yksinkertaisempaa elämää

ne suorittajat näissä naistelenhdissä tekee sitten totaalimuutoksen monasti. Entinen pankin huippuekonomisti alkaa kasvattaa Kälviällä alpakoita ja asuu sähköttömässä maakuopassa. Sekin muutos saattaa mennä syteen ja saveen. Elämää voisi pikkuhilaa yksinkertaistaa ja alkaa keskittyä vähitellen henkisiin arvoihin.

joka vähä vähältä irrottautuu maailman nykymenosta.



Olen viime aikoina pohtinut kovastikin ihmisten elämäntapaa, sitä mikä näkyy minulla aivan lähipiirissäni. Tunnen itseni ulkopuoliseksi ajatusteni ja pyrkimysteni takia, mutta opettelen sitä, ettei se haittaisi.



Olen ymmärtänyt, etten myöskään ole äärimmäisyyksien ihminen. En halua erakoitua täysin, lakata kuluttamasta täysin, siirtyä ekoiluun täysin. Tavoitteenani on yksinkertainen, tavallinen elämä ja matalan profiilin onnellisuus. En tunne kaltaisiani, mikä toisinaan aiheuttaa alakuloa. Hyvä ystävä, tällaisia ajatuksia ymmärtävä, olisi kullanarvoinen.

Kun meillä ei kerran ketään kiinnosta kukkien hoito, ei meillä tarvita kukkia. Samoin meillä ei ole näperrelty tänä vuonna kukkalaatikoita ja amppeleita.



Yksinkertaistaminen lähtee pienistä asioista.

Minä olen ja vanhempani edelleen. Stressin aiheita on monia:



- Pakko olla auto että pääsee kauppaan ja asioille. Auton huolto ja ylläpito on kallista. Jos autoon tulee vika, lähin korjaamo saattaa olla ties kuinka kaukana ja korjaus voi kestää kauan.

- Kauppaan ehtiminen voi olla haaste eikä kaikkea tarvitsemaansa aina saa lähikaupasta.

- Omakotitalossa tms asumuksessa asuminen vaatii jatkuvaa kunnostus- ja huoltotyötä, aivan kuin se autokin. Onko se ruohonleikkurin puskeminen sitä vapaataa, kiireetöntä, yksinkertaista elämää?



Nuo alpakka-savikuoppa jutut lehdissä ovat tosiaan vahvasti väritettyjä ja varmasti usein myös kaunisteltuja.

Ymmärrän heitä. Tietyt alat ovat sellaisia, että pysyäkseen kelvollisena ammattilaisena töitä on tehtävä jatkuvasti liikaa. Tiettyyn elämänvaiheeseen se sopii ilman liiallista kuormitusta, mutta elämäntilanteen muuttuessa voi olla mahdotonta jatkaa aiemmalla alalla.



Äitiysloma on monille naisille tilaisuus vetää henkeä ja arvioida elämäänsä rauhassa. Silloin kypsyy monissa päätös suurempiinkin muutoksiin.



Oravanpyörästä hypänneet varmasti ovat olleetkin suorittajia, mutta eivät välttämättä omasta valinnastaan. Itse kunnioitan sitä, että uskaltaa hypätä uuteen, etenkin riisutumpaan elämään vähäisemmällä toimeentulolla.

Kaipaan luontoa lähelle.

Kaupingissa sitä ei vaan ole.

JA HILJAISUUS! Sitä ettei liikenteen tai teollisuuden meteli ole koko ajan tuossa vieressä.

Mutta pikkukaupunki on hyvä ratkaisu tähän. Palvelut likellä, ja silti on kuin maalla asuis...

;)

Minä mukaan lukien.

Minä olen ja vanhempani edelleen. Stressin aiheita on monia: - Pakko olla auto että pääsee kauppaan ja asioille. Auton huolto ja ylläpito on kallista. Jos autoon tulee vika, lähin korjaamo saattaa olla ties kuinka kaukana ja korjaus voi kestää kauan. - Kauppaan ehtiminen voi olla haaste eikä kaikkea tarvitsemaansa aina saa lähikaupasta. - Omakotitalossa tms asumuksessa asuminen vaatii jatkuvaa kunnostus- ja huoltotyötä, aivan kuin se autokin. Onko se ruohonleikkurin puskeminen sitä vapaataa, kiireetöntä, yksinkertaista elämää? Nuo alpakka-savikuoppa jutut lehdissä ovat tosiaan vahvasti väritettyjä ja varmasti usein myös kaunisteltuja.

