Miten esikoislestadiolaiset suhtautuvat...

bambino06:

Tuli nuista koruista mieleen sitten semmonen juttu, että onko teillä esikoisilla kotona kukkia tai saako seurapaikalla olla kukkia ja käytättekö soitinta säestykseen seuroissa?(oon lukenu että nuo ois ollu niitä missä esim. erosi vl ja el elämäntavat silloin kun ne erosi toisistaan) Miten muuten suhtaudutte musiikkiin? Onko kaikki musiikki sopivaa? Onko teidän elämäntavat askeettisia? Miten suhtaudutte kulttuuriin, esim. musiikki, elokuvat, kilpailut ym.

Kaikessa neuvotaan yksinkertaisuuteen. Kodit ovat aivan tavallisia eikä mitään tarkkoja standardeja ole mitä saa olla ja mitä ei. Minulla ainakin on kukkia ja en ole koskaan kuullut että ei saisi olla. Tauluja ei erikoisemmin ole. Kotien tulisi olla sellaisia, että niihin voi jokainen kristitty kiusaantumatta tulla. Tärkeintähän ei ole miltä tämä maallinen kotimme näyttää vaan se, että kodissa eläisi elävä usko ja siellä olisi kaikkien hyvä olla. Ja yleisesti ottaen kyllähän se ulospäin näkyy mikä henki sydämessämme vallitsee. Onko se vaatimattomuutta jos kaikki pitäää olla aina viimesen päälle niin sisutuksessa, vaatteissa, kuin auton ym suhteen...?

Olen myöskin ymmärtänyt, että suurin ero onkin vanhoillisten ja esikoisten erossa ulkonaisissa asioissa. Vanhoilliset kaiketi maailmallisempia jos nyt mitään linjaa voi vetää. Eroja molemmista kasteista löytyy, mutta luvallisuuksia ehkä enemmän. Vanhoilliset pitävät myös kravaattia, mutta esikoisten keskuudessa sitä pidetään miehillä koreutena tosin joskushan työn takia on pakko, mutta esim häissä ei ole käytössä. Musiikkia en itse juuri kuuntele nykyisin. Hengellistä musiikkia voisinkin kuunnella ja jotain cantores minores tyyppistä ja ehkä laulaa kuorossakin. En ole noita pitänyt kuitenkaan tarpeellisina ja jos antaa pikkusormen niin voihan se levykauppa alkaa vetämään enemmänkin puoleensa...

Ja taas puhun itsestäni ja omasta uskostani: Elokuvissa olen käynyt katsomassa tyyliin jonkun lassien ja voisin ehkä katsoa jonkun äideistä parhaan- elokuvan. Sekään puoli ei kauheasti houkuttele silää kristityt eivät istu siellä missä pilkkaajat istuvat. Meidän on hyvä pidättäytyä sellaisista vapaa-ajan harrastuksista joissa on mahdollsiuus langeta syntiin. Haluan antaa lapsilleni myös sellaisen esimerkin, että elokuvat eivät ole kristityn viihdykettä, meidän ilo syntyy aivan muusta.

Ala-aste aikana kilpailin joissakin lasten urheilukilpailuissa. Noissa kilpailuissa on se vaara, että tulee kunnianhimo harjoitella ja siinä jäävät mahdollisesti vähemmälle kristittyjen tapaamiset, seurat jne. Omasta kunnosta huolehtimine on kyllä tärkeää, mutt arajansa kaikella.

Lopuksi: Kun aina kysellään, että miksi ette saa tehdä sitä ja tätä, niin haluaisin antaa sellaisen vastauksesn, että sydämessään elävän uskon omistava ihminen haluaa kartaa kaikkea mikä tekee hallaa oman tunnon rauhalle ja hidastaa matkaa taivaan kotiin. " PAnkaa pois kaikki mikä teihin tarttuu ja hitaaksi tekee..." Toiseen joku asia vaikuttaa enemmän ja toiseen vähemmän, siksi neuvoissakin on vaihtelevuutta. Asioita pitää punnita ja tarvittaessa kysyä saarnaajilta neuvoa.

että keskustelu loppui tähän. Mikähän syynä? Jotain voi vain aavistella.

