Sinä, joka elit todella köyhässä perheessä lapsena.

En ehkä kasvatualan akateemisesta tutkinnostani huolimatta arvoida köyhyyden aiheuttamaa riskiä jha sen jättämiä jälkiä omalla kohdallani.



En kadehdi paremmin toimeentulevia, minulla ei ole kulutusmaniaa eikä tuskaa päästä rahoistani pikaisesti eroon, mutta ei myöskään säästämisvimmaa.



Ihan tavallista elämää, joskin ehkä joidenkin mielestä vaatimatonta elän edelleen.



Siihen aikaan oli aivan tavallista, että kunnan vaateavustusta hakivat kaikki, useimmilla oli koulussa sellaiset vaatteet, joita ei käytetty muuten, eikä silloin eletty sellaista kulutus- ja merkkihuumaa kuin nykyisin.

Hän ei tänäkään päivänä osaa käyttää rahaa, koska viikkorahaa tai muuta, edes satunnaista, tulonlähdettä ei ollut ennen lähemmäs aikuisikää. Kun hän sai ensimmäisen kesätyönsä, äiti vaati puolet rahoista itselleen. Lapsena ja nuorena häntä hävetti pyytää ketään kylään, koska äiti oli pihi eikä tarjonnut mitään vieraille, edes näkkileipää. Synttärit jos pidettiin, niissä kiristeltiin hampaita koska tarjottavat olivat maksaneet. Kun mieheni sai kutsun synttäreille, hän ei yleensä kehdannut mennä sillä hänellä oli vain harvoin päivänsankarille lahjaa- äiti kun oli sitä mieltä, etteivät muut mitään tarvitse.



Mies käyttää helposti rikkinäisiä ja likaisia vaatteita, ei huomaa tätä itse. On siivoton välillä myös. Kun saa palkan, minun pitää ottaa siitä talousrahat nopeasti ettei mies tuhlaa koko summaa huomaamattaan.

kun kaapissa on jotain hyvää ruokaa, vahtaan sitä ja ajattelen koko ajan, että ehdin syödä oman osani. Joskus kun olin ostanut vaikka vähän kalliimman leivän ja mies sitten aloitti sen ilman mua niin vedin pultit siitä...



En luota ihmisiin, näen maailman hyväksikäyttö- ja taistelukenttänä. Ihmisten edessä olen submissiivinen hiiri, enkä pysty edes yrittämällä olemaan itsevarmempi. Vihaan itsevarmoja porvareita ja ihmisiä, jotka ovat päässeet liian helpolla.



Koen, että milloinkaan en yritä tarpeeksi enkä ole tarpeeksi hyvä. Koen, että minua sorsitaan.



En osaa meikata enkä tunne oloani mukavaksi siististi pukeutuneena. Kotini on läävä koska sekin tuntuu vieraalta siistinä. Työpaikalla on sen verran parempia ihmisiä että tunnen oloni vieraaksi koko ajan, on väsyttävää pingottaa.



Osa näistä johtuu muustakin lapsena koetusta kuin köyhyydestä, mutta kyllä se oli iso osa olosuhteita.

Minullakin raha polttaa näpeissä. En tuhlaa ihan mihin sattuu, koska edelleenkään ei ole tuhlattavaksi asti, mutta ostan heti kaikkea "listalla olevaa" kun saan rahaa. En pysty säästämään, ikään kuin pelkään että ne rahat menevät jos en heti osta mitä haluan.



Hamstraan ruokaa, jopa niin että osa pahenee.



4

Erityisesti rahavalta kiinnosti, ja miten jotkut on rikkaita ja jotkut köyhiä. Opiskelin taloustieteen tohtoriksi. Rahan omistaminen oli tärkeää, kunnes koin elämäni kovimman kriisin ja menetin kaiken. Tajusin, että ihmiset ovat tärkeämpiä, raha ei tuo onnea. Olen siten nyt aikas onnellinen rakennettuani elämäni uusiksi. En ehtinyt tehdä päiväkään taloustieteilijän töitä. Käänsin kelkkani täysin. Ehkä ominaista on tuo, "minä itse päätän, teen ja pärjään"-ominaisuus, se on jäänyt.



