Lue keskustelun säännöt.
Ethän huuda? Minusta lapsille ei saa huutaa :(
04.04.2017 |
Lapsille huutaminen on minusta lähinnä henkistä väkivaltaa. Hyvä ystäväni, joka on tällä hetkellä kotiäitinä, on omaksunut tavan huutaa ja "karjua" lapsilleen (alle kouluikäisiä) pienimmästäkin rikkeestä esim. kun lapsi kaataa vahingossa maidon, pukee liian hitaasti, unohtaa jotain tai leikkii kovaäänisesti - ihan siis tilanteissa, joissa minusta voisi sanoa lapselle ihan kauniistikin. Tai, normaalisti. Perheen keskinäinen vuorovaikutus tuntuu olevan yhtä taistelua ja pelkään ilmapiirin ja huutamisen vaikuttavan lasten kehitykseen ja hyvinvointiin. Miten loukkaamatta voisin ottaa asian puheeksi? Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta työni puolesta olen paljon tekemisissä lapsiperheiden ja lasten parissa enkä sikäli osaa ajatella kyseistä vuorovaikutuskulttuuria ihan tavanomaiseksi. Vai onko lapsille huutaminen miten yleistä? Mistä se kertoo, väsymyksestäkö?
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Heh, onko sulla itsellä lapsia?
Hei! Luethan aloitukseni, vastaus kysymykseesi ilmenee siitä. Olisikohan sinulla kommentoitavaa itse aiheeseen tai kenties jopa kokemusta? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä ainakin korotan usein ääntäni. Alun perin ajattelin, että ei saisi huutaa. Mutta nykyisin huudan harva se päivä.
Syinä joskus viestin perillemeno (jonka vuoksi huutamista ei tietenkään suositella), joskus kova väsymys tai sairaus, joskus suuttuminen.
Ja joskus se, että en muutenkaan ole pieniäänisimmästä päästä innostuessani tai ollessani tunteiden vallassa.
Kohtuus tietysti kaikessa, mutta täytyy muistaa, että lapsi on itse aika primitiivinen olento. Lapset itse karjuvat ja rääkyvät raivostuessaan kuin heikkopäiset, raapivat, heittelevät tavaroita, potkivat ja hakkaavat. Etenkin pienet lapset ajautuvat raivostuessaan hyvin alkukantaiseen tilaan. Vanhempi ei tietenkään saa mennä samanlaiseen tilaan kuin lapsi: huutaa hysteerisenä tai käydä käsiksi ja satuttaa lasta. Mutta kyllä aikuinen saa ääntä kohottaa tarpeen tullen, ja esim. pitää rimpuilevaa lasta kiinni, ettei tämä pääse satuttamaan muita tai rikkomaan esineitä. Tietenkin se menee yli, jos jokaisesta pikkuasiasta huudetaan. Ja tietysti huutaminen menettää tehonsakin, jos sitä seuraa joka asiasta. Vanhemman on oltava moraalisesti lapsen yläpuolella, mutta erityisesti pieni lapsi on niin alkukantainen olento, ettei hysteerisenä kyllä ymmärrä puhetta tai mitään muitakaan hienostuneempia metodeja. Mutta olen samaa mieltä, että on typerää huutaa, jos lapsi esim. vahingossa kaataa maidon.
No ei saa huutaa. Tietenkään! Eikä aikuisellekaan saa huutaa. Huonoa käytöstä.
Pahempaa voi olla lapsen mulkoilu ja muut hiljaiset hylkäämisen tyylit.
Eihän sitä mukavaksi itseään huutaessaan tunne, mutta aina on sovittu.
Lapsi saa myös ilmaista tunteensa.
Minusta se on suomalainen kulttuuri joka pitää tasaisuutta ainoana oikeana tapana olla.
Pienelle lapselle pelottavasti huutaminen tietenkin eri juttu.
Jos lapsi on luonteeltaan arka niin sekin silloin huono.
No myönnän menee välillä yli.
Kuitenkin samallalailla yli voi mennä hiljainen kylmyys, välinpitämättömyys.
