Lue keskustelun säännöt.
Käytiin juuri pojan (24v) kanssa peppupesulla. Mitenkäs teidän jouluvalmistelunne?
21.12.2015 |
Housut pyykkiin ja suihkuun pesulle, taas. Joskus unohtaa pyyhkiä, joskus ei muista mennä vessaan tekemisiltään, joskus vain yksinkertaisesti käy vahinko. Vatsalla jännittäjä. Yökuivaksi ei ole vielä oppinut, ehkä sitten vähän myöhemmin...
Poikani on 24-vuotias. Hän ei osaa ajaa polkupyörällä, autosta nyt puhumattakaan. Hän ei osaa keittää perunoita, käyttää mikroaaltouunia tai tietokonetta, maksaa pankkikortilla tai peseytyä yksin. Itku tulee, jos täytyy lähteä yllättäen käymään jossakin, tai jos suunniteltu meno peruuntuu. Jos jokin asia hermostuttaa tai pelottaa, hän alkaa pyöriä ympyrää, puristella pippeliään, itkeä ja kiljahdella. Ja aivan sama, missä silloin ollaan - kotona, kylässä, kaupassa tai vaikka keskellä katua. Kun alkaa hermostuttaa, niin silloin hermostutaan. Missään hän ei tietenkään ole ilman minua tai muuta aikuista, hän ei kerta kaikkiaan osaa olla yksin. Tai enpä tiedä, miten hyvin osaisi, hän kun ei suostu yrittämäänkään. Jos yksinoloa yritetään harjoitella, hän karjuu keuhkojensa pohjalta niin kauan, että joku tulee luokse.
Mitä poikani sitten osaa? Hän osaa syödä itse, ajaa parran ilman apua, yleensä myös pukea. Aamuvirkkuna hän on jopa keksinyt hiippailla hiljaa keittiöön keittämään kahvit myöhemmin herääville, ja hyvät keittääkin. Poikani puhuu rikasta ja monipuolista suomen kieltä. Lääkärit sanoivat silloin joskus, ettei hän välttämättä oppisi edes ymmärtämään puhetta, mutta hän on kasvattanut itselleen aivan käsittämättömän sanavaraston. Kuinka monien te olette kuulleet valittavan infernaalista kärsimystä, kun otsa kopsahtaa kaapin oveen? Hän soittaa pianoa ihanasti, tunnistaa metsällä monet hyvät ruokasienet, täyttää tiskikoneen pyytämättä ja siivoaa aivan yhtä hyvin kuin kuka tahansa lapsi. Kertaakaan en ole nähnyt hänen kohottavan ääntään tai kättään vihaisuutta purkaakseen.
Poikani rakastaa eläimiä, varsinkin niitä pörröisiä ja suloisia. Kerran hevostallilla (hevosterapiassa) pääsin jopa todistamaan ainutkertaista ihmettä, kun hän hermostuessaan meni ensin ulos rakennuksesta, pois hevosten luota, ja alkoi vasta sitten elämöidä. Kuulemma siksi, etteivät hevoset olisi säikähtäneet. Hän rakastaa kaikkea makeaa, musiikkia, Netflixistä katsottavaa Bill Nye -ohjelmaa ja muovailemista (muovailuvahaa, savea, lunta, ihan mitä vain).
Joulu on taas tulossa. Leivomme yhdessä, olemme suunnitelleet ruokia ja siivonneet. Piparitalosta tuli vähän vino, mutta oikein kaunis ja varmasti maistuva. Pikkusisko (21v), joka on jo muuttanut omaan kotiinsa yliopisto-opintojen perään, on tulossa kylään. Lapsina heillä oli aina välillä hieman kireät välit, mutta muuton myötä he ovat ruvenneet tulemaan paremmin toimeen keskenään. Varmaankin siksi, että siskon hermot eivät ole enää niin usein koetuksella... Toissa viikolla oma veljeni naureskeli poikani olevan nyt siinä iässä, että pian alkaa varmaan tyttöystäviäkin tulemaan. Vastaus oli edelleen, että hän haluaa minun kanssani naimisiin, sitten isona. Kuinkahan monet muut ovat tottuneet siihen, että melkein 190 cm pitkä mies suunnittelee, mitä tulee tekemään sitten isona? Hän tulee kai ikuisesti olemaan minun pieni poikani.
Hyvää joulumieltä kaikenlaisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. (Sekä tietysti kaikille muillekin!) Voimaa ja energiaa kaikkeen, mihin sitä tarvitsette!
Kommentit (24)
Hieno kirjoitus.
