Lue keskustelun säännöt.
En pysty päästämään irti vihastani
08.09.2016 |
Elämässäni on ollut muutama ihminen joita vihaan, enkä pysty päästämään tuosta vihasta irti. Yksi heistä on viiden vuoden takainen poikaystävä, joka teki minulle paljon pahaa. Olin henkisesti aivan romuna tuon suhteen jälkeen, ja vieläkin tunnen vihan läikähdyksiä häntä kohtaan lähes päivittäin. Toinen henkilö on mies joka vedätti minua joitakin kuukausia sitten: sain tietää olevani toinen nainen, enkä edes häneltä vaan yhteisen tuttavan kautta. Olin jo rakastumaisillani kyseiseen mieheen, joten tämä satutti todella.
Olen ajatellut, että aika parantaa. Mutta niin ei ole käynyt. Ajattelen edelleen kokemiani loukkauksia päivittäin ja koen vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat tehneet minua kohtaan väärin. Vuosien varrella on ollut muitakin vaikeita asioita, ja nämä ihmissuhdejutut sitten vielä siihen päälle. Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan ollut hyvässä parisuhteessa. Olen alkanut ajatella, että sellaista tuskin koskaan tuleekaan, sillä en pysty enää luottamaan ihmisiin enkä halua päästää ketään lähelle. Tuo viiden vuoden takainen, ensimmäinen vakava seurustelusuhteeni haavoitti minua todella pahasti, mutta silti annoin mahdollisuuden tälle uudelle miehelle. Ja hän sitten paljastuikin täydeksi valehtelijaksi. Kuinka voisin enää luottaa yhteenkään mieheen?
Voin hyväksyä sen, että saatan olla loppuelämäni yksin, mutta tämä vihan tunne on alkanut todella häiritä ja pelottaa minua. Pelkään katkeroituvani lopullisesti ja muuttuvani kylmäksi ja kyyniseksi, tai suorastaan tulevani hulluksi näiden ajatusten ja tunteiden takia. Miksi vieläkin, viiden vuoden jälkeen, mieleeni pompahtaa päivittäin muistoja tuosta vanhasta poikaystävästä, yksittäisiä kommentteja, tapahtumia, hetkiä? Sama juttu tämän uudemman kanssa, ja ajatusten mukana todella voimakas vihan ja inhon tunne. Mieleen tulee suorastaan väkivaltaisia ajatuksia, kuten kamalia kostofantasioita joissa viillän heiltä kurkun auki tai hakkaan pesismailalla henkihieveriin. Olen ujo ja hiljainen ihminen, sellainen joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään, mutta vihani alkaa jo pelottaa minua. Miten pääsisin siitä eroon?
Kommentit (51)
Myös huonoja kokemuksia ja en pysty enkä tule antamaan itselleni enää tilaisuutta luottaa miehiin. En selkeästi osaa tehdä oikeita valintoja ja olen vetänyt puoleeni vain minua huonosti kohtelevia miehiä. Omalla kohdalla en tunne vihaa enää kys. miehiä kohtaan vaan olen kääntänyt sen itseeni ja soimaan edelleen itseäni niistä asioista, jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten.
En osaa sen kummemmin siis neuvoa, jos vaan aloittajalla olisi vielä uudelleen mahdollisuus ammattiapuun se voisi olla paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15 jatkaa
Erikoista on se miksi jaksan olla katkera noille muutamalle henkilölle, vaikka järjellisellä tasolla tajuan ja tiedän kyllä että he eivät mitenkään onnellisia ihmisiä ole. Ovat sen verran yksinkertaisia, epärehellisiä ja laiskoja, että sotkevat oman elämänsä ja käytännössä uivat omassa paskassaan.
Viha, suru, ilo, pelko, häpeä jne. Nehän ovat tunteita. Eivät ne ole mitään mitä käyt kaupasta valitsemassa ja sitten vain päätät että, koen tätä tai en koe.
Tunne on eria asia kuin ajatus.
Kaikki tunteet ovat normaaleja ja sallittuja.
On sellainen kulttuuri täällä ettei saa ollenkaan tuntea negatiivisia tunteita. Ja jos tuntee niin se tunne vaikkapa viha tekee sinusta pahan ihmisen.