Siskollenikin rahasta tuli tärkeä juttu, hän vaan sai peliriippuvuuden. Yritti rahapeleillä saada talouden kuntoon. Edelleen on köyhä ja pelaa kaikki rahansa. :(

Olen säästäväinen. En halua kuluttaa rahaa kaikkeen krääsään. Minulla on ollut mahdollisuus säästää ja lastamme odottaa hyvä pesämuna, kun hän aloittaa 'oman' elämänsä.

todella köyhässä yh perheessä. Isäni kävi uuden vaimonssa kanssa meitä tapaamassa, jolloin uuden vaimokkeen oli aina kehuttava mitä kaikkea heillä oli tai tulemaan piti. Me ei matkusteltu tai saatu viikkokarkkeja tms.



Aikuisena minusta kasvoi pennin venyttäjä, säästä rahaa, voin hyvin kun sitä minulla on. Olen suhteellisen hyvin tienaava, mutta en tuhlaa, en kitkastelkkaan.



Matkusta ajattelin aina että ihanaa jos joskus pääsis, mutta kun sen aika koitti, koin sen jotenkin tarpeettomaksi (etelänlomat) pohjoismaissa tykkään reissata (ruotsi, tanska ja saksakin)

selviytyy omin avuin ja rahoin ja voi olla ylpeä siitä. Nyt olen keskiluokkainen mutta tuon olen opettanut myös omille lapsilleni - kukaan muu ei ole velvollinen elättämään ja huolehtimaan heistä kuin he itse. Nyt isoimmat ovat jo työelämässä ja heillä on omat kodit ja mukava elämä. Ja osaavat antaa arvoa sille mitä ovat omin käsin aikaansaaneet.



Tärkeintä silti on ollut rakkaus, köyhyys tai rikkaus ei korvaa sitä! Lapsuuteni oli kenties köyhä mutta onnellinen!

Joka ostoksen kohdalla tulee punnittua moneen kertaan, että "tarvinko ihan varmasti tätä?". Hyvä ominaisuus ehkä, mutta monesti itseäkin ärsyttää. Vaatteiden ostossa tämä ärsyttää erityisesti.

me ei oltu köyhiä, mutta vanhempani olivat hyvin nuukia. Nytkin kun antoivat joululahjaksi rahaa, saatiin 3 hengen perhe 5 euroa.

Kun aikoinaan mentiin naimisiin, joku oli äidilleni kertonut että morsiamen vanhempien pitää häät maksaa. Hyvä ettei toinen saanut sydänkohtausta. Oltiin kuitenkin yli 30 v, maksettiin juhlat ihan itse ja hyvä niin.

Mun on tosi vaikeaa tuhlata, siis käytännössä mahdotonta. Voin häthätää ostaa pullon hajuvettä, mutta se pullo saa kestää vuoden ja 1 pieni suihkaisu ja sitä sitten yritetään jakaa muualle kuin pelkkään ranteeseen.

Töissä näytän siistiltä, mutta kotona kunnon lumppu-liisa. Nytkin päällä t-paita, jonka selässä on n 20 reikää. Ajattelin vielä käyttää parin pesun verran ja sitten vasta lattiaräteiksi.

Siitä olen tyytyväinen että voin meille ylimääräisiä lastenvaatteita myydä esim kirpparilla enkä ajattele kuinka paljon tästä pitää saada voittoa.

Ja se on ollut minulle tärkeää. Nuoresta asti olen pärjännyt omillani ja kerryttänyt omaisuutta, jota minulla oli 25-vuotiaana enemmän kuin mitä vanhemmillani koskaan. En ole ollut pröystäilevä, mutta minulle on tärkeää omistaa. Aiemmin pidin tärkeänä säästämistä, enää se ei ole niin suuressa osassa, vaikka pahanpäivän varalle täytyykin aina jotain olla. Lapsilleni tarjoan vain parasta, se on myös ollut tärkeää. Tiedostan täyttäväni jotain tyhjiötä sisälläni ostaessani lapsilleni vaatteita ja tavaraa, joista vain itse jouduin haaveilla tai ainakin odottaa loputtoman pitkiä aikoja.

