Rajatilapersoona, onko taalla vanhempia

Tuo selittää paljon että omat kotiolosi ovat olleet rankat. Jos et ole käsitellyt lapsuutesi asioita esim. terapiassa olet saattanut siirtää ongelmat tiedostamattasi lapsellesi. Vaikka kaikki olisi näennäisesti ollut hyvin.

täysin syyttelemättä ap, esimerkiksi näin olet voinut siirtää oman huonon lapsuutesi seuraavalle sukupolvelle, tämä siis teoriana: kerroit, että vanhemmillasi on ollut pettämistä, riitelyä, ilmeisesti alkoholinkäyttöä (?) jne ja sinusta tuli kuitenkin "menestyjä". On ihan mahdollista, että selvitäksesi lapsuudestasi olet kehittänyt itsellesi kivikovan kuoren, joka nimenomaan tähtää kaikenlaiseen ulkoiseen menestykseen ja saatat halveksia vanhempiesi kaltaisia heikkoja ihmisiä. Sinusta on voinut tulla äiti, joka vaatii lapseltaankin täydellisyyttä ulkoisissa asioissa, eikä ole kovin kiinnostunut lapsen tunteista ja tunne-elämästä, koska ne ovat itselläsikin hukassa. Kuitenkin avain onnistuneeseen kasvatukseen on lapsen tunteiden kuunteleminen, hyväksyminen ja niiden käsitteleminen ja noiden tunteiden mitätöinti (lapsi esim. itkee ja sinä toistuvasti mitätöit sen sanomalla, että ei tuosta asiasta ole mitään syytä itkeä). Ja ei tietenkään kellekään tule pers. häiriötä pelkästään muutamalla edellä mainitun kaltaisella virheellä kasvatuksessa vaan niitä on oltava aika lailla. Vaikka sitten ulkoisesti koti olisi päihteetön ja varakas. Asia on nimenomaan kuten on sanottu, että alttius on joillakin suurempi sairastua, mutta ympäristöllä on pers.häiriöissä todella iso merkitys.

Ei toki olekaan mitään erityistä syytä syyttää itseään menneistä- mutta kun ap:n teini EDELLEEN asuu kotonaan, niin jos ap ei yhtään suostu miettimään omaa käytöstään ja osuuttaan lapsen sairaudessa, niin eihän ap voi muuttaa mahdollisesti vahingollista käyttäytymistään ja sairaus sen kun pahenee, kunnes teini pääsee muuttamaan pois kotoa terveempään ympäristöön.

Lapsi on ollut valilla kodin ulkopuolella, mutta meni siella taysin lukkoon ja lakkasi tavallaan toimimasta senkaan vertaa mita oli ennen kyennyt. Sanoi "huijanneensa itsensa sielta pois kun ei halunnut siella olla. Ainut kanava mista nuorelta on saanut jonkinlaista tietoa, on ollut se kun on ollut keskusteluja oman vanhempansa kanssa, ei siis ole kyennyt avautumaan esim. terapiassa.

Nuoruudesta ja lapsuudesta sen verran etta on suurimmaksi osaksi silloin nayttanyt olevan onnellinen vaikka olikin ajoittain ns vaikea lapsi, mika ilmeni raivareina ja kiukutteluna. Oli silloin erittain pidetty, vilkas ja ulospain suuntautunut, mika on silloin ja myohemminkin huolestuttanut. On ollut epailys etta lapsen luottavaisuutta olisi joltain taholta mahdollisesti hyvaksikaytetty. Lapsi sanoo aina etta kaikki on hyvin, mitaan ei ole tapahtunut. Kuitenkin nykyoloissa

suurimmat ongelmat ovat olleet kodin ulkopuolisessa elamassa. Epavakaan persoonallisuuden taudinkuvaan kuuluu jonkinasteinen kykenemattomyys solmia ja yllapitaa ystavyyssuhteita. Lapsen kohdalla on esimerkiksi ollut "pieleen menneita" ystavyyssuhteita jotka ovat muuttuneet koulukiusaamiseksi ja eristamiseksi, siksi on ymmarrettavaa etta ei halua paljon lahtea ulos kodistaan ulkomaailmaan kun on ikavia kokemuksia ennestaan ja tuntuu muutenkin tavallaan kammoavan ihmisten joukossa olemista. Tassa on siis lapsen noidankeha, voi huonosti, mutta ei uskalla avautua kenellekaan saadakseen apua.