Itse en ole asunut ihan haja-asutusalueella, mutta sekä pikkukaupungissa 5 kilometrin päässä kesustasta että Espoossa. Kummassakin tarvitsi sen oman auton, sillä lähikauppa ei ollut kummoinen ja bussit menivät harvoin.

Itselleni on kiireettömyyttä ja stressitömyyttä juuri se, ettei tarvitse omaa autoa. Että busseja menee iltaisinkin vähintään vartin välein. Tai jos ei mene, niin taksi kotiin ei maksa paljoa. Aiemmin asuin kävelyetäisyydellä keskustassa, ja se vasta oli stressitöntä luksusta.

Ahdistun myös isoissa automarketeissa, niissä olen asioinut riittävän monta vuotta. Koskaan en löydä mitään, ja tulee ostettua liikaa kun on kaikkea tarjolla. Nyt on luksusta, että kävelyetäisyydellä on pari pienempää kauppaa. Ei niistäkään ihan kaikkea saa, mutta bussilla pääsee aina helposti Stockan Herkkuun. Eikä tule ostettua liikaa, koska ostokset pitää aina jaksaa itse kantaa kotiin asti.

se sielunsisaresi

En ole ollenkaan suorittaja ja mun elämän tärkeät asiat on lähes kaikki kävelymatkan päässä. Elämä on pientä ja kodikasta; joka päivä kävelen lähijärven ympäri koiran kanssa, ollaan pihalla lasten kanssa, minulla on runsaasti vapaa-aikaa. Autoa ei ole, asutaan vuokralla eikä ole varaa sisustaa. Ystäviä on, rakkautta on, ja terveyttä.



Mut minä olenkin sitten yhteiskunnallisesti katsottuna syrjäytymisvaarassa, sekä perheen tulojen että elämäntilanteen mukaan. On hirveää ajatella, että just nyt, kun olen kaikkein onnellisin (enkä tienaa enkä kuluta paljon) kuulun juuri siihen luokkaan, josta poliitikot on huolissaan.:)

Olen monesti ajatellut, että olisi niin paljon yksinkertaisempaa asua kaupungissa! Olisi ainakin pihan- ja talonhoitoa vähemmän. Harrastuksiin, kauppoihin ja töihin olisi lyhyempi matka. Istumme autossa yllättävän paljon.



Minäkin uskon, että kyse on korvienvälistä. Suorittaja ei hellitä koskaan. Toisaalta nautin että on monta rautaa tulessa, mutta välillä se uuvuttaa. Mitään ei ehdi tekemään kunnolla.

että elämä on yksinkertasempaa ja lepposampaa silloin, kun on mahdollisuus valita. Suurin osa maailman ihmsistä ei ole valinnut YKSINKERTAISTA elämää vaan he ovat pakotettuja niihin olosuhteisiin, joihin ovat syntyneet tai ajautuneet. Ainoastaan länsimaisella keskiluokalla sekä sitä hyväosaisimmilla on mahdollisuus valita joitakin asioita elämässään ja silloin mielestäni heillä on myös moninkertainen vastuu valinnoissaan. Kuluttaako entiseen malliin vai miettiikö luonnontilaa, globalisaatiota, ja ihmisten riistoa ja sitä kenen kustannuksella hyvinvointimme on rakennettu sekä omaa henkistä tilaansa.

Suomessakaan kaikki eivät voi valita. Minä en ole "valinnut" autottomuutta tai sitä etten kuluta, sisusta, harrasta ja shoppaile.Asun kaupungissa mutten vaivaudu kauppakeskuksiin. joitakin perusasioita tarvitsisin mutta niidenkin hankkiminen on työlästä.Monien kanssa ei ole keskusteltavaa, kun ei voi keskustella, vertailla ja jakaa ja kilpailla uusista hankinnoista. Sehän tuntuu olevan monien ystävyyksien perus nuoruusvuosien jälkeen. Aika harvalta kuulee rakentavaa ja kritiikkiä yhteiskuntaa tai maailmantilaa kohtaan.

Maalle muutto ei automaattisesti tee ihmisistä luonnonläheisempää tai ympäristöystävällisempää. Monet maallalävät kuluttavat ihan samaan tapaan kuin kaupunkilaiset. Ei maalla asuvat nykyään välttämättä kasvata omaa ruokaansa vaan ostavat sen kaupasta niinkuin taajamassa ja kaupungissa. Mutta mahdolliuuss siihen olisi.Sitä itsekin kaipaan. mahdollisuutta itsekin kasvattaa ruokaa.

