Miksi uskonnonvapaus ei koske lapsia?
En vaan pysty käsittämään, että miksi lasten vanhemmat saavat päättää lastensa uskonnon. Kahdeksanteentoista ikävuoteen asti lapsen on pakko kuulua tasan siihen uskontokuntaan, mihin vanhemmat hänen haluavat kuuluvan. Koulussa hänen on pakko osallistua jumalanpalveluksiin ja ev. lut. uskonnonopetukseen sekä maksaa mahdollisesti jopa kirkollisveroa.
Eikö tämä ole ihmisoikeusrikkomus? Miksi lapset eivät voisi olla vain puhtaasti vakaumuksettomia lain edessä siihen asti, kunnes ovat kypsiä päättämään siitä itse?
P.S: Olen valmis muuttamaan mielipidettäni, joten kertokaa rohkeasti omat näkemyksenne asiasta!
Kommentit (91)
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Miksei lapsen anneta aloittaa elämää puhtaalta pöydältä, opeteta kaikenlaisia uskontoja samanarvoisina, ja niistä saa itse päätellä ja miettiä mihin uskoo, vai uskooko mihinkään. Ja mihinkään aatteellisiin tai uskonnollisiin yhteisöihin ei saisi edes kuulua alaikäisenä, ennen kuin oma järki asian käsittää.
Rikkomus muita ihmisiä kohtaan on lähinnä se, että kuka vain voi päästellä mitä vain sammakoita suustaan aihe vapaa -foorumeilla.
Kirkosta voi erota 15-vuotiaana. Ketään ei voi pakottaa käymään rippikoulua ja menemään konfirmaatioon. Alle 15-vuotias voidaan liittää uskonnolliseen yhteisöön taikka erottaa uskonnollisesta yhteisöstä ilman hänen suostumustaan.
Koulussa ei ole pakko osallistua jumalanpalveluksiin edes silloin, jos kuuluu kirkkoon. Uskonnonopetus ei ole tunnustuksellista vaan pohjautuu yleissivistämiseen ensinnäkin länsimaista pääuskontoa koskien ja toiseksi yleisimpiä maailmanuskontoja koskien.
Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei tee juhlasta uskonnollista.
Kukaan ei ole puhtaasti vakaumukseton. Ei uskova, ei ateisti, ei vapaa-ajattelija, ei agnostikko. Jokaisella on jonkinlainen vakaumus. Mitä ajattelisit tapauksesta, jossa vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja lapsi haluaisi kuulua mutta ei voi, koska vanhemmat kieltävät?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:08" Mitä ajattelisit tapauksesta, jossa vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja lapsi haluaisi kuulua mutta ei voi, koska vanhemmat kieltävät?
[/quote]
Miksi lapsen pitäisi kuulua kirkkoon?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:08"]

No johan pomppas.
Kirkosta ei voi erota 15-vuotiaana, jos vanhemmat eivät suostu siihen. Teoriassa rippikouluun ja konfirmaatioon ei voi pakottaa, mutta käytännössä se on mahdollista. Kokemusta on.
Jos uskonnnopetus ei ole tunnustuksellista, miksi sitä on pakko opettaa uskontokuntiin perustuvissa ryhmissä? Joojoo, "oman uskonnon opetusta", uusi nimi vanhalle asialle.
Suvivirrestä olen henkilökohtaisesti samaa mieltä, mutta ymmärrän myös toisen näkökannan. Virsi on virsi.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:01"]
Ja mihinkään aatteellisiin tai uskonnollisiin yhteisöihin ei saisi edes kuulua alaikäisenä, ennen kuin oma järki asian käsittää.
[/quote]
Aika harvassa perheessä on mitään jokapäiväistä paatosta uskonasioista, vaikka kuulutaankin kirkkoon. Vaikka miten olisi uskovainen vanhempi ja kastanut lapsensa, uskonto voi olla täysin taka-alalla elämässä. Pois lukien vl:t, muslimit ja muut sen kaltaiset.
