu?
No en minä vaan tiedä mikä se karu osuus on ja siksi laitoinkin tuon loppuosan otsikosta lainausmerkkeihin joita siinä ei alun perin ollut. Totuus on, että biologia ja evoluutio sekä lisääntyminen ohjaa käytöstämme enemmän kuin aina osaamme kuvitellakaan. Tykätään siitä mistä tykätään ja varsinkin naisen rajallinen lisääntymisaika aiheuttaa sen, että tällaiset asiat ovat tärkeitä juuri naisen kohdalla. Se käärme pitää vaan jotenkin lumota. Emme me sen kummempi nisäkäslaji ole kuin ne muutkaan joilla ei muuta virkaa ole kuin varmistaa geeniensä jatkuminen. Ne kikyt ja sotet ovat vaan sideshow.
Siis mitä, eivätkö miehet viehätykään ylipainoisista, rupsahtaneista kouvolatukkaisista naisista? Karua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs karua tuossa on? Kai naistenkin miesihanne on lihaksikkaampi tms. kuin keskivertomies, ja rasvaprosentti niin matala ettei se ole enää terveellistä. Vai oletko sitä mieltä että miesten pitäisi valehdella tai muuttaa biologiaa niin etteivät naiset loukkaannu?
No en minä vaan tiedä mikä se karu osuus on ja siksi laitoinkin tuon loppuosan otsikosta lainausmerkkeihin joita siinä ei alun perin ollut. Totuus on, että biologia ja evoluutio sekä lisääntyminen ohjaa käytöstämme enemmän kuin aina osaamme kuvitellakaan. Tykätään siitä mistä tykätään ja varsinkin naisen rajallinen lisääntymisaika aiheuttaa sen, että tällaiset asiat ovat tärkeitä juuri naisen kohdalla. Se käärme pitää vaan jotenkin lumota. Emme me sen kummempi nisäkäslaji ole kuin ne muutkaan joilla ei muuta virkaa ole kuin varmistaa geeniensä jatkuminen. Ne kikyt ja sotet ovat vaan sideshow.
OK, sorry lievä väärinkäsitys. Oletin että otsikko voisi olla jostain lainattu mutta se jäi vähän epäselväksi. Biologia nyt on mitä on mutta sen lisäksi yhteiskunnassa vallitsevat ideaalit kai ohjaavat kauneuskäsitystä. Valitettavasti on huhujen mukaan maanantaiaamu ja pitää kirmata sorvin ääreen enkä voi jäädä keskustelemaan aiheesta.
Naisten lisääntymisiän rajallisuus ei kyllä aiheuta mitään toimenpiteitä eikä harmitusta ainakaan minulle. Olen lisääntymiasajan loppupäässä eikä ole vähäisintäkään tunnetta että tätä pitäisi JATKAA 😃. Minulle riittää yksi kierros aivan mainiosti, nyt on kiva miettiä muuta kuin lapsiperhe-elämää kun lapset ovat isoja. SÄÄLIN joka ikistä miestä jonka täytyy eläkeiässä vaihtaa vaippaa ja käyttää kaikki liikenevä raha alaikäisten kasvattamiseen aikuisiksi, edelleen, kun voisi matkustella ja harrastaa.
Tulos ei perustu evoluutioon. Vanhoista maalauksista voi todeta että lihavat naiset ovat olleet in silloin kun köyhät olivat laihoja. Nyt laihat ovat varakkaita ja köyhät lihavia. Aasiassa pitkät kynnet olivat muodikas merkki siitä että niiden kantajan ei tarvinnut tehdä käsillä mitään.
Vaatemallit ovat rinnattomia ja luisevia, koskamuotisuunnittelijatovatenimmäkseen homoja ja käytännössä suunnittelevat vaatteet hengarimaisille pojille.
Turha noita juttuja on lukea.
No minustakin fyysisesti viehättävin on bmi 19 kieppeillä. Ja olen nainen.
