Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä tästä helvetillisestä masennuksesta? Työttömyys...
23.11.2016 |
Olen ollut nyt 8kk työttömänä ja maailmastani on tullut musta. Todella musta. Ja pakko-oireinen. Olen hakenut n. 160 paikkaa mitään saamatta ja tänään aloitin CV:n muokkaamisen klo 6:40 ja lähetin sen yhdelle headhunterille.
En usko enää mihinkään, en halua enää mitään. Rahat on loppu, minnekään en voi lähteä ja mitään ei voi ostaa. En välitä joulustakaan, mitä väliä yhdellä kulutusjuhlalla.
Kaikki tämä on itselleni ok mutta puolisoni takia mun on jaksettava. Eilen romahdin ja kerroin, että toivon linja-auton vain ajavan ylitseni koska musta ei ole henkeäni ottamaan. Mies suuttui eikä ihme. Puoliso on itselleni erittäin rakas enkä halua hänen kärsivän. Oma paha oloni lyö vain yli kaikkien yksinäisten päivien, viikkojen ja kuukausien jälkeen.
Oma perheeni ja sukuni asuu kaukana eivätkä ystävät käy. En pääse kaupungille kun rahat on tosi tiukoilla, joudun säästämään ruuassakin joten kahvittelu-kutsut saavat mut vain nauramaan ilottomasti. Kukaan ei tule jos pyydän kylään. Enää en pyydä, koska häpeän itseäni niin paljon. Katkaisin puhelimesta netin ettei whatsapp enää häiritse.
Mun on jaksettava puolisoni vuoksi, mitä helvettiä mä teen? Tarvitsen oikeasti jotain mielipidettä, yksin en enää osaa mitään. Ja rahallisesti en apua voi hakea. Tukinetit ym on jo käytössä.
Huh helvetti, oikeesti elämä on tuskaa. Anteeksi sekava viesti.
Kommentit (70)
Kyllähän se vähän niin on, että mitä täällä enää voi tehdä ilman rahaa. Kaikki maksaa ja rahaton ei ketään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä koulutus sinulla on?
KTM. Ja kaupallinen alahan työllistää... siivoisin vaikka bajamajoja mutten kelpaa mihinkään. Jos aloitan puhelinmyynnin niin kaikki tuet lentää ikkunasta pihalle.
Se kelpaamattomuus ja huonommuus on jo osa persoonaani, mutta säälin niin kovasti puolisoa. Mä oon ihan loppu tähän.ap.
Odota kun olet vuosia työtön kuten minä ja on pakko jaksaa.
Hae apua ihan ekana mielenterveys puolekta pahaan oloosi.Mun mies aikoinaan sanoi vaikeassa tilanteessa,et toivoin että rekka ois tänään ajanut mun yli kaupungilla.Sovittiin että hakee apua,jos vielä tuntee noin.No,siitä pari kuukautta yritti itsemurhaa pariin otteeseen.Pääsi hoitoon ja nyt kaikki loistavasti.
Itse et ehkä tajua täysin kuinka syvissä vesissä uit jo.Toivon että tuo mun kertomus auttaa sinua jaksamaan hakea apua ajoissa.En toivo kellekkään sitä helvettiä mitä kävin omaisena läpi.Enkä kenellekkään toivo sitä helvettiä mitä mieheni joutui käymään läpi.
Sitten tuohin rahattomuuteen...Eikö miehesi anna rahaa,että pääsisit joskus käymään vaikka kahvilla.Asutte kuitenkin yhteistä taloutta....Lähtisitte yhdessä käymään kotipaikkakunnallasi ja hän maksaisi kulut?Tai kävisi kaupassa ja toisi ruokatarpeita?Meillä mennään niin et kummalla on rahaa niin se hoitaa kaupassa käynnit ym...