Köyhyyttä ei kuitenkaan myöskään pitäisi ihannoida.

Mulla se ainakin on kaikista tärkein tekijä. Kyllä minä ymmärrän, ettei kaikilla ole, mutta mulla on. Ja se on totuus, ei mun tyhmyyttä tai ymmärtämättömyyttä.



Asumme nyt vilkkaan tien varrella, ja liikenteen melu kuuluu sisälle. Tässä nimenomaan liikenteen melu ja tahti stressaava minua ja toista lastamme, joiden kuulo on sellainen, joka rekisteröi herkemmin asioita kuin miehelläni ja toisella lapsellamme.



Ja olosuhteiden näin ollessa on vain joskus aivan mahdotonta rauhoittua illalla omaan tahtiin, kun liikenne pauhaa täysillä kymmeneen asti. Silloin sitten nopeasti hiljenee. Mutta se kymmenen on minulle liian myöhään, sillä minä kaipaisin rauhallista aikaa jo pari tuntia aiemmin. Ja sitä ei millään omalla tahdolla ja asenteella ole saavutettavissa, kun alitajunta laskee koko ajan ohi ajavia autoja ja aina niin iki-ihania moottoripyöriä ilman asianmukaisia äänenvaimentimia.



Ja kovasti esimerkiksi minun joulurauhaani häiritsee se, että joulunpyhät ovat yksi vilkkaimpia liikennepäiviä tässä tiellä. Ei joulurauhasta ole kotona tietoakaan. Ja kyllä usein ihmettelenkin, että mihin nämä kaikki ihmiset paahtavat menemään, miksi he eivät ole kotonaan.



Kyllä meidän elämämme tulee muuttumaan, kun tuo suurin stressitekijä poistuu, kun pääsemme muuttamaan uuteen taloomme. Tiedän sen, sillä olen toki asunut elämäni aikana muuallakin kuin tässä.

on joskus se ekologisempi tapa, johon samalla pyrin. Mutta tosi on, se valinnan mahdollisuus itselläni tässä kiehtoo. Voin elää hidastelevaa, autotonta elämää pikkukaupungissa ja olla onnellinen.

mutta köyhä en yh-statuksesta huolimatta ole, siksi mulla on se valinnan mahdollisuuskin.

Minusta nyky-yhteiskunta sairastaa ähkyä. Kaikkea on liikaa. Se ei ole ihmiselle hyväksi. On ihanaa mennä metsään ja kuunnella hiljaisuutta.

Mutta on vaan ihan järkkyä katsella ympärillä joidenkin kulutushulluutta ja lennokasta elämää. Ja joskus se ihan ahdistaa, kun miettii, että mihin nuo tuota kaikkea kuvittelee tarvitsevansa.



Meidän pojan hartain toive on päästä metsään. Ollaankin käyty mustikassa pari kertaa, ja viimeksikin valitti vain sitä, että piti lähteä kotiin. Juurihan me tultiin, sanoi poika. Ei se huvipuistossa tuollaisia puhunut, vaan enemmän kysyi, että eiköhän jo lähtäisi kotiin.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2009 klo 18:11"]Ja nain olemme rauhoittaneet elamamme:


-Kotimme on suuren puiston kupeessa ja nautin nahda massiiviset puut ja paljon vihreaa suoraan kodin ikkunasta. Edellinen kotimme sijaitsi sisapihalla ja jos verhot oli ylipaansa poissa edesta, nain vain kosteusvaurioisen betoniseinan ja naapurin ikkunat. Masensi. Eli hyva sijainti, luonto lahella ja poissa meluisalta paakadulta, mutta silti lahella kaikkia palveluja ja kulkuyhteyksia on olennainen juttu.


-Kaupassa kaymme kerran viikossa


-Yleensa illat vietamme rauhallisesti perhe-elamasta nautiskellen, kumpikaan meista ei ole kiinnostunut kodin ulkopuolisista harrastuksista ja aktiviteetit ystavien kanssa sovitaan niin, etta samalle viikolle ei kasaudu useita.


-TV ei ole taustameluna ja jos katsomme tv:ta, aani ei ole liian kovalla (mulla stressi nousee melusta ja kovista aanista)


-Iltaisin emme edes vilkaise kannykoita


-Vapaapaivat ja lomat pyrimme rauhoittamaan vain perheelle ja silloin nukutaan pitkaan aamulla (tai siis jompikumpi nukkuu ja toinen nousee ylos vauvan kanssa), menemme ulos syomaan ja teemme jotakin todella kivaa, kuten kavelemme pitkan vaunulenkin puistossa, katselemme kauniita taloja ja haaveilemme, missa niista haluaisimme asua jne.


