Lue keskustelun säännöt.
En pysty päästämään irti vihastani
08.09.2016 |
Elämässäni on ollut muutama ihminen joita vihaan, enkä pysty päästämään tuosta vihasta irti. Yksi heistä on viiden vuoden takainen poikaystävä, joka teki minulle paljon pahaa. Olin henkisesti aivan romuna tuon suhteen jälkeen, ja vieläkin tunnen vihan läikähdyksiä häntä kohtaan lähes päivittäin. Toinen henkilö on mies joka vedätti minua joitakin kuukausia sitten: sain tietää olevani toinen nainen, enkä edes häneltä vaan yhteisen tuttavan kautta. Olin jo rakastumaisillani kyseiseen mieheen, joten tämä satutti todella.
Olen ajatellut, että aika parantaa. Mutta niin ei ole käynyt. Ajattelen edelleen kokemiani loukkauksia päivittäin ja koen vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat tehneet minua kohtaan väärin. Vuosien varrella on ollut muitakin vaikeita asioita, ja nämä ihmissuhdejutut sitten vielä siihen päälle. Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan ollut hyvässä parisuhteessa. Olen alkanut ajatella, että sellaista tuskin koskaan tuleekaan, sillä en pysty enää luottamaan ihmisiin enkä halua päästää ketään lähelle. Tuo viiden vuoden takainen, ensimmäinen vakava seurustelusuhteeni haavoitti minua todella pahasti, mutta silti annoin mahdollisuuden tälle uudelle miehelle. Ja hän sitten paljastuikin täydeksi valehtelijaksi. Kuinka voisin enää luottaa yhteenkään mieheen?
Voin hyväksyä sen, että saatan olla loppuelämäni yksin, mutta tämä vihan tunne on alkanut todella häiritä ja pelottaa minua. Pelkään katkeroituvani lopullisesti ja muuttuvani kylmäksi ja kyyniseksi, tai suorastaan tulevani hulluksi näiden ajatusten ja tunteiden takia. Miksi vieläkin, viiden vuoden jälkeen, mieleeni pompahtaa päivittäin muistoja tuosta vanhasta poikaystävästä, yksittäisiä kommentteja, tapahtumia, hetkiä? Sama juttu tämän uudemman kanssa, ja ajatusten mukana todella voimakas vihan ja inhon tunne. Mieleen tulee suorastaan väkivaltaisia ajatuksia, kuten kamalia kostofantasioita joissa viillän heiltä kurkun auki tai hakkaan pesismailalla henkihieveriin. Olen ujo ja hiljainen ihminen, sellainen joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään, mutta vihani alkaa jo pelottaa minua. Miten pääsisin siitä eroon?
Kommentit (51)
oon samassa tilanteessa kun sä. mut vihanen en enää ihan hirveesti oo. saman ikänenkin ku sä. mutta luotto ihmisiin mennyt. kai vaan hyväksyin et ne oli paskoja ja mulla kävi huono tuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm.. vaikea tuohon on kenenkään ulkopuolisen mitään sanoa, kun et tuon tarkemmin kerro, mitä tuolloin 5v sitten tapahtui.
Itselläni päättyi hetki sitten suhde, joka siis päättyi pahoihin riitoihin. Mies teki väärin minua kohtaan ja satutti minua. Lietsoin vihaa häntä kohtaan. Lietsoin sitä vihaa todella paljon, se ikäänkui auttoi minua selviytymään erosta. Olin miehelle aivan hirveä. Nyt kun tunteet ovat tasoittuneet, ymmärrän että olim itse osasyyllinen eroon. Minä myös haavoitin miestä. Minä olin se, joka loukkasin häntä ensin. Sitten hän loukkasikin minua pahasti,mutta minä tämän tapahtumaletketjun aloitin, minä siis olen syyllinen eroon. Minä siis vihasin miestä ja kohdistin vihani häneen, koska se oli ainut tapa suojella itseäni siltä ajatukselta että vika on minussa.