Provikkapalkkainen myyntityö enkä tarkoita lehtipuhelinmyyntiä. Myyntiedustajat tienaavat paremmin kuin palkolliset. Ota selvää näistä. Osa näistä töistä voi vaatia firman perustamista mutta kuten sanoin tulot voi olla 50.000-100.000 e netto. Tiedän näitä aloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terttu, 51 kirjoitti:
Olen tätä jo ennenkin kysynyt, mutta saanut vain asiattomuuksia vastaukseksi: mikseivät työttömät muuta Venäjälle? Siellä kaikki on halvempaa.
Terttu, 51
Koska on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Hae apua ihan ekana mielenterveys puolekta pahaan oloosi.Mun mies aikoinaan sanoi vaikeassa tilanteessa,et toivoin että rekka ois tänään ajanut mun yli kaupungilla.Sovittiin että hakee apua,jos vielä tuntee noin.No,siitä pari kuukautta yritti itsemurhaa pariin otteeseen.Pääsi hoitoon ja nyt kaikki loistavasti.
Itse et ehkä tajua täysin kuinka syvissä vesissä uit jo.Toivon että tuo mun kertomus auttaa sinua jaksamaan hakea apua ajoissa.En toivo kellekkään sitä helvettiä mitä kävin omaisena läpi.Enkä kenellekkään toivo sitä helvettiä mitä mieheni joutui käymään läpi.
Sitten tuohin rahattomuuteen...Eikö miehesi anna rahaa,että pääsisit joskus käymään vaikka kahvilla.Asutte kuitenkin yhteistä taloutta....Lähtisitte yhdessä käymään kotipaikkakunnallasi ja hän maksaisi kulut?Tai kävisi kaupassa ja toisi ruokatarpeita?Meillä mennään niin et kummalla on rahaa niin se hoitaa kaupassa käynnit ym...
Tämä oli ensimmäinen asiallinen vastaus, kiitos kovasti.
Mulla on valitettavasti sellainen ajatus, että mun on selvittävä rahallisesti itse. Jotenkin ajattelen, että jos joudun tähän tilanteeseen joskus uudestaan ilman mitään tukea, selviän koska selviän nytkin. Tosissaan en usko enää että tämä loppuu ikinä. En pysty ottamaan sitä kahvikuppi+bussirahaa vastaan. Rupean jo ajatuksestakin itkemään.
Kiitos miehesi tarinasta, saanko kysyä miten hän käyttäytyi tuossa olotilassaan ja miten koit sen? Itsellehän tämä on raskasta mutta oman tuskan kestän, toisen en. ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terttu, 51 kirjoitti:
Olen tätä jo ennenkin kysynyt, mutta saanut vain asiattomuuksia vastaukseksi: mikseivät työttömät muuta Venäjälle? Siellä kaikki on halvempaa.
Terttu, 51
Työtön saa tukea siihen että hakee töitä Suomessa ja on suomalaisten yritysten käytettävissä. Tukia saa ulkomailla työnhakuun vain määräajan jonka jälkeen on palattava Suomeen jollei ulkomailta hakeminen ratkaissut ongelmaa. Ymmärrettävää sinänsä koska vaikka on ihmisiä joita työnantajat eivät varsinaisesti halua niin vielä vähemmän he hyödyttävät kotimaataan työttöminä Venäjällä.
Vierailija kirjoitti:
Provikkapalkkainen myyntityö enkä tarkoita lehtipuhelinmyyntiä. Myyntiedustajat tienaavat paremmin kuin palkolliset. Ota selvää näistä. Osa näistä töistä voi vaatia firman perustamista mutta kuten sanoin tulot voi olla 50.000-100.000 e netto. Tiedän näitä aloja.
Kuinka informatiivista sinulta! Onneksi annoit konkreettista apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terttu, 51 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terttu, 51 kirjoitti:
Olen tätä jo ennenkin kysynyt, mutta saanut vain asiattomuuksia vastaukseksi: mikseivät työttömät muuta Venäjälle? Siellä kaikki on halvempaa.
Terttu, 51
Koska on lapsia.