en heitä käyttökelpoista pois, korjaan ja tuunaan vaatteita, tarve-esineitä, koristeita, huonekaluja. Teen ruoan alusta asti itse. Mietin, mitä kaikki maksaa. Kun ostan jotain vähänkään kalliimpaa vertailen ja vertailen ja vatvon ostosta etukäteen, juoksen kaupasta toiseen ja tutkin kaiken. VIrheostoksia tuleekin sitten aika harvoin. Alennusmyynneissä en käy.



Joku yllä sanoi, ettei luota ihmisiin ja näkee maailman taistelukenttänä lapsuutensa käyhyyden tähden. Mulle ei ole jäänyt tuollaista vaikutusta. Pikemminkin päinvastoin. Tai en minäkään luota, mutta _haluan luottaa ja ajatella parhain päin, lisäksi mulle on tärkeää, että olen itse heikomman puolella ja autan kaikkia muita. Pärjään itse aika hyvin, joten koen, että kun on varaa, on myös velvollisuus.



En tiedä, onko tämä ollut mikään "kehityksellinen riski". Ainakaan se riski ei ihan kauheasti ole toteutunut. Mulla on erinomainen koulutus ja uramenestys ja toisin kuin se hesarissa katkeruuttaan tilittänyt luokkatutkija (Katriina jotain), minä olen älynnyt mennä kirjastoon ja etsiä käytöstapaoppaan käsiini kun mut on kutsuttu sellaisiin juhliin, joita lapsuudenkodissani ei ole ollut. Ei ole tarvinnut hävetä itseäni - eikä oikeasti sivistyneitten ihmisten kanssa tarvitsekaan.

ettei ollu vessapaperia (ulkohuussi) ja saunakin lämmitettiin jos sattui olemaan puita tuikata tulet kiukaaseen. Ulosottomies oli tuttu henkilö. Olen nyt monesti aatellu, et kyllä me varmaan oltiin melkonen sortin sakki :D



Olen pärjännyt aivan hyvin elämässä. Nälkää en ole enään aikuisena nähny, kuten kotona.



Lapsia neljä. On omakotitalo, mökki ja Volvo ;) Ja tietysti tuo aviomies.. Töiden suhteen en ole mikään fanaattinen. Teen silleen sopivasti, mutta rahaa on aina oltava tilillä. Yli varojen en elä enkä ole mitenkään älyttömän pihi.



Omilla lapsilla aivan erilainen elämä ollut kuin minulls. Kaikki nykyajan mukavuudet on heille itsestään selvyyksiä. Samoin matkustelut jne.



Varmasti erilailla osaan arvostaa tätä kaikkea kuin jos olisin elänyt yltäkylläisyydessä jo lapsena.

Vaan sen, että olen säästäväinen, empaattinen ja välitän todella siitä mihin rahani laitan. En ota lainoja. Ostan mieluummin käytettyä, tai teen itse, kuin hommaan tehotuotettuja juttuja jotka särkyy heti.



Käyhyys perheessämme oli sitä luokkaa, että kun 16 vuotiaana menin poikaystäväni luokse yöksi, aloin melkein itkemään kun näin että heillä oli jääkaappi joka oli täynnä ruokaa.

Nyt olen jo tottunut siihen että ruokaa on saatavilla.

Ja vaikutti se lapsuuden vähävaraisuus siten, että nyt pidän huolen sitä, että omat lapseni saavat päivittäin hyvää ja ravitsevaa ruokaa.

en heitä käyttökelpoista pois, korjaan ja tuunaan vaatteita, tarve-esineitä, koristeita, huonekaluja. Teen ruoan alusta asti itse. Mietin, mitä kaikki maksaa. Kun ostan jotain vähänkään kalliimpaa vertailen ja vertailen ja vatvon ostosta etukäteen, juoksen kaupasta toiseen ja tutkin kaiken. VIrheostoksia tuleekin sitten aika harvoin. Alennusmyynneissä en käy.

