Rajatilapersoona, onko taalla vanhempia

tämä on näköjään yleistä persoonallisuuhäiriöisten vanhemmilla. Heillä lienee siis puutteellsia kykyjä omien tunteiden ja tekojen reflektoinnissa ja havainnoinnissa.

että ap ei jotenkin edes tajua, että häneltä on kysytty jotain itseään koskevaa. Joku blokki tulee hänen päähänsä, kun pitäisi miettiä, että onko hän tehnyt jotain väärin. Eihän ap, suuri menestyjä, tee koskaan mitään väärin, sanoo ääni hänen päässään.

mun aloituksesta tuli siis rajatilamagneetti. Kuinka monta teita oikein on taalla palstalla?

t. tuo yksi vastannut. Mutta kyllä kaikissa persoonallisuushäiriöissä on paljon yhteissä, minussakin rajatilan piirteitä jonkin verran.

mun aloituksesta tuli siis rajatilamagneetti. Kuinka monta teita oikein on taalla palstalla?

kun sinä vastaat. Mutta ei sun tartte vastata enää, näen selvästi millainen ihminen olet ja kuinka tuhoisa vaikutus sinulla on läheisiisi. Työssä vedät tietysti työroolia ja sinua pidetään siellä tosi hyvänä tyyppinä, mutta kotona onkin eri juttu.

"suhtautuu itseensä kuolemanvakavasti. Hänen huumorintajunsa saattaa olla vivahteikas, ironinen, railakas, sekä pureva ja kyyninen, mutta itsestään hän laskee leikkiä hyvin harvoin. Narsisti kokee, että hänellä on kokoaikainen tehtävä, jonka merkitys on kosminen ja jonka seurausvaikutukset ovat globaaleja. Jos hän on tiedemies - hän on aina tieteellisen vallankumouksen tohinassa. Jos hän on journalisti - hän on keskellä kaikkien aikojen suurinta tarinaa. Jos hän on kirjailija - hän on matkalla kohti Nobelin palkintoa."

sitä kohtaan aggressiviisia. Pershäiriössä (olettaen että hänellä itselläänkin voi jotain sellaista olla) on kyse vereslihalla olevasta psyykestä joka tarvii ne suojamuurit. Ne voi purkaa vain hyvin pieninä paloina. Ainoa mitä voi tehdä on koettaa saattaa toinen alkuun ja sekin on pakko tehdä hellästi.

sitä kohtaan aggressiviisia. Pershäiriössä (olettaen että hänellä itselläänkin voi jotain sellaista olla) on kyse vereslihalla olevasta psyykestä joka tarvii ne suojamuurit. Ne voi purkaa vain hyvin pieninä paloina. Ainoa mitä voi tehdä on koettaa saattaa toinen alkuun ja sekin on pakko tehdä hellästi.

Mitäköhän ap:lle voisi teoriassa sanoa? Mielenkiintoista.

tekisi hyvää puhua jollekulle omasta lapsuudestaan vaikkapa terapiassa. Perheterapia muutoinkin on hyödyllistä persoonallisuushäiriöissä, varsinkin jos kahdellakin perheenjäsenellä sellaiseen on taipumusta kuten saattaa ap:n tapauksessa olla. Selkeästikin on käynyt niin, että ap on omasta lapsuudestaan hyvin traumatisoitunut, mutta ei halua myöntää sitä itselleen, koska joutuisi kokemaan ikävät lapsuuden tunteet uudelleen. Niinpä hän on kehittänyt itselleen jonkin verran narsistisen menestyjäminän, jolla valitettavasti on huonot tunnetaidot (eri asia kuin sosiaaliset taidot) ja tämän vuoksi hänen tyttärensäkin kärsii tunne-elämän häiriöistä. Ap:n ei kannattaisi lukea niin kirjaimellisesti sitä, että syytetään omia vanhempia= jos ikkuna menee rikki siksi, että minä heitin sitä kivellä, niin ikkuna on rikki vaikka kukaan ei minua sen rikkomisesta syyttäisikään. Toisin sanoen, on tutkimuksilla todistettu fakta, että perheolot vaikuttaa paljon persoonallisuushäiriöihin, niin miksi sitä ei saisi sitten sanoa. Se kun ei tarkoita sitä, ettei ottaisi omasta paranemisestaan vastuuta. Se on vain tosiasioiden myöntämistä.

ap:n omat vanhemmat ovat olleet kelvottomia, niin ap ei vain ole voinut itse pitää omaa psyykettään tarpeeksi kasassa, koska nuo tunne- elämän häiriöt alkavat kehittyä siinä vaiheessa pikkulapsena, kun ei kyetä ajattelemaan mitään syy-ja seuraussuhteita eikä siis itse tiedollisesti tajuamaan, että jokin ajattelussa rupeaa menemään vikaan.

Ihan jokainen sun reaktio on ollut sun todellisuudessa oikea.

Mitään tunteita ei tarvi muuttaa.

Tekoja ehkä mutta tunteet on aina oikeita.