Lapset voivat muuttaa mukanasi.
Terttu, 51
Tuo lapsi-vastaus ei ollut minulta. Jos tätä ei ole kokenut, on helppo kertoa kuinka voi vain muuttaa ties minne (olen hakenut töitä ympäri Eurooppaa) ja kuinka sitä työtä on kun katsoo junasta ulos (pääsisipä sinne junaan). Ole kiitollinen, ettei tämä tilanne ole sinulla. En toivo tätä kenellekään, toivon vain ajatustenvaihtoa.ap.
> Olen hakenut n. 160 paikkaa mitään saamatta
Kantsisko hakee vähän fiksummin? Oletko nirso ja haet liian hyviä paikkoja, joihin rahkeesi ei riitä, vai spämmäätkö kökköjä hakemuksia? Joksikin minimipalkkasiivoojaksi kyllä aina pääsee. Mene töihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terttu, 51 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terttu, 51 kirjoitti:
Olen tätä jo ennenkin kysynyt, mutta saanut vain asiattomuuksia vastaukseksi: mikseivät työttömät muuta Venäjälle? Siellä kaikki on halvempaa.
Terttu, 51
Koska on lapsia.
Lapset voivat muuttaa mukanasi.
Terttu, 51
Miehellä on töitä täällä mutta muualla sitä työtä ei olisi.
Ap, nyt on sulla kasvun paikka. Haet apua masennukseesi mielenterveyspalveluista terveyskeskuksesta. Elämänarvosi täytyy muuttua. Et voi enää arvottaa itseäsi työn perusteella. Olet elävä esimerkki tämän päivän työelämän murroksesta. Enää ei ole itsestäänselvää, että opiskelemalla ja ahkeralla työnteolla saa aina töitä. Suomi on muuttunut tältä osin. Töitä saa, jos on hyvä tuuri. Se, että olet työtön, ei määritä sinua. Olet arvokas ihminen siksi, että olet olemassa.
Kyllä minäkin olen monet itkut itkenyt työttömyysjaksoillani. On ollut vain määräaikaista, osa-aikaista jne, vaikka opiskelin maisteriksi alalle, jossa piti olla työvoimapula.
Olen jo tottunut tähän enkä syytä tilanteesta itseäni. Yhdessä vaiheessa tajusin, että kun ei ole töitä, on aikaa harrastaa. Se oli vapauttavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua ihan ekana mielenterveys puolekta pahaan oloosi.Mun mies aikoinaan sanoi vaikeassa tilanteessa,et toivoin että rekka ois tänään ajanut mun yli kaupungilla.Sovittiin että hakee apua,jos vielä tuntee noin.No,siitä pari kuukautta yritti itsemurhaa pariin otteeseen.Pääsi hoitoon ja nyt kaikki loistavasti.
Itse et ehkä tajua täysin kuinka syvissä vesissä uit jo.Toivon että tuo mun kertomus auttaa sinua jaksamaan hakea apua ajoissa.En toivo kellekkään sitä helvettiä mitä kävin omaisena läpi.Enkä kenellekkään toivo sitä helvettiä mitä mieheni joutui käymään läpi.
Sitten tuohin rahattomuuteen...Eikö miehesi anna rahaa,että pääsisit joskus käymään vaikka kahvilla.Asutte kuitenkin yhteistä taloutta....Lähtisitte yhdessä käymään kotipaikkakunnallasi ja hän maksaisi kulut?Tai kävisi kaupassa ja toisi ruokatarpeita?Meillä mennään niin et kummalla on rahaa niin se hoitaa kaupassa käynnit ym...Tämä oli ensimmäinen asiallinen vastaus, kiitos kovasti.
Mulla on valitettavasti sellainen ajatus, että mun on selvittävä rahallisesti itse. Jotenkin ajattelen, että jos joudun tähän tilanteeseen joskus uudestaan ilman mitään tukea, selviän koska selviän nytkin. Tosissaan en usko enää että tämä loppuu ikinä. En pysty ottamaan sitä kahvikuppi+bussirahaa vastaan. Rupean jo ajatuksestakin itkemään.