-kaytamme aina omaa autoa ja ruuhkatkin on helpompi kestaa, kun voi laittaa ilmastoinnin paalle ja kuunnella hyvaa musiikkia. Kaikki olennainen on lahella ja parin kilometrin sateella. Maksamme hunajaa asunnostamme, mutta hyva sijainti on kaiken vaivan arvoinen; mieheni tyotoverit matkustavat jopa 2-3 tuntia paivittain pitkien etaisyyksien vuoksi.


-Aina valilla mieheni tyoskentelee kotona, jolloin voi rauhoittua toimiston stressilta ja keskittya olennaisuuksiin (toimistolla puhelin soi koko ajan, tyokaverit haluavat aina ohikulkiessaan tervehtia ja jutella kuulumisia, jolloin miehen tyo keskeytyy ja stressi alkaa nousta).


-Tyomatkoille menemme koko perhe ja jos emme voi menna mukana, mies ottaa vapaapaivan matkan jalkeen (mieheni tyopaikka maksaa myos perheen hotellikulut, lennot tosin maksetaan itse).



-
[/quote]
kuulostaa todella rauhalliselta. Mihin tarvitsette autoa, jos "kaikki on 2-3km päässä"?

Itselleni on kiireettömyyttä ja stressitömyyttä juuri se, ettei tarvitse omaa autoa. Että busseja menee iltaisinkin vähintään vartin välein. Tai jos ei mene, niin taksi kotiin ei maksa paljoa. Aiemmin asuin kävelyetäisyydellä keskustassa, ja se vasta oli stressitöntä luksusta. Ahdistun myös isoissa automarketeissa, niissä olen asioinut riittävän monta vuotta. Koskaan en löydä mitään, ja tulee ostettua liikaa kun on kaikkea tarjolla. Nyt on luksusta, että kävelyetäisyydellä on pari pienempää kauppaa. Ei niistäkään ihan kaikkea saa, mutta bussilla pääsee aina helposti Stockan Herkkuun. Eikä tule ostettua liikaa, koska ostokset pitää aina jaksaa itse kantaa kotiin asti.

Yhdyn tähän täysin! Minulle täydellisen rauhallista elämää on se, että saa asua kaupungin keskustassa pienessä kauniissa kämpässä, josta pääsee kävellen kaikkialle. Töihin pääsee kävellen 15 minuutissa. Stockan Herkku on kolmen korttelin päässä, samoin kuntoklubini.

Jos pidemmälle täytyy mennä (esimerkiksi kyläilemään esikaupunkialueelle muttaneiden ystävien luo) pyörillä pääsee kätevästi. Jos sataa tai tulee juopoteltua, niin bussi+taksi kuljettaa aina. Ahdistuisin, jos itse joutuisin asumaan omakoti- tai rivitalossa, kuluttamaan monta tuntia viikossa autonratissa matkalla töihin ja kauppaan. Marketissa ostoksiin menee kaksi kertaa enemmän aikaa, koska joutuu kävelemään tuhottoman pitkiä käytäviä ja seisomaan muiden perheiden kanssa kassajonossa.

Kyllä keskustassa eläminen on luksusta!

Tarkoitan sitä, että jotkut näkevät sen mitä heillä EI OLE, ja jotkut ovat kiitollisia siitä mitä heillä on...?



Moni uraputken hylänneistä on varakkaita, eli heidän on helppo olla puutarhaa kuopsuttelemassa kun pankkitilillä on rahaa paljon.

On eri asia jos sitä kasvimaata on PAKKO pitää että ruokaa riittää.



Ja muutenkin; joku haluaa että on uusi hieno auto, että on kalliit huonekalut, merkkilaukku, ja kallista elektroniikkaa kotona jne. koska niin MUKA kuuluu olla (=kun muillakin on ja lehdissäkin hehkutetaan miten ihana 100euron toppi on jne.)



Toisille riittää se on koti, missä on Ikean huonekalut ja mummolta peritty telkkari, Seppälästä ostettu laukku, ja autokin maksanut vain muutaman tonnin.

"Pudotus" maanläheiseen elämään on siis paljon pienempi mitä heillä joilla kaiken pitää olla viimeisen päälle...



Jos käyttää aikansa toisten kadehtimiseen ja sen miettimiseen mitä itseltä PUUTTUU, sen sijaan että eläisi hetkestä ja olisi onnellinen siitä mitä ON, ei tarvitse haikalla johonkin luomutilalle perifediaan.