Niinkuin tässäkin ketjussa on tullut ilmi. Onko se niin, että te kukin uskotte tyylillänne? Ja että teillä ei ole selkeää kantaa tiettyihin asioihin? Vai onko joukkonne jotenkin jakaantunut (muistelen kuulleeni että teillä on kaksi eri julkaisua, toinen oli kai nimeltään Ruukku tms., jota toiset el:t pitävät harhaoppisena)?

Minusta Vadelma tiivisti hyvin oman näkemyksensä tuohon viimeiseen kappaleeseen ja ylipäätään koko tekstissään.. Niinhän se on meillä vanhoillislestadiolaisillakin.



Eihän meilläkään ole mitään määräyslistaa, miten suhtautua nilkkaketjuihin, lasten piirrettyihin, seurakunnan kerhoihin, lasten urheilukilpailuihin....jne jne....kukin tekee niinkuin omassatunnossaan parhaaksi näkee.

Varmastikin vl:ienkin keskuudessa on erilaisia kantoja, mitä tulee tällaisiin ns. tapakulttuuriin liittyviin asioihin. Joillakin nettipalstoilla kihisee ja kuohuu, kun vanhoilliset keskustelevat mm. ehkäisystä ja seurakuntaopista. Suuri kysymys tuntuu olevan se, onko vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä oikeasti olemassa ns. uuslestadiolaisia... Siis jonkinlainen ryhmä liikkeen sisällä. Nämä " uus" lestadiolaiset siis kävisivät vl:ien seuroissa, vaikka sitten joiltakin osin poikkeaisivat vl-enemmistöstä.

Mutta totta on sekin, että el:issä on hyvin erilaisia ihmisiä. Kyllä minäkin olen nimenomaan saanut sen käsityksen, että vanhoillislestadiolaisuus on yhtenäisempi liike.

Seurakuntamme ei kuitenkaan ole siinä mielessä jakaantunut, että kävisimme eri tilaisuuksissa tms. En myöskään sanoisi, että meillä olisi kahta julkaisua... Rauhan Side oli pitkään ainoa lehti, se on ilmestynyt ties miten pitkään (vuosikymmeniä?). Sitten on tämä Ruukku. : ) Se ei ole mikään " virallinen" julkaisu. Se on pienen nuorisoporukan tekemä lehti, tarkoitus oli kai aluksi tehdä jotakin rennompaa Rauhan Siteen rinnalla. Aika lailla harrastusmielessä ovat käsittääkseni lehteä tehneet (ja sellainen on jälkikin ollut...). En ole lukenut Ruukkua moneen vuoteen, joten vaikea sanoa nykytilanteesta mitään, mutta ainakin alkuvuosina siinä oli juttuja, joista jotkut provosoituivat.

ksii:

Niinkuin tässäkin ketjussa on tullut ilmi. Onko se niin, että te kukin uskotte tyylillänne? Ja että teillä ei ole selkeää kantaa tiettyihin asioihin? Vai onko joukkonne jotenkin jakaantunut (muistelen kuulleeni että teillä on kaksi eri julkaisua, toinen oli kai nimeltään Ruukku tms., jota toiset el:t pitävät harhaoppisena)?

En siis tarkoittanut, että ehkäisyn käyttö ja seurakuntaoppi olisivat tapakulttuuria... : ) Vähän epäselvästi kirjoitin. Mutta siis, vanhoillistenkin parissa on varmasti eroja mitä tulee tapoihin ja ihan arjen asioihin. Sen sijaan vl:t ovat käsittääkseni hyvin yksimielisiä ehkäisyn ja seurakuntaopin suhteen - mikä ei tarkoita sitä, etteikö netistä löytyisi myös keskusteluja, joissa vl:t pohtivat ehkäisyn käyttöä ja voisiko muualtakin kuin vanhoillisten parista löytyä ns. elävää uskoa.

annastina06:

Eihän meilläkään ole mitään määräyslistaa, miten suhtautua nilkkaketjuihin, lasten piirrettyihin, seurakunnan kerhoihin, lasten urheilukilpailuihin....jne jne....kukin tekee niinkuin omassatunnossaan parhaaksi näkee.