Se on paska puhetta.
Tunteille perseen näyttäminen ja niiden kanssa pelleily on vaarallista.
On vaarallista estää vihaa ja surua loputtomiin.
Olen samassa jamassa. Vihan lisäksi tunnen pelkoa. Kotiuduin juuri turvakodista.
Viha on tarkoitettu toimintaan. En voi kehottaa ketään rikokseen, mutta totean vain, että minä kostaisin raiskaajalleni. Voisin jopa tappaa. Eiköhän viha sillä loppuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
15 jatkaa
Erikoista on se miksi jaksan olla katkera noille muutamalle henkilölle, vaikka järjellisellä tasolla tajuan ja tiedän kyllä että he eivät mitenkään onnellisia ihmisiä ole. Ovat sen verran yksinkertaisia, epärehellisiä ja laiskoja, että sotkevat oman elämänsä ja käytännössä uivat omassa paskassaan.
Viha, suru, ilo, pelko, häpeä jne. Nehän ovat tunteita. Eivät ne ole mitään mitä käyt kaupasta valitsemassa ja sitten vain päätät että, koen tätä tai en koe.
Tunne on eria asia kuin ajatus.
Kaikki tunteet ovat normaaleja ja sallittuja.
On sellainen kulttuuri täällä ettei saa ollenkaan tuntea negatiivisia tunteita. Ja jos tuntee niin se tunne vaikkapa viha tekee sinusta pahan ihmisen.
Se on paska puhetta.
Tunteille perseen näyttäminen ja niiden kanssa pelleily on vaarallista.
On vaarallista estää vihaa ja surua loputtomiin.
Tämä on aivan totta. Minut on kasvatettu "kiltiksi tytöksi", siis ei saa näyttää negatiivisia tunteita. Kiukuttelu tai itkeminen ei ollut minulle koskaan sallittua, joten en osaa sitä oikein tehdä aikuisenakaan. Aina vain pitäisi olla vahva ja jaksaa. Välillä tekisi suorastaan mieli oikein romahtaa ja velloa niissä tunteissa, mutta jostain takaraivosta tulee se käsky ettei saa. Ja kulissit varsinkin pitää pitää kunnossa! Naurettavia oppeja, jotka ovat jostain lapsuudesta iskostuneet tiukasti mieleeni.
En varmasti vihaisi näin paljon, jos osaisin antaa negatiivisten tunteiden tulla ilman että yritän tukahdutaa niitä. Ihmismieli tuntuu olevan kuin painekattila, tarpeeksi kauan kun näitä tunteita piilottelee niin ne oikein räjähtävät sieltä esiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Paras kostoni on olla onnellinen itseni kanssa! :)
No jaa, en ole ihan samaa mieltä. Jos eteeni tulisi mahdollisuus kostaa oikein mojovasti, niin taatusti tarttuisin tilaisuuteen ja nauttisin siitä. Jos minulle pahaa tehneet ihmiset kuolisivat, niin tanssisin heidän haudoillaan enkä katuisi pätkääkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viha on tarkoitettu toimintaan. En voi kehottaa ketään rikokseen, mutta totean vain, että minä kostaisin raiskaajalleni. Voisin jopa tappaa. Eiköhän viha sillä loppuisi.
No, minä en kyllä aio viettää päivääkään elämästäni vankilassa. Se nyt olisi hölmöintä mitä tässä voisi tehdä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Viha on tarkoitettu toimintaan. En voi kehottaa ketään rikokseen, mutta totean vain, että minä kostaisin raiskaajalleni. Voisin jopa tappaa. Eiköhän viha sillä loppuisi.
