yksinkertaisempaa elämää

olen pohdiskellut jo pidemmän aikaa. Mies ei vaan lämpene ollenkaan. Pitää turhanaikaisena haihatteluna. Joten jatkamme oaravanpyörässä. =(

että tämä oravanpyörässä pyörimine ei ole ihmiselle sopivaa ...

Uskon että nykyään pätee sanonta tieto lisää tuskaa ,että kun on tosiaan kaikkia vaihtoehtoja ja krääsää liikaa niin ihminen stressaantuu hakiessaan paikkaansa, itselleni riittäisi yksinkertainen elämä peruskotiruokaa,pieni ruokakauppa ja jos jotain tarvii niin sitten käy isommassa mutta täällä kaupungissa syntyy näitä ns. turhia tarpeita... sisustushömppää ja kaikkea harrastusmuotoa on liikaakin tarjolla.

Turhan tavaran ostamisen jätin pois jo vuosi sitten ja turhasta krääsästä kotona on hankkiuduttu eroon. Olo onkin kevyempi... mutta mutta se maalle muutto on haave vieläkin.. Kiva kuulla että jollain on samoja ajatuksia:)

ja lasten kasvattaminen. No seksiäkin tekisi mieli joskus, mutta juuri nyt ei ole sopivaa naista tarjolla.



en ole tatuoitu jätkä.

onnistuu kaupungissakin. Et tilaa enää lehtiä joista saa ihme ahdistuksia. Itsekin tiedän. Tai sitten luet niitä sillä silmällä, että sinun ei tarvitse mennä siihen soopaan mukaan.

mutta isovanhemmat ja koko muu suku maalla. En ymmärrä miksi meidän piti muuttaa sieltä pois. No ymmärrän, työn perässä. Mutta olisi sitä työtä varmaan sieltäkin löytynyt. Joku höyräys.

Itselleni riittäisi elämän sisällöksi omalla pihamaalla ja metsässä kulkeminen, juoksulenkit, luonnosso liikkuminen, saunominen, lukeminen ja tietysti töissä pitäisi jossain käydä. Olen akateemisesti koulutettu, mutta uskoisin että löytäisin töitä maaseudultakin. Joskus voisi käydä jossakin pidemmällä. Mutta olen nähnyt ja kokenut tarpeeksi, en tarvitse rahaa niin kauheasti enkä kierrellä missään marketeissa ja maailmalla.

Jos olen ihan rehellinen, niin minulle riittäisivät puutarhanhoito ja lasten kasvattaminen. No seksiäkin tekisi mieli joskus, mutta juuri nyt ei ole sopivaa naista tarjolla. en ole tatuoitu jätkä.

Tosiaan, kaipaisin minäkin pois kaupungista. Sielu kuolee täällä. Silloin kun tekee mieli oopperaan tai teatteriin, voi sen 100 km matkan tulla vaikka taksilla jos ei muuten...

Ovikello pirajaa jatkuvasti. Miehellä on haastava ja matkustelua vaativa työ. Joka paikassa on hemmetinmoiset ruuhkat.

Harjoittele kotona tänään yksinkertaisempaa elämää näin:



- Mene sohvalle makaamaan

- Ota joku mukava naistenlehti mukaan (ei mikään ahdistava glooria jossa suitsutetaan sisustusihmeitä)

- Ota suklaata käden ulottuville

- Makaa sohvalla suklaata syöden vähintään tunti, jos lehden lukemiseen menee enemmän aikaa, niin sitten kauemmin.

miten onnistuu kaupungissa kun kaikki ympärillä kuluttaa minkä kerkiää ja on nämä paineet mitkä syntyy täällä ostoskeskuksien tuntumassa...

Ehkä pitäisi olla vain vahva ja elää elämää jonka kokee oikeaksi:)

ei kait se asuinpaikasta ole kiinni, jotenkin tuntuisi helpommalta syrjäisemmässä paikassa. Ikäni kokenut kaipuuta maalle. Kun saisi työn maalta niin sinne.. maanviljelijäksi kun meistä ei ole:)

Maaseudun levollista elämänrytmiä.



Ysi ei tavoita yhtään mistä puhun.



Puhun aidoista asioista ja tässä hetkessä elämisestä. En lehdistä ja suklaasta. Ne on just ne joita pakenen suunnilleen.

Kaupingissa sitä ei vaan ole.

miten onnistuu kaupungissa kun kaikki ympärillä kuluttaa minkä kerkiää ja on nämä paineet mitkä syntyy täällä ostoskeskuksien tuntumassa...

