Lue keskustelun säännöt.
Vauva tulossa - pelottaa, miten appivanhempien kanssa käy
02.01.2017 |
Olisi mukava kuulla asiallisia neuvoja tilanteeseeni.
Odotamme avomieheni kanssa esikoistamme. Odotusta varjostaa aihe, josta on aiemminkin tapeltu ja jonka ongelmallisuus voi pahentua vauvan myötä..
Mieheni on todella läheinen vanhempiensa ja siskojensa kanssa. Parisuhteemme aikana olen kokenut, että seurustelen paitsi mieheni myös hänen koko perheensä kanssa. Joka päivä pitää soitella ja tavata heitä yhtä mittaa. Olen saanut mieheni ymmärtämään, että en ole itse tottunut tällaiseen enkä sellaista kaipaa. Hän saa pitää vanhempiinsa sellaiset välit kuin tahtoo, mutta minun ei tarvitse pitää heihin jatkuvasti yhteyttä, vaikka heistä kyllä pidänkin. Haluan elää omaa ja itsenäistä elämää. Mieheni on aika avuton, ja huomaa kyllä että hän on aika riippuvainen vielä vanhemmistaan. Miehen perhe kuitenkin olettaa näkevänsä myös minua koko ajan. Olen ollut raskauden takia huonovointinen ja ollut paljon yksin kotona. Kun näin jouluna miehen siskon, jota en ollut nähnyt 2 kuukauteen, hän sanoi että "pitkästä aikaa, lapseni ei varmaan enää muista sinua". Samoin anoppi on harmitellut, että "en halua nähdä häntä", kun en pariin kuukautee ollut käynyt heillä kylässä.
Vauva ja hänen tapaamisensa isovanhempien kanssa tulee tällä menolla olemaan ongelma. Riskiä lisää se, että appuvanhemmat ovat kuin toiset vanhemmat miehen siskon lapsille. Sisko miehineen laittaa heidät hoitamaan lapsia monta kertaa viikossa. Tämä ei tietysti kuulu minulle, mutta olemme jo miehen kanssa puhuneet, että emme aio toimia samoin. Mutta miten ilmaista kohteliaasti appiperheelle, että en halua niin tiivistä yhteydenpitoa, johon he ovat tottuneet?
Ja ennen kuin joku syyttää etten halua isovanhempien tapaavan lastani, niin kyse ei todellakaan ole siitä, päinvastoin. Haluaisin kuitenkin että perheemme olisi itsenäinen, miehenikin on kuitenkin jo 30 v. Lisäksi appivanhemmat elävät todella epäterveellisesti, appiukolla on diabetes josta viis veisaa. Miehen siskojen lapset syövät siellä aina pizzaa ja juovat kokista, vaikka on kiellettykin. Pelkään, että he eivät kunnioita sitä että haluan lapseni syövän terveellisesti.
Mies ymmärtää kyllä tilanteen mutta säälii äitiään, kun hän on niin yksinäinen. Anoppi on joskus sanonut että hän olisi tappanut itsensä jos hänellä ei olisi lapsiaan. Hänellä ei siis oikein ole muuta elämää... en halua häntä satuttaa tai loukata, mutta tilanteeseen olisi saatava jokin ratkaisu...
Kommentit (60)
Ihanaa kun on isovanhemmat. Muuta en osaa sanoa. Ymmärsin jotenkin tuohon pizzan syönti kohtaan asti, mutta tuo meni jo yli.
Lapset kyläilköön kun isovanhemmille sopii ja älkää pyydelkö apua, jos ette kerran tarvi. Hyvin yksinkertaista.
Ja muuten.. Älä mieti liikaa mitään ihmissuhteita, kun olet viimesilläsi. Et ajattele aivoillasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä isovanhempienkin täytyy ymmärtää, että teillä on miehen kanssa oma elämä ja kohta oma perhe. Sopikaa miehen kanssa yhteiset pelisäännöt ja varmista että mies myös noudattaa niitä eikä anna esim. äidilleen periksi aina selkäsi takana. Ihanaa kuitenkin että teillä on isovanhempien tuki ja turva mukananne. Kaikilla tätä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla ole ketään kaveria jonka kanssa jutella? Miksi ihmeessä avaudut tänne?
Sä olet petisi pedannut ja se on nyt siinä. Ei vauvapalstalaiset tule sua pelastamaan mieheltäsi ja tämän perheeltä. Kun ottaa miehen saa myös sen suvun. Kaikille käy niin. Ei noi ihmiset nyt pahoilta kuitenkaan vaikuta.