Vihalla et saavuta yhtään mitään. Tappamalla/kostamalla vaan pitkän linnatuomion. Vahvuutta ja itselle oikeudellisempaa on käsitellä sellaiset kusipäät pois päänsä sisältä ja todeta naurahtaen miten arvottomiin paskiaisiin on joskus sekaantunut. Ei se katkeruus vihalla laannu vaan antamalla asioille anteeksi ja myös itselleen lunastaa siten mahdollisuuden jatkossa olla onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei viha ole huono tunne. Se miten sitä käsittelee on taas vähä eri juttu. Ihmiset, jotka toteavat, että täytyy antaa anteeksi ei monesti ota huomioon sitä,että aktiivinen vihaaminen kuuluu siihen prosessiin. Jotta sä pääset siitä vihasta niin sun on tunnettava se viha, varsinkin kun kyseessä on noi vakava asia. Saa huutaa, raivona, hakata nyrkkiä seinää. Sit vasta kun vihasta tulee pakkomielle niin kannattaa olla huolissaan. On eri asia olla vihainen kun oikeasti toimia sen vihan mukaan. Mielestäni jos sä et uskalla vihata ja todeta, että tällä hetkellä sä vihaat sitä ihmistä , se tekee susta katkeran. Se ettei sun tunteita kuulla, edes sä itse! Sulla on velvollisuus itseäsi kohtaan antaa tunteiden tulla ja sit myös mennä aikanaan. Tunteet tulevat ja menevät, niitä ei kannata säikähtää, mutta ei myöskään alkaa vaalimaan. Tuntea vaan läpi ja hyväksyä, että kuukauden päästä voi tuntua eriltä. Vihaa tunteena ei kannata pelätä, ennemmin niitä tekoja, mutta jos ne pystyy hillitsemään ni ei oo hätää.
Aikaa se voi ottaa, mut sä oot tärkein, joten oot sen ajan arvoinen! Tsemiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
15 jatkaa
Erikoista on se miksi jaksan olla katkera noille muutamalle henkilölle, vaikka järjellisellä tasolla tajuan ja tiedän kyllä että he eivät mitenkään onnellisia ihmisiä ole. Ovat sen verran yksinkertaisia, epärehellisiä ja laiskoja, että sotkevat oman elämänsä ja käytännössä uivat omassa paskassaan.
Viha, suru, ilo, pelko, häpeä jne. Nehän ovat tunteita. Eivät ne ole mitään mitä käyt kaupasta valitsemassa ja sitten vain päätät että, koen tätä tai en koe.
Tunne on eria asia kuin ajatus.
Kaikki tunteet ovat normaaleja ja sallittuja.
On sellainen kulttuuri täällä ettei saa ollenkaan tuntea negatiivisia tunteita. Ja jos tuntee niin se tunne vaikkapa viha tekee sinusta pahan ihmisen.
Se on paska puhetta.
Tunteille perseen näyttäminen ja niiden kanssa pelleily on vaarallista.
On vaarallista estää vihaa ja surua loputtomiin.
Tämä on aivan totta. Minut on kasvatettu "kiltiksi tytöksi", siis ei saa näyttää negatiivisia tunteita. Kiukuttelu tai itkeminen ei ollut minulle koskaan sallittua, joten en osaa sitä oikein tehdä aikuisenakaan. Aina vain pitäisi olla vahva ja jaksaa. Välillä tekisi suorastaan mieli oikein romahtaa ja velloa niissä tunteissa, mutta jostain takaraivosta tulee se käsky ettei saa. Ja kulissit varsinkin pitää pitää kunnossa! Naurettavia oppeja, jotka ovat jostain lapsuudesta iskostuneet tiukasti mieleeni.
En varmasti vihaisi näin paljon, jos osaisin antaa negatiivisten tunteiden tulla ilman että yritän tukahdutaa niitä. Ihmismieli tuntuu olevan kuin painekattila, tarpeeksi kauan kun näitä tunteita piilottelee niin ne oikein räjähtävät sieltä esiin.
