Käytiin juuri pojan (24v) kanssa peppupesulla. Mitenkäs teidän jouluvalmistelunne?

Housut pyykkiin ja suihkuun pesulle, taas. Joskus unohtaa pyyhkiä, joskus ei muista mennä vessaan tekemisiltään, joskus vain yksinkertaisesti käy vahinko. Vatsalla jännittäjä. Yökuivaksi ei ole vielä oppinut, ehkä sitten vähän myöhemmin...
Poikani on 24-vuotias. Hän ei osaa ajaa polkupyörällä, autosta nyt puhumattakaan. Hän ei osaa keittää perunoita, käyttää mikroaaltouunia tai tietokonetta, maksaa pankkikortilla tai peseytyä yksin. Itku tulee, jos täytyy lähteä yllättäen käymään jossakin, tai jos suunniteltu meno peruuntuu. Jos jokin asia hermostuttaa tai pelottaa, hän alkaa pyöriä ympyrää, puristella pippeliään, itkeä ja kiljahdella. Ja aivan sama, missä silloin ollaan - kotona, kylässä, kaupassa tai vaikka keskellä katua. Kun alkaa hermostuttaa, niin silloin hermostutaan. Missään hän ei tietenkään ole ilman minua tai muuta aikuista, hän ei kerta kaikkiaan osaa olla yksin. Tai enpä tiedä, miten hyvin osaisi, hän kun ei suostu yrittämäänkään. Jos yksinoloa yritetään harjoitella, hän karjuu keuhkojensa pohjalta niin kauan, että joku tulee luokse.

Mitä poikani sitten osaa? Hän osaa syödä itse, ajaa parran ilman apua, yleensä myös pukea. Aamuvirkkuna hän on jopa keksinyt hiippailla hiljaa keittiöön keittämään kahvit myöhemmin herääville, ja hyvät keittääkin. Poikani puhuu rikasta ja monipuolista suomen kieltä. Lääkärit sanoivat silloin joskus, ettei hän välttämättä oppisi edes ymmärtämään puhetta, mutta hän on kasvattanut itselleen aivan käsittämättömän sanavaraston. Kuinka monien te olette kuulleet valittavan infernaalista kärsimystä, kun otsa kopsahtaa kaapin oveen? Hän soittaa pianoa ihanasti, tunnistaa metsällä monet hyvät ruokasienet, täyttää tiskikoneen pyytämättä ja siivoaa aivan yhtä hyvin kuin kuka tahansa lapsi. Kertaakaan en ole nähnyt hänen kohottavan ääntään tai kättään vihaisuutta purkaakseen.

Poikani rakastaa eläimiä, varsinkin niitä pörröisiä ja suloisia. Kerran hevostallilla (hevosterapiassa) pääsin jopa todistamaan ainutkertaista ihmettä, kun hän hermostuessaan meni ensin ulos rakennuksesta, pois hevosten luota, ja alkoi vasta sitten elämöidä. Kuulemma siksi, etteivät hevoset olisi säikähtäneet. Hän rakastaa kaikkea makeaa, musiikkia, Netflixistä katsottavaa Bill Nye -ohjelmaa ja muovailemista (muovailuvahaa, savea, lunta, ihan mitä vain).

Joulu on taas tulossa. Leivomme yhdessä, olemme suunnitelleet ruokia ja siivonneet. Piparitalosta tuli vähän vino, mutta oikein kaunis ja varmasti maistuva. Pikkusisko (21v), joka on jo muuttanut omaan kotiinsa yliopisto-opintojen perään, on tulossa kylään. Lapsina heillä oli aina välillä hieman kireät välit, mutta muuton myötä he ovat ruvenneet tulemaan paremmin toimeen keskenään. Varmaankin siksi, että siskon hermot eivät ole enää niin usein koetuksella... Toissa viikolla oma veljeni naureskeli poikani olevan nyt siinä iässä, että pian alkaa varmaan tyttöystäviäkin tulemaan. Vastaus oli edelleen, että hän haluaa minun kanssani naimisiin, sitten isona. Kuinkahan monet muut ovat tottuneet siihen, että melkein 190 cm pitkä mies suunnittelee, mitä tulee tekemään sitten isona? Hän tulee kai ikuisesti olemaan minun pieni poikani.
Hyvää joulumieltä kaikenlaisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. (Sekä tietysti kaikille muillekin!) Voimaa ja energiaa kaikkeen, mihin sitä tarvitsette!