Oletko koskaan loukkaantunut siitä, että sinua ei ole pyydetty kummiksi? ev

Itse asiassa eräs ystäväni on vaikuttanut katkeralta, ettemme pyytäneet häntä lapsemme kummiksi. Ottaa aina puheeksi kuinka menee kummilapsensa luokse, kuinka hienoja lahjoja antaa kummilapselleen jne. ja kuinka VAIN kummilapsi merkitsee hänelle jotain. Miten joku voi ottaa itseensä noin kovasti, ettei pääse kummiksi, eihän se tarkoita ettei KELPAA kummiksi, vaan että on monia vaihtoehtoja, joista puolet tosiaan on miehen puolelta. ja joku on vain valittava. Mulle kaikki kavereiden lapset ovat yhtä tärkeitä. Kummilapsien kanssa on hieman enemmän tekemisissä, mutta KAIKKI lapset ovat äärettömän arvookaita ja suloisia, olin kummi tai en. Nyt jälkeenpäin,kun tiedän minkälaista tämä on,ottaisin ystäväni lapsemme kolmanneksi kummiksi, vaikka vain sen takia etten halua häntä loukata hänelle ilmeisesti niin tärkeässä asiassa.

Meillä on miehen kanssa nyt 2 kummilasta.

Tuo valinnan vaikeushan on merkki siitä, että lapsen saaneella on paljon ystäviä ja heillä on mahdollisuus valita - eikä se nyt tarkoita sitä että otettaisiin se paras. Valintakriteerithän on vähän henkimaailman hommia, ei niitä pysty yksiselitteisesti selittämään edes.



Minusta on ihana tietää, että ystävilläni on muitakin ystäviä. Kurjaa jos olisimme joillekin se ainoa mahdollisuus.

Veli ja sisko ei pyytäis kummiksi, samoin paras ystäväni. Pääsisin kyllä sen asian yli, mutta luultavasti se jossain tuntuisi.



Minulle on yksi kaveri niin loukkaantunut, kun en kutsunut ristiäisiin että välit on menny. Ristiäisissä ei edes ollu muita kuin kaksi kummipariskuntaa ja meidän perheet. Tämä kaveri jotenkin vaan suuttui, ja alkoi haukkumaan minua monella eri tavalla.

En ole loukkaantunut, mutta joskus harmittaa, että en ole päässyt kenenkään lapsen kummiksi. Mieheni on siskonsa lapsen kummi, ja tiedän, että minäkin olisin, jos olisi oltu jo yhdessä siinä vaiheessa, kun asia oli ajankohtainen.



Kun itse mietin lapselleni kummia, yksi vaihtoehto olisi ollut hyvä ystäväni. Hänet rajasin kuitenkin pois, koska hänellä oli jo useampi kummilapsi. Tiedän, että hän on aiemmin yrittänyt kieltäytyä muista kummiuksista, koska katsoo, että kummius vain velvoittaa ostamaan jatkuvasti lahjoja. Lisäksi hänellä oli kausi, jolloin ei halunnut olleenkaan tavata lapsia tai käydä kylässä paikoissa, joissa oli lapsia (oli itse lapseton). Jotenkin koin, ettei hän ole lapsen kannalta paras vaihtoehto kummiksi, vaikka hyvä ystävä minulle onkin. Tämä ystävä ei ole koskaan sanonut suoraan mitään, mutta luulen, että hän loukkaantui, kun häntä ei kutsuttu kummiksi. Tämä on minusta jotenkin ristiriitaista, koska kummius ei mielestäni oli osoitus meidän välisestä ystävyydestä, vaan siinä tulisi valita sellainen henkilö, joka haluaa tutustua lapseen ja pitää häneen yhteyttä. Tuntuu, että ystäväni loukkaantui siitä, että en hänen mielestään pidä häntä hyvänä ystävänä, kun en pyydä kummiksi.

...ainakaan tarinasi perusteella. En loukkaantunut silmittömästi, pikemminkin hämmennyin. Vaikka perustelu oli selvä (kutsuttiin vain perhe+kummit) tuntui silti todella oudolta, että en ollut paikalla tämän ystävän tärkeässä tilaisuudessa ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.



Ehkäpä osuit asian ytimeen sanomalla, että ristiäiset ovat intiimi tilaisuus. Silloin myös kutsumatta jättäminen tuntuu ilmoitukselta siitä, että ystävä ei kuulu tämän intiimin piirin sisäpuolelle. Minun on itse vaikeaa kuvitella että en kutsuisi omia rakkaimpia ystäviäni, vaikka he eivät olisikaan lapsen kummeja. Kyllä minä _haluaisin_ nämä ihmiset juhlistamaan tätä tärkeää tapahtumaa kanssani, ja siltä pohjalta on ehkä vaikea hahmottaa sitä, miksi joku toinen ei halua.



t. 35

kummit ja sukulaiset, ja näin kaikki tuttummekin ovat toimineet.



Minusta se on ihan perinteistä, eikä siitä todellakaan kannata loukkaantua.



Ja tosiaan, meillä mieskin on saanut sanoa sanansa kummeihin, ja jos tilanne on vaikka se, että ihan hyvä minun ystäväni on ollut naimisissa ihmisen kanssa, jota miehemme kanssa molemmat emme täydestä sydämestä ole kummiksi lapselle halunneet, ei myöskään tätä vaimoa ole pyydetty. Koska jos muut kummit ovat pariskuntia, on minusta puolison pyytämättömyys suurempi loukkaus kuin kokonaan kummiksi pyytämättömyys.