En todellakaan tiedä miksi kysyin täältä yhtään mitään. Varmaan ajattelin että joku olisi joskus voinut olla samanlaisessa tilanteessa, eipä ole ystävissäni sellaisia. En mä mitään pelastusta ole toivonut vaan neuvoa. Tulipahan nopeasti selväksi, ettei täällä kannata mitään kysellä. Ap
Hei Ap! Älä huolehdi tuollaisesta, kun vauva syntyy niin eiköhän kaikki järjesty. Raskausaikana tulee ajateltua kaikki hyvin monimutkaisesti, ainakin itse tuli ajateltua ;) Jos miehesi sukulaiset vaikuttavat vauvan synnyttyä edelleen liian "tunkeilevilta". Selitä miehellesi että haluat pitää pienen "haju raon" hänen sukulaisiinsa. Selitätte yhdessä hänen vanhemmillensa millaiset säännöt teillä on lasten kasvatuksen osalta ja kuinka haluatte myös ihan itse ilman heitä kasvattaa lapsenne. Otatte yhteyttä tai kysytte apua kun siltä tuntuu. He kyllä varmasti lopulta ymmärtävät myös teidän kannan. Olen itsekkin joutunut aika kärkkäästi anopilleni sanomaan esimerkiksi taaperomme syömisistä ym. Hän kun yrittää tuputtaa herkkuja pojallemme aina. Ja meillähän ei 1-vuotias herkkuja syö vielä pariin vuoteen! Anoppikin sen jo pikku hiljaa ymmärtänyt :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla ole ketään kaveria jonka kanssa jutella? Miksi ihmeessä avaudut tänne?
Sä olet petisi pedannut ja se on nyt siinä. Ei vauvapalstalaiset tule sua pelastamaan mieheltäsi ja tämän perheeltä. Kun ottaa miehen saa myös sen suvun. Kaikille käy niin. Ei noi ihmiset nyt pahoilta kuitenkaan vaikuta.
En todellakaan tiedä miksi kysyin täältä yhtään mitään. Varmaan ajattelin että joku olisi joskus voinut olla samanlaisessa tilanteessa, eipä ole ystävissäni sellaisia. En mä mitään pelastusta ole toivonut vaan neuvoa. Tulipahan nopeasti selväksi, ettei täällä kannata mitään kysellä. Ap
Olen niin kyllästynyt noihin "mulla on paha anoppi" valituksiin. Jos olisi sitten oikeasti paha anoppi mutta sullakaan ei ole todella mitään konkreettista valittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap! Älä huolehdi tuollaisesta, kun vauva syntyy niin eiköhän kaikki järjesty. Raskausaikana tulee ajateltua kaikki hyvin monimutkaisesti, ainakin itse tuli ajateltua ;) Jos miehesi sukulaiset vaikuttavat vauvan synnyttyä edelleen liian "tunkeilevilta". Selitä miehellesi että haluat pitää pienen "haju raon" hänen sukulaisiinsa. Selitätte yhdessä hänen vanhemmillensa millaiset säännöt teillä on lasten kasvatuksen osalta ja kuinka haluatte myös ihan itse ilman heitä kasvattaa lapsenne. Otatte yhteyttä tai kysytte apua kun siltä tuntuu. He kyllä varmasti lopulta ymmärtävät myös teidän kannan. Olen itsekkin joutunut aika kärkkäästi anopilleni sanomaan esimerkiksi taaperomme syömisistä ym. Hän kun yrittää tuputtaa herkkuja pojallemme aina. Ja meillähän ei 1-vuotias herkkuja syö vielä pariin vuoteen! Anoppikin sen jo pikku hiljaa ymmärtänyt :)
Kuulostaa aika pahalta; haluatte itse kasvattaa lapsenne mutta otatte yhteyttä appivanhempiin kun tarvitsette apua? Missä molemminpuolinen vuorovaikutus?
Jutelkaa miehen kanssa paljon ennen syntymää. Etsi miehelle tekstejä mm. imetyksestä, kiintymyssuhteesta ja synnytyksestä palautumisesta. Kaikkiin noihin liittyy se, että äidin pitää saada jonkin tasoinen pesimisrauha vauvansa kanssa. Eli teille ei voi tulla kylään joka päivä/yllättäen/viipyä koko päivää, jos se sinusta tuntuu ikävältä.
Jutelkaa jo nyt siitä millä tahdilla vastaanotatte vieraita vastasyntynyttä katsomaan ja miten ylipäätään sinä haluat lähipiirin vierailevan. Toki sinun pitää ymmärtää miestä ja hänen toiveita, mutta vauvavuoden aikana sinun ja vauvan jaksaminen menee aina 100% isovanhempien ja tätien toiveiden edelle. Puhu myös miehellesi siitä mitä sinä ajattelet vauvan hoidossa olemisesta, eli minkä ikäisenä vauvan on sinun mielestä ok olla pari tuntia hoidossa, ja millä ehdoilla. Ettei käy niin että tuleva mummo pyytää hoitoon jo kuukauden vanhaa hoidettavaksi, ja teille tulee vuosisadan riita koska mies ei ymmärrä sinun perusteluja, jos et halua näin toimittavan.