Ap
Siinä sen sanoit! Yrität tukahduttaa vihan tunteita, virhe! Elä ne läpi, anna luvan tuntea ja hyväksy että on olemassa aidosti läpimätiä ihmisiä. Itselleni oli vaikeinta hyväksyä juuri tuo, että kun minä olen kiltti, niin muut eivät olekaan, mikseivät ole jne vatvoin edes ja takaisin. Luin täältä kerran hyvän viisauksen eli paskat ihmiset on kuin luonnonmullistus, se vain tapahtuu. Et voi sille mitään. Et voi olla muuta kuin kiltti, mutta ole sitä niille jotka sen ansaitsevat. Jos yrität muuttua paskamaiseksi, koska muutkin on rikot itseäsi vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen rakastui jännämieheen/pahaanpoikaan osa 126
Hyviä kommentteja, kiitos! Tuo kiltti tyttö -syndroomani taitaa olla suuri syy siihen, miksi tämä viha on niin voimakasta. Kun on kaiken vihan ja muut negatiiviset tunteet padonnut lapsesta saakka, niin ei kai tämä tunne-elämä voi olla muuta kuin vähän" epävakaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nainen rakastui jännämieheen/pahaanpoikaan osa 126
Kylläpä kesti ennen kuin saatiin ensimmäinen palstaluuseri paikalle. Ihan tiedoksesi, syy siihen ettet saa naista ei ole se että naiset suosivat jännämiehiä, vaan se että olet empatiakyvytön kusipää.
Ap
Koeta päästää irti ja ymmärtää, että sinä et ole yhtä kuin ajatuksesi tai tunteesi. Ne ovat aivojesi tuotosta. Harhaa. Myös kipu on harhaa. Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita, kuin ihmisten välinen draama. Päästä egostasi irti. Sä olet jotain paljon hienompaa kuin edes tajuat.
Sama juttu täällä. Vihaan joitain minulle pahaa tehneitä ihmisiä niin paljon ja katkerakin olen. Just samanlaisia ajatuksia, miten haluaisin satuttaa jotain henkilöä oikein pahasti, toivon joidenkin ihmisten kuolemaa. Joo, tiedän että nää on kamalia ajatuksia, en vain voi niille mitään. Olen myöskin rauhallinen ja kiltti ihminen, en koskaan riitele kenenkään kanssa. Mulla on näitä ajatuksia melkein joka päivä ja viha vaan vahvistuu, ei vähene.
Oletko ap miettinyt, voisiko vihan sisään sulkemisella olla joku syy? Miten olet lapsuudessa saanut näyttää tunteita? Mä olen pohtinut, että mulla kyse voisi olla siitä, että lapsuudenperheessä negatiivisia tunteita ei sallittu eikä niitä saanut näyttää. En saanut ikinä olla kiukkuinen tai vihainen, joten opin sulkemaan kaiken sisääni. En ole koskaan oppinut kunnolla näyttämään tunteitani. Tämä on aiheuttanut ongelmia ihmissuhteissa ja syvää katkeruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen rakastui jännämieheen/pahaanpoikaan osa 126
Kylläpä kesti ennen kuin saatiin ensimmäinen palstaluuseri paikalle. Ihan tiedoksesi, syy siihen ettet saa naista ei ole se että naiset suosivat jännämiehiä, vaan se että olet empatiakyvytön kusipää.
Ap
Mitä jos mä sanoisin et olen tollanen jännämies mihin sinunlaiset naiset lankeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään. Viha loppuu kun toinen meistä kuolee.
Eli olet valmis pilaamaan oman loppuelämäsi ihmisen takia, jota vihaat? Hän elää porskuttaa onnellisena, nauttii elämästään, ei edes muista sinua saati millään tavalla kärsi vihastasi - mutta sinä tuhlaat oman ainutkertaisen elämäsi vihaamalla mielessäsi häntä? Mitä ihmeen järkeä??
Tässä on nyt havaittavissa se ongelma, joka on aina tämän tyyppisissä keskusteluissa: osa keskustelijoista ymmärtää sanan 'viha' ja 'vihata' tunteeksi (jolle ei voi mitään) ja osa valinnaksi (jolle voi jotain). Minä ymmärsin, että aloittajalla kyse on tunteesta eli emootiosta, jolle ei voi mitään.
On epämielekästä nuhdella toista tunteesta eli emootiosta: "Älä tunne noin! Siinä ei ole järkeä. Tajuatko miten typerää tuo on?"
Sen sijaan on mielekästä nuhdella häntä valinnasta: "Tuo on väärä valinta. Lopeta se ja valitse toisin."
No niin, aloittaja. Kummasta sinulla on kyse? Tulevatko ensin tunteet, emootiot, ja sen jälkeen ajatukset ja asenteet vai toisin päin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
15 jatkaa
Erikoista on se miksi jaksan olla katkera noille muutamalle henkilölle, vaikka järjellisellä tasolla tajuan ja tiedän kyllä että he eivät mitenkään onnellisia ihmisiä ole. Ovat sen verran yksinkertaisia, epärehellisiä ja laiskoja, että sotkevat oman elämänsä ja käytännössä uivat omassa paskassaan.