Kiitos miehesi tarinasta, saanko kysyä miten hän käyttäytyi tuossa olotilassaan ja miten koit sen? Itsellehän tämä on raskasta mutta oman tuskan kestän, toisen en. ap.
Mieheni koitti kestää tilanteen ja olla täysin normaalisti.Näin että joku painaa mutta ei suostunut puhumaan.Missään vaiheessa en älynnyt että on nuin pahassa tilanteessa,ennen ekaa yritystä.Tai siis joo jälkikäteen oli niitä merkkejä ilmassa mutta en huomannut.
Ainut mikä helpotti omantunnon tuskia oli se että toista yritystä ei ammattihenkilöstökään osannut ennustaa.Eli yritti toisen kerran ku oli jo sairaalassa,oli ns.vapaaehtoisessa hoidossa eli sai liikkua vapaasti.No,sit olikin liki parikuukautta pakkohoidossa...
Hoitava lääkäri sanoi,että osaa peittää tunteensa ja mietteensä harvinaisen hyvin.Ei mitään normaali merkkejä yrityksestä,joita yleensä seuraavat osastolla.
Itselle tuo kaikki ennen nuita yrityksiä oli tosi rankkaa.On tosi vaikea katsoa vierestä kun puoliso kamppailee jonkun asian kanssa,josta ei halua puhua mutta näkee et toisella on paha olo.
Todennäköisesti myös miehesi on huomannut sun pahan olon ja on huolissaan ja haluaisi auttaa,mutta ei tiedä miten.
Tuo osasto jakso oli rankka itsellekin mutta toisaalta helpottava kun tiesi,että saa avun.Lähinnä rankkuuden tuohon osasto aikaan toi anoppi,joka syytti mua ihan kaikesta.Mutta niistäkin selvittiin...
Joten ole kiltti ja hae apua!
Vierailija kirjoitti:
> Olen hakenut n. 160 paikkaa mitään saamatta
Kantsisko hakee vähän fiksummin? Oletko nirso ja haet liian hyviä paikkoja, joihin rahkeesi ei riitä, vai spämmäätkö kökköjä hakemuksia? Joksikin minimipalkkasiivoojaksi kyllä aina pääsee. Mene töihin!
Taas tämä! No kun ei pääse edes siivoojaksi. Kuulemma häivyn heti parempiin hommiin, joten ei kannata palkata. On vain lähes mahdotonta pimittää aikaisempi työkokemus ja erityisesti koulutus, jotka ainoastaan haittaavat työn saantia kun ajatellaan aina että lähden heti koulutustani vastaaviin hommiin. Aivan kuin niitä olisi - en kai hakisi muita töitä jos oman alan töitä olisi saatavilla!
ei-ap mutta työtön myös
Terttu, 51 kirjoitti:
Olen tätä jo ennenkin kysynyt, mutta saanut vain asiattomuuksia vastaukseksi: mikseivät työttömät muuta Venäjälle? Siellä kaikki on halvempaa.
Terttu, 51
Kuule Terttu, mikä ratkaisu tuo olisi? Työttömyys on toivottavasti väliaikainen tila ja töitä tuskin saa sillä, että poistuu rajan taa.
Mitä perhe tekee, kun työtön äiti muuttaa Venäjälle? Vuokraako isä vuodepaikan jollekin työssäkäyvälle ja tällä rahalla maksetaan äidin asuminen Venäjällä?
Mitä se työtön äiti sitten tekee siellä Venäjällä? Ei tunne ketään eikä osaa kieltä.
Kyllä on älytön idea, Terttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua ihan ekana mielenterveys puolekta pahaan oloosi.Mun mies aikoinaan sanoi vaikeassa tilanteessa,et toivoin että rekka ois tänään ajanut mun yli kaupungilla.Sovittiin että hakee apua,jos vielä tuntee noin.No,siitä pari kuukautta yritti itsemurhaa pariin otteeseen.Pääsi hoitoon ja nyt kaikki loistavasti.