Jos maalla viettää aikaa huippuvarustellussa mökissä kuukauden kesällä, ei opi ymmärtämään sitä arkea. Eli kun talvella joka aamu ennen töitä on kolattava piha puhtaksi että pääsee töihin, kun putket jäätyvät talvella mummolavierailun aikana, kun ollaan pari vuorokautta ilman sähköä syysmyrskyn jälkeen ja pakastemarjat ehtivät sulaa, kun lapsi ei voi harrastaa sitä lajia mitä haluaa koska matkaa harrastukseen on 100km suunta, kun käärmeitä vilisee kesällä pihassa ja karhukin liikkuu lähistöllä.

Ja nain olemme rauhoittaneet elamamme:



-Kotimme on suuren puiston kupeessa ja nautin nahda massiiviset puut ja paljon vihreaa suoraan kodin ikkunasta. Edellinen kotimme sijaitsi sisapihalla ja jos verhot oli ylipaansa poissa edesta, nain vain kosteusvaurioisen betoniseinan ja naapurin ikkunat. Masensi. Eli hyva sijainti, luonto lahella ja poissa meluisalta paakadulta, mutta silti lahella kaikkia palveluja ja kulkuyhteyksia on olennainen juttu.



-Kaupassa kaymme kerran viikossa



-Yleensa illat vietamme rauhallisesti perhe-elamasta nautiskellen, kumpikaan meista ei ole kiinnostunut kodin ulkopuolisista harrastuksista ja aktiviteetit ystavien kanssa sovitaan niin, etta samalle viikolle ei kasaudu useita.



-TV ei ole taustameluna ja jos katsomme tv:ta, aani ei ole liian kovalla (mulla stressi nousee melusta ja kovista aanista)



-Iltaisin emme edes vilkaise kannykoita



-Vapaapaivat ja lomat pyrimme rauhoittamaan vain perheelle ja silloin nukutaan pitkaan aamulla (tai siis jompikumpi nukkuu ja toinen nousee ylos vauvan kanssa), menemme ulos syomaan ja teemme jotakin todella kivaa, kuten kavelemme pitkan vaunulenkin puistossa, katselemme kauniita taloja ja haaveilemme, missa niista haluaisimme asua jne.



-kaytamme aina omaa autoa ja ruuhkatkin on helpompi kestaa, kun voi laittaa ilmastoinnin paalle ja kuunnella hyvaa musiikkia. Kaikki olennainen on lahella ja parin kilometrin sateella. Maksamme hunajaa asunnostamme, mutta hyva sijainti on kaiken vaivan arvoinen; mieheni tyotoverit matkustavat jopa 2-3 tuntia paivittain pitkien etaisyyksien vuoksi.



-Aina valilla mieheni tyoskentelee kotona, jolloin voi rauhoittua toimiston stressilta ja keskittya olennaisuuksiin (toimistolla puhelin soi koko ajan, tyokaverit haluavat aina ohikulkiessaan tervehtia ja jutella kuulumisia, jolloin miehen tyo keskeytyy ja stressi alkaa nousta).



-Tyomatkoille menemme koko perhe ja jos emme voi menna mukana, mies ottaa vapaapaivan matkan jalkeen (mieheni tyopaikka maksaa myos perheen hotellikulut, lennot tosin maksetaan itse).





-

Asun Helsingissä kerrostalossa, johon ei kuulu liikenteen melu. Minulla ei ole halua muuttaa maalle yksinkertaisemman elämä toivossa, kuten jotkut tässä ketjussa ovat 10 vuotta sitten haaveilleet. Voisin toki asua maallakin, jos elämä olisi sinne jäänyt.

Rauhallisuus ja yksinkertaisuus voi olla oikeastaan missä vain. Olen tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. Voi. valita seurani ja olla tekemisissä kenen kanssa haluan.

Ei huvita hankkia liikaa tekemistä. Yksinkertaisuus viehättää. Kaikenlaista aikuisten tekemistä, oopperaa, teatteria, jääkiekkoa yms. olisi muutaman kilometrin säteellä paljon. Ei useinkaan kiinnosta. Halpoja ulkomaanmatkojakin olisi tarjolla ja rahaa niihin. Ei oikein innosta.

Kävely, pyöräily ja muu liikunta. Sauna. Hyvä nukkuminen. Tavallinen arki. Kiireettömyys.

Puoliso ja lapsiakin on. Koen heidät positiivisena. Toki elämä voi olla hyvää ilman puolisoa ja lapsiakin. Sekin on koettu.

M50