Sun ei tarvi muuttaa itseäsi millään muulla tavalla kuin lopettamalla ne teot jotka ovat toisille suoraan vahingollisia, koska itsesi hyväksyminen juuri tuollaisena muuttaa sinut luonnostaan, ilman yritystä tai pakkoa.

Toisin sanoen, on tutkimuksilla todistettu fakta, että perheolot vaikuttaa paljon persoonallisuushäiriöihin, niin miksi sitä ei saisi sitten sanoa. Se kun ei tarkoita sitä, ettei ottaisi omasta paranemisestaan vastuuta. Se on vain tosiasioiden myöntämistä.

Syyllisiä ei etsitä. Minäkin joka tuon äiti-esimerkkini kerroin en yleensä mieti vanhempieni syyllisyyttä lainkaan enkä haaveile että koskaan mitenkään ns. nostaisin kissan pöydälle. He tekivät ihan oikeasti parhaansa, mutta on vain fakta että ongelmia oli ja paljon.

Ihan jokainen sun reaktio on ollut sun todellisuudessa oikea.

Mitään tunteita ei tarvi muuttaa.

Tekoja ehkä mutta tunteet on aina oikeita.

Sun ei tarvi muuttaa itseäsi millään muulla tavalla kuin lopettamalla ne teot jotka ovat toisille suoraan vahingollisia, koska itsesi hyväksyminen juuri tuollaisena muuttaa sinut luonnostaan, ilman yritystä tai pakkoa.

oli tosi hyvin sanottu, koska se aiheuttaa juuri paljon ongelmia, kun esim. epävakaa jossain tilanteessa kokee hirveän suurta ahdistusta, ja jollain lailla tajuaa, että tämä ahdistus ei sovi juuri tähän tilanteeseen, ja yrittää sitten tukahduttaa sen epäonnistuneesti, mistä taas seuraa se astioiden heittely. Sen sijaan jos ajattelisi, että minä olen nyt ahdistunut, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä, niin tilanne rauhoittuisi paljon nopeammin. Nimittäin siltä usein epävakaana tuntuu, että en saisi tuntea näin tässä ja tässä tilanteessa, mistä seuraa hirveä sekamelska aivoissa kun yrittää miettiä, miten pitäisi tuntea ja miksi en tunne "oikein" jne.

oli tosi hyvin sanottu, koska se aiheuttaa juuri paljon ongelmia, kun esim. epävakaa jossain tilanteessa kokee hirveän suurta ahdistusta, ja jollain lailla tajuaa, että tämä ahdistus ei sovi juuri tähän tilanteeseen, ja yrittää sitten tukahduttaa sen epäonnistuneesti, mistä taas seuraa se astioiden heittely. Sen sijaan jos ajattelisi, että minä olen nyt ahdistunut, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä, niin tilanne rauhoittuisi paljon nopeammin. Nimittäin siltä usein epävakaana tuntuu, että en saisi tuntea näin tässä ja tässä tilanteessa, mistä seuraa hirveä sekamelska aivoissa kun yrittää miettiä, miten pitäisi tuntea ja miksi en tunne "oikein" jne.

Syyllisiä ei etsitä. Minäkin joka tuon äiti-esimerkkini kerroin en yleensä mieti vanhempieni syyllisyyttä lainkaan enkä haaveile että koskaan mitenkään ns. nostaisin kissan pöydälle. He tekivät ihan oikeasti parhaansa, mutta on vain fakta että ongelmia oli ja paljon.

en mäkään ole omille vanhemmilleni sanonut mitään omista ongelmistani. Vertauksen vuoksi, jos vaimo saa selville, että miehellä on ollut viisi vuotta salasuhde, vaikka mies on koko ajan vannonut rakkauttaan, niin eikö ole luonnollista, että vaimon luottamus miehiin hetkellisesti romahtaa? Jos hän ei yhtään mieti, että mistä tuo luottamuksen romahdus sitten seuraa, niin miten hän voisi tehdä asialle mitään? Toki sen luottamuksen palauttamiseksi täytyy tod näk tehdä muutakin, mutta siitä on paljon hyötyä, jos tietää, miksi tuntee niin kuin tuntee.

voisi sanoa sen, että tyttäresi todellinen minä ei ole se, millä tavalla hän nykyisin käyttäytyy. Hänen aivonsa eivät kertakaikkiaan tällä hetkellä pysty normaaliin toimintaan, eikä hänellä ole itselläkään tietoa siitä, kuka tai millainen hän on, mutta hän kyllä jollain tasolla tietää, ettei ole oma itsensä, ja se vasta onkin ahdistavaa. Hänen käytöksensä on ahdistuksen purkamista ympäristöön. Hänellähän tosiaan on diagnoosi vakavasta mielenterveydenhäiriöstä, mikä tarkoittaa, että hän on sairas, eikä rajatilassa todellisuudentaju ole monestikaan kunnossa. Sun pitäisi siis kyetä kohtelemaan tytärtäsi sairaana, eikä minään pahana ihmisenä, koska tietänet, ettei hän ole sellaisena syntynyt, ja auttaa häntä löytämään oma identiteettinsä sen sairauden alta.