paljon olet saanut paskaa niskaasi, mutta myös helmiä. Poimi ne ja toimi. Älä kaikkea siedä, mutta ota vinkeistä vaari. Ja edelleenkin, voimia.

on geneettinen ALTTIUS taustalla, mutta pelkkä alttius ei ketään sairastuta, vaan sen lisäksi tarvitaan sellaiset ympäristöolosuhteet, jotka aiheuttavat sairastumisen. Eli lasten kohdalla yleensä se merkitsee, että perheen olosuhteissa on jotain sellaista, mikä edesauttaa lapsen sairastumista. Tämä pätee myös persoonallisuushäiriöihin. Lapsen kokemusmaailmassa on asioita, jotka jatkuessaan kuormittavat lasta niin että geneettinen alttius sairastua todentuu.

paljon olet saanut paskaa niskaasi, mutta myös helmiä. Poimi ne ja toimi. Älä kaikkea siedä, mutta ota vinkeistä vaari. Ja edelleenkin, voimia.

ei edes kysynyt, että mitä hän voisi tehdä lapsensa hyväksi, vaan että mitä tehdä, kun HÄNEN elämänsä on niin vaikeaa. Sääliä hän kai itselleen eniten kaipaa, kun tosiasiassa hänenkin elämänsä parantuisi, jos häntä kiinnostaisi lapsensa auttaminen, vaan selvästikään ei kiinnosta.

pahemmatkin kotiolot olivat minulla omassa lapsuudessani. Minusta tuli kaikesta huolimatta menestyja mutta on vaikea kuvitella etta nuo kokemani vaikeat asiat siirtyisivat seuraavalle sukupolvelle.

ap

on tuo häiriö (diagnosoitu parikymppisenä) ja minulla oikeastikin melko suuri syyllinen on ammattiauttajienkin mielestä lapsuuden perheolot, kuten useimmiten persoonallisuushäiriöissä. Millainen perhe-elämä teillä on, millaisia te vanhemmat olette ihmisinä? (etäisiä, ette puhu tunteista, kiireisiä, pettämistä, miten riitelette jne?)

Tuo selittää paljon että omat kotiolosi ovat olleet rankat. Jos et ole käsitellyt lapsuutesi asioita esim. terapiassa olet saattanut siirtää ongelmat tiedostamattasi lapsellesi. Vaikka kaikki olisi näennäisesti ollut hyvin.

onhan täältä löytynyt vertaistukeakin haukkumisen lisäksi :)



Ei kyllä yhtään käy ap:tä kateeksi, tavaroita paiskova, kiukutteleva nuori kotona, eikä johdu edes ohimenevästä murkkuiästä, vaan on oikea sairaus.



Voimia sinne ja sitten, jos voimat loppuvat, niin varmaan pitää sijoittaa nuori jonnekin muualle asumaan ja hoitoa saamaan.

Tuo selittää paljon että omat kotiolosi ovat olleet rankat. Jos et ole käsitellyt lapsuutesi asioita esim. terapiassa olet saattanut siirtää ongelmat tiedostamattasi lapsellesi. Vaikka kaikki olisi näennäisesti ollut hyvin.

