Lue keskustelun säännöt.
Leena Lehtolainen: kuka äiti ei olisi halunnut joskus heittää lastansa seinään.
28.09.2011 |
Viime viikon Hesarissa dekkaristi oli sitä mieltä, että jokainen äiti on joskus halunnut heittä lapsensa seinään.
Oletko samaa mieltä?
Kommentit (207)
Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
Etteikö muka olisi helppoja tai vaikeita lapsia, vaan kaikki johtuisi äidistä. Kyllä se temperamentti on ihan todellinen nähtävissä oleva asia jo pikkuvauvalla. Ja toiset vauvat ovat helppoja, toiset vaikeita. Ja sama näkyy lapsuusiässäkin. T. Kahden helpon lapsen äiti, joka ei siitä huolimatta ole välttynyt äitiyden negatiivisilta ajatuksilta ja tunteilta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi äitinäkään oleminen ei ole musta-valkoista, joko tai. Äitikin voi olla välillä väsynyt, raivona, myrtsi. Ja silti suhtautua lapsiinsa myönteisesti. Hyvän kierre on olemassa siinäkin kohtaa, ei se mihinkään katoa.
Jotain on mennyt hyvin siinäkin kohtaa, kun murkku käy halaamassa äitiä, jolla alkaa mennä hermot :-). Tai että esiteini ehdottaa tyhjäävänsä tiskikoneen, kun äitiä väsyttää.
Lapsilla on ihan oikeus tajuta, että äitikin on ihminen. Ei äidinkäään tarvitse olla täydellinen, vaikka rakastaakin lapsiaan. Luojan kiitos. Jotenkin olettaisin, että ihan täydellisen äidin lapsilla mahtaa olla melkoisia paineita, kun pitää olla yhtä täydellisiä.
Todella ihmeellistä, jos täytyy pitää aina yllä sellaista neitsyt maria -äidin kuvaa. Kyllä lapsille on hyvä opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ja ihanaa, jos jollain on ollut niin helppoa ja kivaa, ettei ikinä ole tuntenut mitään negatiivista lastaan kohtaan. Tosin taitaa kyllä olla aika harvinaista...
on paljon välillä kaikenlaista. Hassua, kuinka kiihkeästi nämä seinäänheittäjämammat puolustaa oikeuksiaan haaveilla lapsensa pahoinpitelyä.
Väsynyt ja kiukkuinen voi olla muutenkin, että haluaisi paiskoa pienen vauvansa seinään veriseksi kasaksi.
Onneksi äitinäkään oleminen ei ole musta-valkoista, joko tai. Äitikin voi olla välillä väsynyt, raivona, myrtsi. Ja silti suhtautua lapsiinsa myönteisesti. Hyvän kierre on olemassa siinäkin kohtaa, ei se mihinkään katoa.
Jotain on mennyt hyvin siinäkin kohtaa, kun murkku käy halaamassa äitiä, jolla alkaa mennä hermot :-). Tai että esiteini ehdottaa tyhjäävänsä tiskikoneen, kun äitiä väsyttää.
Lapsilla on ihan oikeus tajuta, että äitikin on ihminen. Ei äidinkäään tarvitse olla täydellinen, vaikka rakastaakin lapsiaan. Luojan kiitos. Jotenkin olettaisin, että ihan täydellisen äidin lapsilla mahtaa olla melkoisia paineita, kun pitää olla yhtä täydellisiä.
Todella ihmeellistä, jos täytyy pitää aina yllä sellaista neitsyt maria -äidin kuvaa. Kyllä lapsille on hyvä opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ja ihanaa, jos jollain on ollut niin helppoa ja kivaa, ettei ikinä ole tuntenut mitään negatiivista lastaan kohtaan. Tosin taitaa kyllä olla aika harvinaista...
on paljon välillä kaikenlaista. Hassua, kuinka kiihkeästi nämä seinäänheittäjämammat puolustaa oikeuksiaan haaveilla lapsensa pahoinpitelyä.Väsynyt ja kiukkuinen voi olla muutenkin, että haluaisi paiskoa pienen vauvansa seinään veriseksi kasaksi.
Onneksi äitinäkään oleminen ei ole musta-valkoista, joko tai. Äitikin voi olla välillä väsynyt, raivona, myrtsi. Ja silti suhtautua lapsiinsa myönteisesti. Hyvän kierre on olemassa siinäkin kohtaa, ei se mihinkään katoa.