Mies on nyt vihainen minulle. Ei suostu keskustelemaan ja kuulemma vihaa minua. Minä en tätä usko. Uskon, että hän käyttää vihaa samoin kuin minäkin. Peittääkseen ne tuskan tunteet. On helpompaa erota sellaisesta ihmisestä, jota vihaa. Olen päättänyt antaa hänen rauhoittua ja tasata ajatuksia. Mikäli annan miehen vain olla, uskon että viha laantuu ja hän näkew omat vikansa. Ehkä meillä on vielä mahdollisuus.
Omien kokemuksieni perusteella viha ja rakkaus ovat lähellä toisiaan.
Ehkä sinä käytät myös vihaa suojakeinona? On helpompi vihata kuin kohdata hylätyksi tulemisen tunteet?
Yritä olla vihaamatta. Tulet katkeraksi, jos vietät vuosia nuoruudestasi exää vihaamalla. Tästä syystä vihaat exää vielä enemmän. Ja exähän ei ole tähän syyllinen. Te olette lopettaneet suhteenne. On sinun valintasi jäädä rypemään vihaan. Toki mikäli hän oikeasti, siis ihan oikeasti tehnyt jotain kamalaa, esim. Raiskannut on tilanne eri. Tässä tapauksessa viha on varmasti aitoa, eikä lähelläkään rakkautta.
Tiedän miltä sinusta tuntuu, sillä olen samassa tilanteessa. Olen myös odottanut ajan auttavan, mutta ei se pelkästään auta. En tiedä lähteekö tämä koskaan pois. Terapeuteilta olen saanut vain samoja neuvoja: juu, okei, miltä se tuntui, ai se tuntui siltä, nyt kannattaa jatkaa elämää.
Ainoa asia minkä olen huomannut toimineen edes vähän, on tehdä itselle mieluisia asioita ja nauttia niistä. Välillä kun on saanut hyviä kokemuksia ja tuntemuksia tarpeeksi, ne valtaavat hetkeksi mielen, ja se kaikki paha unohtuu edes hetkeksi.
Ja en halua antaa minua loukanneelle sitä iloa, että katkeroituisin kokonaan..
En minäkään. Viha loppuu kun toinen meistä kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan ollut hyvässä parisuhteessa. Olen alkanut ajatella, että sellaista tuskin koskaan tuleekaan, sillä en pysty enää luottamaan ihmisiin enkä halua päästää ketään lähelle.
Tilanteemme ovat tosi monelta osin erilaiset, mutta jos se yhtään lohduttaa, ajattelin itse 26-vuotiaana ihan samoin rakastumisteni ja suhteenpätkieni mentyä pieleen. Nyt olen 28 ja 2 vuotta onnellisesti hyvässä parisuhteessa.
Tarkoitukseni sanoa, että kyllä sinullekin vielä aurinko ehtii paistaa, kunhan saat käsiteltyä nuo vihan tunteesi. Oletko harkinnut kriisiapua, terapiaa, tms., missä saisit purkaa asioita ammatti-ihmiselle?
Tässä tapauksessa viha miestä kohtaan on minusta oikeutettua. Kuten 4 ounastelikin, poikaystäväni raiskasi minut. Tätä oli edeltänyt alati kasvava manipulointi ja henkinen väkivalta - en osaa sitä oikein sen paremmin kuvata. Vaikka nyt olen turvassa eikä kyseisen tyypin kanssa tarvitse enää olla tekemisissä, vihani ei laannu. Olin lyhyessä terapiassa tuon suhteen jälkeen ja se auttoi joissain asioissa, mutta en silti ole päässyt pahoista tunteista eroon. Joten tässä tapauksessa tippaakaan rakkautta ei ole jäljellä, se kuoli kauan sitten. Vihaa sitten sitäkin enemmän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään. Viha loppuu kun toinen meistä kuolee.
Eli olet valmis pilaamaan oman loppuelämäsi ihmisen takia, jota vihaat? Hän elää porskuttaa onnellisena, nauttii elämästään, ei edes muista sinua saati millään tavalla kärsi vihastasi - mutta sinä tuhlaat oman ainutkertaisen elämäsi vihaamalla mielessäsi häntä? Mitä ihmeen järkeä??