täysin syyttelemättä ap, esimerkiksi näin olet voinut siirtää oman huonon lapsuutesi seuraavalle sukupolvelle, tämä siis teoriana: kerroit, että vanhemmillasi on ollut pettämistä, riitelyä, ilmeisesti alkoholinkäyttöä (?) jne ja sinusta tuli kuitenkin "menestyjä". On ihan mahdollista, että selvitäksesi lapsuudestasi olet kehittänyt itsellesi kivikovan kuoren, joka nimenomaan tähtää kaikenlaiseen ulkoiseen menestykseen ja saatat halveksia vanhempiesi kaltaisia heikkoja ihmisiä. Sinusta on voinut tulla äiti, joka vaatii lapseltaankin täydellisyyttä ulkoisissa asioissa, eikä ole kovin kiinnostunut lapsen tunteista ja tunne-elämästä, koska ne ovat itselläsikin hukassa. Kuitenkin avain onnistuneeseen kasvatukseen on lapsen tunteiden kuunteleminen, hyväksyminen ja niiden käsitteleminen ja noiden tunteiden mitätöinti (lapsi esim. itkee ja sinä toistuvasti mitätöit sen sanomalla, että ei tuosta asiasta ole mitään syytä itkeä). Ja ei tietenkään kellekään tule pers. häiriötä pelkästään muutamalla edellä mainitun kaltaisella virheellä kasvatuksessa vaan niitä on oltava aika lailla. Vaikka sitten ulkoisesti koti olisi päihteetön ja varakas. Asia on nimenomaan kuten on sanottu, että alttius on joillakin suurempi sairastua, mutta ympäristöllä on pers.häiriöissä todella iso merkitys.

Ei toki olekaan mitään erityistä syytä syyttää itseään menneistä- mutta kun ap:n teini EDELLEEN asuu kotonaan, niin jos ap ei yhtään suostu miettimään omaa käytöstään ja osuuttaan lapsen sairaudessa, niin eihän ap voi muuttaa mahdollisesti vahingollista käyttäytymistään ja sairaus sen kun pahenee, kunnes teini pääsee muuttamaan pois kotoa terveempään ympäristöön.

onhan täältä löytynyt vertaistukeakin haukkumisen lisäksi :)

Ei kyllä yhtään käy ap:tä kateeksi, tavaroita paiskova, kiukutteleva nuori kotona, eikä johdu edes ohimenevästä murkkuiästä, vaan on oikea sairaus.

Voimia sinne ja sitten, jos voimat loppuvat, niin varmaan pitää sijoittaa nuori jonnekin muualle asumaan ja hoitoa saamaan.

Ei persoonallisuushäiriö ole sairaus

noiden tunteiden mitätöinti on yksi tapa aiheuttaa lapsen päässä aiakmoinen sekamelska: minusta tuntuu tältä tässä tilanteessa, mutta en saisi tuntea näin, olen siis huono ihminen kun tunnen näin jne.

jos lapsi on aggressiivinen ja syyttelevä, sille todennäköisesti löytyy syy ja perheenne vuorovaikutusta voisi yrittää kehittää perheterapiassa. Lapsen häiriöt ovat vuorovaikutuksellisia, eli perheen vuorovaikutuksessa kehittyviä, joten niitä pitäisi myös yrittää "parantaa" yhdeddä. Kyse ei ole pelkästään lapsen omasta, henkilökohtaisesta ongelmasta, vaan koska se on syntynyt perheessä, pitäisi sitä myös yrittää lähteä ratkaisemaan koko perheen kesken.

noiden tunteiden mitätöinti on yksi tapa aiheuttaa lapsen päässä aiakmoinen sekamelska: minusta tuntuu tältä tässä tilanteessa, mutta en saisi tuntea näin, olen siis huono ihminen kun tunnen näin jne.

omasta lapsuudestani, kun isä oli kännissä pistänyt paikat paskaksi (tapahtui joka viikonloppu) ja itkin sitä, niin äiti tuhahteli ja oli, että mitä sinäkin siinä itket. Ymmärrän toki nyt, että hänellä oli itselläänkin vaikeaa, mutta en 10- vuotiaana ollut niin tiedostava. Ei ole kovin vaikea vetää tuosta yhtäläisyyttä siihen, että jos nykyään alan itkeä jonkun seurassa, tunnen itseni heikoksi ja huonoksi ihmiseksi ja alan haukkua itseäni. Toki mun täytyy aivan itse muuttaa käyttäytymistäni, mutta koska se on kehittynyt parinkymmenen vuoden aikana, niin se ei käy kädenkäänteessä.