Ehkä pitäisi olla vain vahva ja elää elämää jonka kokee oikeaksi:)

Eipä se asuinpaikasta ole kiinni. Ehkä siellä "maalla" sinua ahdistaisi kun pitäisi kuulua paikalliseen marttaseuraan, kesäjuhlien järjestäjäporukkaan, kerätä 100 litraa mustikkaa ja 20 kg sieniä kun "kaikki muutkin niin tekee".

Pitää osata tunnistaa omat halunsa ja tarpeensa ja elää niitten mukaan, ei muiden oletusten. Se ei ole paikasta kiinni.

erikseen. Sisäisen rauhan ja yksinkertaisuuden voi tavoittaa ihan missä vain.

paras tapa siihen on hankkiutua eroon kaikista tutuista joiden kanssa pitää mennä istumaan kahville ja vertailemaan elämää, siitä ne paineet minulle tulee. En harrasta juuri mitään muuta kuin tätä nettailua, kirjoja, leffoja ja matkustelua, yksin. Lapsia en hanki, kun ne on niin rasittavia ja niiden elämässä varsinkin sekoisi mutkikkaaseen soppaan. Joku puutarha olisi minulla kauhistus, joskus olen yrittänyt tajuta parvekekukkien hankintaa mutta herranjesta, siinä vaiheessa kun tajusin että kukkalaatikot pitää _salaojittaa_ tuli stoppi. Mitä niistä kukista on hyötyä edes? Jos haluan kukkia, ostan kimpun, siinähän ne on sitten heti, ei tarvitse joskus syksyllä miettiä jotain kevätnarsisseja. Eikä parvekkeella voi kasvattaa niin suuria määriä vihanneksia että se olisi taloudellisesti kannattavaa.

miten onnistuu kaupungissa kun kaikki ympärillä kuluttaa minkä kerkiää ja on nämä paineet mitkä syntyy täällä ostoskeskuksien tuntumassa... Ehkä pitäisi olla vain vahva ja elää elämää jonka kokee oikeaksi:)

Eipä se asuinpaikasta ole kiinni. Ehkä siellä "maalla" sinua ahdistaisi kun pitäisi kuulua paikalliseen marttaseuraan, kesäjuhlien järjestäjäporukkaan, kerätä 100 litraa mustikkaa ja 20 kg sieniä kun "kaikki muutkin niin tekee". Pitää osata tunnistaa omat halunsa ja tarpeensa ja elää niitten mukaan, ei muiden oletusten. Se ei ole paikasta kiinni.

Itse asun mieheni kanssa kaupungissa, mutta koen että elämme rauhallista elämää. Joskus teen liikaa töitä, mutta en edetäkseni uralla vaan koska vilpittömästi tykkään työstäni. Joskus shoppailen liikaa, mutta en ahdistu siitä, en osta asioita siksi että "pitää" tai "muillakin on". Jumpassa käyn, koska tykkään siitä, en siksi että pitää olla timmi. Laiskottelen usein sohvalla lukemassa tai tuijotan telkkaa. Ehkä se on toisen mielestä juuri sitä ahdistavaa elämää ja oravanpyörää, mutta ei minulle.

Hieman kyllä pelottaa, miten asiat muuttuvat kun esikoisemme muutaman kuukauden pitäisi syntyä. Koenko sitten sen oravanpyörän ja riittämättömyyden tunteen kun juoksen töistä tarhaan? Samoin seuraan kauhulla vierestä tuttuja lapsiperheitä, joiden lapsilla on parikin vaativaa harrastusta, ja joka ilta kuskataan jotain lasta jonnekin. Mutta jos lapsi tulee vanhempiinsa, ei sellaisia edes kaipaa. Saa nähdä, yleensä asioilla on tapana lutviutua :)

mun rytmi verkkainen ja koitan tietoisestikin mennä tuon sisäisen rytmin mukaan. olen tyytyväinen elämääni just nyt, mutta sivullisesta voi näyttää ihan järkyltä.