Onnellista joulua sinulle ja pojallesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele kirjoittamaan,
Urpo.
Miksi tuon otsikon pitää olla noin provosoiva?
Jos tarina oikeasti on totta, niin toivotan hyvää joulun odotusta teille. Ja lapsesi varmastikin innoissaan odottelee joulua.
Riippuen missäpäin asitte niin kantsii kysyä onko teidän paikallinen toimintakeskuksessa järjestetty mitään tapahtumia kehitysvammaisille. Siellä poikasi pääsee tapaamaan saman henkisiä ihmisiä ja saa sieltä kavereitakin muodostettua.
Ps.itse asumme Vantaalla, ja esim.havukoskella meillä on yhteisiä joulutapahtumia. Eikun tervetuloa mukaan. Jos kyyti on ongelmana niin kyllä sekin saadaan jotenkin järjestettyä.
T: Äiti ja 21v tytär, joka vaatii huolenpitoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä miksi tälläinen tarina halutaan tuoda esiin noin mauttomalla otsikolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvähän se pojan peppu on pari kertaa vuodessa pestä, jouluna ja juhannuksena. Hyvää joulua ap:lle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuon otsikon pitää olla noin provosoiva?
Minusta se oli just ihana! Mietin ensin muutamia tapoja ymmärtää se (sori ap, eka assosiaatio oli kundikaverisi ja teidän yhteinen peppuseksi :D, kunnes mietin, että varmaan vammainen aikuinen lapsi kyseessä) ja minusta kirjoituksesi oli ihana! Tuli hyvälle mielelle.
Joulun paras! Sydämellistä joulua kotiinne
Miettikää nyt, jos otsikossa pojan iäksi mainittaisiinkin 6-vuotta tai jotain sellaista. Tulisi ihan erilainen mielikuva. Mutta ei olekaan lapsi 6-vuotta vaan lapsi 24-vuotta. Minusta se on kaunista ja tietysti vähän surullista, mutta ei se kai haittaa vaika on vanhempikin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt, jos otsikossa pojan iäksi mainittaisiinkin 6-vuotta tai jotain sellaista. Tulisi ihan erilainen mielikuva. Mutta ei olekaan lapsi 6-vuotta vaan lapsi 24-vuotta. Minusta se on kaunista ja tietysti vähän surullista, mutta ei se kai haittaa vaika on vanhempikin lapsi.
Kaunista käydä peppupesulla?
Hyvää joulua AP ja poikasi <3 kauniisti hänestä kirjoitat, olet hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hattua nostan kun noin positiivisesti jaksat kirjoittaa. Juuri oikeaan perheeseen on selvästi tällainen erityistapaus syntynyt. Itse en olisi mitenkään varma etten olisi katkeroitunut siitä kun en normaalirytmiin pääsekään vapaaksi kun lapsi itsenäistyy iän myötä, kun kehitysvammainen ei itsenäisty...
Otsikko vähän pilaa koko tarinaa. Yritän ajatella sen yli, ja toivotan hyvää joulua! Teidän perheelle ja kaikille, jonka tämän minun toivotukseni sattuvat lukemaan <3
Anteeksipyyntöni otsikoinnista. Se vain on täysin totta, siellä suihkutellessani aloin ajatella, että mitenhän tämäkin joulukuinen päivä sujuu toisten ihmisten perheissä, en osaa kuvitellakaan muunlaista arkea. Silloin siis sain ajatuksen kirjoittaa koko tekstin, ja otsikon kun kirjoitin ensimmäisenä, niin siihen tuli painettua se asia, mikä oli juuri päällimmäisenä mielessä. Kiva, että jotkut siitäkin tykkäsivät :)
Anteeksipyyntöjen lisäksi sydämelliset kiitokset lämpimistä toivotuksistanne!
- ap
Vierailija kirjoitti:
Opettele kirjoittamaan,
Hienosti valitat toisten kirjoituksesta, kun et itse osaa edes välimerkkejä. Jos virke on kaksisanainen, niin miten kukaan voi saada siihen vielä virheenkin mukaan?