Ainakin olemme aidosti sitä mitä olemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin korotan usein ääntäni. Alun perin ajattelin, että ei saisi huutaa. Mutta nykyisin huudan harva se päivä.
Syinä joskus viestin perillemeno (jonka vuoksi huutamista ei tietenkään suositella), joskus kova väsymys tai sairaus, joskus suuttuminen.
Ja joskus se, että en muutenkaan ole pieniäänisimmästä päästä innostuessani tai ollessani tunteiden vallassa.
Voisiko tehokkaampaa olla esim. ystävällisesti lapsen toiminnan pysäyttäminen, katsekontakti ja sitten nätisti asian sanominen?
Minusta siis huutaminen tai huudahdus sopii lähinnä siihen, jos lapsi on vaarassa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin korotan usein ääntäni. Alun perin ajattelin, että ei saisi huutaa. Mutta nykyisin huudan harva se päivä.
Syinä joskus viestin perillemeno (jonka vuoksi huutamista ei tietenkään suositella), joskus kova väsymys tai sairaus, joskus suuttuminen.
Ja joskus se, että en muutenkaan ole pieniäänisimmästä päästä innostuessani tai ollessani tunteiden vallassa.Voisiko tehokkaampaa olla esim. ystävällisesti lapsen toiminnan pysäyttäminen, katsekontakti ja sitten nätisti asian sanominen?
Minusta siis huutaminen tai huudahdus sopii lähinnä siihen, jos lapsi on vaarassa. Ap
Typeriä neuvoja, ap. Ehkä sinulle on sattunut harvinaisen helppo lapsi, kun tuollaisella keinolla pärjäät. Tuollaiset lässytäjät pilaavat lapsensa. Ilmeisesti kuvittelet, että äänen korottaminen tarkoittaa mielipuolen raivolla karjumista. Jotain suhteellisuudentajua toivoisi näihin aloituksiin. Edes joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahempaa voi olla lapsen mulkoilu ja muut hiljaiset hylkäämisen tyylit.
Eihän sitä mukavaksi itseään huutaessaan tunne, mutta aina on sovittu.
Lapsi saa myös ilmaista tunteensa.Minusta se on suomalainen kulttuuri joka pitää tasaisuutta ainoana oikeana tapana olla.
Pienelle lapselle pelottavasti huutaminen tietenkin eri juttu.
Jos lapsi on luonteeltaan arka niin sekin silloin huono.
No myönnän menee välillä yli.
Kuitenkin samallalailla yli voi mennä hiljainen kylmyys, välinpitämättömyys.Ainakin olemme aidosti sitä mitä olemme.
Minä olen ihan aidosti huutamatta. Minun luonteeseeni ei kuulu sellainen tunteiden näyttäminen, että karjutaan. Suutun kyllä ja näytänkin sen, mutta en huuda. Mikä aitouden merkki se huutaminen muka on? Sama kun sanotaan että parisuhteessa kaikki muka riitelee, tai muuten on kylmä ja tunteeton liitto. Paskan marjat, me ollaan oltu yhdessä riitelemättä kohta 20 vuotta, ja varmasti ollaan onnellisia. Ei se räjähteleminen ole mikään itsestäänselvyys.
Huutaminen todellakin on henkistä väkivaltaa ja kertoo kyvyttömyydestä. Ei ole ok huutaa puolisolle, tai ystäville, niin miksi pienille lapsille olisi? Kaikista herkimmät kärsivät siitä eniten ja vaikutukset näkyvät usein vasta aikuisena. Minulle ja sisaruksilleni huudettiin ja se oli hyvin traumaattista. Minkälaista esimerkkiä sillä edes halutaan antaa? Omalle lapselleni en huuda, eikä sellainen näytä kenelläkään muullakaan kovin toimivalta. Kammottavaa, että ystäväsi käyttäytyy noin. Lapsethan vasta opettelevat elämään, nimenomaan virheiden ja vahinkojen kautta, eikä muistikaan ole kehittynyt vielä kuten aikuisella. Ymmärrystä ja tukea tarvitsevat, eivät tuollaista tuomitsemista ja odotuksia täydellisyydestä. Voisitko mitenkään puuttua asiaan? Lapsista kasvaa pelokkaita ja jatkuvasti varuillaanolevia tuolla tavalla :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni on ylevä ajatus, ettei saa huutaa. Meitä ihmisiä on varustettu erityyppisellä temperamentilla, jo lapsesta alkaen.
