Rajatilapersoona, onko taalla vanhempia
joiden lapsella on tama persoonallisuushairio? Meilla alkoi kehittya siina 12-13 vuotiaana. Nykyaan on lahes mahdoton tulla toimeen nuoren kanssa. On paivittaista kamppailua kouluun lahdosta, ei nuku kunnolla, aamuisin on kuin perseeseen ammuttu karhu, heittelee heratyskelloja pitkin lattioita niin etta hajoaa palasiksi. On erittain ilkeamielinen, on jatkuvaa suunsoittoa, syyttelee vanhempiaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan valilla, haukkuu naita idiooteiksi paivittain. Miten olette jaksanneet tallaisen kayttaytymisen kanssa ja oletteko loytaneet apua jostakin, miten tallaisen kanssa edes jaksaa ilman etta joutuu itse suljetulle osastolle?
Kommentit (109)
Rajatila vaatii aika rankat kotiolot syntyäkseen.
persoonallisuushäiriöthän alkavat kehittyä alle kouluikäisinä, näkyvät vain useimmiten sitten teini-iässä, joten silläkin on merkitystä, mikä on ollut perhetilanne teinin ollessa pieni lapsi.
tuo vaatii pitkäaikaista terapiahoitoa, jotta saadaan tuettua realistista minää.
Jos on, niin älä ystävä hyvä täällä hae tukea. Et sitä saa. valitettavasti.
vanhempia joiden lapsella on todettu rajatilapersoona, eli epavakaa persoonallisuushairio, tama oli kysymys. Lahinna siis kokemuksia vanhemmuudesta.
ap
Nancy Spungen, mita hanen vanhempansa tekivat aiheuttaakseen hanelle persoonallisuushairion?
voi vastata kuitenkin siihenkin, millainen perhe-elämä teillä on? Vai koetko, ettei teillä vanhemmilla ole mitään osaa ja arpaa ko. häiriöön?
"Ihmisen persoonallisuus kehittyy vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Eri ikävaiheilla on omat
kehitystehtävänsä. Hyvin toimivissa suhteissa vuorovaikutus vastaa kunkin ikävaiheen tarpeisiin.
Kehitystä tukevat, aikuisen tarjoamat esikuvat ja mallit auttavat lasta rakentamaan omaa
persoonallisuuttaan. Lisäksi lapsi tarvitsee pitkäaikaisia, turvallisia ja pysyviä ihmissuhteita.
Varhaista vuorovaikutusta korostavien teorioiden mukaan persoonallisuushäiriöt saavat alkunsa
lapsen kehityksen jostain syystä häiriintyessä kahden- kuuden ikävuoden aikana. Eri
persoonallisuushäiriöt syntyvät kehityksen eri vaiheissa. Vakavien pitkään jatkuvien lasta
vahingoittavien psykososiaalisten tekijöiden ja persoonallisuushäiriöiden synnyn välillä on
olemassa ilmeinen yhteys."(kaisa nyberg)
Nancy Spungen, mita hanen vanhempansa tekivat aiheuttaakseen hanelle persoonallisuushairion?
ei kirjan mukaan ollut persoonallisuushäiriötä vaan skitsofrenia. Ja sen kirjan oli kirjoittanut hänen äitinsä, jolla lienee omat syynsä olla kertomatta, mitä hän äitinä olisi tehnyt väärin..
pahemmatkin kotiolot olivat minulla omassa lapsuudessani. Minusta tuli kaikesta huolimatta menestyja mutta on vaikea kuvitella etta nuo kokemani vaikeat asiat siirtyisivat seuraavalle sukupolvelle.
ap
on tuo häiriö (diagnosoitu parikymppisenä) ja minulla oikeastikin melko suuri syyllinen on ammattiauttajienkin mielestä lapsuuden perheolot, kuten useimmiten persoonallisuushäiriöissä. Millainen perhe-elämä teillä on, millaisia te vanhemmat olette ihmisinä? (etäisiä, ette puhu tunteista, kiireisiä, pettämistä, miten riitelette jne?)
pahemmatkin kotiolot olivat minulla omassa lapsuudessani. Minusta tuli kaikesta huolimatta menestyja mutta on vaikea kuvitella etta nuo kokemani vaikeat asiat siirtyisivat seuraavalle sukupolvelle.
kotiolot teillä sitten on ja on ollut vuosien varrella? Millainen persoona olet?
..jos tämmöiseltä palstalta kyselet neuvoja ja samalla kehuskelet miten olet pärjännyt vaikka on ollut kamala lapsuus...
t. toinen rajatila, joka ei saa unta ahdistuksen takia
että sinulla on ollut lapsena vaikeaa, ja olet päättänyt olla ihan päinvastainen kuin vanhempasi, ja kehittänyt itsestäsi kovan, ulospäin menestyneeltä näyttävän ihmisen, joka ei ole kovin kiinnostunut tunne-elämän asioista ja joka ei esim. ikinä itke. Olet siis varmaan melko etäiseltä vaikuttava vanhempi. Jos pieni keittiöpsykologia sallitaan.
oli muun muassa rajatilapersoonallisuushairio. Jokainen jolla on kokemusta tuosta persoonallisuushairiosta tunnistaa kylla paljonkin samoja kayttaytymismalleja Nancysta.
Että itselläni on persoonallisuushäiriö. Tiedän mikä on homman nimi, olen kaikkeni yrittänyt ja SILTI olen siirtänyt lapsiini paljon just niitä samoja ongelmia mitä omassa kotonani oli. Jos on lusikalla saanut, ei voi kauhalla antaa. Eikä niitä juttuja itse näe! Sehän siinä pahinta on. Luojan kiitos terapiassa tuli läpimurron tapainen kun esikoinen oli suht. nuori, joten omilla lapsilla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin itselläni oli.
oli muun muassa rajatilapersoonallisuushairio. Jokainen jolla on kokemusta tuosta persoonallisuushairiosta tunnistaa kylla paljonkin samoja kayttaytymismalleja Nancysta.
mutta mistäs me hänen kotioloistaan ja vanhemmistaan tiedetään, muuta kuin toisen vanhemman kirjoittamasta kirjasta :)? Tuskinpa se siinä kehtaisi myöntää, että mies vaikka juoksee vieraissa ja itselle maistuu viini turhan hyvin. Tosi idyllisen kuvan siitä kirjasta sai, mutta totuus on varmasti toisenlainen.
ja spekuloidaan että nykyään hänet diagnosoitaisiin skitsofrenikoksi.
on tuo häiriö (diagnosoitu parikymppisenä) ja minulla oikeastikin melko suuri syyllinen on ammattiauttajienkin mielestä lapsuuden perheolot, kuten useimmiten persoonallisuushäiriöissä. Millainen perhe-elämä teillä on, millaisia te vanhemmat olette ihmisinä? (etäisiä, ette puhu tunteista, kiireisiä, pettämistä, miten riitelette jne?)