Ts. mulle on ilo viettää tavallista arkea lasten kanssa, pyöriä tutkimassa kotinurkilla vaikka mittarimatoa ihan rauhassa vaikka tunnin verran.



välillä pännii, kun on näitä tehoäitejä tässä ympärillä, kun ehditään tunnin aikana ruokkimaan, ulkoilemaan, silittämään, kuntoilemaan, imuroimaan ja viettämään päivälepoa ja joka vapaahetki kiidetään viemässä lapsia harrastuksiin,sirkuksiin ja huvipuistoihin.tavaraa,vaatetta ja leluja ostellaan enemmän kun varat antaa myöden.



mutta, eläköön he elämäänsä, mä omaani lasteni kanssa. mulla helpottaa tätä se, että ero tuli toissavuonna ja olen huomannut miten helpottavaa on antaa palttua tuolle kaikelle pursuavalle ulkopuoliselle krääsäelämälle kun saa siitä itse yksin päättää. ja muuten, elän ihan kaupungin keskustassa, on niitä mittarimatoja täälläkin, ei tartte maalle muuttaa.

naistenlehtiä luen mielelläni mutta tyyliin "ahaa, tällaista nyt markkinoidaan oikeille ihmisille" ennimittäin koskaan koe että olisin normaali ja oikea ihminen, vaan olen vähän kaiken ulkopuolella, kuin avaruudesta tänne lähetetty ihmisten tarkkailija.

Itse asun mieheni kanssa kaupungissa, mutta koen että elämme rauhallista elämää. Joskus teen liikaa töitä, mutta en edetäkseni uralla vaan koska vilpittömästi tykkään työstäni. Joskus shoppailen liikaa, mutta en ahdistu siitä, en osta asioita siksi että "pitää" tai "muillakin on". Jumpassa käyn, koska tykkään siitä, en siksi että pitää olla timmi. Laiskottelen usein sohvalla lukemassa tai tuijotan telkkaa. Ehkä se on toisen mielestä juuri sitä ahdistavaa elämää ja oravanpyörää, mutta ei minulle.

Hieman kyllä pelottaa, miten asiat muuttuvat kun esikoisemme muutaman kuukauden pitäisi syntyä. Koenko sitten sen oravanpyörän ja riittämättömyyden tunteen kun juoksen töistä tarhaan? Samoin seuraan kauhulla vierestä tuttuja lapsiperheitä, joiden lapsilla on parikin vaativaa harrastusta, ja joka ilta kuskataan jotain lasta jonnekin. Mutta jos lapsi tulee vanhempiinsa, ei sellaisia edes kaipaa. Saa nähdä, yleensä asioilla on tapana lutviutua :)

Juuri tätä minäkin tarkoitan. Me myös asumme Helsingin ydinkeskustassa ja mielestäni elän oikein rauhallista ja leppoisaa elämää. En ostele mitään tavaroita siksi että "kun muutkin ostaa" vaan hankin jotain jos tarvitsee tai jos siitä pidän. Liikunnassa sama homma, silloin liikun kun huvittaa ja siksi että pidän siitä, en siksi että joku tuttunikin käy 5 krt viikossa tehojumpassa ja minunkin pitäisi.

Olen jo aika kauan sitten päässyt näistä "pitää tehdä samalla lailla kuin kaikki muutkin" ajatuksista ja oppinut ajattelemeaan, mitä minä itse haluan, joten helppoa on elämä. Kyllä täällä Helsingin keskustassa on niin lokoisaa, leppoisaa ja rauhallista elämää - minulla ainakin.

noiden "oravanpyörästä hypänneiden" maallemuuttajien ja elämäänsä hidastaneiden haastatteluja, on usein tullut tunne että nämä ihmiset ovat entisiä suorittajia. Ovat vetäneet täysillä kaiken, eivätkä ole sitten ilmeisesti osanneet hidastaa kohtuullisesti. On pitänyt tehdä totaalinen muutos elämään, koska eivät ole pienempään kyenneet.



Enkä nyt siis sano, että tässä ketjussa asiasta haaveilevat ovat sellaisi.a

Kaiken ydin on lakata haluamasta koko ajan jotain uutta ja tajuta, ettei se rauhallinen ja yksinkertainen elämäntapa ole asuinpaikasta kiinni. Kaikki mikä on kaupungissa sattavissa on nykyisin myös saatavissa maaseudulla postimyyntikuvastot, mainokset ja internet tavoittavat ihan samalla tavalla kotitaloudet maaseudulla. Tämäon juuri se harha johon niin monet lankeavat, maallemuutto on vain yksi unelma ja toteuttamista odotteleva tavoite muiden lukuisten joukossa. Lukekaapa noita sisustus ym blogeja, kuinka moni niiden kirjoittajista asuukaan juuri maaseudulla muka eläen sitä yksinkertaista elämää.