Oletko koskaan loukkaantunut siitä, että sinua ei ole pyydetty kummiksi? ev

Minusta jokaisella on oikeus valita lapselleen ne kummit ketkä haluaa.

Joskus olen hyvän ystävän kohdalla toivonut pääseväni kummiksi, ja vähän pettynyt, mutta minut on sitten seuraavan lapsen kummiksi pyydettykin. Mutta en minä niitä tunteitani mitenkään ole näyttänyt.



Mutta toki jokaisella on oikeus valita haluamansa kummit. Ei sellaisesta saa suuttua, pettymykselle ei mitään voi, mutta sen voi käsitellä jotenkin ja sitten siirtyä eteenpäin.

erittäin hyvä ystäväni on myös lapseni kummi. Hänellä on itsellään kolme lasta, joilla kaikilla on kolme kummia. Olin loukkaantunut, kun heidän nuorimmaisensa syntyi, että en ole hänen listallaan 9 tärkeimmän ihmisen joukossa kummivalinnoissa.

Kumpikaan sisarenikaan ei ole kummiksi pyytänyt.

Nykyään jo helpottunut pelkästään.



Kummitäti x 7

toisinaan sitä on ajatellut olevansa jonkun ihmisen elämässä erityisessä asemassa (esim. hyvä ystävä) ja odottaa, että saisi kunnian alkaa tämän lapsen kummiksi.



Nämähän ovat vain tunteita ja niitä on kai lupa tuntea...

Kerran harmitti kun miestä ei pyydetty kummiksi. Varsinkin kun arvelin sen johtuvan siitä, ettei lapsen vanhemmat halunneet minua kummiksi ja tunsivat ehkä velvollisuudeksi pyytää molemmat tai ei kumpaakaan. Olisi ollut minulle ok, jos vain miestä olisi pyydetty.

Nämähän ovat vain tunteita ja niitä on kai lupa tuntea...

Minulla on itseasiassa vähän samankaltainen tilanne ja sen vuoksi olen vähän loukkaantunut. Ja vieläpä se, että itse olen valinnut ystäväni oman lapseni kummiksi. Olisihan tämä voinut kieltäytyä, jos ei tuntenut ystävyyttämme samalla tavoi kuin minä....



ap

luulin olevani serkkuni kanssa läheisissäkin väleissä, kun hän sai esikoisensa, olin tietysti varma että pääsen kummiksi, mutta toisin kävi.

Sitten hän sai toisen, mutta emme kelvanneet sillekään... Hän on oman lapsemme kummi, mutta ehkä olisi pitänyt harkita paremmin...



Mieheni veli... olivat pyytäneet miestä kummiksi ennen kuin tapasimme, mutta sitten ennen ristiäisiä yksi kummi peruikin kummiutensa..olimme sitten jo menneet mieheni kanssa naimisiin, mutta eivät pyytäneet minua kummiksi, vaan jonkun pariskunnan..



Kummassakin tapauksessa lasten kummit eivät heitä muista. Ja minä en todellakaan pidä huolta siitä, muistaako mieheni omaa kummilastaan.



Itselläni on viisi kummilasta ja muistan heitä jokaista...synttäreillä, jouluna, korteilla noin kerran parissa kuukaudessa...kerran vuodessa vien jokaisen erikseen ulos syömään ja shoppailemaan.

Isompien kanssa käydään leffassa ja soittlen ja kyselen kuulumisia. Tekstarit lentelevät noin kerran viikossa.

Enkä aio unohtaa kummilapsiani vaikka aikuisiksi kasvaisivatkin...ja itsellänikin on neljä lasta. Mutta kun on kummiksi lupautunut, niin täytyy sitä aikaa löytyä kummilapsillekin.

Ja syynä on sama kuin monella muullakin: luulin, että olimme lapsuuden ystäväni kanssa läheisempiä. Eli ei se kummittomuus ollut oikeasti se pahin rasti, koska itselläni on muita kummilapsia ja kaksi omaa lasta, huomioitavia riittää ja aina voin rukoilla (kummin tärkein tehtävä) kenen tahansa lapsen puolesta, olen kummi tai ei.



En tiedä, miksi ystäväni painotti ääneen kahden lapsen kummivalintojensa kohdalla, että olipa ihanat ristiäiset, kun kaikki lähimmät ihmiset olivat paikalla. Ekan lapsen kohdalla perusteluna kummivalinnoille (mitä en ole kysynyt) oli se, että kummit oli sukulaisa. Se on ihan ymmärrettävää, mutta kun toisen lapsen kummiksi tulivat opiskelukaverit, olin aika hämilläni. Eli omien tunteitaan on saanut työstää aika lailla. On rankkaa huomata eläneensä "sosiaalisessa valheessa" eli arvioineensa täysin väärin suhteen merkityksen toiselle ihmiselle.



Surullista on se, että itse aloin vetäytymään tästä ystävyyssuhteesta ja olen aktivoitunut sellaisten ihmisten suuntaan, joista minusta tuntuu / saan palautetta siitä, että jaamme elämämme asioita syvemmin.

no olen lapselle kuitenkin jonkinlainen täti-ihminen, jos en kummitäti

kummiuden olevan vaihtokauppaa: jos minä pyydän sinua lapseni kummiksi, sinun täytyy pyytää minua omasi kummiksi.