Joku yllä sanoi, ettei luota ihmisiin ja näkee maailman taistelukenttänä lapsuutensa käyhyyden tähden. Mulle ei ole jäänyt tuollaista vaikutusta. Pikemminkin päinvastoin. Tai en minäkään luota, mutta _haluan luottaa ja ajatella parhain päin, lisäksi mulle on tärkeää, että olen itse heikomman puolella ja autan kaikkia muita. Pärjään itse aika hyvin, joten koen, että kun on varaa, on myös velvollisuus.

En tiedä, onko tämä ollut mikään "kehityksellinen riski". Ainakaan se riski ei ihan kauheasti ole toteutunut. Mulla on erinomainen koulutus ja uramenestys ja toisin kuin se hesarissa katkeruuttaan tilittänyt luokkatutkija (Katriina jotain), minä olen älynnyt mennä kirjastoon ja etsiä käytöstapaoppaan käsiini kun mut on kutsuttu sellaisiin juhliin, joita lapsuudenkodissani ei ole ollut. Ei ole tarvinnut hävetä itseäni - eikä oikeasti sivistyneitten ihmisten kanssa tarvitsekaan.

Mulla on sama juttu. Vaikka näen kaikki vihollisina, puolustan silti heikkoja niin että välillä mua pidetään hulluna kun kiihkoilen jostain jutusta.

Ilmeisesti köyhyys myös tarkoittaa ihmisille vähän eri asioita. Täsmennän vielä, että meillä oli siis kyse siitä, ettei ollut rahaa kunnon ruokaan. Muistan, miten äiti laski pennejä että onko rahaa ostaa leipä. Ekat kaupasta ostetut vaatteet sain neljännellä luokalla. Pääsin sentään Helsinkiin ekan kerran jo 14-vuotiaana (matkaa 200 km).

Mä olen myös lukenut käytöstavoista, kun ei niitä piireissä oppinut. Mutta valitettavasti on paljon sellaista kirjoittamatonta, mistä mielestäni viittaamasi tutkijakin puhui. Esimerkiksi se, että omia asioita, mielipiteitä ja tuntemuksia ei puhuta niin avomielisesti paremmissa piireissä, kuin alemmissa luokissa.

4

Sillä olen nahoissani saanut tuntea, miten käy, jos niin ei tee. Eli olen nähnyt nälkää lapsena ja palellut kylmässä asunnossa, kun ei ollut varaa lämmittää.



Saimme vaate- ja ruoka-apua sääliviltä naapureilta, mikä oli nöyryyttävää. Ikinä ei syöty tuoretta, pelkkää teetä ja näkkileipää oli usein kotona.



Nyt huolehdin hysteerisenä, etten koskaan joudu taloudellisesti pulaan. En haaveile rikkauksista, mutta haluan mukavan elämän, ja olen sen saanutkin, Haluan myös, että voin auttaa lapsiani nuoruudessa ja aikuisenakin, ettei heidän tarvitse menettää mielenterveyttään koittamalla selviytyä opinnoistaan jne. ilman mitää taustatukea.

olen alkoholisti-yh:n lapsi. Tuo alkoholipuoli varmasti vaikuttaa käytökseeni enemmän, mutta köyhyys on ainakin seuraavia asioita jättänyt:



* En osaa meikata, ei koskaan ollut mitään meikkejä

* Olen vasta aikuisiällä oppinut käyttämään dödöä

* En meinaa millään raaskia ostaa itselleni vaatteita

* Muutenkin piheilen esim. jos hajoaa jotain, koitan aina sinnitellä ja kun ostan uuden, tunnen huonoa omatuntoa vaikka rahaakin on

* Nuorena aina häpesin sukkiani kun jouduin käyttämään sellaisia halpisfroteesukkia jotka lörpötti jalassa ja halpa pesuaine ei puhdistanut niitä kunnolla. Nykyään minulla on n. 100 paria sukkia, niitä ihania puuvillaisia ohuita, ja vaihdan niitä väh. 2 kertaa päivässä :)

Kouluruoka oli ainut lämmin ruoka päivässä. Vältän kaikkeni mukaan buffetpöytiä, en vain osaa lopettaa sitä syömistä :(. Jotenkin jäänyt selkärankaan se, että aina kun jossain oli ruokaa tarjolla, piti ahtaa itsensä täyteen, kun ei tiennyt, milloin seuraavan kerran sai kunnon ruokaa.