Nyt on joulut jouluiltu. Olimme juhlimassa täällä koko perhe, eli me kaksi ja tyttäreni, äitini, veljeni vaimoineen, heidän lapsensa plus esikoisen mies ja vauva, sekä veljen perheen koira. Nyt vieraat ovat kaikki matkalla koteihinsa ja täällä on uusi sisustus, luultavasti jokin nykyaikainen trendi päällystää lattiat lahjapapereilla :)
Sain lahjaksi käsinneulotut sukat. Olenkin tässä kuussa katsellut, että mitä se kumma niin pieniä väkertää, ja aina kun minä tulen katsomaan niin kutimet äkkiä selän taa piiloon, "en minä mitään neulo". Nyt selvisi tämäkin arvoitus. Olen huomannut, että moniakin hämmästyttää poikani kätevyys. Jotkut tuntuvat luulevan, että kun haikara kerran vahingossa muksauttaa vauvan pään ikkunankarmia vasten, niin se on sitten siinä eikä se lapsi tule koskaan kasvamaan miksikään. Joskus se on tottakin, mutta on aivan väärin lähteä yleistämään tuollaista käsitystä. Minun poikani on moninkin tavoin hyvin osaava, eikä vain hyvä, vaan jopa lahjakas. Nämä sukat voisivat olla ammattilaisen tekemät, eikä eroa huomaisi. Aloitusviestissä mainitsin hänen musikaaliset kykynsä, hän on oikein hyvä pianisti ja tekee jopa omia sävellyksiä, hänellä on todella korkea ymmärrys musiikin suhteen. Paistinlasta ei pysy kädessä, mutta kynä, sakset ja vasara senkin edestä.
Ja se riemu, se kaikenkattava riemu. Ylitsevuotava iloisuus ja lämpimyys liitetään mielikuvissa usein Downin oireyhtymään, mutta kyllä nuo piirteet ovat tännekin asti riittäneet, vaikkei downia olekaan. Joskus tulee paha mieli ja silloin itketään oikein olan takaa, mutta aina muulloin kaikki asiat ovat ihania ja ihmeellisiä. Rakkautta riittää kaikille ja kaikelle.
Minulle sanotaan usein, että onneksi näytän jaksavan. Arvostan tietysti ystävällisyyttä, mutta minusta tuo on merkillinen kommentti. Ei tässä ole mitään jaksamista. Vaikeuksia tulee tietysti eteen, mutta ei sen enempää kuin ihmisille yleensä. Jotkin asiat pitää käydä läpi hieman erilaisessa järjestyksessä ja erilaisella aikataululla, mutta ei se ole mistään pois. Aamulla kun mennään pesulle, niin voin hyvin peseytyä samalla itsekin, ja samalla voidaan vaikka mietiskellä päivän aikana tehtäviä hommia. Kun minä valmistan ruokaa, niin poikani kattaa pöydän, ja ruoan päätteksi siivoaa tiskit koneeseen. Kauppamatkat voidaan taittaa jalan, kun mukana on voimakas ostoskassien kantaja. Yksin joutuisin käyttämään autoa, eli bensaa kuluisi enemmän, luonto rasittuisi ja minä saisin vähemmän liikuntaa. Viime kesän remontissa säästyi paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, kun oli auttamisintoinen nikkari omasta takaa. Olen minä avioliitossakin ollut, ja nykyinen elämä on melko samanlaista kuin sekin - paitsi että tämä nykyinen "mies" pitää lupauksensa, ei tappele turhista ja tekee muutakin kun vain perunoi sohvalla :)
Jossain aiemmassa kommentissa joku sanoi, että tällainen poika on syntynyt aivan oikeaan osoitteeseen, mutta kyllä se oli pikemminkin vain tämä osoite, jonne syntyi aivan oikea poika. Tiedän, että jotkut kehitysvammaiset ovat paljon hankalampia, eivät tietenkään omasta syystään vaan epäonnisten sattumusten seurauksena. Tiedän, että se voi todella rasittaa läheisiä, miten ikävältä se kuulostaakin. Sen lisäksi on mielipiteitä myös niistä hyvistä ja huonoista puolista, mitä tavallisten lasten tai helppojen kehitysvammaisten vanhemmuuteen liittyy. Minä en sellaisista välitä, minua on siunattu molemmilla. Ajattelin kirjoittaa tänne tällaisen jouluisen kirjoituksen pojastani kertoakseni, ettei kehitysvammaisuus ole aina sellainen painava peikko, joka jää loppuiäksi nilkkaan roikkumaan. Se voi myös rikastaa elämää tavoilla, joita ei etukäteen kykenisi kuvittelemaankaan.
-ap
Voi ap mulla kaksi lasta ja kyllä tähän terveeseen palaa hermot. 12v. terve poika ja 14v. lievästi kehitysvammaine poika jolla myös taidot yksilölliset mutta on rauhallinen ja kuuntelevainen, mikä ihana etu.
Opettele kirjoittamaan,