Ainoa mikä näin vanhempana harmittaa, on etten ottanut kaikkea irti niistä nuoruusvuosista kun olin hoikka. Jos voisin nyt olla nuori ja hoikka, niin laittaisin miesten päät sekaisin. Panisin sydämeni kyllyydestä miesten parhaimmistoa sen sijaan että perustaisin 24-vuotiaana perheen tavisduunarin kanssa (kuten tein).
Kun nainen on sinut itsensä kanssa ja varsinkin näin vanhempana, niin ei miesten tai ylipäätään kenenkään muunkaan mielipiteet paljoa kiinnosta. Tämä on ”karu totuus”.
Mä olen pieni ja siro ja 38v saakka olin bmi 19. Kuvien perusteella kasvoista sairaalloisen laiha, posket kuopalla ja kropassa luut näkyvillä. Hyvin hento, ei sopinut mulle ollenkaan.
Mulle bmi 21 on ehdottomasti paras, tällähetkellä bmi 23 ja 5 kg liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä näin vanhempana harmittaa, on etten ottanut kaikkea irti niistä nuoruusvuosista kun olin hoikka. Jos voisin nyt olla nuori ja hoikka, niin laittaisin miesten päät sekaisin. Panisin sydämeni kyllyydestä miesten parhaimmistoa sen sijaan että perustaisin 24-vuotiaana perheen tavisduunarin kanssa (kuten tein).
Sama.
So what? Hoikat ihmiset ovat kauniita, läskit ei, se on fakta. Mitä ihmeellistä tossa nyt on?
En mäkään ymmärrä mitä karua tuossa nyt on.
Kysehän EI ollut alipainoisista, vaan "lähes" eli kuitenkin normaalipainoisista. Hoikkuus on kaunista ja terveen näköistä. Yli- ja alipaino ei.
Mä tykkään itseäni pienemmistä naisista. Painoindeksillä ei ole väliä. Jos on mua reilusti lyhyempi eli alle 160cm, niin ylipainoakin saa olla. Tietenkin persoonalla on eniten väliä eli varmaankin päädyn lopulta yhteen jonkun amatsonin kanssa.
On turha, miettiä, mikä miellyttäisi kaikkia ihmisiä. Vaikka saavuttaisikin jonkun miellyttävyyskeskiarvon, niin mitä sitten? Varmasti joku tykkää sellaisenaankin. Mä olen varmasti noin yleensä naisista tosi epäviehättävä otus kun olen tällainen 165cm:n pieniluinen hobitti, mutta niin vaan naiset heittäytyy joskus aloitteellisiksi itsekin. Suurimman osan mielestä olen lähellä maailman epäseksikkäintä asiaa, mutta eipä tuo jaksa paljoa hetkauttaa.
Nainen on hedelmällisimmillään noin 30-vuotiaana, ei suinkaan 18-20-vuotiaana. Etenkin 18-vuotiaalla voi kuukautiskierto olla vielä täysin epäsäännöllinen, eikä ovulaatiota tapahdu läheskään joka kierrossa. Hoikkuuden ihannointi liittyy pikemminkin terveellisyyteen.
Samankaltaisen kokeen voisi teettää toisinpäin. Naiset tuskin pitävät lihavista miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen pieni ja siro ja 38v saakka olin bmi 19. Kuvien perusteella kasvoista sairaalloisen laiha, posket kuopalla ja kropassa luut näkyvillä. Hyvin hento, ei sopinut mulle ollenkaan.
Mulle bmi 21 on ehdottomasti paras, tällähetkellä bmi 23 ja 5 kg liikaa.
Minulla on tällä hetkellä bmi 19. En tiedä onko joku ruumiinrakenne mutta ei mies tykkää kun lantion ja kylkiluut törröttää terävinä. Kiinnostaisi nähdä millaisia kuvia tuossa on käytetty eli minkä kokoisia ne ihmiset muuten kun ei tuo numero pelkästään paljon kerro.
Laihuus on kaunista.