Enkä ajatellut pelkästään Vadelman viestiä tai tätä ketjua. Essai taisikin jo aika hyvin selventää niitä minun ajatuksia tästä vl:ien yhtenäisyydestä verrattuna el:iin. Kun olen tavannut hyvin erilaisia el:ia, toisten jutut kuulostavat alkuun ihan meidän vl:ien jutuilta, ja toisista ei tule mieleenkään että olisivat minkään sortin uskovaisia jos eivät itse kertoisi. Ensimäinen el, johon tutustuin, oli kyllä sellainen että oli korut ja meikit ja muotivaatteet, rakas harrastus oli teknoravet eikä voinut ymmärtää vl:ien tiukkaa seurakuntaoppia ja niin pois päin. Sitten oli henkilö, joka oli sitä mieltä että vl:t eivät voi päästä Taivaaseen kaulakorujen takia, ja että pelastus yleensäkin on mahdollista vain el-seurakunnassa. Kumpikin näistä korosti nimenomaan sitä, että näin _me el:t_ ajattelemme, eli että heidän mielipiteensä eivät ole pelkästään henkilökohtaisia. Siksi mulla on hiukan hatara kuva tästä esikoislestadiolaisuudesta, että mitä se oikeastaan pitää sisällään.

Ymmärrän oikein hyvin ihmettelysi! Koska meillä el:issä todella löytyy hyvin erilaisia ihmisiä, löytyy ns. " tiukkuuslinjaa" laidasta laitaan. Ja olet tainnut törmätä juuri kahteen eri ääripäähän :) Tämä on myönnettävä seurakunnastamme, jos on itselleen rehellinen. Miksi sitä kaunistelemaan? Kuitenkin sitä haluaisin korostaa, että saarnaajamme ja lähetysmiehemme ovat yksimielisiä ja opettavat toinen toistensa rinnalla samaa oppia. Emme siis ole jakaantunut porukka, kuten joku vl täällä epäili. (olisitko ollut juuri sinä, ksii.)



Minua itseäni tämä asia on vaivannut tosi paljon ja olen miettinyt sitä kovasti. Tässä jotain ajatuksiani:



Olen ajatellut, (ja kuullut saarnaajienkin näin sanovan), että nämä erilaiset mielipide-erot johtuvat siitä, että ihmisten omissa uskonvaelluksissa on erilaisia vaiheita. Jokainen kristitty joutuu käymään läpi nämä kaikki vaiheet, ja luonnollisesti tämä ei tapahdu kaikilla samassa järjestyksessä. Jokainen uskova kristittykin joutuu käymään elämässään myös vaiheen, jossa hän on lain alla.



Laestadius puhuu eräässä saarnassaan näistä eri uskonvaiheista. Laitan tähän ne kohdat. Ne löytyvät Raamatusta Matt. 5:1-12



- Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.

- Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.

- Autuaita ovat siveät, sillä he saavat periä maan.

- Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan.

- Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.

- Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.

- Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.

- Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivaan valtakunta.



Esikoislestadiolaisuus ei siis varmastikaan ole yhtä yhtenäinen seurakuntaopiltaan kuin vanhoillislestadiolaisuus. Minä en kuitenkaan välttämättä näe tätä heikkoutena. Minusta on elävyyden merkki, että asioita punnitaan ja koetellaan. Sanoohan Raamattukin, että " Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvä on" .



Tämä pätee myös Jumalan Sanan saarnoihin. Meillä esikoislestadiolaisuudessa opetetaan, että kaikki saarnat joita seuroissamme saarnataan, tulee arvostella nimenomaan Jumalan Sanan valossa. Ja jos jokin kohta saarnasta ei ole yhteydessä Raamatun sanaan, se on väärin. Ja tämäkin on ihan Raamatusta otettu malli. Siellä sanotaan jossakin, että yksi saarnatkoon ja muut arvostelkoot. Harmi etten muista paikkoja.