Jos mennään siihen, että alaikäinen ei saisi kuulua mihinkään aatteelliseen yhteisöön, sitten pitäisi kieltää saman tien myös lapsen kuuluminen partioon, urheiluseuraan tai vaikka kokkikerhoon. Partiohan on kristillinen seura. Urheiluseurassa lasta manipuloidaan ajattelemaan, että liikunta on kaikki kaikessa vaikka terveys menisi. Kokkikerhossa yritetään lapsi taivuttaa tietynlaiseen ruokavalioon tai ruuanlaittotapaan, vaikka kotona suosittaisiin ihan toisenlaisia tapoja.
Vanhemmat valitsevat, miten lapsensa kasvattavat. Vanhemmat päättävät, onko lapsella lauantaisin karkkipäivä tai saako lapsi viikorahaa. Vanhemmat päättävät, millaisia vaatteita lapsi käyttää ja mihin aikaan lapsen täytyy tulla kotiin. Vanhemmista riippuu, mitä lapsi harrastaa ja kuinka paljon luetaan kokeisiin. Vanhemmat ostavat lapselleen pyörän, mopon, mopoauton tai lenkkarit. Vanhemmat vievät lapsensa huvipuistoon, kylpylään tai ulkomaille, jos katsovat sen lapselle hyväksi. Vanhemmista riippuu, mitä lapsi syö, katsoo televisiosta, pelaa ja lukee. Vanhemmat opettavat lapsille ajattelutapansa liittyen asenteisiin, politiikkaan, rahankäyttöön ja eri etnisiin ryhmiin. Miksi ihmeessä vanhemmat eivät saisi opettaa omaa uskonnollista vakaumustaan?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:08" Mitä ajattelisit tapauksesta, jossa vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja lapsi haluaisi kuulua mutta ei voi, koska vanhemmat kieltävät?
[/quote]
Miksi lapsen pitäisi kuulua kirkkoon?
[/quote]
Miksi lapsi ei saisi kuulua kirkkoon, jos hänellä on sellainen vakaumus? Riippumatta vanhempien vakaumuksesta?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 21:00"]
Miksei sitä perustietoa voi opettaa neutraalisti, niin että koko luokka taustaan katsomatta voisi opiskella samasta kirjasta? Miksei tunnustuksellista puolta voi jättää kotona (tai kirkossa) opetettavaksi, vanhempien harkinnan mukaan?
[/quote]
Koska opettajan oma tausta vaikuttaa väistämättä. Jos on kasvanut luterilaiseksi, ei tiedä muslimien tavoista mitään, eikä myöskään osaa niistä opettaa kuin pintapuolisesti. Edes ortodoksien tapoja ei tunneta Suomessa, vaikka on toinen kansankirkoista. Ateisti tietenkin haukkuisi kaikki uskonnot ja halveksuisi niihin uskovia.
[/quote]
Pitääkö terveystiedon opettajalla olla klamydia? Pitääkö ruotsin opettajan olla suomenruotsalainen? Pitääkö maantiedon opettajan olla käynyt jokaisessa maapallon maassa?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:08"]
Kirkosta voi erota 15-vuotiaana. Ketään ei voi pakottaa käymään rippikoulua ja menemään konfirmaatioon. Alle 15-vuotias voidaan liittää uskonnolliseen yhteisöön taikka erottaa uskonnollisesta yhteisöstä ilman hänen suostumustaan.
Koulussa ei ole pakko osallistua jumalanpalveluksiin edes silloin, jos kuuluu kirkkoon. Uskonnonopetus ei ole tunnustuksellista vaan pohjautuu yleissivistämiseen ensinnäkin länsimaista pääuskontoa koskien ja toiseksi yleisimpiä maailmanuskontoja koskien.
Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei tee juhlasta uskonnollista.
