Mitä tekisitte, jos saisitte tuttavaltanne itsemurhaviestin?
Kommentit (6)
jolla avaimet henkilön asuntoon, sukulainen tms. Soittaisin äkkiä, jos en saisi viestin lähettäjää itseään heti kiinni tilanteen arvioimiseksi (jos masentuneen tuntuinen ja yksin, lähtisin saattamaan päivystykseen).
t. itsemurhan tehneen omainen
Jos saisin vielä yhteyden, kertoisin kaikki mitä minulle on sattunut. Jos se ei saa toisiin ajatuksiin niin sitten ei mikään!
Jos on prepaid ei voida jäljittää kuulemma mitenkään (sanoo poliisi). Ihan kamala tilanne. Tapahtui siis meille kun hyvä ystävättäreni lähti kotoaan ja jätti miehelleen ja minulle viestin että ei enää jaksa. Onneksi lopulta löytyi, juuri ja juuri hengissä, ohikulkijat löysivät ja hälyttivät apua.
Me etsimme joka puolelata ja paniikki oli kamala, pelko ja tuska toisen puolesta oli aivan hirvittävä.
t. ei ap, mutta vastaavan kokenut
Pitäisin puhelinlinjat auki ja sanoisin, että hän on täekeä ja että MINÄ välitän hänestä ja että hänen elämänsä on tärkeä. Menisin yöksi käymään (tukihenkilöksi), jos mahdollista. Sairaslomaa, lääkäriinmenoa jne. seuraavana päivänä hänelle.
PS. Olen ollut monta kertaa vastaavassa tilanteessa. On tärkeintä että kuuntelee ja välittää aidosti.
PS. 80% sillä uhanneista tekee itsarin ja on myös masentunut ...
Jos tilanne on oikeasti vakava, toisin sanottuna hlö on ottanut jo lääkkeitä tai hänellä on valmiina ladattu ase tai hirttoköysi, jonkun täytyy myös soitaa virka-apua tai lähteä etsimään henkilöä.
Sitten en tiedä, miten reagoisin jos ihminen jatkuvasti uhkailee itsemurhalla eikä ole koskaan sitä edes yrittänyt. Hoitoonhan semmoinen pitäisi saada tietenkin.
tekevät sieltä virka-apupyynnön poliisille, joka tuo terkkariin arvioon