Miten tulevat isovanhemmat ja tädit ivat vastaanottaneet raskausuutisen? Se kertoo paljon mitä edessä on, eli ovatko yli-innokkaita vai neutraaleja..
Minun mielestä kuitenkin suurin ongelma ei ole tiiviit välit, vaan se että koet miehen olevan riippuvainen vanhemmistaan. On sen laatuinen ongelma, että ajanut lapsen syntymän jälkeen parin jos toisenkin eroon. Fiksut appivanhemmat ymmärtävät että miniä on erilainen, eikä hänen kotiin sovi tupata jatkuvasti vaikka tällainen omaa poikaa kohtaan olisi normaalia. Mutta sitähän en tiedä, millainen kuvio tuossa heillä taustalla on. Sinuna ottaisin tunteeni ja ajatukseni miehen riippuvuudesta vanhempiinsa nyt puheeksi, kun lapsi ei ole syntynyt. Asia tulee nimittäin aivan varmasti teillä riidan aiheeksi lapsen synnyttyä, varsinkin jos itse olet kovin itsenäinen ja appivanhemmat menettävät rajat teitä kohtaan.
Ihan oikeasti vannon käsi sydämellä, että kun miehesi ensimmäisen kerran soittaa "mitä tehdä kun vauva itkee" -puhelun äidilleen, vaikka sinulla on omasta mielestä tilanne ihan hallussa ja vauva vain nyt itkee asiaa x, niin sinulla räjähtää päässä. Jos asia jo nyt huolettaa/mietityttää sinua, niin siitä tulee teille ongelma, kun olette yhdessä vastuussa lapsesta. Älä sorru kuvittelemaan että kaikki menee hyvin, vaan ota jo nyt puheeksi mieltäsi askarruttavat asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot suoraan. Noita tilanteita tulee kaikille. Appivanhemmat suuttuu tai sitten ei.
Ekat 6 kk sulla on suuri suojeluvaisto vauvaa kohtaan, ja voit vaikka puraista anopin pään poikki jos se kovin omavaltaisesti lähtee kärräilemään lasta.
Kerro tämä miehellesi ja saa viedä viestin hienovaraisesti äidilleen. Tai sitten kyseessä on järkevä ihminen joka itse tajuaa asian ja on hienotunteinen.
Huokaus. Kersa ei ole edes syntynyt vielä ja sinä stressaat tuollaisista jonninjoutavuuksista. Jos stressata pitää niin stressaa vaikka synnytystä. Se se vasta stressin aihe on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostat kyllä apua lastenhoidossa sitten, kun haluat palata työelämään.
Kun lapsi syntyy huomaat, että rajojen asettaminen muuttuu helpommaksi. Itse olin melko nössö siihen asti kun sain lapseni.
Kun on itse vastuussa jonkun hengestä ja terveydestä ja niin täynnä rakkautta ei ole vaikea toimia lapsen parhaaksi.
Kannattaa kertoa suoraan miltä sinusta tuntuu, esim jos tällä viikolla ei ole hyvä käydä lasta katsomassa, sano se, lisäksi voit sanoa vaihtoehtoisen päivän, esim. ensi viikon torstai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tröllipeikko täällä nyt heräsi ( vastaukset 1 ja 2)? Samaa mieltä olen 9:n kanssa siitä, että kannattaa miehen kanssa puhua asia selväksi ennen lapsen syntymää. Mutta sillä tavalla rakentavasti, että huomaako hän itse, että tarvitsee vanhemmiltaan vielä paljon tukea? Nimittäin se ei mielestäni ole paha juttu että ollaan paljon tekemisissä, mutta jos aikuinen on kovin riippuvainen henkisesti vanhemmistaan (hakee hyväksyntää), niin se ei ole kovin hyvä juttu parisuhteelle. Teidän kuuluisi olla viimeistään nyt yhteen hiileen puhaltava tiimi lapsen tullessa kuvioihin.
Ongelmasi siis se, että miehelläsi on hyvät ja läheiset suhteet vanhempiinsa? Siinäpä vaan sitten pistät välit poikki, vetäydyt ja ihmettelet sitten tukiverkkojen puutetta.
Tuollainen perhe on normaali, ihan tiedoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi siis se, että miehelläsi on hyvät ja läheiset suhteet vanhempiinsa? Siinäpä vaan sitten pistät välit poikki, vetäydyt ja ihmettelet sitten tukiverkkojen puutetta.
Tuollainen perhe on normaali, ihan tiedoksi.