[/quote]
Kirkosta voi erota 15- vuotiaana vanhempien suostumuksella, joten siinäkin tapauksessa vanhemmat päättävät. Koulussa on pakko osallistua jumalanpalveluksiin, jos vanhemmat niin päättävät (eli kieltävät lapsen osallistumisen). Uskonnonopetus keskittyy kristinuskoon, eikä siinä edes lukiotasolla kiinnitetä tasapuolisesti huomiota kaikkiin uskontoihin. Suvivirsitappelua en viitsisi siirtää tähänkin ketjuun, ei ole kyse siitä.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:08"]Rikkomus muita ihmisiä kohtaan on lähinnä se, että kuka vain voi päästellä mitä vain sammakoita suustaan aihe vapaa -foorumeilla.
Kirkosta voi erota 15-vuotiaana. Ketään ei voi pakottaa käymään rippikoulua ja menemään konfirmaatioon. Alle 15-vuotias voidaan liittää uskonnolliseen yhteisöön taikka erottaa uskonnollisesta yhteisöstä ilman hänen suostumustaan.
Koulussa ei ole pakko osallistua jumalanpalveluksiin edes silloin, jos kuuluu kirkkoon. Uskonnonopetus ei ole tunnustuksellista vaan pohjautuu yleissivistämiseen ensinnäkin länsimaista pääuskontoa koskien ja toiseksi yleisimpiä maailmanuskontoja koskien.
Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei tee juhlasta uskonnollista.
Kukaan ei ole puhtaasti vakaumukseton. Ei uskova, ei ateisti, ei vapaa-ajattelija, ei agnostikko. Jokaisella on jonkinlainen vakaumus. Mitä ajattelisit tapauksesta, jossa vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja lapsi haluaisi kuulua mutta ei voi, koska vanhemmat kieltävät?
[/quote]
Tämä kannattaa lukea ajatuksella. Selkeitä faktoja ja pitkälle mietitty ajatus.
Jotenkin tuntuu, että ateistit ovat varsin yksinkertaista porukkaa älykkyydeltään.
Angstiset ateistitko taas vikisevät?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 20:15"]Jotenkin tuntuu, että ateistit ovat varsin yksinkertaista porukkaa älykkyydeltään.
[/quote]
Sori, mutta ihan virallistenkin tutkimusten mukaan ateisteilla on korkeampi älykkyys kuin uskovilla.
Eiköhän jokainen vanhempi halua lapselleen parasta. Ateistina tai jopa kirkkoon kuuluvana, mutta ei-uskovana, on helppo heitellä tuollaisia ehdotuksia ilmaan. Uskova vanhempi luonnollisesti tahtoo johdattaa lapsensa sen parhaan asian luo, johon itsekin on saanut elämänsä perustaa. Eikö olisi peräti kummallista, että itse iloitsisin pelastuksestani, ikuisesta elämästä Herrani yhteydessä, mutten tahtoisi tarjota lapselleni mahdollisuutta siihen. Jos ja kun todella uskot Jumalaan, et tietenkään tahdo, että lapsesi joutuu helvettiin, vai?
Itse olen kokenut jo lapsena suunnatonta lohtua uskostani ja suhteestani Jumalaan. kävin aikanaan lävitse omat epäilyni, kuljin pitkään jopa riuhtoen itseäni koko ajan kauemmaksi Jumalasta. epäilyjeni jälkeen sain kuitenkin palata takaisin. Lapsuudenkotini ei ollut uskonnollinen, joskaan ei uskontovastainenkaan.
Jonka leipää syöt, sen lauluja laulat. Aika moni ateistikin kertoo lapsilleen totuutena ettei mitään jumalia ole, vaikkei sitäkään ole tieteellisesti pystytty todistamaan.
Itse opetan niin, että jotkut uskovat korkeampiin voimiin ja jotkut eivät, mutta kukaan ei silti oikeasti tiedä mikä on ehdoton totuus.
Uskovaiset opettavat oman maailmankuvansa lapsille = väärin.
Ateisti opettaa oman maailmankuvansa lapsille = oikein.