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia minkä olen huomannut toimineen edes vähän, on tehdä itselle mieluisia asioita ja nauttia niistä. Välillä kun on saanut hyviä kokemuksia ja tuntemuksia tarpeeksi, ne valtaavat hetkeksi mielen, ja se kaikki paha unohtuu edes hetkeksi.
Tätä minäkin olen yrittänyt tehdä, ja kyllähän se auttaa hetkellisesti. Kivojen asioiden tekeminen auttaa näkemään sen elämän hyvän puolen. Mutta ennemmin tai myöhemmin se viha pulpahtaa taas esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään. Viha loppuu kun toinen meistä kuolee.
Eli olet valmis pilaamaan oman loppuelämäsi ihmisen takia, jota vihaat? Hän elää porskuttaa onnellisena, nauttii elämästään, ei edes muista sinua saati millään tavalla kärsi vihastasi - mutta sinä tuhlaat oman ainutkertaisen elämäsi vihaamalla mielessäsi häntä? Mitä ihmeen järkeä??
Ei elä, ei porskuta, ei nauti, kyllä muistaa ja kärsii. Tässä tapauksessa ei ole kyse mistään pikku poikaystäväepisodista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään. Viha loppuu kun toinen meistä kuolee.
Eli olet valmis pilaamaan oman loppuelämäsi ihmisen takia, jota vihaat? Hän elää porskuttaa onnellisena, nauttii elämästään, ei edes muista sinua saati millään tavalla kärsi vihastasi - mutta sinä tuhlaat oman ainutkertaisen elämäsi vihaamalla mielessäsi häntä? Mitä ihmeen järkeä??
En ole kyseisen viestin kirjoittaja, mutta ei se ainakaan minun kohdallani ole järjen asia. Vai voiko vain valita olla vihaamatta?
Ap
Aika, aika ja aika, klisee mutta totta. Et voi muuttaa menneisyyttä, mutta yksi neuvo on että älä tukahduta tunteitasi, se on virhe vaan anna tunteet tulla ja elä ne puhki ja jokin päivä huomaat että oot hemmetin kyllästynyt tuntemaan vihaa, luokittelet vihamiehesi sarjaan kusipää ja jatkat matkaa. Hyväksyt menneisyytesi: tämä tapahtui minulle, mutta selvisin. Lopulta kuvioon astuu välinpitämättömyys ja mietit korkeintaan mitä ihmettä näit koko tyypissä.
Been there, done that.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama homma. Joka ikinen päivä tulee vihan läikähdyksiä mieleeni. Vihaa tunnen joitakin exiäni kohtaan, joitakin entisiä muka ystäviäni, joitakin työpaikkakiusaajia kohtaan ja joitakin muuten vaan kusipäitä.
En saa noita vihantunteita jokaisesta ihmisestä jotka on minulle tehnyt väärin. Se on aika jännää, kun vain jotkut henkilöt ovat katkeruuden arvoisia.
Vihan puuskat menevät aina ihan nopeastikin ohi. Ajattelen tuolloin miten se vihattava henkilö pitäisi mukiloida veriseksi kasaksi. Yritän myös hengittelemällä saada puuskan ohi, puhallan ilmaa samalla kun ajattelen että pahaenergia ja vihani matkaisi samalla vihattavan henkilön luokse ja vahingoittaisi häntä.
Olen pohtinut mikä on yhteistä kaikille niille vihan kohteilleni, jotka aina vain pompsahtavat katkeroittamaan mieleni. No ainakin voin sen sanoa että joka ikinen heistä on oikeasti minua surkeampi ja alempi tapaus, eivätkä näytä olevan pahoillaan siitä että ovat yrittäneet polkea minua alemmas ja mitätöidä.
Sellaiset ihmiset eivät loukkauksineen ole katkeroittaneet minua, joiden katson olevan samalla tasolla kanssani tai jotenkin ehkä ylempänäkin.
En vaan kestä sitä että joku alhainen luuseri kuvittelee että hänellä olisi joku oikeus alkaa minulle mitään kukkoilemaan tai alistamaan.