Itse et ehkä tajua täysin kuinka syvissä vesissä uit jo.Toivon että tuo mun kertomus auttaa sinua jaksamaan hakea apua ajoissa.En toivo kellekkään sitä helvettiä mitä kävin omaisena läpi.Enkä kenellekkään toivo sitä helvettiä mitä mieheni joutui käymään läpi.
Sitten tuohin rahattomuuteen...Eikö miehesi anna rahaa,että pääsisit joskus käymään vaikka kahvilla.Asutte kuitenkin yhteistä taloutta....Lähtisitte yhdessä käymään kotipaikkakunnallasi ja hän maksaisi kulut?Tai kävisi kaupassa ja toisi ruokatarpeita?Meillä mennään niin et kummalla on rahaa niin se hoitaa kaupassa käynnit ym...Tämä oli ensimmäinen asiallinen vastaus, kiitos kovasti.
Mulla on valitettavasti sellainen ajatus, että mun on selvittävä rahallisesti itse. Jotenkin ajattelen, että jos joudun tähän tilanteeseen joskus uudestaan ilman mitään tukea, selviän koska selviän nytkin. Tosissaan en usko enää että tämä loppuu ikinä. En pysty ottamaan sitä kahvikuppi+bussirahaa vastaan. Rupean jo ajatuksestakin itkemään.
Kiitos miehesi tarinasta, saanko kysyä miten hän käyttäytyi tuossa olotilassaan ja miten koit sen? Itsellehän tämä on raskasta mutta oman tuskan kestän, toisen en. ap.
Mieheni koitti kestää tilanteen ja olla täysin normaalisti.Näin että joku painaa mutta ei suostunut puhumaan.Missään vaiheessa en älynnyt että on nuin pahassa tilanteessa,ennen ekaa yritystä.Tai siis joo jälkikäteen oli niitä merkkejä ilmassa mutta en huomannut.
Ainut mikä helpotti omantunnon tuskia oli se että toista yritystä ei ammattihenkilöstökään osannut ennustaa.Eli yritti toisen kerran ku oli jo sairaalassa,oli ns.vapaaehtoisessa hoidossa eli sai liikkua vapaasti.No,sit olikin liki parikuukautta pakkohoidossa...
Hoitava lääkäri sanoi,että osaa peittää tunteensa ja mietteensä harvinaisen hyvin.Ei mitään normaali merkkejä yrityksestä,joita yleensä seuraavat osastolla.Itselle tuo kaikki ennen nuita yrityksiä oli tosi rankkaa.On tosi vaikea katsoa vierestä kun puoliso kamppailee jonkun asian kanssa,josta ei halua puhua mutta näkee et toisella on paha olo.
Todennäköisesti myös miehesi on huomannut sun pahan olon ja on huolissaan ja haluaisi auttaa,mutta ei tiedä miten.
Tuo osasto jakso oli rankka itsellekin mutta toisaalta helpottava kun tiesi,että saa avun.Lähinnä rankkuuden tuohon osasto aikaan toi anoppi,joka syytti mua ihan kaikesta.Mutta niistäkin selvittiin...Joten ole kiltti ja hae apua!
Mitä sitten kun on vuosia ollut avun piirissä , vuosia ollut työtön ja hoitohenkilökunta lyö hanskat tiskiin? masennuksen syy on työttömyys eikä he voi sitä parantaa. Kaikki on koitettu terapiat, lääkkeet yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua ihan ekana mielenterveys puolekta pahaan oloosi.Mun mies aikoinaan sanoi vaikeassa tilanteessa,et toivoin että rekka ois tänään ajanut mun yli kaupungilla.Sovittiin että hakee apua,jos vielä tuntee noin.No,siitä pari kuukautta yritti itsemurhaa pariin otteeseen.Pääsi hoitoon ja nyt kaikki loistavasti.