Viha, suru, ilo, pelko, häpeä jne. Nehän ovat tunteita. Eivät ne ole mitään mitä käyt kaupasta valitsemassa ja sitten vain päätät että, koen tätä tai en koe.
Tunne on eria asia kuin ajatus.
Kaikki tunteet ovat normaaleja ja sallittuja.
On sellainen kulttuuri täällä ettei saa ollenkaan tuntea negatiivisia tunteita. Ja jos tuntee niin se tunne vaikkapa viha tekee sinusta pahan ihmisen.
Se on paska puhetta.
Tunteille perseen näyttäminen ja niiden kanssa pelleily on vaarallista.
On vaarallista estää vihaa ja surua loputtomiin.
Tämä on aivan totta. Minut on kasvatettu "kiltiksi tytöksi", siis ei saa näyttää negatiivisia tunteita. Kiukuttelu tai itkeminen ei ollut minulle koskaan sallittua, joten en osaa sitä oikein tehdä aikuisenakaan. Aina vain pitäisi olla vahva ja jaksaa. Välillä tekisi suorastaan mieli oikein romahtaa ja velloa niissä tunteissa, mutta jostain takaraivosta tulee se käsky ettei saa. Ja kulissit varsinkin pitää pitää kunnossa! Naurettavia oppeja, jotka ovat jostain lapsuudesta iskostuneet tiukasti mieleeni.
En varmasti vihaisi näin paljon, jos osaisin antaa negatiivisten tunteiden tulla ilman että yritän tukahdutaa niitä. Ihmismieli tuntuu olevan kuin painekattila, tarpeeksi kauan kun näitä tunteita piilottelee niin ne oikein räjähtävät sieltä esiin.
Ap
Siinä sen sanoit! Yrität tukahduttaa vihan tunteita, virhe! Elä ne läpi, anna luvan tuntea ja hyväksy että on olemassa aidosti läpimätiä ihmisiä. Itselleni oli vaikeinta hyväksyä juuri tuo, että kun minä olen kiltti, niin muut eivät olekaan, mikseivät ole jne vatvoin edes ja takaisin. Luin täältä kerran hyvän viisauksen eli paskat ihmiset on kuin luonnonmullistus, se vain tapahtuu. Et voi sille mitään. Et voi olla muuta kuin kiltti, mutta ole sitä niille jotka sen ansaitsevat. Jos yrität muuttua paskamaiseksi, koska muutkin on rikot itseäsi vain.
Tämä! Itse katkeroiduin, kun vuosikymmeniä olin " kiltti tyttö" ja sitten riitti,aloin pitää puoliani,en antanut kävellä ylitseni, enkä ollut enää hyväksikäytön uhri.
Virheen tein siinä että aloin takaisin paskamaiseksi, ja todellakin rikoin vain itseäni kun lähdin leikkiin mukaan! Vanhat "ystävät" jäivät,nyt voin taas elää omanäköistä elämää.
Voimia sinne! En osaa antaa ohejita mikä varmasti auttaisi, mutta.. Vähän päälle parikymppisenä oli muakin satutettu suhteissa ja pahasti. Olen myös hyvin kiltti ihminen, jonka takia tätä satuttamista kestikin niin kauan. Tuossa voi olla jotain pointtia, että on oikeasti vihainen myös itselleen, miksi antoi kamaluuden jatkua. Kävin terapiassa. Aloin olemaan armollisempi itselleni ja pitämään parempaa huolta itsestäni, rakensin itsetuntoani. Luin kirjoja, mm anteeksiannosta. Anteeksianto ei tarkoita, että unohdat. Anteeksi kannattaa antaa itsesi vuoksi, älä anna satuttajalle sellaista voimaa edelleen ylitsesi, joka vaikuttaa tulevaisuuteesi. Ajattelin itse, että karma kyllä saa satuttajat ja jokseenkin näin on jo käynyt. 'Salaa' nautin siitä.