Jotain on mennyt hyvin siinäkin kohtaa, kun murkku käy halaamassa äitiä, jolla alkaa mennä hermot :-). Tai että esiteini ehdottaa tyhjäävänsä tiskikoneen, kun äitiä väsyttää.
Lapsilla on ihan oikeus tajuta, että äitikin on ihminen. Ei äidinkäään tarvitse olla täydellinen, vaikka rakastaakin lapsiaan. Luojan kiitos. Jotenkin olettaisin, että ihan täydellisen äidin lapsilla mahtaa olla melkoisia paineita, kun pitää olla yhtä täydellisiä.
Todella ihmeellistä, jos täytyy pitää aina yllä sellaista neitsyt maria -äidin kuvaa. Kyllä lapsille on hyvä opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ja ihanaa, jos jollain on ollut niin helppoa ja kivaa, ettei ikinä ole tuntenut mitään negatiivista lastaan kohtaan. Tosin taitaa kyllä olla aika harvinaista...
Mutta eipähän ole sitten ihmekään että fanittavat myös Aueria!
Pojan kohdalla olen kyllä aika monta kertaa ajatellut, että myyn sen jollekin tai upotan ehkä suohon. :P
Jostain syystä tytöt on meillä olleet paljon helpompia tapauksia.
Ihan konkreettisesti vastaaja ottaa kantaa vain " seinään heittämiseen". Kun kyse on tosiaan niistä lapseen kohdistuvista negatiivisista tunteista, joita LL tuo esille. Ja ne tunteet ovat ihan sallittuja! Toki niitä kannattaa käydä läpi, jos ne ovat usein toistuvia ja voimakkaita. Hyvä, jos niistä voi puhua myös toisen vanhemman kanssa. Mutta ihan normaaleja ne ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne tulevat ihmisille ihan luonnostaan mutta yritäpäs olla hyvä ja ajatella hyviä, niin paljon enemmän vaivaa joudut näkemään.
En hyväksy Lehtolaisen ajatusmallia. Ei pahoja ajatuksia saa puolustaa ja kehua sellaisia ajattelevia. Hyvyyttä ja hyviä ajatuksia pitää ihmisen, äidinkin, päässään suosia ja niitä edistää. Se on sekä terveellistä, että rakentaa elämää.
Täällä tuntuu olevan todella paljon äitejä, jotka eivät ole päässeet ajattelussaan konkreettista tasoa ylemmäs. Sääli, no ei tarvitse jatkaa keskustelua tästäkään aiheesta enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauvoista.
Jokainen voi niitä katsoessa miettiä muassaan, voisiko omassa ajatusmaailmassa sittenkin olla jotain vialla jos haluaa omalle vauvalleen sellaista tehdä.
Anteeksi vain, olen sitten madonnahurskastelijamamma, mutta en ole koskaan halunnut pahoinpidellä lapsiani, vaikka olen ollut väsynyt ja suuttunut joskus. En edes mielikuvissa.
En yleensä halua puukottaa työkaverianikaan jos en ole hänen kanssaan samaa mieltä. En tappaa anoppiani jos joskus ärsyynnyn häneen. En halua ajaa autolla mieheni päälle, vaikka suutun hänellekin joskus.
on paljon välillä kaikenlaista. Hassua, kuinka kiihkeästi nämä seinäänheittäjämammat puolustaa oikeuksiaan haaveilla lapsensa pahoinpitelyä.Väsynyt ja kiukkuinen voi olla muutenkin, että haluaisi paiskoa pienen vauvansa seinään veriseksi kasaksi.
Onneksi äitinäkään oleminen ei ole musta-valkoista, joko tai. Äitikin voi olla välillä väsynyt, raivona, myrtsi. Ja silti suhtautua lapsiinsa myönteisesti. Hyvän kierre on olemassa siinäkin kohtaa, ei se mihinkään katoa.
Jotain on mennyt hyvin siinäkin kohtaa, kun murkku käy halaamassa äitiä, jolla alkaa mennä hermot :-). Tai että esiteini ehdottaa tyhjäävänsä tiskikoneen, kun äitiä väsyttää.
Lapsilla on ihan oikeus tajuta, että äitikin on ihminen. Ei äidinkäään tarvitse olla täydellinen, vaikka rakastaakin lapsiaan. Luojan kiitos. Jotenkin olettaisin, että ihan täydellisen äidin lapsilla mahtaa olla melkoisia paineita, kun pitää olla yhtä täydellisiä.