joskus kysyä, että miltä hänestä tuntuu (ei syyttelevästi "siis mikä sulla nyt taas siis on siis". Luultavasti sellaista kysymystä ei ole kauheasti hänelle esitetty.

välitettyä sen minkälaista on olla persoonallisuushäiriöinen. Olen kirjallisuutta lukemalla ja omaa elämää tarkkailemalla koettanut ymmärtää miten kyseinen mekanismi toimii. Sillon kun ihminen joutuu sellaisten asioitten eteen, joita hän ei pysty syystä tai toisesta käsittelemään, psyykellä on käytössään lohkomiseksi kutsuttu mekanismi, joka varmistaa sen että ihminen on huonoissakin olosuhteissa toimintakykyinen. Toisin sanoen kapasiteetin ylittävä asia otetaan kokonaisena kaikkine tunteineen ja erotetaan tietoisesta psyykestä. Se laitetaan ikäänkuin omaan koppiin, jossa se ei enää keskustele ns. päivätajunnan kanssa eikä päivätajunta tiedä sen olemassaolosta muuten kuin esim. ahdistsavien tunteiden muodossa. Sieltä komerostaan se pala sitten tarkkailee maailmaa ja aloittaa hirvittävän hälytyksen aina kun havaitsee vaaran lähestyvän.



Sanotaan yksinkertaistettuna esimerkkinä että partamies raiskaa lapsen ja lapsi lohkoo tapahtuman pois tietoisuudestaan. Tämän jälkeen maailma on lapselle miinakenttä, jossa jokainen partamies aiheuttaa välittömän hälytyksen komerossa, mutta päivätajunta ei tiedä mistä se johtuu, se kokee vain ahdistuksen tunteen "ilman syytä". Sanotaan sitten että kyseinen ihminen menee kouluun jossa hänen opettajallaan on parta. Joka kerta luokkaan mennessä komerohälytys laukeaa eikä päivätajunta ymmärrä mistä kauhea olo johtuu. Komero ei kerro päivätajunnalle että hei, tuo parta sen aiheuttaa, se vaan sokeana nostaa adrenaliinit koholle ja valmistautuu pakoon. Siinä opiskelija sitten istuu, ei ymmärrä itseään, eikä kukaan muukaan häntä ymmärrä kun hän lakkaa ilmestymästä tunneille. Koska kommunikaatiokatkos päivätajunnan ja komeron kanssa estää myös tilanteesta oppimisen. Ns. normaali menee tilanteeseen ja huomaa ettei se ollutkaan niin kauheaa. Komerohälytksistä kärsivä traumatisoitunut menee tilanteeseen ja se on joka kerta JUST niin kauheaa. Koska komeroihminen ja päiväjunta eivät opi mitään toisiltaan. Komeroihminen hälyttää joka kerta kuin kone, niinkuin asia olisi sille joka kerta uusi. Ja mikä pahinta, trauma ja siitä seuraava välttämiskäyttäytyminen keräävät joka kerta ikäänkuin ympärilleen tavaraa. Ensin pelkää vain mennä tiettyyn luokkaan. Kohta pelkää mennä ylipäänsä luokkaan kun on joutunut kokemaan tuon reaktion kerta toisensa jälkeen eikä se muutu miksikään. Lopulta pelkää jo koulujakin.



Tilanne ei laukea millään muulla lailla kun sillä että opettelee erinnäisiä taitoja joilla saadaan komeroihminen esiin ja puretaan trauma, käsitellään komeroihmisen tunteet just yhtä tuoreina ja kauheina kuin silloin kun ne säilöttiin komeroon. Olen tämän prosessin monta kertaa läpikäynyt ja se on todella raskasta, mutta samalla erittäin palkitsevaa.

kun tarttis mennä nukkumaan.

joskus ruoan kanssa lasin viiniä, lapsi sairastuu?

ei ihme, että suomen nuoriso voi niin huonosti.....

oli muun muassa rajatilapersoonallisuushairio. Jokainen jolla on kokemusta tuosta persoonallisuushairiosta tunnistaa kylla paljonkin samoja kayttaytymismalleja Nancysta.

mutta mistäs me hänen kotioloistaan ja vanhemmistaan tiedetään, muuta kuin toisen vanhemman kirjoittamasta kirjasta :)? Tuskinpa se siinä kehtaisi myöntää, että mies vaikka juoksee vieraissa ja itselle maistuu viini turhan hyvin. Tosi idyllisen kuvan siitä kirjasta sai, mutta totuus on varmasti toisenlainen.

joskus ruoan kanssa lasin viiniä, lapsi sairastuu?

ei ihme, että suomen nuoriso voi niin huonosti.....

ettei vanhempien väleihin ja sitä myöten kodin ilmapiiriin vaikuta miehen käyminen vieraissa? Eikä äidin alkoholiongelma? (puhuin LIIALLISESTA viininjuonnista, en kohtuukäytöstä). Taisi vain kolahtaa omassa nilkassa..