omasta lapsuudestani, kun isä oli kännissä pistänyt paikat paskaksi (tapahtui joka viikonloppu) ja itkin sitä, niin äiti tuhahteli ja oli, että mitä sinäkin siinä itket. Ymmärrän toki nyt, että hänellä oli itselläänkin vaikeaa, mutta en 10- vuotiaana ollut niin tiedostava. Ei ole kovin vaikea vetää tuosta yhtäläisyyttä siihen, että jos nykyään alan itkeä jonkun seurassa, tunnen itseni heikoksi ja huonoksi ihmiseksi ja alan haukkua itseäni. Toki mun täytyy aivan itse muuttaa käyttäytymistäni, mutta koska se on kehittynyt parinkymmenen vuoden aikana, niin se ei käy kädenkäänteessä.

mistä tämä itkemisongelmani todennäköisesti johtuu, niin mun olisi paljon vaikeampi ymmärtää itseäni. Että jos joku haukkuu mua, niin saan itkeä eikä se tee minusta kelvotonta tyyppiä. Siksi terapioissa monesti käsitellään lapsuutta, ei syyllisten etsinnän vuoksi, joille sysätä vastuu omasta nykyisestä käyttäymisestä, vaan siksi, että kun tietää miksi tekee joitain asioita niin kuin tekee, niin itseä on helpompi ymmärtää ja siten myös on helpompi muuttaa omia ajatuksia ja käytöstä.

lapsuuden ja nuoruuden ihmissuhteiden ja kokemusten muovaamana, joten tokihan näillä tapahtumilla ja ihmissuhteilla on valtava merkitys siinä millaisiksi kehitymme ja millaisia meistä tulee.



Siksi on hyvä tiedostaa näiden asioiden vaikutus persoonaansa ja miten ne vaikuttavat itsessä. Terapia on hyvä väline itsetuntemuksen kehittämiseen. Ymmärtämällä omia reaktioitaan ja niiden syitä niihin voi vaikuttaa ja niitä voi pitkällisen työn tuloksena oppia muuttamaan.



Ap:lle ja lapselle kehottaisin hakeutumista terapiaan, sillä vuorovaikutus on nyt niin solmussa, ettei sitä pystytä itse saamaan raiteilleen. Paitsi lapselta, myös ap:ltä se vaatii aktiivista työtä, työtä, mitä pitää tehdä yhdessä lapsen kanssa.



Sen ohella voi miettiä miten itse kestää tilannetta, mutta ensisijaista on nyt lähteä avaamaan suhteen solmuja ja ottaa lapsen tunteet ja kokemukset todesta, kuunnella avoimesti, mistä lapsi syyttää ja kritisoi ja ihan oikeasti miettiä asioita lapsenkin kannalta. Ilman sitä ei tapahdu kohtaamista eikä läheisyys ole mahdollista.

ilmeisesti ei myöskään perheen vanhempien kanssa! Ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta...

ei tämä ole rangaistuslaitos, ei kilpailusuoritus, vaan lahja: meillä on nyt tämä ainutkertainen elämä. Johon kuuluvat ne vaikeudetkin, kaikilla erilaiset, mutta silti usein niin samankaltaiset. Niitäkin on pystyttävä käsittelemään, on nähtävä ongelmiensa perusjuuriin, on katsottava syvälle itseensä, mutta syyllistämättä, ymmärtäen ja kannustaen, ja varsinkin vanhempana olisi niin tehtävä. Sukupolvesta toiseen jatkuvat ongelmavyyhdit ovat vaikeita, kun menneisyyttä ei voi muuttaa, eikä tulevaisuudesta tiedä. On elettävä nyt, juuri tätä päivää. Ja aina kuitenkin se ongelmakartoitus on lähdettävä itsestä käsin. Itseään voi muuttaa, suhtautumistapojaan voi muuttaa, ja sitä myötä ne asiatkin muuttuvat.