Joillekin on luonnollista rauhallisuus ja tyyneys myös kaaoksen keskellä, kun toinen alkaa menettää malttiaan jo alkavasta kaaoksesta.
Minusta lapset ei mene rikki siitä, miten oma äiti tai isä ääntänsä käyttää, jos se on sen.vanhemman temperamentti, johon lapsi on tottunut jo ennen syntymäänsä. Joillekin lapsille menee perille pelkällä rauhallisella sanomisella, kaikille ei.
Näissä huutaja-perheissä saatetaan myös näyttää rakkaus suurin elkein ja rauhallisissa.perheissä kaikki saattaa olla.tasaista. Pääasia, ettei olla umpimielisiä, jokainen saakoon olla sellainen kuin on.
Kunhan muistetaan vastapainoksi näyttää rakkauttaan ja sanoa se ääneen. <3
Välillä se on ainoa keino saada uhmis tottelemaan. En huuda turhasta, mutta esim. eilen kun olin 5 kertaa normaalisti ja vähän äkäisemminkin jo käskenyt lasta lopettamaan siskonsa härnäys ja vastauksena sain virnuilua ja homma jatkui tuli karjaistua, että riittää. Lapsi lopetti ja sitten puhuttiin miksi äiti huusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat eivät ole robotteja. Kaunis ajatus, että pitäisi ystävällisesti vaan ottaa katsekontaktia ja puhua nätisti. Mitäs jos lapsi huutaakin päin naamaasi ja lyö sinua? Pysytkö yhä rauhallisen ystävällisenä? Kannattaa kokeilla.
Jos vanhempi huutaa lapselleen niin hän on usein jonkun tunteen vallassa, oli se sitten vaikka sitä kamalaa, kiellettyä vihaa jota ei saisi tuntea lapsiaan kohtaan (aikamoinen vaatimus). Voihan sitä teoriassa ajatella että voi kun niille ihanille pikku palleroisille ei saisi huutaa, mutta kyllä niitä tilanteita vaan tulee joissa itsehillintä ei toimi.
Ap,
työssä kohdatut lapset on ihan eri asia kuin kotona omien lapsien kanssa oleminen. Itse olen opettaja ja kovin on eri rooli kotona ja koulussa. Koulussa työminä ei hermostu juuri mistään niin että tunteet kuohahtaisivat, mutta omien lasten touhut menevät kyllä ihon alle hetkessä. Siksipä kotona myös äänen korottamista tapahtuu.
Minusta kirjoituksesi kertoo elämänkokemuksen puutteesta. Se asia korjaantunee ajan myötä. Ehkä mielipiteesi muuttuu tai sitten ei. Eihän sitä tiedä, meitä on niin moneksi. Sen tiedän että omat ihanteeni eivät kyllä kotiarjessa ole ihan niin toteutuneet kun mitä ennen lasten saamista ajattelin. Ja se taitaa olla aika tavallinen tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän huutamisella kasvattamiseen niinkuin moneen muuhunkin kyseenalaiseen käyttäytymismalliin taitaa taas päteä se sama tuttu asia. Eli alemman sosiaaliluokan huonosti koulutetut ja muutenkin enemmän tai vähemmän hukassa olevat sitä harrastavat.
Kieltämättä joskus huudan väsyneenä ja stressaantuneena lapsille asioista joista ei todellakaan tarvitsisi. Pyydän kyllä aina anteeksi ja tiedän ettei pitäisi. Joskus vain se tunnepurkaus tulee niihin joihin ei saisi. Olen kyllä yrittänyt parantaa ja löytänytkin toisen keinon purkaa ärtyneisyyttäni ettei se purkaannu perheeseeni. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja öiditkin tekevät virheitä. Toki tuo on jo erikoista että aina huudetaan lapsille joka asiasta. Mun lapsuudessa huudettiin ja opin aina sen etten uskaltanut koskaan kysyä äidiltäni mitään asiaa enkä lupaa oikein mihinkään kun aina suututtiin. Kaverit eivät sitä oikeen ymmärtäneet ja aina minua siihen painostettiin että kysy kysy. Koitan olla lapsellinen erilainen mitä minulle oltiin.