Valehteleminen on myös sellainen juttu mikä yhdistää noita alempia tyyppejä. Se inhottaa minua kun he ovat kuvitelleet että ovat minua jotenkin sen verran älykkäämpiä että kykenisivät minua huijaamaan.
Nosta itsesi sen asian yläpuolelle. Ajattele, että ne kaksi miestä ei todellakaan ole vihasi arvoisia tai ylipäätään minkäänlaisen tunteen/muistelun arvoisia. Ota asia arvokkaana opetuksena elämän raadollisuudesta ja oppina myös ettet ole enään mikään sinisilmäinen pikkulikka ja osaat jatkossa tulkita ihmisten hyvyyttä paremmin. Anna myös itsellesi anteeksi ja ole armollinen omaa virheellistä analyysiasi kohtaan näistä miehistä. Käsittele vihasi loppuun niin et katkeroidu, anna sen fantasian tulla ja sitten anna elämän jatkua.
Voi valita olla vihaamatta!
Itse vihasin muutamaa itseäni vuosikausia piinanneita ihmisiä kauan kunnes eräänä päivänä oivalsin etteivät he ansaitse vihaani. Eivät hekään ajattele minua päivittäin vaan porskuttavat onnellisina elämässään niin miksi itse käyttäisin päivittäin kauhiasti aikaa ja voimia vihaan, heidän ajattelemiseen, eivät he ole sen arvoisia. He eivät ansaitse kaikkea sitä huomiota minulta johon vihan ylläpito pakottaa. Kaiken tuon vapautuneen ajan, aivokapasiteetin ja energian voin käyttää itseni hemmotteluun tavalla tai toisella: ajatustasolla tai konkreettisesti.
Paras kostoni on olla onnellinen itseni kanssa! :)
Vierailija kirjoitti:
Tässä tapauksessa viha miestä kohtaan on minusta oikeutettua. Kuten 4 ounastelikin, poikaystäväni raiskasi minut. Tätä oli edeltänyt alati kasvava manipulointi ja henkinen väkivalta - en osaa sitä oikein sen paremmin kuvata. Vaikka nyt olen turvassa eikä kyseisen tyypin kanssa tarvitse enää olla tekemisissä, vihani ei laannu. Olin lyhyessä terapiassa tuon suhteen jälkeen ja se auttoi joissain asioissa, mutta en silti ole päässyt pahoista tunteista eroon. Joten tässä tapauksessa tippaakaan rakkautta ei ole jäljellä, se kuoli kauan sitten. Vihaa sitten sitäkin enemmän.
Ap
Ota yhteyttä tukinainen järjestöön. Se on suunnattu seksuaalista väkivaltaa kohdanneelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään. Viha loppuu kun toinen meistä kuolee.
Eli olet valmis pilaamaan oman loppuelämäsi ihmisen takia, jota vihaat? Hän elää porskuttaa onnellisena, nauttii elämästään, ei edes muista sinua saati millään tavalla kärsi vihastasi - mutta sinä tuhlaat oman ainutkertaisen elämäsi vihaamalla mielessäsi häntä? Mitä ihmeen järkeä??
En ole kyseisen viestin kirjoittaja, mutta ei se ainakaan minun kohdallani ole järjen asia. Vai voiko vain valita olla vihaamatta?
Ap
Kyllä voi. Avuksi voi ottaa vaikka terapeutin. Viha on yksin sinun päässäsi ja vain sinä voit joko päättää pitää siitä kiinni tai päästää irti ja valita onnellisuuden. Sinun tunnetilasi ei millään tavalla vaikuta vihasi kohteeseen, se vaikuttaa vain sinun elämääsi ja onnellisuuteesi/onnettomuuteesi. Miksi "palkitset" vihaamasi ihmisen sillä, että omasta tahdostasi kärsit vielä paljon sen jälkeenkin, kun varsinainen tapahtuma on ohi? Koeta ymmärtää, että vahingoitat vain ja ainoastaan itseäsi, et häntä.
Aika parantaa haavat, mitään muuta en osaa sanoa. Viimeistään kuolema lopettaa vihaamisen.
Se on sellainen juttu, että hanki elämä.