Vähän kyllä odotin erään ystäväni pyytävän mua esikoisensa kummiksi, niin ei kuitenkaan tehnyt, en loukkaantunut.



Mulla on 3 veljeä, kenelläkään heistä ei ole vielä omia biologisia lapsia, odotan että pääsen jonkun veljen lapsen kummiksi joskus, jos en kenenkään kummiksi pääse, niin sitten varmaan vähän loukkaannun.



Kummilapsia mulla on kuitenkin jo 2 kappaletta.

Mulla on jo 4 kummilasta ja vähän esim. siskoja olen vinkannut lapsen syntymän aikaan kohteliaasti, että tämä riittää mulle hyvin, oisi muiden aika olla kummeina.



Mutta sitten ystävien valinnasta kummiksi. Ei tullut mieleenikään, että sillä ketään loukkaisin, etten tosiaankaan miellä kummiutta ystäväjutuksi. Aina olen valinnut vain sukulaisia. Minusta tämä on sukuun liittyvä juttu. Ja mulla olisi kyllä hyviä ystäviä kummiksi, mutta toisiaan ei tullut mieleenikään. En jotenkin halua sitoa heitä "sukulaisrooliin".

ei pyydetä sukulaisia kummeiksi, koska he ovat jo sukua.

En ole ikinä edes olettanut pääseväni kummiksi muille kuin sille kelle olen. Enkä kyllä silloinkaan olisi loukkaantunut vaikkei minua olisi sillekään lapselle valittu, ihmisillä on aina omat perusteensa valita kummit. Vähän kyllä aavistelin etukäteen että saatan päästä kummiksi, mutta en olisi edes pettynyt ollut jos en olisi päässyt.



Hassua minusta oli jopa se, että tämä ystäväni kenen lapsen kummi nyt olen, kummiksi pyytäessään suorastaan pahoitteli kun ei pyytänyt mua jo ensimmäiselle lapselleen. Ei siinä oo mun mielestä mitään pahoiteltavaa, ei edes oltu ekan lapsen aikoihin niin paljon tekemisissä.



Mä en ymmärrä sitä miten jotkut pahoittaa mielensä kun ei pyydetä pariskunnan molempia osapuolia kummeiksi. Miksi pitäisi? Suurin osa mun tietämistä kummivalinnoista ei ole pariskuntia, ihan normaalia siis pyytää vain toista.



Mä en myöskään halua ihan lähisukulaisia (=sisarukset) kummeiksi, hehän ovat jo lapsen tätejä ja setiä eli tärkeä rooli lapsen elämässä jo valmiiksi. Valitsemalla kummit ystävistä lapsi saa vielä lisää läheisiä aikuisia ympärilleen.

Aikanaan silloinen avomieheni pyydettiin kummiksi mutta minua ei, silloin harmitti ja ihmetyttikin mutta ei enää kun välit avomiehen kanssa katkesivat.

etteivät myös läheiset ystävät olisi lapselle läheisiä ilman kummiutta siinä missä sedät ja tädit.

on kirjoittajan kummi. TIETENKÄÄN en sillon pyydä häntä lapseni kummiksi. Minusta tämä kirjoittamaton sääntö. Nyt olen ihan suu aukia täällä

ja ne kummit olivat kaikki lapsen äidin puolelta sukua sekä kavereita.

Kummallista, kuinka moni ajattelee kummiuden olevan vaihtokauppaa: jos minä pyydän sinua lapseni kummiksi, sinun täytyy pyytää minua omasi kummiksi.

Tässä tapauksessa siis en tietenkään pyydä ystävääni kummiksi, koska olen hänen lapsilleen kummi.

Tämä oli siis se irjoittamaton sääntö, jonka olen kuvitellut olevan muillekkin sääntönä

Olin tukihenkilönä, kun sukulaiseni oli synnyttämässä ja vietin vauvan kanssa hänen ensihetkensä, koska äiti oli huonossa kunnossa. Raskausajankin kääntyi aina puoleeni jos jokin mietitytti. Kummeiksi otti silti 2 ystäväänsä , joista toinen ei saapunut edes ristiäisiin, eikä ole ollut lapsesta kiinnostunut..



-loukkaantunut-

Yhden kummi meistä tuli vaikka olimme sopimattomia (sisko kertoi jo etukäteen, mutta pyysi sittenkin): avopari. Kahden muun kummeja olemme, koska emme osanneet kieltäytyä. Laiskoja olemme ja siksi tuo syyllisyys sanoo, että olisi parempi, kun olisimme kieltäytyneet. Harmillista lisäksi, että olemme näiden kaikkien ainoita.

Tosin tämä ystäväni paljastui myöhemmin hyvin erilaiseksi ihmiseksi, kuin itse olen joten ehkä parempi näin.

minusta kullakin on oikeus tuntea sitä mitä kussakin tilanteessa tuntee. On eri asia, miten sen pohjalta sitten käyttäytyy. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta tulla sanomaan, mitä kukakin saa tai ei saa _tuntea_.

On täysin naurettavaa tuomita muiden tunteita "liiallisiksi", jos itse on jostain syystä hyvin tasainen ihminen, tai jota eivät juuri kyseiset asiat loukkaa.