Ja tosiaan, kun kavereille meni yöksi, niin heillä oli jääkaapissa ruokaa!!!! (meillä isossa jääkaapissa pelkkämargariini rasia). Vaikkakin kaverini äiti oli yh, niin heillä oli aina ruokaa, en tiedä mihin meidän perheen vähät rahat meni, ei ainakaan ruokaan. (ei vanhemmat juoneetkaan paljoa)



Ja vaatteet: Tästä olen tietoisesti yrittänyt päästä eroon. Eli mulla on nättejä, kivoja vaatteita, mutta en raaski pitää niitä. Ihan kuin säästäisi niitä. Yritän hokea itselleni, että vaatteet on tehty pidettäviksi, mutta ei vaana meinaa mennä perille...

Kouluruoka oli ainut lämmin ruoka päivässä. Vältän kaikkeni mukaan buffetpöytiä, en vain osaa lopettaa sitä syömistä :(. Jotenkin jäänyt selkärankaan se, että aina kun jossain oli ruokaa tarjolla, piti ahtaa itsensä täyteen, kun ei tiennyt, milloin seuraavan kerran sai kunnon ruokaa.

Ja tosiaan, kun kavereille meni yöksi, niin heillä oli jääkaapissa ruokaa!!!! (meillä isossa jääkaapissa pelkkämargariini rasia). Vaikkakin kaverini äiti oli yh, niin heillä oli aina ruokaa, en tiedä mihin meidän perheen vähät rahat meni, ei ainakaan ruokaan. (ei vanhemmat juoneetkaan paljoa)

Ja vaatteet: Tästä olen tietoisesti yrittänyt päästä eroon. Eli mulla on nättejä, kivoja vaatteita, mutta en raaski pitää niitä. Ihan kuin säästäisi niitä. Yritän hokea itselleni, että vaatteet on tehty pidettäviksi, mutta ei vaana meinaa mennä perille...

on ton ruuan kanssa vähän samaa, luulen että liikalihavuuteni johtuu osittain siitä, että oli aika jolloin ruoka ei ollut itsestäänselvyys. Muistan myös miten menin kavereille ja niillä oli aina mm. tuoremehua ja hedelmiä, joita meillä ei koskaan ollut.

17

Kouluruoka oli ainut lämmin ruoka päivässä. Vältän kaikkeni mukaan buffetpöytiä, en vain osaa lopettaa sitä syömistä :(. Jotenkin jäänyt selkärankaan se, että aina kun jossain oli ruokaa tarjolla, piti ahtaa itsensä täyteen, kun ei tiennyt, milloin seuraavan kerran sai kunnon ruokaa.

Ja tosiaan, kun kavereille meni yöksi, niin heillä oli jääkaapissa ruokaa!!!! (meillä isossa jääkaapissa pelkkämargariini rasia). Vaikkakin kaverini äiti oli yh, niin heillä oli aina ruokaa, en tiedä mihin meidän perheen vähät rahat meni, ei ainakaan ruokaan. (ei vanhemmat juoneetkaan paljoa)

Ja vaatteet: Tästä olen tietoisesti yrittänyt päästä eroon. Eli mulla on nättejä, kivoja vaatteita, mutta en raaski pitää niitä. Ihan kuin säästäisi niitä. Yritän hokea itselleni, että vaatteet on tehty pidettäviksi, mutta ei vaana meinaa mennä perille...

on ton ruuan kanssa vähän samaa, luulen että liikalihavuuteni johtuu osittain siitä, että oli aika jolloin ruoka ei ollut itsestäänselvyys. Muistan myös miten menin kavereille ja niillä oli aina mm. tuoremehua ja hedelmiä, joita meillä ei koskaan ollut.

17

Sittenki siis 18 :)