Tähän. Mä olen alkanut ihmettelemään, että onko normaalit perhesuhteet nykyään niin harvinaisia, ettei sitä enää edes tunnisteta. Täällä yks jos toinen kirjoittaa, että on muka normaalia, ettei nimenomaan miehen vanhempia tavata kuin pari kertaa vuodessa eikä ainakaan jouluna. Ja kuvioon kuuluu yleensä myös valitus siitä, että anoppia ei saa lastenhoitoavuksi. Ei mikään ihme jos ei saa jos nuoriperhe ei itsekään yhtään pidä yhteyttä.
Sinä et olisi ainakaan sopeutunut aikaan kun kolme sukupolvea asui saman katon alla.
Toki aika on erilainen kuin ennen ja ei tarvitsekaan sopeutua.
Asetatte rajat, jos miehesi on mielestäsi liian riippuvainen suvustaan miksi et ole aiemmin tähän reagoinut niin että olisi hieman ottanut välimatkaa ja napanuora katkennut. Olette kolmekymppisiä ja ihan aikuisia.
Rajoja joudut jatkossa asettamaan myös lapselle ja nyt pitänee aloittaa sukulaisista.
Asiat reilusti puheeksi miehen kanssa ja tarvittaessa myös suvun kanssa. Luulen ettei miehestäsi ole itse sanomaan mitään koska on niin riippuvainen.
Mietin asiaa omalle kohdalleni, olen isoäiti-ikäinen ja välit läheiset lapsiin ja tytär vierailee usein avomiehensä kanssa meillä. Vanhemman ja lapsen välinen side on elämänmittainen ja jokainen suhde on omanlaisensa riippuen ihmisitä ja heidän luonteistaan ja elinpiiristään ja monista muista seikoista.
Minä ainakin annan tilaa lapsilleni ja heidän kumppaneilleen, en tuppaudu kylään tms. kuin harvakseltaan, enemmän vierailevat meillä kun me heillä. Neuvoja ja ohjeita saavat kysyessään ja tämä toimii mielestäni hyvin. Kotoani sain sellaisen mallin ettei vanhemmat puuttuneet elämäämme, he tajusivat että uusi perhe ja perheellä omanlaiset sääntönsä. Välit on kunnossa edelleen.
Nyt elät hormonihuuruista odotusaikaa, usko kuitenkin se että asiat sujuu ja pidä puolesi.
Mulla oli tasan samanlaiset ajatukset esikoisen raskaus- ja vauva aikana. Lisäksi ongelmana oli se, etten voinut antaa vauvaa heille hoitoon (alkoholin käyttö), vaikka olivat tottuneet hoitamaan miehen siskon lapsia mennen tullen. Vauva aikana oli vaikeinta pitää pesäeroa ja rajoja, sillä vauvaa vaadittiin hoitoon ja yöhoitoon jatkuvasti ja miehen mielestä suora puhe oli mahdoton vaihtoehto sillä välit olisi menneet lopullisesti. Sain pidettyä pesäeron ja välit heihin kunnossa sillä hinnalla, ettei vauva voinut olla missään muuallakaan hoidossa, koska silloin he suuttuivat kun selitykset imetyksestä ja muusta vesittyivät. Hoidimme siis itse. Vuosien mittaan asia on aiheuttanut lukuisia riitoja mutta nykyisin tilanne on ok - heillä on taas uusia lapsenlapsia hoidettavana ja tulemme kaikki toimeen, he ovat tyytyneet siihen että isovanhemmuus meidän lasten kohdalla ei tarkoita viikoittaista yhteydenpitoa ja yökyläilyä, mutta on silti arvokasta.
Tsemppiä!
Tuollainen yhteisöllisyys on ihan perseestä. Jos et laita heti alussa tiukkoja rajoja anopillesi, niin pahimmassa tapauksessa anoppisi tarjoaa lastenhoitoapua, kun olet kovassa kuumeessa. Kyllä se on sun ja miehesi asia hoitaa lapsi itse, vaikka olisi pää kainalossa.
Sulla on tilaisuus saada mahtavasti turvaverkot ympärillesi ja lapsellesi tärkeitä ihmisiä elämäänsä, muttei kelpaa. Kannattaa katsoa sinne peiliin josko sieltä löytyisi joku syy tuolle sun pelolle muita ihmisiä kohtaan.
Olet käynyt viimeksi 2kk sitten appivanhemmilla ja syynä pahoinvointi. Järkyttävää käytöstä. Taidat olla mustasukkainen ja omistushaluinen. Muista et teidän lapsi on myös miehen lapsi. Ei sinun oma.
Eikö sulla ole ketään kaveria jonka kanssa jutella? Miksi ihmeessä avaudut tänne?
Sä olet petisi pedannut ja se on nyt siinä. Ei vauvapalstalaiset tule sua pelastamaan mieheltäsi ja tämän perheeltä. Kun ottaa miehen saa myös sen suvun. Kaikille käy niin. Ei noi ihmiset nyt pahoilta kuitenkaan vaikuta.