Miten teillä vanhoillislestadiolaisuudessa, uskaltaako kukaan kritisoida mitään mitä saarnastuolista sanotaan, vai onko se teidän seurkunnassanne yksi ja absoluuttinen totuus? Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitänne!

Eli yritin sanoa, että seurakunnassamme kaikkein ylimpänä auktoriteettina pidetään aina Raamattua. Toki saarnaajat saavat puheensa Jumalalta ja heidän sanansa on varmasti Pyhästä Hengestä, mutta silti pitää muistaa että he ovat vain ihmisiä, ja heidänkin uskovaelluksillaan on erilaisia vaiheita. He ovat inhimillisiä ja erehtyväisiä jokaikinen - oli hän sitten paikallinen saarnaaja, Suomen lähetysmies tai Lapin vanhin.



Sen takia on tärkeää, että jokainen seurakuntalainen sydämessään tutkistelee asioita eikä ajattele, että saarnaajat tutkistelkoot minun puolestani. Muutoin puhtaasta Kristuksen opista saattaa muovautua jokin ihmisoppi. Jos joku saarnaaja sanoo jotain mistä emme ole samaa mieltä, on jopa suotavaa että kerromma mielipiteemme ja kysymme asiaa saarnaajalta itseltään. Ja tutkimme nöyrin mielin asiaa Jumalan sanan valossa. Nimenomaan nöyrin mielin, ei niin että minä olen oikeassa ja sillä siisti. Koska kuka meistä aina tietää, mikä on oikein ja mikä väärin? Ei auta kun luottaa Jumalan apuun ja

ohdatukseen.



Itse asiassa juuri äskettäin keskustelin aiheesta yhden Suomen lähetysmiehen kanssa ja hän oli samoilla linjoilla.

ksii:

Ensimäinen el, johon tutustuin, oli kyllä sellainen että oli korut ja meikit ja muotivaatteet, rakas harrastus oli teknoravet eikä voinut ymmärtää vl:ien tiukkaa seurakuntaoppia ja niin pois päin. Sitten oli henkilö, joka oli sitä mieltä että vl:t eivät voi päästä Taivaaseen kaulakorujen takia, ja että pelastus yleensäkin on mahdollista vain el-seurakunnassa. Kumpikin näistä korosti nimenomaan sitä, että näin _me el:t_ ajattelemme, eli että heidän mielipiteensä eivät ole pelkästään henkilökohtaisia.

(Kieroutunut huumorintajuko minulla, mutta kauhean hauskaa mulla oli, kun oikein aloin miettiä näitä kahta ääripään tyyppiä: molemmat vakuuttelevat, miten he juuri edustavat tyyppi-el:ää...) Sanoisin, että sellainen keskiverto-esikoislestadiolainen jää näiden kahden välimaastoon.

Minusta on jotenkin ymmärrettävää, että tällainen tiukemman linjan edustaja sanoo hänen näkemyksensä edustavan el-seurakunnan oppia: osa seurakuntalaisistamme tuntuu itsepintaisesti ajattelevan, että muut ajattelvat ja elävät kuten he, eivät siis vain näe (tai halua nähdä) mitä ympärillä tapahtuu.

Esimerkkinä voisin mainita yhden tuttuni, joka vain odottaa, että hänellekin jossain vaiheessa lakkaa syntymästä lapsia, (kun niin tapahtuu vaikka kuinka monelle tutulle lähipiirissä). Kyseinen henkilö on siis alle kolmikymppinen, eikä siis odota tällaista luonnollista hedelmällisyyden laskemista, mikä nyt tapahtuu viimeistään vajaa viisikymppisenä. Ihan siis tosissaan ajattelee, että monien on vain vaikeampi tulla raskaaksi kuin hänellä, eikä siis ymmärrä muiden käyttävän ehkäisyä.