Itse et ehkä tajua täysin kuinka syvissä vesissä uit jo.Toivon että tuo mun kertomus auttaa sinua jaksamaan hakea apua ajoissa.En toivo kellekkään sitä helvettiä mitä kävin omaisena läpi.Enkä kenellekkään toivo sitä helvettiä mitä mieheni joutui käymään läpi.
Sitten tuohin rahattomuuteen...Eikö miehesi anna rahaa,että pääsisit joskus käymään vaikka kahvilla.Asutte kuitenkin yhteistä taloutta....Lähtisitte yhdessä käymään kotipaikkakunnallasi ja hän maksaisi kulut?Tai kävisi kaupassa ja toisi ruokatarpeita?Meillä mennään niin et kummalla on rahaa niin se hoitaa kaupassa käynnit ym...Tämä oli ensimmäinen asiallinen vastaus, kiitos kovasti.
Mulla on valitettavasti sellainen ajatus, että mun on selvittävä rahallisesti itse. Jotenkin ajattelen, että jos joudun tähän tilanteeseen joskus uudestaan ilman mitään tukea, selviän koska selviän nytkin. Tosissaan en usko enää että tämä loppuu ikinä. En pysty ottamaan sitä kahvikuppi+bussirahaa vastaan. Rupean jo ajatuksestakin itkemään.
Kiitos miehesi tarinasta, saanko kysyä miten hän käyttäytyi tuossa olotilassaan ja miten koit sen? Itsellehän tämä on raskasta mutta oman tuskan kestän, toisen en. ap.
Mieheni koitti kestää tilanteen ja olla täysin normaalisti.Näin että joku painaa mutta ei suostunut puhumaan.Missään vaiheessa en älynnyt että on nuin pahassa tilanteessa,ennen ekaa yritystä.Tai siis joo jälkikäteen oli niitä merkkejä ilmassa mutta en huomannut.
Ainut mikä helpotti omantunnon tuskia oli se että toista yritystä ei ammattihenkilöstökään osannut ennustaa.Eli yritti toisen kerran ku oli jo sairaalassa,oli ns.vapaaehtoisessa hoidossa eli sai liikkua vapaasti.No,sit olikin liki parikuukautta pakkohoidossa...
Hoitava lääkäri sanoi,että osaa peittää tunteensa ja mietteensä harvinaisen hyvin.Ei mitään normaali merkkejä yrityksestä,joita yleensä seuraavat osastolla.Itselle tuo kaikki ennen nuita yrityksiä oli tosi rankkaa.On tosi vaikea katsoa vierestä kun puoliso kamppailee jonkun asian kanssa,josta ei halua puhua mutta näkee et toisella on paha olo.
Todennäköisesti myös miehesi on huomannut sun pahan olon ja on huolissaan ja haluaisi auttaa,mutta ei tiedä miten.
Tuo osasto jakso oli rankka itsellekin mutta toisaalta helpottava kun tiesi,että saa avun.Lähinnä rankkuuden tuohon osasto aikaan toi anoppi,joka syytti mua ihan kaikesta.Mutta niistäkin selvittiin...Joten ole kiltti ja hae apua!
Mitä sitten kun on vuosia ollut avun piirissä , vuosia ollut työtön ja hoitohenkilökunta lyö hanskat tiskiin? masennuksen syy on työttömyys eikä he voi sitä parantaa. Kaikki on koitettu terapiat, lääkkeet yms.
Onko sähköhoito myös kokeiltu.Jos ei niin kannattaa pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua ihan ekana mielenterveys puolekta pahaan oloosi.Mun mies aikoinaan sanoi vaikeassa tilanteessa,et toivoin että rekka ois tänään ajanut mun yli kaupungilla.Sovittiin että hakee apua,jos vielä tuntee noin.No,siitä pari kuukautta yritti itsemurhaa pariin otteeseen.Pääsi hoitoon ja nyt kaikki loistavasti.