Antoivat ymmärtää koko odotus ajan että pyytävät, kysyivätkin että jos pyytäisivät suostuisimmeko. Johon vastasin, että ilman muuta. No lapsi syntyi, ollaan oltu usein yhteyksissä. Sitten tuli ilmoitus kännykkään että lapsi on nyt kastettu... vähän oli hömelö olo sen jälkeen.... Mutta edelleen ollaan ystäviä.

Kaamea riesa niistä on. Jos ei ole kummi, voi ihan oman jaksamisen mukaan muistaa tuttuja lapsia, kummina on pakko joka kissanristiäiset muistaa.



t- kummi x3

kun ilmiselvästi seksuaalinen suuntautumiseni oli syynä. Kyseessä oli siis naisparin perheen lapsi, kertoivat että oikein kiinnittivät huomiota siihen että kaikki kummit on heteroita. No huhhuh, moniko hetero pitää huolta siitä että heidän lapsillaan on *ainoastaan* homo- ja biseksuaalisia kummeja?



Itsesyrjinnältä se kuulosti minusta pahemman kerran.

Sen sijaan iloisesti yllättynyt, kun ystäväni pyysi minua ja miestäni heidän kolmannen lapsensa kummeiksi.

ymmärrän että voin olla toiselle vaikka kuinka rakas ystävä mutta silti en tule valituksi kummiksi koska en onneksi ole kenenkään ainoa ystävä.



Ja kun itselläni on 2 lasta, tiedän, ettei se kummin valinta ole niin helppoa. Enemmän se on että hyvistä pitää karsia kuin ettei keksi ketä pyytää. Joten joku täydellinen kummiehdokas saattaa jäädä pois vain koska on joku toinenkin yhtä täydellinen.



Minulla on 5 kummilasta. En oikeastaan toivoisi enempää mutten tule myöskään koskaan kieltäytymään. Olisi outuo jos kukaan ei koskaan olisi pyytänyt. Mutta tuskin niin käy jos on paljon ystäviä, kavereita ja sukulaisia ja on lapsirakas ihminen.

poista ensimmäisiä tunnereaktioita. TIlanne on sama kuin pyytäisi parasta ystäväänsä kaasoksi ja hän ei seuraavana kesänä edes kutsuisi sinua 100 hengen häihinsä. Kyllä, jokaisella on vapaa valita, keitä juhliinsa kutsuu, mutta eikö sinulla heräisi hämmennys, mistä on kyse.

Kyse ei siis ole pohjimmiltaan kummiuden vaihtokaupasta, vaan siitä, että on arvioinut itsensä merkityksen toiselle ihmiselle täysin väärin. Se on psyykkisesti kivuliasta ja surullinen kolhu minäkuvalle. Siitäkin pääsee toki yli ja eteenpäin.

Kummallista, kuinka moni ajattelee kummiuden olevan vaihtokauppaa: jos minä pyydän sinua lapseni kummiksi, sinun täytyy pyytää minua omasi kummiksi.

Ja kun esikoiskaksosemme syntyivät, pyysimme minulta veljet ja mieheltäni pari siskoa. Lisäksi oli mieheni paras ystävä. Tämän ystävän kanssa meni sitten välit totaallisesti ja yllättäen, joten tytöllämme on nyt sitten yksi kummi vähemmän.



Kolmannen kohdalla mietittiin tarkkaan. Sukulaiset ovat kuitenkin pysyviä, ainakin suurimmaksi osaksi. Ystävyys sen sijaan voi vaan loppua. Kolmosen kanssa pelasimme varman päälle ja otimme monta sukulaista, miehen sisarruksia eniten. Myös parasta ystävääni pyysin sitten kuitenkin liittymään joukkoon.



Eli siis meillä on kaksi syytä miksi emme ole mielellämme ystäviä pyytäneet. Ensinnäkin omat isot suvut ja paljon sisarruksia. Toiseksi on tämä ystävyyssuhteen kesto.

Olen oppinut sen että vaikka olisi kuinka rakas ja hieno ystävyyssuhde, se voi olla kuitenkin loppujen lopuksi heikko.



Jos neljännen lapsen koskaan saamme, varmasti jatkamme tätä sukulaislinjaa, väheksymättä hyviä ystäviämme. Jokaisella on omat periaatteensa kuitenkin, eikä kaikesta voi loukkaantua. Yleensä siinä on vielä 2 ihmistä jotka päättävät kummeista ei vain kukaan yksin. Jos mies ei halua jotain ystävää kummiksi, ei häntä voi pakottaa...



Niin ja olihan meillä vielä yksi syy. Emme halunneet pyytää myöskään ihmisiä joilla oli jo monta, siis enenmmän kuin 3 kummilasta. Jotenkin liika on liikaa, ja en halua tupata omaani kenellekkään riesaksi. Tämänkin takia heti yksi rakkaista ystävistäni diskattiin, vaikka selkeästi hän oli jo odottanut kutsua kaikkien kolmen kohdalla.