Mutta sitten taas teknorave-el. Ihmettelen kovasti, jos hänen näkemyksensä seurakunnasta on niin rajoittunut - jos vähänkin liikkuu tilaisuuksissamme ja tapaa paljon erilaisia ihmisiä, eivät erilaiset näkemykset voi olla noin vieraita. En keksi muuta syytä, kuin että hän mieluummin antaisi seurakunnastamme ns. vapaamielisen kuvan: johan muuten alkaisi hävettää, että kuuluu sellaiseen porukkaan... Minusta olisi kuitenkin parempi olla rehellinen ja tunnustaa niin muille kuin itselleenkin, että seurakuntaan kuuluu erilaisia ihmisiä.

Soppaa voi muuten hämmentää sekin, että yksi pieni lestadiolaisporukka käyttää itse itsestään esikoislestadiolaiset - mikä siis on väärin, koska meidän seurakunta on esikoislestadiolaiset ry eli rekisteröity yhdistys. Näitä hajaannuksien ihania herkkuja sekin: ketkä olivatkaan ne ensimmäiset ja ainoat esikoiset...

" Jokainen uskova kristittykin joutuu käymään elämässään myös vaiheen, jossa hän on lain alla."



Eli toisin sanoen kukaan ei ole lapsuuden uskossa, koska uskovainen ei ole lain alla vaan armon alla.



Olihan jo alkuseurakunnissakin erimielisyyksiä joistakin asioista.

" Miten teillä vanhoillislestadiolaisuudessa, uskaltaako kukaan kritisoida mitään mitä saarnastuolista sanotaan, vai onko se teidän seurkunnassanne yksi ja absoluuttinen totuus? Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitänne!"



Ensinnäkin kyllä sen huomaa jos joku väärin saarnaa, tosin en ole koskaan ollut seuroissa, joissa olis väärin saarnattu mutta uskon että huomaisin. Siis Raamatun vastaista saarnaa ja toisaalta erilaisia neuvoja esim. televisioasiassa. Saahan sitä jokainen kritisoida jos haluaa ja asioista saa keskustella ja on hyvä keskustella, jos asiat mietityttää. En minä nyt ainakaan tämän parempaa vastausta osaa antaa.

Eiköhän näissä korujutuissa niinku kaikissa maallisissa asioissa ole kumminkin niin, että kunhan ne ei tule uskoa tärkeämmäksi. Eli saa uskovainen olla rikas ja sen saa jopa näyttääkin ympäristölle. mutta niitä rikkauksiaan ei saa rakastaa enemmän kuin Jumalaa.

Aika huono vastaus mutta jotain yritin kommentoida :D

Opillisesti pitäis olla yks ja ainoa absoluuttinen totuus ja varmasti veljet ja sisaret tulee keskustelemaan, jos väärin saarnaa.

Mutta niinku on jo keskustelussa tullut ilmi, että eri ihmisillä jotkut tavat poikkeaa niin ei kai niihin ole sitten absoluuttista totuutta eli joku toinen puhuja neuvoo karttamaan sellaista missä toinen ei näe mitään pahaa, esim. seurakunnan kerhot tai lasten videot yms. Esim. suhtautuminen televisioon on seurakunnan yhteinen päätös. Se on neuvo, että on nähty hyväksi ja uskovaiselle siunaukseksi, että sitä ei tuoda kotiin. Ja sanotaan, että on hyvä olla kuuliainen seurakunnan neuvoille. Onhan se monesti nähty, että sitten kun joku uskovainen tuo kotiin sen television niin vähitellen usko kuolee sydämestä ja tulee tämän maailman asiat tärkeämmiksi. Oikeastaan jo siinä, että on tuonut sen kotiin, on ollut tottelematon Jumalan valtakunnan neuvoille ja se jo kertoo, että ei ehkä olekaan niin tärkeää enää se uskossa varjeltuminen. Joku nyt ajattelee, että noniin seurakunnasta annetaan kiellot ja käskyt mutta minusta ne on kuitenkin ennemminkin suosituksia, jotka on nähty hyväksi. Ja televisioasiassa on kyllä otettu huomioon heikoinkin taivaan tien kulkija, joka ei jaksais taistella vastaan kiusauksia katsoa sellaista ohjelmaa joka tekee omantunnon kipeäksi ja saastuttaa sielun.