Itse et ehkä tajua täysin kuinka syvissä vesissä uit jo.Toivon että tuo mun kertomus auttaa sinua jaksamaan hakea apua ajoissa.En toivo kellekkään sitä helvettiä mitä kävin omaisena läpi.Enkä kenellekkään toivo sitä helvettiä mitä mieheni joutui käymään läpi.
Sitten tuohin rahattomuuteen...Eikö miehesi anna rahaa,että pääsisit joskus käymään vaikka kahvilla.Asutte kuitenkin yhteistä taloutta....Lähtisitte yhdessä käymään kotipaikkakunnallasi ja hän maksaisi kulut?Tai kävisi kaupassa ja toisi ruokatarpeita?Meillä mennään niin et kummalla on rahaa niin se hoitaa kaupassa käynnit ym...Tämä oli ensimmäinen asiallinen vastaus, kiitos kovasti.
Mulla on valitettavasti sellainen ajatus, että mun on selvittävä rahallisesti itse. Jotenkin ajattelen, että jos joudun tähän tilanteeseen joskus uudestaan ilman mitään tukea, selviän koska selviän nytkin. Tosissaan en usko enää että tämä loppuu ikinä. En pysty ottamaan sitä kahvikuppi+bussirahaa vastaan. Rupean jo ajatuksestakin itkemään.
Kiitos miehesi tarinasta, saanko kysyä miten hän käyttäytyi tuossa olotilassaan ja miten koit sen? Itsellehän tämä on raskasta mutta oman tuskan kestän, toisen en. ap.
Mieheni koitti kestää tilanteen ja olla täysin normaalisti.Näin että joku painaa mutta ei suostunut puhumaan.Missään vaiheessa en älynnyt että on nuin pahassa tilanteessa,ennen ekaa yritystä.Tai siis joo jälkikäteen oli niitä merkkejä ilmassa mutta en huomannut.
Ainut mikä helpotti omantunnon tuskia oli se että toista yritystä ei ammattihenkilöstökään osannut ennustaa.Eli yritti toisen kerran ku oli jo sairaalassa,oli ns.vapaaehtoisessa hoidossa eli sai liikkua vapaasti.No,sit olikin liki parikuukautta pakkohoidossa...
Hoitava lääkäri sanoi,että osaa peittää tunteensa ja mietteensä harvinaisen hyvin.Ei mitään normaali merkkejä yrityksestä,joita yleensä seuraavat osastolla.Itselle tuo kaikki ennen nuita yrityksiä oli tosi rankkaa.On tosi vaikea katsoa vierestä kun puoliso kamppailee jonkun asian kanssa,josta ei halua puhua mutta näkee et toisella on paha olo.
Todennäköisesti myös miehesi on huomannut sun pahan olon ja on huolissaan ja haluaisi auttaa,mutta ei tiedä miten.
Tuo osasto jakso oli rankka itsellekin mutta toisaalta helpottava kun tiesi,että saa avun.Lähinnä rankkuuden tuohon osasto aikaan toi anoppi,joka syytti mua ihan kaikesta.Mutta niistäkin selvittiin...Joten ole kiltti ja hae apua!
Kiitos rehellisestä vastauksesta, en voi kuvitella mitä olette joutuneet käymään läpi. Kysyn kuitenkin, onko rakkautesi mieheesi vähentynyt kaiken tämän jälkeen? Varmasti muuttanut muotoaan. Pahin pelkoni on, että puoliso lähtee lätkimään, vaikka toisaalta sitä toivon että hän saisi kivusta vapaamman elämän.
Kuvailin eilen, että elämäni on kuin olisin pullossa, liukkaat reunat joita ei voi kiivetä ja valo jossain kaukana korkealla ulottumattomissa. Joskus joku vahingossa heittää köyttä avuksi pullon pohjalle, mutta huomatessaan että siellä olen minä, se vedetään äkkiä pois.ap.
Mikä koulutus sinulla on?