Todella ihmeellistä, jos täytyy pitää aina yllä sellaista neitsyt maria -äidin kuvaa. Kyllä lapsille on hyvä opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ja ihanaa, jos jollain on ollut niin helppoa ja kivaa, ettei ikinä ole tuntenut mitään negatiivista lastaan kohtaan. Tosin taitaa kyllä olla aika harvinaista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vielä tähän. Se, että tunnistaa ja huomaa ne omat vaikeat tunteet, ajatukset ja mielikuvat ja uskaltaa myöntää että niitä on, on tärkeää. Mietin näitä äitejä joiden kirjoituksista kuuluu syvä paheksunta niitä kohtaan jotka myöntävät vaikeita tunteita lastaan kohtaan. Mitä jos niitä kammottuja fiiliksiä kuitenkin jonain päivänä tulisi, kuinka ahtaalle niistä seuraava syyllisyys äidin ajaisi?
Ensimmäinen askel omien tunteiden rakentavaan käsittelyyn on niiden tunnistaminen. Paljon pahempi homma jos syyllistymisen pelossa ja äitimyytin varjossa jää hampaat irvessä väittämään, ettei meidän pilttimussukat koskaan mua hermostuta.
Kaikilla ei vaikeita tunteita ole, toisilla on. Ihmiset käsittelee tilanteita päässään erilaisilla tavoilla. Oikean ja väärän tavan kokea ja tuntea voi erottaa vain siinä tapauksessa, että mielikuvat muuttuvat todellisuudeksi.
Eipä tähän ole mitään lisättävää.
että HALUAAKO oikeasti tehdä jotain tai käykö se vain mielessä ilman että todellisuudessa edes HALUAISI toteuttaa sitä.
vauvoista.
Jokainen voi niitä katsoessa miettiä muassaan, voisiko omassa ajatusmaailmassa sittenkin olla jotain vialla jos haluaa omalle vauvalleen sellaista tehdä.Anteeksi vain, olen sitten madonnahurskastelijamamma, mutta en ole koskaan halunnut pahoinpidellä lapsiani, vaikka olen ollut väsynyt ja suuttunut joskus. En edes mielikuvissa.
En yleensä halua puukottaa työkaverianikaan jos en ole hänen kanssaan samaa mieltä. En tappaa anoppiani jos joskus ärsyynnyn häneen. En halua ajaa autolla mieheni päälle, vaikka suutun hänellekin joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä vaiheessa kun tunnistavat nämä vihan tunteensa lastaan kohtaan. Harmi kun mielenterveyden määrärahoja on vähennetty, mutta toivon todella jokaiselle tällaiselle äidille apua.
vielä tähän. Se, että tunnistaa ja huomaa ne omat vaikeat tunteet, ajatukset ja mielikuvat ja uskaltaa myöntää että niitä on, on tärkeää. Mietin näitä äitejä joiden kirjoituksista kuuluu syvä paheksunta niitä kohtaan jotka myöntävät vaikeita tunteita lastaan kohtaan. Mitä jos niitä kammottuja fiiliksiä kuitenkin jonain päivänä tulisi, kuinka ahtaalle niistä seuraava syyllisyys äidin ajaisi?
Ensimmäinen askel omien tunteiden rakentavaan käsittelyyn on niiden tunnistaminen. Paljon pahempi homma jos syyllistymisen pelossa ja äitimyytin varjossa jää hampaat irvessä väittämään, ettei meidän pilttimussukat koskaan mua hermostuta.
Kaikilla ei vaikeita tunteita ole, toisilla on. Ihmiset käsittelee tilanteita päässään erilaisilla tavoilla. Oikean ja väärän tavan kokea ja tuntea voi erottaa vain siinä tapauksessa, että mielikuvat muuttuvat todellisuudeksi.
Eipä tähän ole mitään lisättävää.
jos omia lapsiaan haluaisi pahoinpidellä vaikka vain ajatuksissa. Mä vielä jotenkin ymmärrän, että haluaisi lyödä miestään tai anoppiaan mutta en sitä, että omia lapsiaan.
vauvoista.
Jokainen voi niitä katsoessa miettiä muassaan, voisiko omassa ajatusmaailmassa sittenkin olla jotain vialla jos haluaa omalle vauvalleen sellaista tehdä.Anteeksi vain, olen sitten madonnahurskastelijamamma, mutta en ole koskaan halunnut pahoinpidellä lapsiani, vaikka olen ollut väsynyt ja suuttunut joskus. En edes mielikuvissa.