Toivottavasti joku toinen osaa kommentoida tähän asiaan vähän paremmin.

sitten se kaulakoru ole tullu jo tärkeäksi jos se pitää kaulaan ripustaa.

Ei kahta voi yhtäaikaa rakastaa tätä maailmaa ja jumalaa ja korut ei varmasti ole jumalasta. Antaahan raamattukin tähän selkeän neuvon kullan ympäriripustamisesta. Voitteko pitää itseänne jumalan kuvana jos on kuitenkin on pakko koreilla. jos kerran ei saa tulla uskoa tärkeämmäkis niin voihan sitten myös meikata ja värjätä tukkaa ja ehkäistä ja näyttää sekin muille, kunhan se ei ole tärkeämpi kuin jumala. Käsittämätön tuo edellä ollut puolustus. Seurakunnan linja ilmeisesti jossa ei ole kuitenkaan ole otettu raamatun sanaa huomioon.

Oikeastaan minun kommentti koski enemmän muita rikkauksia kun teillä tunnutaan ajattelevan, että pitäis elää vaatimattomasti jne. Vaikka myönnettäköön, että harhaanjohtavasti mainitsin korut. Tuosta koruasiasta en oo kyllä koskaan kuullut seuroissa puhuttavan, että näin lonkalta en osaa sanoa mitään. Jos voisit antaa sen raamatunkohdan niin olis ehkä helpompi jotain sanoa.

Te ette vissiin käytä sitten kihla- ja vihkisormuksiakaan?

Minun mielestäni kommenttisi ei ollut lainkaan huono! Minä ainakin ymmärsin mitä tarkoitit.



Sen sijaan (anteeksi nyt vaan) vadelman syytökset tuosta koruasiasta ovat mielestäni vähän epäasiallisia. En oikein ymmärrä, miksi toisen uskosta ja elämästä pitää alkaa etsiä vikoja. Ei siitä oman uskon ainakaan pitäisi vahvistua tai jos vahvistuu, se perustuu silloin lihaan eikä Henkeen. Enkä sano tätä pahalla! Mutta jos alamme keksiä vastaavia syyötäksiä, niitähän keksimme puolin ja toisin ihan loputtomiin. Ja mitä sellainen keskustelu hyödyttää? Ei se ainakaan ketään rakenna.



Meilläkin el:ssä tuo televisioasia selitetään ihan samalla tavalla. Että on parempi olla ottamatta kotiin televisiota, kun kuitenkin tulee kiusaus katsoa kaikkea saastaa. Ja olen aivan samaa mieltä bambinon kanssa siitä, että kaikki mikä tulee tärkeämmäksi kuin Jumala, on syntiä. Oli se sitten mikä tahansa asia. Vaikka esim. lihallisista nautinnoista kieltäytyminen. Jos se laitetaan uskon edelle, se tulee tärkeämmäksi kuin Jumala.



Eiköhän olisi meidän jokaisen syytä pitää huolta omista synneistämme, eikä etsiä niitä muista... Jos on varaa etsiä toisista syntejä, kannattaa miettiä omaa sieluntilaansa. Haluaisin sanoa tämän rakkaudella, vaikka se ei ehkä siltä kuulosta.

Kyllä me käytämme kihla- ja vihkisormuksia :) Ja monet käyttää muitakin koruja. Ja kyllä todella olen sitä mieltä, että saa esim. meikata ja käyttää koruja jos se ei tule tärkeämmäksi kuin Jumala. Ja tämähän on hyvin henkilökohtainen asia.



Esim. yksi ystäväni alkoi meikata ja muutenkin laittaa itseään enemmän ja hänessä tapahtui selkeä muutos (vaikka en olisi uskonut meikkaamisella olevan niin suuri vaikutus). Uskottomat pojat kiinnostuivat hänestä ja hän lähti heidän mukaansa, sekä joutui sitä tietä vaarallisille poluille. Hänen kohdallaan siis meikkaaminen tuli tärkeämmäksi kuin Jumala ja usko. Rukoilen hänen puolestaan, ettei hän joutuisi liian kauaksi Taivaan Isästä.



