Kun olit lapsi, oliko vanhempasi / toinen heistä koko ajan vihainen ja kiukkuinen?

Ei ollut

Up

Oli.

Empä muuta muistakaan kun sen kireän ilmapiirin. Juhlapyhät vanhemmat yritti teeskennellä että olisivat edes puheväleissä.

Äitini oli koska isäni oli/on alkoholisti. Eronneet siis nyt. Vaikutti ehkä koska minäkin olen vihainen ja kiukkuinen kun mietin lapsuuttani.

Oli, isä oli aina kiukkuinen. Isä oli tyypillinen stressaantunut keskikokoisen yrityksen johtaja, jolla ei paljon vapaa-aikaa ollut yrityksen kasvuvaiheessa 1970-luvun loppupuolella. Isä oli vähän kotona, ei ikinä pitänyt lupauksiaan kesälomista ja vapaistaan koska aina työkiireet meni edelle, oli kotona lähinnä myöhään illalla kun me lapset jo nukuttiin. Yhteisiä lomiakaan ei hirveästi ollut koska isä oli aina töissä. Isä hermostui helposti, kun ei ollut tottunut olemaan arjessa lasten kanssa. Ei kestänyt lasten metelöintiä yhtään, halusi pitää kovan kurin ja lasten piti olla tavallaan pikkuaikuisia ja käyttäytyä aina hillitysti ja hyvin. Jos niin ei ollut, isältä paloi pinna aika nopeasti, saattoi ottaa ja tukistaa. Ilmapiiri ei oikeastaan ollut kireä, kuten kolmonen kertoo omista kotioloistaan, vaan sellainen yhden henkilön poissaolon sävyttämä. Äiti humppaili jo silloin omilla teillään vieraissa mitä me lapset ei tietenkään tajuttu eikä varmaan isäkään pitkään aikaan, kun oli niin vähän kotona. Äiti ja isä sai kyllä avioliittonsa ehjäksi, mutta ei isän läsnäolo perheessä yhtään lisääntynyt senkään jälkeen. Isä on muuten isoisänäkin kärttyinen ja lyhytpinnainen, ei todellakaan mikään lapsiystävällinen. Odottaa 2-3-vuotiailtakin 40-vuotiaan tapojenhallintaa jne. :=DDD

Äitini oli. Pelkäsin häntä, kun hän vaan aina huusi. Välttelin kotona oloa kaikin mahdollisin keinoin ja joskus menin jopa vaatekaappiin piilloon, kun äitini huusi isälleni taas kerran. Perhe-elämä oli yhtä helvettiä ja huutamisen vuoksi minulla oli koko ajan turvaton olo. Kasvatin ikäänkuin itse itseni ilman minkäänlaista luotettavan ja tasapainoisen aikuisen tukea.

Olin noin 35-vuotiaaksi äärimmäisen epävarma ja masentunutkin ja olen alisuoriutunut oikeastaan kaikilla elämänalueilla. Älykkyysosamääränsä on korkea ja koulut ja yliopistot vedin ihan heittämällä läpi loistavin arvosanoin, mutta en uskaltanut soveltaa tuota kykyäsi muussa elämässä laisinkaan, vaan ikäänkuin piilouduin ja pelkäsin edelleen. Vasta nyt reilu nelikymppisenä olen todella alkanut löytämään oman itseni, mutta esimerkiksi työelämässä tuskin enää ehdin menestyä siten, kuin mihin todelliset lahjani olisivat riittäneet.

Omat lapseni olen pyrkinyt kasvattamaan rakkaudella ja terveillä rajoilla. Olen myös pyytänyt anteeksi, mikäli olen erehtynyt huutamaan tai muuten olemaan epäreilu.

Isäni oli aina vihainen ja ärsyyntynyt. On vielä tänäkin päivänä, ainakin kun me lapset häntä tapaamme. En sitten tiedä onko iloisempi kun me emme ole paikalla?

Syytä sille ei ole ikinä kertonut. Luulen että ei kestänyt lapsiperheen kovia ääniä ja rahan "tuhlausta" mitä perheeseen kului.

Nykyaikana ei ilmeisesti kestä sitä että omat lapset käyttävät rahaa hänen mielestään turhiin juttuihin, eivätkä kuuntele hänen " neuvojaan".

Perseinen Suihku kirjoitti:

Äitini oli. Pelkäsin häntä, kun hän vaan aina huusi. Välttelin kotona oloa kaikin mahdollisin keinoin ja joskus menin jopa vaatekaappiin piilloon, kun äitini huusi isälleni taas kerran. Perhe-elämä oli yhtä helvettiä ja huutamisen vuoksi minulla oli koko ajan turvaton olo. Kasvatin ikäänkuin itse itseni ilman minkäänlaista luotettavan ja tasapainoisen aikuisen tukea.

Olin noin 35-vuotiaaksi äärimmäisen epävarma ja masentunutkin ja olen alisuoriutunut oikeastaan kaikilla elämänalueilla. Älykkyysosamääränsä on korkea ja koulut ja yliopistot vedin ihan heittämällä läpi loistavin arvosanoin, mutta en uskaltanut soveltaa tuota kykyäsi muussa elämässä laisinkaan, vaan ikäänkuin piilouduin ja pelkäsin edelleen. Vasta nyt reilu nelikymppisenä olen todella alkanut löytämään oman itseni, mutta esimerkiksi työelämässä tuskin enää ehdin menestyä siten, kuin mihin todelliset lahjani olisivat riittäneet.

Omat lapseni olen pyrkinyt kasvattamaan rakkaudella ja terveillä rajoilla. Olen myös pyytänyt anteeksi, mikäli olen erehtynyt huutamaan tai muuten olemaan epäreilu.