Eikö tässä ole teidän mielestänne yhtään mitään tekopyhää? Edes ihan pikkuriikkisen?
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:08" Mitä ajattelisit tapauksesta, jossa vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja lapsi haluaisi kuulua mutta ei voi, koska vanhemmat kieltävät?
[/quote]
Miksi lapsen pitäisi kuulua kirkkoon?
[/quote] No varmasti samasta syysta kun jonkun mielesta ei saisi, taikka pitaisi kunnes on "tarpeeksi" vanha. Olen samaa mielta, etta suvivirren laulaminen ei ketaan satuta. Uskonnon opetus on todellakin sivistyksen kannallta tarkeaa. Aika surkeaa, etta suomalaiset lapset luulisivat paasiaisen vieton virpomisjuhlaksi, joka muuten on todellakin pakanallinen aktiviteetti lapsille. Miksi tyrkyttaa lapsille toista aaripaata? Pakana vanhemmat pelkaavat kenties etta lapsensa tulisivat uskoon. Miksi se olisi kamalaa, jos lapsesi loytaisi rauhan ja onnen elamaansa. Kasvoin suomessa, en uskonnollisessa perheessa. Vanhempiani ei ole koskaan vaivannut oma uskoni......
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 20:24"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 20:15"]Jotenkin tuntuu, että ateistit ovat varsin yksinkertaista porukkaa älykkyydeltään.
[/quote]
Sori, mutta ihan virallistenkin tutkimusten mukaan ateisteilla on korkeampi älykkyys kuin uskovilla.
[/quote] D kuka sen tutkimuksen teki?? Ateisti? hah
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 20:37"]
Uskovaiset opettavat oman maailmankuvansa lapsille = väärin.
Ateisti opettaa oman maailmankuvansa lapsille = oikein.
Eikö tässä ole teidän mielestänne yhtään mitään tekopyhää? Edes ihan pikkuriikkisen?
[/quote]
Väärää ja tekopyhää tässä kuviossa on ainoastaan se, että kristitty olettaa verovaroin palkatun uskonnonopettajan opettavan maailmankuvansa lapsille.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:08" Mitä ajattelisit tapauksesta, jossa vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja lapsi haluaisi kuulua mutta ei voi, koska vanhemmat kieltävät?
[/quote]
Miksi lapsen pitäisi kuulua kirkkoon?
[/quote] No varmasti samasta syysta kun jonkun mielesta ei saisi, taikka pitaisi kunnes on "tarpeeksi" vanha. Olen samaa mielta, etta suvivirren laulaminen ei ketaan satuta. Uskonnon opetus on todellakin sivistyksen kannallta tarkeaa. Aika surkeaa, etta suomalaiset lapset luulisivat paasiaisen vieton virpomisjuhlaksi, joka muuten on todellakin pakanallinen aktiviteetti lapsille. Miksi tyrkyttaa lapsille toista aaripaata? Pakana vanhemmat pelkaavat kenties etta lapsensa tulisivat uskoon. Miksi se olisi kamalaa, jos lapsesi loytaisi rauhan ja onnen elamaansa. Kasvoin suomessa, en uskonnollisessa perheessa. Vanhempiani ei ole koskaan vaivannut oma uskoni......
[/quote]
Pääsiäinen, joulu, jopa juhannuskin ovat kaikki alunperin pakanallisia juhlia ja suurin osa niitten perinteistä on pakanallista perua. Esim. pääsiäisenvieton (Alunperin kevätpäiväntasaus, Ostara) munat, tiput ja ruoho, joulukuusi ja kinkunsyönti. Ja juhannushan on alunperin ikivanha keskikesänjuhla, kesäpäivanseisaus, mittumaari.
Hyvin teennäisesti sitten kirkon toimesta piti keksiä, että silloin muka juhlitaankin jotain Johannes Kastajaa.
Aika surkeaa, ettei jotkut suomalaiset näitäkään juttuja tunnu tietävän.
Olen samaa mieltä.