Sitten on taas niitä jotka meikkaavat omaksi piristyksekseen eikä se oikeasti vaikuta uskonelämään millään tavalla. Silloin asia ei tule tärkeämmäksi kuin Jumala.

Minusta nuo kaikki (vaatimattomuus, rikkaus ja kauneus) ovat aika monimutkaisia asioita.



Oman kokemukseni mukaan rikkaudessa on suurimpana vaarana (ja syntinä) ahneus. Olen törmännyt tähän asiaan sekä uskovaisten että ei uskovaisten keskuudessa. Kun saadaan rahaa, halutaan sitä aina vain lisää. Yrittäjät saattavat helposti toimia silloin oikean ja väärän rajamailla ja vakuuttelevat itselleen olevansa vielä rehellisen toiminnan puolella. Arvot myös helposti muuttuvat. Aletaan väheksymään köyhempiä ja pidetään heitä jotenkin tyhminä, kun eivät osaa rikastua. Puheenaiheet alkaa pyöriä hyvin voittopuolisesti bisnesten ympärillä jne.



Vaatimattomuus taas varmasti on hyve ja siihen on hyvä pyrkiä. Mutta milloin vaatimattomuuden tavoittelu menee ankeuden ja ilottomuuden puolelle? Vaatimattomuuden tavoitteena ei varmastikkaan ole ankeus ja ilottomuus.



Kauneus taas on myös positiivinen asia. Kauniit asiat ilahduttavat ainakin minua. Mieleni on parempi, jos kotini on kaunis kuin jos se on ankea. On myös mukavaa olla kauniisti laittautunut. Milloin sitten kauneus taas menee turhamaisuuden puolelle?

Ei ollut aivan näin räiskyvästi tarkoitus tuosa mielipiteitäni esille. Alunperihän tämä viestiketju taisi käsitellä el:ien ja vl:ien eroja. Ei ollut tarkoitus saarnata, koska en koe, että itsekään olisin kysesisissä asioissa onnistunut. Minusta on vain jännä, että vanhoillisten piireissä ehkä tunnetuimmin, saarnataan sellaisista asioista, kuten ehkäisy, jolle minun eikä monen muunkaan mielestä löydy kovin tarkkaa raamatun paikkaa, vaikka senhän voi kyllä uskoa vääräksi sillä perusteella, että haluaa antaa täyden luottamuksen jumalalle, mutta sellaisista asioista ei kuitenkaan saarnatan, kuten tuo koreus ja maailmanrakkaus, joista kuitenkin raamatussa on maininta.



Koreudesta mainitaan esimerkiksi Pietarin ensimmäisen kirjeen kolmannesssa luvussa: 3: ...Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista...



Mutta yhtä kaikki. Ei ole kukaan meistä täydellinen ja siksi saamme olla armon alla. Siuntattua matkaa kaikille ja voimia syksyyn.

Jos tuota raamatunkohtaa lähdetään kirjaimellisesti toteuttamaan, sehän tarkoittaa sitä, että hiuksiakaan ei sais juuri laittaa, siis ei edes palmikoita. Me ymmärretään näissä asioissa kohtuullisuus sopivaksi, sama juttu koruissa. Ei niitä kielletä kokonaan mutta enpä ole nähnyt sellaisiakaan, jotka satsais hulluna koruihin, ja käyttäis tosi kalliita ja huomiotaherättäviä koruja. Uskovaiselle ei tarttis olla tärkeää pukeutua aina viimeisen päälle muodin mukaan, vaan siinäkin asiassa kohtuullisuus on sopivaa ja sitä asiaa kannattais myös ajatella, kuinka tiukkoja tai paljastavia vaatteita (ne herättää vastakkaisessa sukupuolessa seksuaalisia himoja ym. siksi niitä ei suositella) pitää jne... Tärkeämpää on kuitenkin sisäinen kauneus.

Tuolla rikkauden näyttämisellä tarkoitin sitä, että jos on paljon rahaa niin miksi ei vois ajaa tuliterällä mersulla tai rakentaa itselleen sievää kotia. Täytyy vaan muistaa, että mitään täältä ei mukaan saa ja usko on kuitenkin se tärkein asia.