on sellainen mututuntuma, että vanhemmat eivät syytä itseään lapsen ongelmista silloin, kun syytä oikeasti olisi (esim. että ryyppääminen ja riehuminen aiheuttaisi mitään vahinkoa) ja syyttävät silloin, kun ei ole mitään syytä (esim. "apua, puin poikalapselleni punaisen paidan, nyt se saa traumoja!"). Ainakin tämän palstan perusteella siltä vaikuttaa.

tyypillisia skitsofrenian oireita, itsekseen puhelua, paan sisalta kuuluvia aania ja kaikenlaisien konspiraatioteorioiden kehittelya, samoin psykoosissa oleva skitsofreenikko on helposti maallikonkin tunnistettavissa.

Onko tuo sitten rankkaa kun rajatilapersoona lukisi tuon kirjan ja tajuaisi miten perheenjasenet joutuvat kokemaan hanen kayttaytymisensa? Ihmetyttaa myos etta usein rahjatilapersoonat ovat hyvinkin tietoisia ja pitavat tarkasti huolta ulkonaostaan. Mutta silti he eivat ole tietoisia siita naysta mika etsautuu perheenjasenien verkkokalvoille kun tuo sairas henkilo kay toimeen ja kuin paholaisen riivaamana hajoittaa paikkoja omassa kodissaan tai nimittelee perheenjasenia rumilla nimilla.

Ystavyyssuhteiden solmiminen ja yllapitaminen on vaikeaa tai joskus lahes mahdotonta rajatilapersoonallisuushairiosta karsivalle mutta he eivat tajua syita siihen. Siksi olisi todella tarkeaa etta heille voisi kehittya kyky ymmartaa ja analysoida omaa kayttaytymistaan.

When Spungen was 15, her psychiatrist diagnosed her with schizophrenia.

tyypillisia skitsofrenian oireita, itsekseen puhelua, paan sisalta kuuluvia aania ja kaikenlaisien konspiraatioteorioiden kehittelya, samoin psykoosissa oleva skitsofreenikko on helposti maallikonkin tunnistettavissa.

Onko tuo sitten rankkaa kun rajatilapersoona lukisi tuon kirjan ja tajuaisi miten perheenjasenet joutuvat kokemaan hanen kayttaytymisensa? Ihmetyttaa myos etta usein rahjatilapersoonat ovat hyvinkin tietoisia ja pitavat tarkasti huolta ulkonaostaan. Mutta silti he eivat ole tietoisia siita naysta mika etsautuu perheenjasenien verkkokalvoille kun tuo sairas henkilo kay toimeen ja kuin paholaisen riivaamana hajoittaa paikkoja omassa kodissaan tai nimittelee perheenjasenia rumilla nimilla.

Ystavyyssuhteiden solmiminen ja yllapitaminen on vaikeaa tai joskus lahes mahdotonta rajatilapersoonallisuushairiosta karsivalle mutta he eivat tajua syita siihen. Siksi olisi todella tarkeaa etta heille voisi kehittya kyky ymmartaa ja analysoida omaa kayttaytymistaan.

When Spungen was 15, her psychiatrist diagnosed her with schizophrenia.

kohtalona on yksinaisyys, he karkoittavat hyvaakin tarkoittavat ihmiset ympariltaan.

rajatilapersoonallisuus lienee geenien + aivojen ainepitoisuuksien (mitä lie välittäjäaineita siellä nyt onkaan) + kotiolojen yhdistelmä.



Suosittelisin terapiaa (yksilöterapiaa) perheenjäsenelle. Ainakin nyt oireilevalle lapselle ja vanhemmille. Ja vanhempien pitäisi terapiassaan käsitellä itseään, ei lastansa.



Suosittelen myös karsimaan ruokavaliosta haitalliset aineet: karkit, limpparit yms. lisäainepommit, kofeiinin, kasvimargariinit (saattavat lisätä aggressiivisuutta) tilalle oliiviöljy ja voi, viljoja kannattaa vähentää lisätä hedelmiä ja lihaa.



Suosittelen kalaöljyä, esim. E-EPA.