Hiton autocorrect. Olisi pitänyt lukea läpi ennen lähettämistä..

Kyllä. YH-äitini oli koko ajan kiukkuinen. Etenkin siivotessaan. Hän oli tietysti niin väsynyt kun yksin sai tehdä kaiken mutta jos ite tein jotain niin teki itse vielä perässä kun ei kelvannut.

En kaipaa lapsuuta yhtään. Enkä marmata siivouspäivänä koko ajan lapsille. 

Äiti oli töistä ja selkäkivuista vihainen ja stressaantunut, huusi meille.

Nyt olen itse huutava äiti, mutta yritän petrata.

Syötiin aina yhdessä ilta-ateria, ja isä oli lähinnä äänessä. Puhui siitä miten perseestä työ ja ihmiset töissä ovat.

Olen myöskin työtavieroksuva, vaikka olen tarkoituksella kouluttautunut erityisen kiinnostavalle alalle. Tätäkin puolta yritän kehittää itsessäni paremmaksi.

Muuten hyvät äiti ja isä, välilöissä ollaan edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli aina vihainen ja ärsyyntynyt. On vielä tänäkin päivänä, ainakin kun me lapset häntä tapaamme. En sitten tiedä onko iloisempi kun me emme ole paikalla?

Syytä sille ei ole ikinä kertonut. Luulen että ei kestänyt lapsiperheen kovia ääniä ja rahan "tuhlausta" mitä perheeseen kului.

Nykyaikana ei ilmeisesti kestä sitä että omat lapset käyttävät rahaa hänen mielestään turhiin juttuihin, eivätkä kuuntele hänen " neuvojaan".

Joo on se kauheeta kun aikuiset lapset eivät tee kuten mummut ja papat tahtoo. No, tekivätkös he itse aikoinaan? Aina kun mun vanhemmat ja appivanhemmat narisee, kysyn heiltä että mitenkäs se olikaan että teittekös te kuten vanhempanne halusivat vielä aikuisinakin? Turvat menee tukkoon aika äkkiä.

Joo äiti oli. Kai se on vieläkin. Yksi lempi lausahdukseni lapsuudenkodissa käydessäni on "Älkää ny huutako". Kaikkeen tottuu jne.

Väsymyksestä johtuvia ilmeisesti?

Äiti oli aina kiukkuinen ja väsynyt. Huusi ja raivosi aina. Oli niin poissaoleva, eikä tehnyt meidän lasten kanssa ikinä mitään. Ollaan vielä väleissä, mutta suhteemme on etäinen monella tavalla. Kyllä olisin halunnut ja tarvinnut oikean äidin.

Äitini oli aina vihainen ja huusi sekä pahoinpiteli. Kauhea lapsuus ja nuoruus.

Itse olen joutunut paljonkin työstämään, että en jatka samaa huutokierrettä lasten kanssa. Oli opettelussa se, että asiat ratkotaan keskustelemalla ja puhumalla asiallisesti. 

Muutoinkin olen joutunut henkisesti paljon miettimään ja opettelemaan sen, että jos teen jotain mikä on minulle mukavaa, ei ole keneltäkään pois (kuten aina oli äidiltä). Tai että jos puoliso nyt ei välttämättä pidä siitä, että teen jotain oman mielenmukaan, niin siitä ei seuraa mitään kauheaa. Tätä en osaa vieläkään kunnolla ja tulee mielisteltyä ja jätettyä kivoja asioita väliin, kun pelkään seuraamuksia. Joita ei toki koskaan ole tullut.

Ja alkoholista. Nyt tajuan että kun ex-mieheni oli ns. työssäkäyvä valkokaulusalkoholisti, hän oli aina kireä eikä kestänyt normaalia lapsiperhe-elämää. Aina ilmeisesti päällä viinanhimo, krapula tai armoton väsymys yöllisestä kännäilystä. Minä tietysti kireä sen salaamisesta lapsilta.

Äiti oli aina väsynyt ja siksi vihainen ja huusi. Myöhemmin on pyytänyt anteeksi ja selittänyt asiaa sillä että oli rankan vuorotyön vuoksi väsymyksestä sekaisin, ja kun sai tehdä kaikki kotityöt siihen päälle. Isä taas oli hiljainen ja mukava, arvostin sitä lapsena mutta aikuisena oon tajunnut että isällä ei ollut mitään stresssiä mistään kun hänelle tehtiin kaikki valmiiksi, ole vähän sellainen avuton ja saamaton ettei oikein osannut siivota tai tehdä ruokaa jne. Eli ymmärrän enimmäkseen äitini käytöstä ja arvostan häntä.

isä oli kokoajan poissaoleva ja ärtynyt. joka kerta jos kerroin et tarvin oikeasti vaikka uudet kengät niin isä raivostui siitä. vaikka kenkäni olisi kuinka pienet ja rikkinäiset, en enää lopulta uskaltanut asiasta kertoa. kerrankin kävelin pari vuotta rikkinäisillä lenkkareilla jopa talvellakin. 

ymmärrän kyllä hyvin miksi isä käyttäytyi näin. äiti jätti hänet tosi julmasti ja hän oli selkeästi masentunut

Äiti oli jatkuvasti ja isä joskus. Äiti on tänä päivänä vieläkin. Ei se vaikuttanut minuun mitenkään.

Kyllä, isäni. Johtui siitä, että petti äitiäni. Olin aika nuori kun suhde alkoi, äitini mukaan isä ei ennen sitä ollut niin ärtyisä, mutta minähän en sitä muista.