Minulla on ei tasainen luonne. Ilmaisemme myös tykkäämisen tunteet vahvasti...taas paheksuntaa. Halaamme joka päivä ja sanomme että rakastamme.
Voimme myös puhua täysin aidosti siltä miltä tuntuu.
En mene rikki jos joku korottaa ääntään.
Äänen kovuus tai hiljaisuus ei ole minusta hyvyyden tai pahuuden mitta.
Pahaa voi kuiskata ja pahaa voi tehdä hymyssä suin maireasti.
Tasaiset ihmiset saavat olla tasaisia, mutta kaikki eivät ole sellaisia.
Minä olen AP:n kanssa samaa mieltä. Olen itse siis kahden alle kouluikäisen isä ja minua ärsyttää vaimoni tapa huutaa ja korottaa ääntä ihan mitättömistä jutuista. Ja nythän tilanne on se, että lapset uskovat minua ihan normaaliäänisin ohjein, mutta vaimo joutuu huutamaan jo hyvin pienistä jutuista.
Mielestäni lapset kuitenkin oppivat aikuisilta toimintamalleja ja jos aina kaikki konfliktit ratkotaan huutamalla, niin mitäs muuta ne lapsetkaan sitten osaavat.
Itse joudun ääntä korottamaan (en huutamaan) ehkä kerran tai kaksi päivässä. Jos sen tiheämmäksi menee, niin alan itse miettiä, mitä olen tehnyt väärin.
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä joskus huudan väsyneenä ja stressaantuneena lapsille asioista joista ei todellakaan tarvitsisi. Pyydän kyllä aina anteeksi ja tiedän ettei pitäisi. Joskus vain se tunnepurkaus tulee niihin joihin ei saisi. Olen kyllä yrittänyt parantaa ja löytänytkin toisen keinon purkaa ärtyneisyyttäni ettei se purkaannu perheeseeni. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja öiditkin tekevät virheitä. Toki tuo on jo erikoista että aina huudetaan lapsille joka asiasta. Mun lapsuudessa huudettiin ja opin aina sen etten uskaltanut koskaan kysyä äidiltäni mitään asiaa enkä lupaa oikein mihinkään kun aina suututtiin. Kaverit eivät sitä oikeen ymmärtäneet ja aina minua siihen painostettiin että kysy kysy. Koitan olla lapsellinen erilainen mitä minulle oltiin.
Hienoa että olet halukas kehittämään itseäsi ja pyydät anteeksi. Täällä moni vain hyväksyy ja hyväksyttää huutamisen, eikä ole aikomustakaan yrittää muuta. Lapsi on vanhemman peili ja tuo esiin ne asiat joissa ihmisellä on vielä parantamisen varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin korotan usein ääntäni. Alun perin ajattelin, että ei saisi huutaa. Mutta nykyisin huudan harva se päivä.
Syinä joskus viestin perillemeno (jonka vuoksi huutamista ei tietenkään suositella), joskus kova väsymys tai sairaus, joskus suuttuminen.
Ja joskus se, että en muutenkaan ole pieniäänisimmästä päästä innostuessani tai ollessani tunteiden vallassa.Voisiko tehokkaampaa olla esim. ystävällisesti lapsen toiminnan pysäyttäminen, katsekontakti ja sitten nätisti asian sanominen?
Minusta siis huutaminen tai huudahdus sopii lähinnä siihen, jos lapsi on vaarassa. Ap
No nykyisin ei kyse ole toiminnan pysäyttämisestä huutamalla, vaan lähinnä se, että kun viideskään nätisti sanottu lause ei saa mitään toimintaa aikaan, niin lopulta tulee huudahdettua.
Heh, onko sulla itsellä lapsia?