En yleensä halua puukottaa työkaverianikaan jos en ole hänen kanssaan samaa mieltä. En tappaa anoppiani jos joskus ärsyynnyn häneen. En halua ajaa autolla mieheni päälle, vaikka suutun hänellekin joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo viestistä toiseen, eli keskustelu olikin sitten tässä.
joten ei ne haaveet jää monellakaan vain ajatuksen tasolle.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kyseenalainen-lottovoitto-syntya-suomeen/8…
Olen kyllä ollut äärettömän väsynyt välillä mutta tuollaisia tunteita en ole siltikään tuntenut. Minusta tuossa on jo jotakin sairasta jos noin alkaa ajattelemaan.
Ajatuksista on todella pitkä matka tekoihin. Tuollaisella moralisoinnilla vain demonisoit niiden vanhemmuutta jotka tuntevat vihantunteita lapsiaan kohtaan. Kaikki tunteet ovat sallittuja, keskeistä on kuinka niitä osaa käsitellä ja miten ne näkyvät käytöksessä.
Kommentissasi on jotakin samaa kuin siinä kun jotkut pitkään yhdessä olleet parit vakuuttelevat etteivät ole koskaan riidelleet ja pitävät sitä hyvän parisuhteen mittapuuna. Keskeistä kun ymmärtääkseni hyvässä parisuhteessa ei ole riitojen ja ongelmien puuttuminen vaan se miten niitä osataan käsitellä.
Parisuhde on aina kasvutarina ja niin on vanhemmuuskin!
Siis siitä kuinka monella on niitä väkivaltaisia ajatuksia joita ei toteuta. Siitä kuinka moni ne toteuttaa on tutkimuksia kyllä.
joten ei ne haaveet jää monellakaan vain ajatuksen tasolle.
<a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/kyseenalainen-lottovoitto-syntya-suomeen/8…" alt="http://www.kaleva.fi/uutiset/kyseenalainen-lottovoitto-syntya-suomeen/8…">http://www.kaleva.fi/uutiset/kyseenalainen-lottovoitto-syntya-suomeen/8…;
väkivaltasempia tunteita lastaan kohtaan.
Eipä ihme, että lasten mielenterveysongelmat lisääntyvät huimaa vauhtia.
ole samaa mieltä. Sain esikoiseni yli 35 vuotiaana, eikä ole tuollaisia "masennusoireita" ollut yhtään.
Johtuu varmasti siitä, että kerkesin toivoa ja odottaa lasta niin kauan, että kun sain syliini sen pienen nyytin, on se ollut kallein aarteeni siitä lähtien.
Tuommoiset Leena Lehtolaiset vois jättää lapset tekemättä.
Kuule, tiedän ihmisiä jotka ovat kärsineet pitkään lapsettomuudesta ja kun vihdoin ovat saaneet sen kaivatun nyytin heille onkin paljastunut että vanhemmuus ei sisälläkään vain myönteisiä tunteita.
He tuntevat syyllisyyttä vihantunteistaan lasta kohtaan ja siitä että ovat välillä väsyneitä vanhemmuuteen. Jonkun pitäisi vapauttaa heidät heidän väärästä syyllisyydestään ja sanoa että on ihan normaalia tuntea noin, kaikki vanhemmat tuntevat niin joskus.
Päinvastoin minusta kuulostaa siltä että sinä et ole normaali koska et tunne tai ainakaan myönnä tuntevasi myös vihantunteita lastasi kohtaan.Saakohan se "kallein aarteesikaan" ilmaista turvallisesti muita kuin "myönteisiä" tunteita vai syyllistätkö hänetkin niinkuin syyllistät itsesi ettei idylli vain särkyisi.
Mielestäni tässä on se ydin. Ehkä näitä ajatuksia ei tulisi niin helposti, jos äidit eivät päästäisi itseään ihan äärirajoille.
Väkivaltaiset ajatukset ovat hälytysmerkki siitä että jotain on tehtävä ja pian.
Suomessa äitien on muka tehtävä ihan kaikki. Kokopäivätyö, lapset, koti. Hullun hommaa. Italiassa isoäidit hoitavat lapsenlapsiaan todella paljon. Samoin Venäjällä.
Suomalaisnaiset ette osaa organisoida ja delegoida! Haalitte itsellenne kaikki työt. Todella typerää. Pitäkää huoli itsestänne, muuten ette jaksa.